Uusimmat artikkelit
Oulun kaupungintalon peruskorjauksen ja Tuiran monitoimitalon kulut kallistuivat huomattavasti
Rakennuskustannuksia ovat nostaneet muun muassa korona-aika sekä Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, minkä takia erityisesti materiaalien hinnat ovat kallistuneet.
Imatra suunnittelee edelleen kaupungintalon muuttoa – riskinä on, että nykyinen rakennus jää tyhjilleen
Kaupunginhallitus palautti kaupungintalon muuttoesityksen uuteen valmisteluun. Kaupungintalolla tehdään tilaa erä- ja luontokulttuurimuseolle, vaikka museon toteuttamisesta ei ole päätöksiä.
Oulun kaupungintalon peruskorjaukseen tarvitaan rahaa merkittävästi arvioitua enemmän – remontin aikataulu viivästyy
Peruskorjauksen aikataulu on venymässä vuoden 2024 elokuuhun asti. Oulun kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina osaltaan kaupungintalon remonttiin tarvittavan lisämäärärahan, lähes 9 miljoonaa euroa.
Ylivieska huolestui kaupungintalon henkilöstön työturvallisuudesta – nyt asiointiin vaaditaan ajanvaraus tai ainakin soitto ulko-ovelta
Kaupunginjohtaja Maria Sorviston mukaan taustalla ei ole yhtä yksittäistä tapahtumaa, mutta joitain häiriötilanteita kaupungintalolla on ollut. Asiat hoituvat jatkossakin sähköisesti tai ajanvarauksella.
Lahdessa remontista paljastui ”helmi” – nyt juhlitaan arkkitehtuurin suurmiehiä, Eliel Saarista ja Alvar Aaltoa
Lahden kaupungintalon 23 miljoonaa euroa maksanut remontti on valmis. ”Upea kokonaistaideteos”, luonnehtii kaupunginarkkitehti.
Katettu sisäpiha ja uudistettuja työtiloja – yli sadan vuoden ikäisen Lahden kaupungintalon remontti on valmistumassa
Syyskuussa työntekijät palaavat kaupungintaloon. Kansalaisille talo avautuu entistä paremmin uuden katetun sisäpihan kautta.
Kajaanin vastaanottokeskuksen toimipiste siirtyy Sammonkadulle
Vastaanottokeskus siirtyy Kajaanin kaupungilta Babando Oy:lle elokuun alussa, jonka jälkeen palvelut siirtyvät kaupungintalolta Sammonkadun toimipisteeseen.
Riihimäen kaupungintalon laajennusosan purkutyöt loppusuoralla – työnjohtaja: ”Se oli vanhaan hyvään tyyliin tehty talo”
Riihimäen kaupungintalon sisäilmaongelmista kärsinyt lisäsiipi on pian kadonnut kokonaan. Kellarikerros puretaan viimeiseksi.
Tällaisen Helsingin Yhdysvaltain presidentti kohtaa: ”Emme tee vierailua varten mitään erityistä”
Bidenin lisäksi Helsinkiin saapuu Pohjoismaiden pääministereitä. Poliisi valmistautuu vierailuun lisäresurssein.
Kiteen kaupunginvaltuusto hyväksyi esityksen kaupungintalon hankesuunnitelmasta
Kaupunki on tehnyt ostotarjouksen Kiteentiellä sijaitsevasta rakennuksesta. Hankesuunnitelman kustannusarvio on noin kolme miljoonaa euroa. Tilamuutoksiin on varattu puoli miljoonaa.
Espoon parjattu betonimöhkäle lähti – uudeksi kaupungintaloksi rakennetaan jotain ihan muuta
Viime kesänä Espoon keskuksessa purettiin vuosia tyhjillään ollut vanha kaupungintalo. Sen seuraajasta suunnitellaan taloa, joka olisi iltaisin kaikkien espoolaisten käytössä.
Kajaanin kaupungintalolla ei liputeta kesällä sateenkaarilipulla
Kainuun seta esitti kuntalaisaloitteessaan, että Kajaanin tulisi nostaa sateenkaarilippu kaupungintalon salkoon. Aloite keräsi vajaassa kahdessa viikossa 340 allekirjoitusta.
Kotka päättää tänään miljoonien eurojen leikkauksista – leikkauksen kohteet innostivat mielenilmaukseen
Kaupunki aikoo säästää lähes miljoonalla eurolla leikkaamalla oppituntien määrää. Leikkauksia on luvassa myös muun muassa varhaiskasvatukseen.
Joensuun kaupunginteatteri muuttaa osin entiseen tyttölyseoon Rantakadulle, jossa harjoitellaan – esitykset jatkuvat yhä kaupungintalolla
Vanhan tyttölyseon tiloihin tulee suuren näyttämön harjoitustilat, pieni näyttämö tulee toimimaan Carelicumissa.
Kaupunginvaltuusto päätti: Rovaniemen kaupungintalo korjataan kolmen vuoden kuluessa – kustannusarvio noin 30 miljoonaa euroa
Kaupungin mukaan nyt valitulla remonttivaihtoehdolla saavutetaan rakennukselle pisin elinkaari.
Lahden kaupungintalo palaa näkyville – remonttihuppuja jo poistetaan
Kaksi vuotta kestänyt lahtelaisen maamerkin perusparannus valmistuu ennen juhannusta.
Huonokuntoinen kaupungintalon laajennusosa puretaan Riihimäellä
Purkamisen valmistelu on jo aloitettu rakennuksen sisällä sähkö- ja tietoliikenneverkkojen siirroilla.
Kouvola luopuu senioreiden suosimasta yhteisötilasta – edessä muutto mäkisen tieosuuden varrelle
Vakiokävijöihin kuuluva Ilkka Tommola keräsi lähes 300 ihmisen adressin tilan säilyttämisen puolesta.
Rovaniemen kaupungintalo laitetaan kuntoon seuraavan kolmen vuoden aikana, esittää kaupunginjohtaja
Kaupungintalo on ollut tyhjillään jo vuodesta 2019, ja sen henkilöstö on vuokratiloissa eri puolilla kaupunkia.
Oulun kaupungintalon remontti paljasti seinän uumenista 100 vuotta vanhan lasimaalauksen
Oulun linnaa sekä Oulujoen lohia ja nahkiaisia kuvaava teos on ilmeisesti 1920-luvulta. Se on tarkoitus entistää ja tuoda näytille.
Joensuun Teatteriravintola lopettaa – yrittäjä syyttää kaupunkia toiminnan alasajosta, kaupungille lopetuspäätös oli yllätys
Joensuun kaupungintalossa toimiva ravintola olisi saanut jatkaa, mikäli yrittäjä olisi luopunut toisen ravintolansa tiloista. Joensuun kaupungin mukaan neuvottelut uudesta sopimuksesta etenivät hyvin.
Rovaniemen tilajaosto esittää 30 miljoonan remonttia – kaupungintalo korjattaisiin kolmen vuoden ajanjaksolla
Rovaniemen kaupunki on punninnut useita erilaisia remonttivaihtoehtoja.
Mikkeli täyttää 185v – Kaupunginjohtaja: ”Annettavaa on valtakunnallisesti ja jopa maailmanlaajuisesti”
Mikkelin kaupungin synttäreitä juhlitaan pitkin viikkoa ja useissa eri paikoissa ja tapahtumissa.
Mikkelin kirjaston muutostöiden rahoitukseen tarvitaan päättäjien siunaus
Lehtilukusali pienenee noin puoleen kun virastotalon asiointipiste siirtyy kirjastolle. Tätä varten tarvitaan 125 000 euron lisämääräraha.
Sodan vuosipäivä näkyy ja kuuluu Kymenlaaksossa – liput liehuvat ja kirkon kellot soivat tukea Ukrainalle
Ensi perjantaina sodan alkamisesta tulee kuluneeksi vuosi. Kotkassa järjestettävä rauhanmarssi muistaa Ukrainan lisäksi myös muita rauhattomia paikkoja maailmalla.
Rovaniemi aikoo korjata kaupungintalon ilman ilmanvaihtoremonttia: Esityksen mukaan sisäilmariskit ovat hallittavissa
Rovaniemen kaupungin tilajaosto kokoontuu tiistaina puimaan, millä tavoin kaupungintalon peruskorjauksen seuraava vaihe toteutetaan. Lopullisen päätöksen tekee kaupunginvaltuusto.
Tampereen ”Valkoisen talon” remonttimuutto alkoi – valtuuston kokoukset siirtyvät huhtikuussa Tampere-taloon
Pormestari, konsernijohto ja osa muista työntekijöistä on jo muuttanut Frenckellin väistötiloihin. Peruskorjaus kestää ainakin kesäkuuhun 2026.
Heinola aikoo myydä kaupungintalon ja muuttaa vuokralle Seminaarin vanhaan päärakennukseen
Heinolan kaupunginhallitus pureutuu kaupunginjohtaja Jari Parkkosen esitykseen maanantaina. Tilaratkaisua on esittänyt Boa Group.
Mikkelissä vuosi vaihtuu perinteisin menoin – valonäytös voisi korvata ilotulitukset, mutta se on liian kallis
Mikkelin kaupunki juhlistaa uutta vuotta kahdella ilotulituksella.
Joulurauha julistetaan Lappeenrannassa aattona kello 12
Lappeenrannan joulurauhan julistuksessa esiintyvät Rakuunasoittokunta ja Kimpisen koulun musiikkiluokkien kuoro.
Joensuu-päivää vietetään entiseen malliin 29. marraskuuta
Luvassa on kaikille avointa kulttuuriohjelmaa ja asukkaat toivotetaan tervetulleiksi aamukahveille pitäjillä ja kaupungintalolla.
Kotkan torille nousee jälleen valaistu kuusimetsä – tänä vuonna sen siimeksessä voi paistaa makkaraa
Kuusimetsä koristaa kaupungintalon edustaa helmikuun puoliväliin asti.
Kolme uutta kerrostaloa, iso rantaraitti ja ehkä jopa rantasauna – Pieksämäen Pertinkujan asemakaava hyväksyttiin valtuustossa
Keskustan uudessa kaavassa on puhuttanut muun muassa uusien kerrostalojen sijoittelu ja puistoalueiden säilyttäminen.
Tampereen keskusvirastotalon suurremontti lähestyy, Puutarhakadun puolen matalalle osalle haetaan purkulupaa
Kortteliin valmistuu muutaman vuoden kuluttua kokonaisuus, johon on määrä siirtää kaupungin toiminta myydystä Frenckellin kiinteistöstä.
Kokemäkeläiset pääsevät kaupungintaloon enää ajanvarauksella, myös puhelinvaihde suljetaan
Kokemäen kaupungintalolla voi ensi maanantaista lähtien asioida pääsääntöisesti vain ajanvarauksella.
Raision Harkko-rakennuksesta suojeluesitys
Kaupunki suunnitteli rakennuksen purkamista, mutta nyt asia siirtyy Varsinais-Suomen ely-keskuksen ratkottavaksi.
Kunnat ovat ongelmissa mahtipontisten tilojensa kanssa – Suonenjoella kaupungintalo puretaan maan tasalle vuosien väännön jälkeen
Moni kunta pohtii nyt, kuinka paljon toimistotiloja ylipäätään tarvitaan tulevaisuudessa.
Lappeenranta valaisee tänään kaupungintalon sinikeltaiseksi – ensi viikolla kaupunkilaiset saavat tehdä Ukrainaa tukevia rintanappeja
Energiatehokkailla led-valoilla toteutettu tuen osoitus jatkuu ensi viikon keskiviikkoon.
Joensuun kaupungintalon remontin suunnitelmat ja budjetti kutistuvat – Museoviraston kanta huomioitu
Rantapuistoon ei rakenneta isoa tekniikkarakennusta eikä tavarahissiä tarvita. Museo sijoittaa herkät näyttelyesineet vitriineihin.
Joensuun kaupungintalosta tulossa museo – Museovirasto antanut hankkeelle nyt vihreää valoa
Joensuun kaupungin suunnitelmat muuttaa nykyinen kaupungintalo museoksi on etenemässä. Aiemmin Museovirasto nosti esiin monia suunnitelman ongelmakohtia.

Kiiruna juhlii uuden kantakaupungin syntyä – koko keskusta siirretään kaivoksen tieltä
Pohjoisruotsalainen Kiiruna syntyi aikoinaan rautakaivoksen ympärille. Nyt kaivosyhtiö LKAB rakentaa miljardeilla kaupungille uutta ydinkeskustaa. Valtava muuttoprojekti hakee vertaistaan koko maailmassa.
1900-luvun alku palaa Lahden kaupungintalonpuistoon kunnostuksessa – koristeistutuksissa suositaan aiempaa kestävämpiä lajikkeita
Lahden kaupungintalon puistojen kunnostussuunnitelmat ovat pitkällä. Työt alkavat ensi vuonna. Alkuperäiset piirustukset ovat kadonneet. Selvitystyössä on tutkittu muun muassa vanhoja postikortteja.
Alvar Aallon ylistetty helmi, Säynätsalon kunnantalo täyttää tänään 70 vuotta – yrittäjä: "Toivottavasti rakennus voitaisiin pitää jatkossakin yleisölle avoinna"
Alvar Aallon suunnittelemalla kunnantalolla juhlitaan tänään rakennuksen pyöreitä vuosia. Korona ja sota ovat vaikuttaneet maailmalla tunnetun rakennuksen asiakaskuntaan.
Sinikeltaiset liput ja valaistut rakennukset juhlistavat Ukrainan kansallispäivää tänään Kymenlaaksossa
Ukrainan kansallispäivää vietetään keskiviikkona. Tänään tulee myös kuluneeksi tasan puoli vuotta Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.
Näin tuhoutuu parjattu hallintotalo Espoossa – vuosien kiistelyn kohde katoaa katukuvasta parissa kuukaudessa
Espoon keskuksessa sijaitsevan betonikolossin ulkokuoren purkaminen aloitettiin tänään.
Palokunta hälytettiin tänään Jyväskylän kaupungintalolle – hälytys osoittautui aiheettomaksi
Jyväskylän kaupungintalon koko henkilöstö poistui rakennuksesta palohälytyksen vuoksi. Hälytys oli aiheeton.
Kemissä kaupungintalon ulkoseinästä uhkasi pudota seinälaatta jalkakäytävälle – pelastuslaitos irrotti laatan turvallisesti
Laatta oli vaarallisessa paikassa jalkakäytävän yläpuolella, joten apuun kutsuttiin pelastuslaitos.
Kuntien palvelut ovat nyt lomien vuoksi suppeimmillaan: moni kunnantalokin on nyt kiinni
Kesälomasuman aikana moni Lapin kunta pitää yllä vain välttämättömiä palveluja ja päivystyksiä.
Harjavallassa valmistaudutaan kaupungintalon muuttoon – uudet tilat keskustan pankkikiinteistöön
Uuden kaupungintalon tilojen suunnittelu on juuri alkanut. Muutto tapahtuu vuodenvaihteen jälkeen.