Uusimmat artikkelit
Kaivospalossa kuollut yli 20 Kazakstanissa – samalla jättimäisellä teräsyhtiöllä toistuvasti turmia
Turma on pahin sitten vuoden 2006, jolloin yli 40 kaivosmiestä sai surmansa.
Raahen kultakaivos korjaa ympäristölupaongelmiaan ja aikoo aloittaa tuotannon uudelleen ensi vuonna
Kaivosyhtiön tavoitteena oli ensin avata tuotanto Raahessa kesän aikana ja sitten loppuvuoden kuluessa. Nyt Laiva Goldin tähtäin on asetettu ensi vuoteen ja mahdollisesti kesään.
Johannes Roviomaan kolumni: Uusia kaivoshankkeita perustellaan vihreällä siirtymällä, mutta luonnolle ne ovat tuhoisia
Euroopan unionilta puuttuu yhteinen strategia kriittisten mineraalien kestävään hankintaan ja käyttöön. Suomen luonnon kannalta merkittävää on, miten EU:n sääntely toteutuu, pohtii Roviomaa.
EU-parlamentti hyväksyi suurella enemmistöllä kaivostoimintaa vauhdittavan esityksen
Komission esitys koskee strategisia metalleja, joita EU on listannut kaikkiaan 15. Niitä koskevat kaivoshankkeet voivat päästä luvituksen ”pikakaistalle”.
EU-parlamentti äänestää torstaina kriittisten raaka-aineiden asetuksesta – kaivoshankkeiden luvitusprosessi lyhenemässä merkittävästi
EU-komissio ehdottaa, että strategisia mineraaleja koskevilla kaivosprojekteilla lupaprosessi saisi kestää vain kaksi vuotta ja kierrätyslaitoksilla yhden vuoden. Asetuksella on iso merkitys erityisesti Pohjois-Suomelle.
Kaivosjätteen peittämiseen löytyi uusi keino – Suomen kaikesta jätteestä 75 prosenttia tulee kaivoksista
Suljettavien kaivosten jätealueita peitetään nykyään moreenilla. Maaperän luonnollinen kuluminen pyyhkii peittoa pois etenkin Pohjois-Suomessa. Rehevä kasvillisuus auttaisi pitämään maata paikallaan.
GTK:n pitää sulkea pysyvästi vuosikymmeniä uraanipitoista vettä pulpunneet kairausputkensa Kuusamossa ja selvittää ympäristövaikutukset
GTK tutki 1980-luvulla Kouvervaaran kulta-koboltti- ja uraaniesiintymää syväkairauksilla. Kairausreikien yläosaan jätetyistä putkista on valunut kallioperästä vettä maanpinnalle puroiksi asti.
Maailman ylikulutuspäivää vietettiin eilen, mutta myös tänään – tutkijan mielestä mittari voi jopa vähätellä ongelmaa
Maailman ylikulutuspäivä mitataan vuosittain ekologisen jalanjälkimittarin avulla. Ympäristötutkijan mielestä niin ylikulutuspäivä kuin mittarikin antavat väärän kuvan todellisesta tilanteesta.
Maailman ylikulutuspäivästä uutisointi ei enää tehoa – tutkijan mukaan markkinointikoneisto vetää kuluttajia kahteen suuntaan
Kuluttajia vedetään talousmarkkinoinnissa kahteen suuntaan: pitää kuluttaa enemmän ja vähentää kuluttamista. Tätä mieltä on Turun yliopiston kuluttajatutkimuksen dosentti Samuel Piha.
Maapallon uusiutuvat luonnonvarat on tältä vuodelta käytetty – WWF: ”Suomen hallitusohjelma ennemminkin tukee ylikulutuksen jatkamista”
Suomalaisten ylikulutuspäivä meni umpeen jo maaliskuussa.
Kaivosyhtiöt etsivät kilpaa kobolttia Pohjois-Suomesta – nopeimmillaan akkuteollisuuden tarvitsemaa metallia voitaisiin louhia viiden vuoden päästä
Vihreä siirtymä huutaa lisää akkumineraaleja, kuten kobolttia. Kongon sijaan sitä halutaan louhia nyt mieluummin Kolarissa.
Mustikka kaipaa nyt kipeästi vettä – puolukka pärjää kuivuudessa
Mustikan ja puolukan kukkia on pitkäaikaiseen keskiarvoon nähden tavanomainen määrä, kerrotaan Luonnonvarakeskuksesta.
Geologian tutkimuskeskus jatkaa Kuusamon syväkairausreiän tutkimuksia – akkumineraalit yksi vaihtoehto
GTK kairasi syväreikää kahden vuoden ajan Etelä-Kuusamossa 1 722 metrin syvyyteen.
Johannes Roviomaan kolumni: Venäjä on aina tarvinnut öljyorgioihin ystäviä myös rajojensa ulkopuolelta
Olemme olleet myös öljyn kautta yhteydessä sukulaiskansaamme nenetseihin, joiden ääntä emme tällä hetkellä pääse kuulemaan, kirjoittaa Roviomaa.
Uhanalaiset kyytöt lähtevät Tampereelta muuttomatkalle kohti Kajaania – somessa ehdittiin jo huolestua lehmien kohtalosta
Alkuperäiskarjojen eli itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarjan kasvatusta ja säilytystä toteutetaan jatkossa niiden perinteisissä maakunnissa.
Merenpohjasta voi saada haluttuja vihreän siirtymän metalleja, mutta pelisäännöt syvänmeren kaivostoiminnalta puuttuvat
Syvänmeren kaivausten kartoittamiseen on myönnetty lupia. Suomi on liittynyt niiden maiden joukkoon, jotka vaativat, että kaivostoiminnan ympäristövaikutuksia tutkittaisiin lisää.
Hangaslammen malminetsintäalueen maanomistajille ryhdytään maksamaan korvauksia Pohjois-Kuusamossa – kaivosyhtiö lähestyy kirjeitse
Cobalt 66 Latitude aloittaa nyt myös alueen tutkimusten suunnittelun. Malminetsintälupa sai lainvoiman eilen, kun KHO teki päätöksen olla myöntämättä valituslupaa Kitkan Viisaat -yhdistykselle.
Kaivosmiehet jäivät jumiin kultakaivokseen Kongossa – katso ihmepelastuminen videolta
Kaivosonnettomuudet ovat yleisiä Kongossa. Turvallisuusmenettelyjen ja asianmukaisten työvälineiden puute ovat usein syynä kaivosten sortumisiin.
Oulun yliopiston tutkimuksessa on löydetty uusia käyttötapoja nopeakasvuiselle haapalajien risteytykselle
Puunjalostusta varten kehitetyn hybridihaavan mahdollisuuksia tutkitaan nyt kemian teollisuuden raaka-aineeksi.
Kaivosyhtiö löysi uuden koboltti-kulta -esiintymän Kuusamosta
Yhtiö kertoo kehittävänsä kahta esiintymää kohti kaivostoimintaa, Kuusamossa Juomasuon kaivospiirin koboltti-kulta -esiintymää sekä Posiolla Haarakummun koboltti-kupari -esiintymää.
Lapin luontojärjestöt haluavat Bolidenin Kevitsan kaivoksen päästöt kuriin – vaikutukset näkyvät jo satelliittikuvissakin
Luonnonsuojelujärjestöt vaativat, että Kevitsan kaivoksen on muutettava toimintaansa, jotta ympäristön pilaantuminen voitaisiin estää tai ainakin rajoittaa se mahdollisimman vähäiseksi.
Suomen ainoan hopeakaivoksen tarina on ollut 40 vuoden vuoristorata – sijoittajat antoivat jatkoaikaa, ja nyt on pakko onnistua
Sotkamo Silverin hopeakaivoksen taloushuolia on seurattu läheisellä Tipasojan kylällä tiiviisti. Kaivos on ollut kyläläisille ja sijoittajille pettymys, ja nyt sillä on näytön paikka.
Vaasan akkuteollisuusalueen suunnitelmat etenevät odotetusti – kaupunginjohtaja Häyry: ”Pidän hankkeen toteutumista erittäin todennäköisenä”
Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyryn mukaan akkuteollisuusalue on talven aikana herättänyt kiinnostusta useissa asiakkaissa. Häyry arvioi Suomen hyvien ESG-arvojen ohjaavan toimijoita nyt Vaasaan.
Juuso Joonan kolumni: Älä aliarvioi omaa vaikutusta ympäristöösi
Elämäntapojemme vaikutukset eivät useinkaan jää oman navan ympärille. Voimme päivittäin vaikuttaa jopa sademetsien tai ikiroudan säilymiseen ja siten elinoloihimme, kirjoittaa Joona.
Pohjoisen raaka-aineiden merkitys vihreälle siirtymälle korostuu Venäjän hyökkäyssodan takia
Barentsin alueelle on laadittu pohjoisten maakuntien vihreän siirtymän ohjelma. Lapin kauppakamarin selvityksessä on löydetty pullonkauloja ja ratkaisuja.
Endomines uskoo nostavansa kullan tuotantoa Ilomantsissa reippaasti vuonna 2023
Kaivosyhtiö uskoo, että Karjalan kultalinjalla on vielä runsaasti arvomalmia.
Mustavaaran kaivos suljettiin lähes 40 vuotta sitten, mutta rohkaisevat tutkimustulokset kannustavat malminetsintään
Kanadalaisyhtiö Strategic Explorations hakee malminetsintälupaa Mustavaaran länsiosaan yli tuhannelle hehtaarille Taivalkosken ja Pudasjärven alueelle. Kaivosseudun malmipitoisuudet ovat lupaavia.
Kansallinen turvallisuus menee malminetsinnän edelle – kaivosteollisuus arvioi lakimuutoksen pudottavan pois ”epämääräiset” hankkeet
Eduskunnan talousvaliokunnan mietinnön mukaan jatkossa malminetsintälupa voidaan perua, jos toiminnan arvioidaan vaarantavan kansallista turvallisuutta. Kaivosteollisuus pitää muutosta hyvänä.
Tammelan maaperä kiinnostaa malminetsijöitä – Särkisuolle haetaan malminetsintälupaa
Rio Tinto Explorations Finland haluaa selvittää, onko alueella muun muassa kuparia, nikkeliä, kobolttia, kultaa ja litiumia.
Keliberin rahoittajaa syytetään laiminlyönneistä kotimaassaan Etelä-Afrikassa: yrityskaupassa perityn joukkosurman hoito jäänyt puheiden asteelle
Litiumtehtaaseen Suomessa investoiva yhtiö peri yrityskaupassa kytköksen vuoden 2012 Marikana-konfliktiin. Kritiikkiä herättävät satsaukset ulkomaille, samalla kun eteläafrikkalaiset jäävät vaille kompensaatiota.
Lapissa kysytään paikallisten mielipiteitä kaivoksista – tavoitteena on vähentää EU:n riippuvuutta Venäjästä ja Kiinasta
Kyselyyn sisältyy myös karttapohjainen tehtävä. Siinä vastaajat voivat merkitä alueita, jotka tulisi säilyttää mahdollisimman koskemattomina tai jotka voisivat sopia kaivostoimintaan.
Genesaretinjärvi on Israelille tärkeä vesilähde, jota uhkaa kuivuus – ratkaisuna järven täyttäminen suolasta puhdistetulla merivedellä
Israelin suurimman järven vedenpinta painui viime vuosikymmenellä historiallisen alas.
Latitude 66 Cobalt teki varausilmoituksia Kemijärvelle ja Pelkosenniemelle – etsii kobolttia, kultaa ja kuparia
Latitude 66 Cobalt Oy on jättänyt Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille kaksi varausilmoitusta. Alueet kattavat Kemijärvellä ja Pelkosenniemellä yhteensä 200 neliökilometriä.
Aalistunturin mielenosoitukset ovat täysin uudenlaista luontoaktivismia, arvioi tutkija
Tutkijan mukaan Metsäliikkeen mielenosoittajat pyrkivät muuttamaan suhtautumista luonnonvarojen käyttöön.
Marjayritykset eivät halua työsuhdetta thaimaalaispoimijoille ja kertovat noudattavansa näin poimijoiden toivetta
Muutos estäisi yrittäjien mukaan alalle elintärkeiden thaipoimijoiden saapumisen Suomeen. Yrittäjien mukaan thaipoimijat eivät halua työsuhdetta, eivätkä Thaimaan viranomaiset sitä enää vaadi.
Ruotsalainen kaivosjätti teki Euroopan suurimman maametallilöydön Kiirunassa
Ruotsin valtion omistaman kaivosyhtiö LKAB:n mukaan esiintymä voi osoittautua vielä alustavaa arviota suuremmaksi.
Dagens Industri: Boliden on kiinnostunut Sakatin kaivoshankkeesta Sodankylässä – omistukset Suomessa puoltavat kaivosyhtiöiden yhteistyötä
Dagens Industrin lähteiden mukaan Boliden keskustelee Sakatin kaivoshankkeesta hankkeen omistavan Anglo Americanin kanssa. Bolidenin viestintä ei vahvista eikä kiistä keskusteluja.
Lula nousi Brasilian johtoon kyyneleet silmissä – näin vanha metallityöläinen lupaa muuttaa Etelä-Amerikan jättiä
Brasilian työväenpuolueen Luiz Inácio Lula da Silva astui sunnuntaina presidentin virkaan. Lulana tunnettu vanha metallityöläinen sanoo tekevänsä töitä muun muassa sademetsän ja köyhien eteen.
Pohjoiset valtiot kiistelevät kenelle pohjoisnapa kuuluu – arktisella alueella ilmapiiri on kiristynyt, mutta konflikti on epätodennäköinen
Tutkimusprofessori ei usko mannerjalustavaatimusten lisäävän konfliktiherkkyyttä Jäämerellä: ”Todennäköisempi vaaraskenaario on väärinkäsitysten takia käynnistynyt sotilaallinen yhteenotto”
Siilinjärven kunta aikoo ryhtyä hyödyntämään Yaran kaivoksella syntyvää sivukiveä
Siilinjärven kunta aikoo tehdä sopimuksen Yaran kanssa sivukiven hyödyntämisestä. Ajatuksena on käyttää kaivoksella syntyvää sivukiveä muun muassa elinkeinotonttien esirakentamisessa.
Viitasaarella esitetään Akkerman Oy:n hakeman malminetsintäluvan epäämistä
Teknisen toimen mukaan malminetsintäalue sijoittuu pohjaveden ja luonnonsuojelun suhteen erittäin herkälle alueelle.
Kuusamossa kairattiin syväreikä yli 1,7 kilometriin
Geologian tutkimuskeskuksen tavoitteena oli kairata kolmen kilometrin reikä. Tavoite pysähtyi rosoiseen kallioon.
Kaivosyhtiö sai uusia etsintälupia Kuusamoon
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, Tukes on hyväksynyt kuusi Latitude 66 Cobaltin malminetsintälupahakemusta.
Kaivosala vetää Ammattiopisto Lappiaan – alanvaihtajat ja aikuisopiskelijat suurena ryhmänä
Kaivosala on sijoittunut joka vuosi ammattiopisto Lappian vetovoimaisimpien alojen joukkoon. Perustutkintoa suorittaa parhaillaan noin 90 opiskelijaa.
Raahen kultakaivokseen liitetty Pilar Gold valmistelee pörssilistautumista Kanadassa – aletaanko kaivosta taas kaupitella sijoittajille?
Raahen kallioperään on uponnut yritysten ja sijoittajien rahoja jo satoja miljoonia euroja. Useista yrityksistä huolimatta kultaa ei ole löytynyt riittävästi. Kaivokselle haetaan taas uutta omistajaa.
Mawsonilta ensimmäinen arvio Lapin Rajapalojen kullasta ja koboltista – voittoa voisi tehdä 211 miljoonaa dollaria
Mawson kuitenkin korostaa, että taloudellinen arvio perustuu useisiin oletuksiin ja mahdollisiin mineraalivarantoihin. Myöskään tulevaa kaivosveroa ei ole huomioitu.
Malminetsintäyhtiö sai varauspäätöksen Iitin ja Heinolan rajalle
Element X Finland oy selvittää, löytyykö Konniveden ympäristöstä litiumia ja tinaa.
Geologian tutkimuskeskus rakennuttaa lisätilaa Lopen kallionäytearkistolle
Valtakunnallisen arkisto palvelee erityisesti kaivosteollisuutta ja kalliorakentamista, mutta sitä käyttävät myös tutkimuslaitosten ja yliopistojen tutkijat.

Endomines laajentaa Ilomantsin kaivosoperaatioitaan – malminetsintälupa kaivoshistorialliselle Huhuksen alueelle
Uuden strategiansa mukaisesti Endomines keskittyy malminetsintään Karjalan kultalinjalla. Yhtiöllä on malminetsintään uusi varausalue Ilomantsissa.
Geologi: Maanjäristysten riski on pieni mutta se pitää huomioida Lapin kaivosjätepadoissa
Kolarin Hannukaisen rautakaivoshanke ja sen naapurissa Ruotsissa sijaitseva Kaunisvaaran kaivos ovat lounaasta koilliseen suunnassa kulkevan maanjäristysherkän linjan vaikutusalueella.