Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Hillaämpäri ja sääskihattu hillasuon mättäällä

Toinenkin suomalainen marja-alan yritys epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta

Poliisin tutkinta on laajentunut ja useita uusia henkilöitä on kuulusteltu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen.

Eduskunnan oikeusasiamies: Esitutkintojen tilanne on hyvin huolestuttava – voi heikentää luottamusta poliisiin

Eduskunnan oikeusasiamiehen Petri Jääskeläisen mukaan esitutkinnan keskeyttämis- tai rajoittamispäätöksiä on vaikeassa työtilanteessa saatettu poliisissa tehdä lainvastaisin perustein.

Laskettelijoita hissin edustalla Levillä kauden ensimmäisenä rinnepäivänä 2022.

Perjantai 7.10.2022 (radio)

Hallituksen luottamus. Nobelin rauhanpalkinto. Venäjän ihmisoikeudet. Kiireetön erikoissairaanhoito. Laskettelukeskukset. Sääennuste.

 Ylen kolumnisti Jari Ehrnrooth studiomuotokuvassa.

Jari Ehrnroothin kolumni: Syntymättömien oikeus elämään tulisi lukea perustuslakiin

Ylikuumentunut kiista oikeudesta aborttiin ei saisi estää syntymättömien oikeuksien parantamista, esittää Ehrnrooth kolumnissaan.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio

Presidenttiparin pojan kuvan julkaisusta tehty kantelu Julkisen sanan neuvostoon

Päätös kantelun käsittelyyn ottamisesta tehdään ehkä jo juhannukseen mennessä.

Parrakas Zelenskyi heiluttaa kättään videoruudulla eduskuntasalissa. Hänellä on päällään vihreä t-paita.

Perjantai 8.4.2022 (tv)

Zelenskyi eduskunnassa. Nato. Ihmisoikeudet. Ars22. Sää.

Ukrainasta paenneita ihmisiä kauppakeskukseen perustetussa suojassa Puolan Przemyslissä.

Miehet viestittelevät asuntoa etsiville ukrainalaisnaisille: "Tule tänne, niin pidän huolta sinusta" – Viranomaiset tiivistävät ihmiskaupan vastaista yhteistyötä

Ukrainasta pakenevat ihmiset ovat vaarassa joutua hyväksikäytön uhriksi. Poliisit esimerkiksi kertovat ukrainalaisille heidän oikeuksistaan ja siitä, ettei kukaan voi vaatia palveluksen vastapalveluksena esimerkiksi rahaa tai seksiä.

Hautalyhty palaa haudalla Hietaniemen hautausmaalla.

Korkein oikeus määräsi haudan avattavaksi avioliiton ulkopuolella syntyneen henkilön isän selvittämiseksi

Korkeimman oikeuden mukaan yksilöllä on oikeus tuntea biologinen syntyperänsä. Haudan avaaminen isyystutkimusta varten on oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain mukaan kiellettyä, mutta KKO antoi perustuslaille etusijan.

Häkkisänky.

Ihmisen kahlitseminen lepositeillä tai hillitseminen eristämällä saa kestää vain lyhyen valvotun hetken – "Väkivaltaa ei voi naamioida hoidon taa"

Ihmisen sitomiselle ja eristämiselle tulee olla tarkka perustelu, muistuttaa eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin. Hän murehtii myös sitä, että koronan takia hoitolaitoksiin ei ole voitu tehdä yllätystarkastuksia.

Valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa ruudulla näkyy kolttien luottamusmies Veikko Feodoroff. Paikalla ovat Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso ja pääministeri Sanna Marin.

Finland appoints Sámi reconciliation commission to investigate indigenous injustices

The commission will assess historical and current discrimination against the Sámi people, including the role of the Finnish state.

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden rakennus.

Yhdysvalloissa Oklahoma toteutti ensimmäisen teloituksensa vuosikausiin – kuolemanrangaistus entistä epäsuositumpi

Vain vähemmistö Yhdysvaltain osavaltioista panee yhä täytäntöön kuolemanrangaistuksia, joskin kansasta lievä enemmistö kannattaa yhä murhaajien teloituksia.

Afganistanilaiset naiset osoittavat mieltään.

Ihmisoikeusjärjestöt arvostelevat Talibania vakavista rikkomuksista – huoli naisten sulkemisesta yhteiskunnan ulkopuolelle kasvaa

Afganistanissa näkyy lisää merkkejä siitä, että Taliban-liike muutospuheistaan huolimatta on rajoittamassa naisten oikeuksia tiukasti. Naiset ovat joutumassa sivuun työelämästä ja yläkouluihin pääsee toistaiseksi vain poikia.

I förgrunden syns en bukett med blommor som står på ett bord. I bakgrunden syns en åldring som får hjälp av en yngre person, anställd, på ett äldreboende.

Päijät-Hämeessä yhä puutteita vanhusten hoidon henkilöstömitoituksessa

Tämän vuoden alusta vanhusta kohden on lain mukaan oltava 0,55 työntekijää. Ensi vuoden alusta mitoituksen on lain mukaan noustava 0,55:stä 0,6:een. Jo nyt osa hoivayksiköistä yltää tähän mitoitukseen.

Havainnekuva kelluvasta vesipuistosta

Hietasaaren uuden vesipuiston avaaminen siirtyy ensi kesälle – valitukset ja oikaisuvaatimukset viivästyttivät hanketta

Hietasaareen suunniteltu vesipuisto viivästyy, ja avaamisajankohtaa on siirretty ensi kesään. Taustalla on sekä valituksia että viivästyksiä tavarantoimituksessa. Nyt konseptia hiotaan ajan kanssa vielä entisestään.

Henkilöhtainen avustaja työntää avustettavan pyörätuolia kaupassa.

Järvi-Pohjanmaan perusturva sai moitteet eduskunnan oikeusasiamieheltä asiakkaan henkilökohtaisen avustajan tapaamisen rajoittamisesta koronan takia

Asiasta tehdyssä kantelussa arvosteltiin Järvi-Pohjanmaan perusturvan johdon ohjeistusta olla päästämättä asukkaan henkilökohtaista avustajaa asumisyksiköön koronaturvallisuuteen vedoten.

Maahanmuuttoviraston kyltti ja sisäänkäynti.

Ihmiskaupan uhreja tullut avun piiriin enemmän kuin koskaan ennen – apulaisjohtajan mukaan tietoisuus on kasvanut Suomessa

Suomessa hyväksikäytetyt asiakkaat olivat joutuneet pakkotyöhön, seksiorjuuteen tai prostituutiolla hyväksikäyttämiseen viittaavaan tilanteeseen, pakkoavioliittoon tai hyväksikäytetyksi rikollisessa toiminnassa.

Halvfullt i riksdagens plenisal, sett från över läktaren

Typo in social and health care reform law causes confusion

Uncertainty remains as to whether the clerical error has been corrected or if the legal cornerstones of the recently-approved reforms are no longer in force.

Mikael Gabriel, Aura Fest

Muusikkojen liitto kanteli oikeusasiamiehelle yleisötapahtumien turvaväleistä

Muusikkojen liitto kysyy, onko Etelä-Suomen aluehallintovirasto toiminut julkisen vallankäytön rajoissa ja lain mukaan. Avin mukaan sen päätökset perustuvat lakiin.

Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n pääjohtaja Tytti Yli-Viikari puhuu medialle oltuaan eduskunnan kansliatoimikunnan kuultavana

Suspended national auditor: 'No legal grounds to dismiss me'

Decisions about suspended Auditor General Tytti Yli-Viikari's position are expected next week.

Soittokamoja roudataa sisään Tavastialle.

Kulttuuriaktiivit kritisoivat sisätapahtumien turvavälejä pääkaupunkiseudulla ja penäävät perusteluja – avi sanoo toimineensa lain mukaan

Oikeusoppineen mielestä avin päätökset ovat lainvastaisia. Taiteilijakollektiivi Kuusiplus aikoo valittaa avin päätöksestä hallinto-oikeuteen.

Markku Koljonen yhdessä äitinsä Martta Koljosen kanssa hoitokodin pihalla Joensuussa.

Iäkäs pariskunta eristettiin toisistaan koronan alussa lainvastaisesti 3 kuukaudeksi – oikeusasiamiehen päätös paljasti myös muita virheitä

Kuopiolainen Markku Koljonen teki vanhempiensa kohtelusta kantelun oikeusasiamiehelle. Avioparille ei oltu annettu mahdollisuutta asua yhdessä. Viime vuoden keväänä he eivät saaneet tavata toisiaan Siun soten palveluyksikössä kolmeen kuukauteen.

En demonstrant står mellan två poliser.

Virkapukuiset poliisit pitelivät Black Lives Matter -mielenosoittajien kylttejä – oikeusasiamies: Ei sovi yhteen puolueettomuuskuvan kanssa

Päätöksessä sanotaan, että vaikka poliisin kuuluu vastustaa rasismia, niin mielenosoituksen valvojana sen pitää näyttäytyä puolueettomana.

Kajaanin keskussairaalan pihassa oleva ohjekyltti koronarokotuksiin saapuville.

Myös Suomussalmi tekee oikaisuvaatimuksen yhteispäivystyksen loppumisesta, lähes samat perusteet Kuhmon kanssa

Kuhmon ja Suomussalmen terveysasemien viikonloppujen vastaanottotoiminta päättyy toukokuun lopussa. Kainuun soten yhtymähallitus päätti asiasta huhtikuun lopulla. Nyt molemmat jättävät oikaisuvaatimuksen.

Naisten lentopallomaajoukkue, kuvituskuva

Lentopalloliitto antoi rangaistuksen pelaajakohusta ja syytti seuraa "selvästä imagohaitasta" – Urheilun oikeusturvalautakunta kumosi päätöksen

Urheilun oikeusturvalautakunnan mukaan jäi näyttämättä, että LiigaPlokin toiminnasta olisi aiheutunut lajille ja sarjalle merkittävää imagohaittaa.

Erätauko-säätiön toimitusjohtaja Laura-Arikka

Sananvapauspalkittu Laura Arikka: On erityisen tärkeää saada mukaan ihmiset, jotka eivät yleensä osallistu yhteiskunnalliseen keskusteluun

Tänään vietetään kansainvälistä sananvapauden päivää. Suomessa ensimmäistä kertaa jaettavan sananvapauspalkinnon saa Erätauko-säätiön toimitusjohtaja Laura Arikka. Palkinto on tunnustus paremman keskustelukulttuurin eteen tehdystä työstä.

Rähjääntyneen näköinen kulkukissa.

Ilmoitukset eläinten väkivaltaisesta kohtelusta lisääntyneet – "Ihmisten paha olo ja ongelmat heijastuvat myös eläimiin"

SEY Suomen eläinsuojelu vastaanotti viime vuonna yli 8 000 eläinsuojeluilmoitusta.

Sananvapautta vaativa mielenosoitus Colombossa Sri Lankassa.

Amnestyn vuosiraportti: Pandemia heikentänyt ihmisoikeustilannetta – käytetty tekosyynä kriitikoiden vaientamiseen

Autoritaariset johtajat ovat koronan varjolla pönkittäneet asemaansa, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International raportoi.

Kodittomat Moriasiirtolaiset nukkuivat bensa-asemalla 11. syyskuuta.

Amnesty criticises women's support, refugee rights in Finland

In its annual report, the human rights NGO also criticised Finland's record on trans rights and recognising the Sámi people.

Ketjukolarissa vaurioitunut auto Espoon Ikean parkkipaikalla.

Vakuutusyhtiöt ovat joutuneet valvojan syyniin: Osa yhtiöistä vitkuttelee korvausratkaisuja nyt laittoman pitkään ja jopa terveys voi olla vaarassa

Oikeusasiamies on saanut poikkeuksellisen paljon kanteluita pakollisten liikenne- ja työtapaturmavakuutusten käsittelyaikojen venymisestä.

Rasismin vastainen päivä 2014 Hämeenlinnassa, tarjolla eri maiden herkkuja

Oulussa vietetään rasisminvastaista viikkoa jo kymmenettä kertaa – teemana jokaisen kohtaaminen yksilönä

Valtakunnallisen viikon päätapahtuma on Oulussa perjantaina. Virtuaalitilaisuudessa kuullaan muun muassa nuorten runoja.

hoitaja ottaa koronatestiä mieheltä

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin hylkäsi ranskalaismiehen valituksen maan riittämättömistä koronatoimista

Ranskalaismiehen mukaan valtio ei ollut noudattanut velvollisuuttaan suojella ihmiselämää.

Lehmä niityllä.

Survey: Half ready to pay more for products from well-treated animals

The survey results also suggest that the issue of animal welfare is more important to women than to men.

Jessikka Aro.

Korkein oikeus myönsi valitusluvan Jessikka Arolle

Hovissa vainoamissyyte hylättiin. Korkeimmassa oikeudessa Aro vaati, että Johan Bäckman tuomitaan vainoamisesta.

Kuvassa poliisi kaasuttaa mielenosoittajia Helsingissä.

Oikeusasiamies ei tutki vielä poliisin toimia Elokapina-mielenosoituksessa

Asiasta on kesken rikosprosessi, joten oikeusasiamies ei ainakaan vielä tutki kanteluja.

Maahanmuuttopolitiikka on repinyt Euroopan unionia

Ylen aamu tänään: EU yrittää uudistaa maahanmuuttopolitiikkaansa – miten ihmisoikeudet voidaan taata? Katso lähetys tästä

Hallitukselta odotetaan uusia päivityksiä matkustusrajoitusten listaan. Eeva Kolu kirjoitti kirjan kolmekymppisten uupumuksesta.

Naamari, jonka suuaukkoa peittämään on maalattu käsi Kiinan lipun väreissä.

"Kiinan ihmisoikeusloukkaukset vaikuttavat meihin kaikkiin " – yli 300 järjestöä eri puolilta maailmaa vaatii mekanismia puuttua Kiinan rikkomuksiin

Kiinan suhtautuminen kritiikiin on perustavanlaatuinen uhka ihmisoikeuksille, sanovat järjestöt yli 60 maasta.

Läheltä

Oikeusasiamies selvittää: loukkasiko Mäntyharjun kunta yksityisyyden suojaa?

Tapaus liittyy Peruveden ranta-asemakaavasta aiemmin tehtyyn valitukseen. 

Oikeusnotaari ja Turun kaupunginvaltuutettu (kok.) Ville Laakso.

Uuden yliopisto-opiskelijan on pakko kuulua ylioppilaskuntaan, vaikka ei haluaisi – Ville Laakso, 29, teki valituksen: "Perusoikeuksien loukkaus"

Ylioppilaskunta toimii opiskelijoiden edunvalvojana, mutta jotkut ylioppilaskunnat ovat aktiivisia myös poliittisissa kannanotoissa.

Kuvassa on Zuzeeko Abeng Helsingin Viikissä elokuussa 2020.

Lakia opiskellut Zuzeeko Abeng päätyi Suomessa riistotyöhön – uhrin painostaminen on silkkaa psykologiaa

Zuzeeko Abeng tiesi, miten oikeudenmukaisen työnantajan pitäisi toimia. Silti hän päätyi itse riistotyön uhriksi.

Kouluruuan jakamista Sammonlahden koululla

Oikeusasiamiehelle jo yli 700 kantelua korona-ajasta: "Etäkoulussa ruoka piti hakea 28 kilometrin päästä" – Katso, mistä valitettiin eniten

Oikeusasiamiehen kansliaan tulvii valituksia korona-ajasta. Kesän aikana on tullut satoja uusia kanteluita.

Itä-Suomen yliopisto

Itä-Suomen yliopiston opiskelijavalinnoista 161 oikaisupyyntöä – määrä edellisvuosien tasolla pääsykokeiden saamasta kritiikistä huolimatta

Itä-Suomen yliopiston muutoksenhakulautakunta käsittelee oikaisupyynnöt syyskuun alkupuolella.

Mies pesee parvekeoven lasia.

Veijo Baltzarin rikosepäily oli vain jäävuoren huippu – satoja ihmisiä saattanut joutua ihmiskaupan uhriksi Suomessa

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmässä on jopa 800 ihmistä, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Ilmiö ei ole pelkkä kaukainen murhe, vaan sitä tapahtuu myös Suomessa.

Oletko sinä etuoikeutettu?

Tiedätkö olevasi etuoikeutettu? Korona paljasti Suomen luokkajaon ja epäkohdat, mutta mikään tuskin muuttuu

Kriisi on muutoksentekijä, josta nousee myös voittajia. Usein kansallinen hätä saa ihmiset auttamaan, mutta muutos kestää vain kuukausia.

Ikkunanpesua.

Ihmiskaupan uhriksi joutuneet hakevat apua aiempaa aktiivisemmin

Suurin osa tapauksista liittyy pakkotyöhön, useimmiten ravintola- ja siivousalalla.

Kuvassa on huoltovarmuuskeskuksen Kiinasta liikemies Onni Sarmasteen välityksellä hankkimia kasvosuojaimia .

HS: Tampereen yliopiston maskipakosta kanneltiin oikeuskanslerille

Kantelija katsoo määräyksen rajoittavan perusoikeuksia.

Rosanne Leichner haki opiskelemaan kauppakorkeakouluun, mutta ei päässyt sisään. Koronavirus muutti oppilaitosten sisäänottoperusteita. Leichner kuvattiin aurinkoisena perjantaina Vuosaaressa.

Moni hakija koki vääryyttä yliopistojen toiminnasta ja se toi kantelutulvan – nyt apulaisoikeusasiamies kertoo, mitä voi olla luvassa

Eduskunnan oikeusasiamies on saanut lähes sata kantelua koronakevään opiskelijavalinnoista. Mitä niistä voi seurata?

Lähikuva vanhuksesta takaapäin. Vanhuksella happimaski.

Apulaisoikeusasiamies: STM:n virheellinen vierailukielto-ohjeistus johtanut lainvastaisiin kieltoihin ja rajoituksiin

Oikeusasiamies on saanut runsaasti yhteydenottoja liittyen vanhusten oikeuteen tavata läheisiä.

Millainen on Euroopan suurten maiden talouskunto?

Ylen aamu tänään: Koronan torjunta on tasapainottelua rajoitusten ja perusoikeuksien välillä – koska rajoituksista voidaan luopua? Katso lähetys tästä

Millä tolalla on Euroopan suurten maiden talous? Eduskunnan viestintäjohtaja Marjo Timonen on nähnyt hallitusten kaatuvan ja nousevan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle