Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Aarne Kiviniemi kuuntelee kuulokkeilla.

Toimitusjohtaja Aarne Kiviniemeä ehdotetaan Oulun seurakuntayhtymän yhtymäjohtajaksi

Yhteinen kirkkoneuvosto käsittelee asiaa kokouksessaan tänään torstaina.

Jyväskylän kaupunginkirkko sisältä. Iso fresko ja punainan matto alttarilla. Koristeelilnen kattomaalaus alttarin yllä. Kirkkosali on tyhjä.

Jyväskylän kirkkojen ovet halutaan avata sateenkaaripareille – aloitteelle kannatusta yli valtuustoryhmien

Enemmistö Jyväskylän kirkkovaltuuston jäsenistä haluaa sallia sateenkaariparien avioliitot Jyväskylän kirkoissa, kertoo asiasta aloitteen jättänyt Avara kirkko -valtuustoryhmä.

Hautakiviä ja puistokäytävä Kuopion Isolla hautausmaalla.

Seurakuntayhtymän puisto- ja hautausmaakesätyöt houkuttavat entistä vähemmän Kuopiossa

Suurin osa kesätyöntekijöistä aloittaa puistotyöt jo toukokuussa. Hakijoita on ollut aiempaa vähemmän.

Rovaniemen seurakunnan krematorio Tavivaaran hautausmaan kappelin kyljessä.

Rovaniemen krematorio tuhkaa myös Oulun vainajat – vainajien säilytystiloja on lisätty seurakunnassa ja Lapin keskussairaalassa

Vuoden alussa Rovaniemellä oli niin paljon vainajia, että Lapin keskussairaalassa oli pahoja säilytysongelmia.

Seurakuntakeskuksen katolla on risti.

Kajaanin seurakunta on luopumassa Lehtikankaan seurakuntakeskuksesta ja kirkosta – ostotarjous kirkkovaltuuston käsittelyssä ensi kuussa

Seurakuntakeskuksen ja kirkon myyntiaikeet ovat herättäneet Lehtikankaalla asuvissa seurakuntalaisissa tunteikkaita muistoja.

Mikkelin hiippakunnan piispaehdokkaat. Pekka Särkiö, Mari Parkkinen, Sammeli Juntunen ja Pekka Huokuna.

Mikkelin hiippakunnan piispanvaalin toiselle kierrokselle Mari Parkkinen ja Pekka Särkiö

Neljästä ehdokkaasta yksikään ei kerännyt yli puolia kaikista äänistä, joten piispanvaalin toinen kierros toimitetaan 16. kesäkuuta.

Jeesus -juliste seinällä. Julisteessa teksti "Suurin niistä on rakkaus"

Mikkelin sateenkaarimessusta tulee vuosittainen tapa – helluntaina jorataan Lähemäellä

Helluntaina järjestettävä sateenkaarimessu on järjestyksessään Mikkelin toinen. Seurakuntapastori lupaa sunnuntain messuun räväkkää tunnelmaa.

Oulun Intiön kappelissa harjoitusarkussa on virsikirjoja

Oulussa Intiön kappelin korjaus sai rakennusluvan

Myös krematoriota laajennetaan. Rakennustöitä on kaavailtu aloitettavaksi loppuvuodesta, ja kappeli voitaisiin ottaa käyttöön syyskuussa 2025. Rakennuslautakunta käsitteli rakennuslupaa eilen.

Ylhäältä päin kuvatussa kirkkoveneessä istuu neljätoista soutajaa ja kippari valmiina lähtemään liikkeelle.

Kainuun seurakunnat ottavat toisistaan mittaa elokuussa kirkkovenesoudussa

Tällä hetkellä mukaan ovat lähdössä ainakin Kajaanin, Paltamon, Sotkamon ja Kuhmon seurakunnat. Haasteellisen kilpailusta tekee se, löytävätkö joukkueet itselleen omaa kirkkovenettä.

Kolme Kirkkotie-lehteä on pöydällä.

Joensuun seurakunnissa kirkollisvero pysynee 1,50 prosentissa

Kirkkoneuvosto päätti, että Kiihtelysvaaran uuteen kirkkoon hankitaan akustiset pilliurut. Samaisessa kokouksessa päätettiin harventaa Kirkkotie-lehden ilmestymistä.

Gravar över stupade på begravningsplats.

Kymin sankarihautausmaalle haudataan Karjalasta löytynyt sankarivainaja

Puolustusvoimat ja Kotka-Kymin seurakunta järjestävät sankarihautauksen maanantaina kello 12 alkaen.

Kivikirkko mäellä keväällä. Edessä näkyy hautaristi.

Kaupunki sai testamentin yksinäisten joulutervehdyksiä varten – virkamiesjohto ohjaisi rahat pääosin uskonnollisten yhdyskuntien jaettavaksi

Kokemäen kaupunki sai testamenttilahjoituksena 31 000 euroa jaettavaksi yksinäisten ja syrjäytyneiden joulutervehdyksiin. Raha on päätymässä jakoon muun muassa helluntaiseurakunnan kautta.

Mikkelin hiippakunnan piispaehdokkaat. Pekka Särkiö, Mari Parkkinen, Sammeli Juntunen ja Pekka Huokuna.

Mitä piispaehdokkaat ajattelevat samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä? Kysyimme kolme tiukkaa kysymystä

Mikkelin hiippakunnassa on vajaan viikon päästä edessä piispanvaalit. Uusi piispa aloittaa virassaan syyskuun alussa.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Alavuden seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi valittiin Kalle Peltokangas

Peltokangas toimii tällä hetkellä Ähtärin kirkkoherrana.

Ari Auranen

Ari Auranen on Seinäjoen uusi kirkkoherra

Seinäjoen seurakunnan kirkkovaltuusto on valinnut uudeksi kirkkoherraksi Alajärven seurakunnan kirkkoherran Ari Aurasen. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen.

Lakeuden Ristin alttari Seinäjoella 12.6.2022. Seinälle heijastettu tervetulotoivotus rippikoululaisten konfirmaatioon.

Seinäjoella päätetään tänään uudesta kirkkoherrasta

Seinäjoen uuden kirkkoherran nimi tiedetään tänään.

Ihmiset istuvat penkeillä ja katsovat esiintyjää Kajaanin Välikadulla.

Kajaanissa avataan kesäkausi perinteisesti: kaupunkilaisia kutsutaan tanssivaan kulkueeseen helatorstaina

Kulkue kokoontuu Raatihuoneentorilla ja matkaa affrobeat rumpurytmien tahtiin Kauppakatua myöten Välikadun valtaukseen.

Kuusankoskelainen Jani Karjalainen istumassa Kuusankosken kirkon alttarilla.

Jani Karjalainen, 17, kävi riparin kahdestaan papin kanssa – viime vuonna näin teki 300 nuorta

Yksityisrippikoulut ovat nostaneet viime vuosina suosiotaan rippikouluikäisten keskuudessa. Papin kanssa kahdestaan käytävä yksilöllisesti räätälöity rippikoulu sopii niillekin, joille leiri tuntuu liian raskaalta kokemukselta.

Oulun tuomiokirkon kellotorni.

Oulun seurakuntayhtymän johtajan haku jatkuu viiden osalta – uusi yhtymäjohtaja valitaan kesäkuussa

Alunperin hakijoita oli 18. Nyt valitut viisi hakijaa jatkavat haastatteluvaiheeseen.

Siionin virret -kirja hatun päällä.

Herättäjäjuhlat järjestetään ensi vuonna Vaasassa

Vaasan kaupunki toivoo Herättäjäjuhlien tuovan kaupungille näkyvyyttä ja taloudellista hyötyä.

Kaupunkiteologi Jiri Santaharju Tampereen evankelis-luterilaisesta seurakunnasta.

Kiekkofanit kokoontuvat Tampereen Vanhaan kirkkoon jännittämään Suomen MM-pelejä – kirkossa voi kannustaa reippaasti, sanoo kaupunkiteologi

Kirkko on suosittu kisakatsomo: viime vuonna MM-kisojen ratkaisupelien aikaan kirkkoon ei mahtunut edes istumaan. Tämänvuotisen teeman nimissä kirkkoon pyydettiin paikalle vanhoja Leijona-legendoja.

Vaasan kirkkoherran virasto

Osa Vaasan seurakunnan toiminnoista muuttaa väliaikaisiin tiloihin tämän vuoden puolella – syynä nykyisen kiinteistön sisätilaongelmat

Muutto Koulukatu 26–28:n ja Vaasanpuistikko 3 E:n kiinteistöistä oli joka tapauksessa edessäpäin, sillä seurakuntayhtymä suunnittelee uusia tiloja samalle paikalle.

Kakkukoriste

Saako kirkkoon kuulumatonkin kirkkohäät? Kirkolliskokous ei pystynyt päättämään asiasta, vaan palautti asian valmisteluun

Kirkolliskokoukselle ehdotettiin avioliittoon vihkimisen ehtojen muuttamista, mutta esitys palautettiin lakivaliokuntaan. Sen sijaan kirkolliskokous päätti, että kummin voi jatkossa lisätä aikuiselle kastetulle.

Oulun tuomiokirkon kellotorni.

Oulun seurakuntien yhtymäjohtajaksi haki parikymmentä hakijaa

Oulun seurakuntayhtymän johtajan virkaa haki määräaikaan mennessä 18 henkilöä.

Havainnekuva Hirvensalon uudesta kirkosta. Valkoinen rakennus, jonka edustalla on ruskea puurakennus. Kuvan etualalla on harmaatiilinen kellotapuli.

Hirvensalon seurakuntakeskuksen kirkkosalin jatkoksi nousee uudisosa

Seurakuntayhtymä hakee purkulupaa huonokuntoisimmille tiloille ja kellotapulille.

Kaisa Taskinen vihreähihaisessa Kääriä-asussa seuraamassa euroviisujen semifinaalia Kajaanin seurakuntakeskuksessa.

Viisufanin vihreälle asulle löytyy vielä käyttöä: ”Ellei se katoa Raatihuoneen suihkulähteeseen”

Kajaanin seurakuntakeskuksessa kannustetaan Käärijää voittoon myös tulevana lauantaina, kun on Euroviisujen loppukilpailun aika.

Rovaniemen kirkon etuosaa kuvaavassa havainnekuvassa näkyy alttarialueen laajennus.

Museovirastolta vihreää valoa Rovaniemen kirkon muutoksille – penkkirivejä poistetaan ja virsitaulu vaihtuu digitaalinäyttöön

Konserttien järjestäminen helpottuu, kun alttarialuetta laajennetaan. Museovirasto puoltaa muutoksia, mutta kahviautomaattia se ei kirkon eteiseen halua.

Pöydällä on iso määrä värikkäitä tilkkuja.

Tampereen Pyynikin kirkkopuistoon ripustetaan käsitöitä

Puiston puihin kiinnitetään neulegraffiteja, joista muodostuu yhteisöllinen taideteos.

Hervannan kirkko. Mies sauvakävelee ohi.

Hervannan vapaa-aikakeskuksen purkutöiden aloitus lykkääntyy

Vapaa-aikakeskuksen lisäksi myös Hervannan kirkon remontti lykkääntyy. Purkutyöt alkavat elo-syyskuun sijasta loppuvuoden puolella.

Ehtoollisastia

Riihimäen seurakunta kokeilee ehtoollisen toimittamista kotiin

Kotiin tilattava ehtoollinen on tarkoitettu etänä messuun osallistuville, jotka eivät pääse ehtoolliselle kirkkoon esimerkiksi liikuntarajoitteiden vuoksi.

Kuopion piispa Jari Jolkkonen ja Helena Vaarin hänelle suunnittelema piispankaapu.

Kolme pohjoiskarjalaista on saanut tunnustuksen työstään Kuopion hiippakunnassa

Pohjois-Karjalaan myönnettiin esimerkiksi rovastin arvonimi joensuulaiselle pastori Anna-Riitta Pellikalle. Myös tuomiokapituli ja kirkkohallitus jakoivat tunnustuksiaan.

Hervannan kirkko. Nainen kävelee muovikassi kädessä ohi.

Hervannan kirkon remontti siirtyy ensi kevääseen

Laajojen korjaustöiden aloitusta lykätään, sillä urakoitsijan valinta on vielä kesken.

Intiön kappelin krematorio.

Oulun krematorion vika keskeytti tuhkaukset Oulussa yli kuukauden ajaksi

Oulun seurakuntayhtymän krematorio on poissa käytöstä ainakin toukokuun ajan krematoriossa ilmenneen vian takia.

Lapinlahden kirkko

Selvitysmies ryhtyy selvittämään Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakuntien yhdistymistä

Kuopion hiippakunnan määräämä selvitysmies arvioi seurakuntien yhdistämistä kirkon tehtävien toteuttamisen sekä talouden kannalta.

Kuvassa on Vaasan kirkko oranssiksi valaistuna.

Vaasan suomalainen seurakunta on ryhtynyt hakemaan uutta kirkkoherraa

Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli on julistanut viran haettavaksi. Haku on auki kesäkuun 7. päivään saakka.

Kalevan kirkko

Tampereen seurakuntayhtymä ei vedä salkoihin sateenkaarilippuja homofobian vastaisena päivänä eikä ihmisoikeuksien päivänä

Yhteinen kirkkoneuvosto totesi, että ehdotus sateenkaariliputuksesta kaikissa seurakuntien kiinteistöissä ei ole sellaisenaan toteutettavissa.

Havainnekuva uudesta kirkosta.

Kiihtelysvaaran kirkko tulee arvioitua kalliimmaksi

Mikäli uusi kirkko haluttaisiin rakentaa aiemman kustannusarvion mukaisesti, se lykkäisi rakentamisen aloittamista ainakin vuodella.

Talvinen katunäkymä, jossa nainen kävelee jalkakäytävällä ja tumma auto ajaa kadulla. Taustalla koivuja ja keltainen iso Oulun tuomiokirkko.

Oulun tuomiokirkko maalataan ja kirkkoa remontoidaan kolmen vuoden ajan

Oulun tuomiokirkko saa uuden maalipinnan ja myös ulkovalaistus uusitaan.

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan netisivuilla on uutinen, jossa kerrotaan kirkkoherranvaalin tulos.

Tuomas Järvelin siirtyy Joensuusta Taipaleen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherraksi

Vaali pidettiin viikonloppuna. Tuomas Järvelin oli ainoa ehdokas kirkkoherran toimeen.

Kuvassa neljä pappia, kolme miestä ja yksi nainen, kaikilla papinkaulus ja kolmella mustat vaatteet, yhdellä miehellä ruska takki.

Mikkelin piispanvaalin vaalikeskustelut alkavat tänään

Piispaehdokkaat esittäytyvät neljässä eri puolilla Mikkelin hiippakuntaa järjestettävissä vaalikeskustelussa huhti- ja toukokuun aikana.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Oulun Intiön kappelissa siunaustilaisuudet jatkuvat normaalisti lauantaina

Oulun krematoriossa ei voida tehdä tuhkauksia ainakaan vielä alkuviikosta. Koko kappeli oli kiinni perjantaiaamuna, kun sinne levisi runsaasti savua. Krematorion uunin luukussa oli vika, jota selvitetään.

Joensuun hautausmaan kaksi toimistorakennusta kuvattuna selkeänä kevätpäivänä vuonna 2023. Maassa hieman lunta ja kuvan etualalla oikealla hautausmaan toimisto -kylttii.

Joensuun hautausmaan urakat ja Koulukadun kiertoliittymän rakentaminen tehdään samaan aikaan

Hautausmaalla puretaan ensi vanha toimistorakennus. Liikennejärjestelyt muuttuvat niin Koulukadulla, kuin hautausmaan alueella.

Vaaleankeltainen harmaakattoinen kaunis vanha puukirkko ja sininen taivas.

Kinnulan köyhä seurakunta sai kirkkohallitukselta poikkeuksellisen suuren avustussumman kirkkonsa remonttiin

Kirkkohallitus poikkesi laskentakaavastaan, kun se myönsi Kinnulan kirkon remontin kiireellisimpiin korjaustöihin lähes 700 000 euron avustuksen.

Punainen puukirkko metsän keskellä, maassa on vähän lunta.

Kirkkohallitus myönsi pohjoiskarjalaisille seurakunnille korjausavustuksia lähes 700 000 euroa

Suurimman avustuksen, noin 400 000 euroa, saa Ilomantsin kirkon iso remontti. Kuusjärven kirkon peruskorjaukseen on myönnetty yhteensä 250 000 euroa.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Kuhmon seurakunta saa korjausavustusta yli 300 000 euroa kirkon ja kellotapulin kunnostamiseen

Kirkkohallituksen täysistunto myönsi valtion rahoituksesta kirkollisen kulttuuriperinnön hoitoon seurakunnille yhteensä lähes 7,4 miljoonaa euroa.

Eurajoen kirkko ja hautausmaa.

Eurajoen kirkolle puolen miljoonan euron avustus valtiolta

Kirkkohallituksen täysistunto myönsi valtion rahoituksesta kirkollisen kulttuuriperinnön hoitoon seurakunnille yhteensä noin 7,38 miljoonaa euroa.

Virsikirja nojaa yleisökaiteeseen Riihimäen keskuskirkon ylisillä.

Riihimäen seurakunta haluaa myydä vanhan virastotalonsa

Kiinteistön myyntiin liittyvät valmistelutyöt jatkuvat vielä. Kirkkovaltuusto päättää myynnistä toukokuun lopulla.

Pekka Asikainen.

Oulun seurakuntayhtymän johtaja nimitettiin uudeksi kenttäpiispaksi

Oulun seurakuntayhtymän johtaja Pekka Asikainen siirtyy puolustusvoimien kenttäpiispaksi. Presidentti nimitti hänet tehtävään perjantaina.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle