Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Jokerit saa pelata kotipelinsä Helsingin Areenassa – vierasjoukkueille tiukat koronasäännöt

Jokerit ja KHL ovat rakentaneet mallin, jolla helsinkiläisjoukkue voi pelata kotipelinsä kotihallissaan. Voimassa olevien yleisörajoitusten puitteissa Jokereiden kotiotteluihin voidaan tällä hetkellä ottaa enintään 4 500 katsojaa.

Helsingissä pelataan MM-jääkiekkoa vuonna 2022

Kotikisat jaetaan Tampereen ja Helsingin kesken.

Ariana Grande on sukupolvensa ainoa suuri popdiiva

Grande esiintyi Helsingissä 5. lokakuuta.

Pop-taivaan supertähti Ariana Grande konsertoi ensimmäistä kertaa Suomessa – "Hän tekee aina kaiken isosti ja täysillä"

Suosionsa huipulla oleva yhdysvaltalaispoppari esiintyy loppuunmyydyllä Helsingin Areenalla lauantaina 5. lokakuuta.

SJ Gaming ei menestynyt suurissa turnauksissa – "Niin lähellä, mutta niin kaukana"

Sotkamolaisjoukkueet joutuivat taipumaan kansainvälisissä eports-turnauksissa viikonloppuna.

Kommentti: Suomalainen e-urheilu ansaitsee lisää suurtapahtumia, mutta aikataulujen paukkuminen on myrkkyä katsojille

Virheistään huolimatta e-urheilun ensiesiintyminen areenamittaluokassa oli onnistunut, Yle e-urheilun Jaakko Palvaila arvioi.

Brasilialaiset juhlivat Suomen ensimmäisen e-urheilun areenatapahtuman voittoa – näin turnaus eteni

Brasilialainen FURIA kaatoi turnauksen loppuottelussa eurooppalaisen CR4ZYn 2–0.

Sotkamolaisen SJ Gamingin joukkueet edustavat Suomea rahakkaissa turnauksissa – "Nyt näytetään kaikille"

Viikonlopun turnauksissa on jaossa satoja tuhansia euroja palkintorahaa.

Arctic Invitational on näytön paikka SJ Gamingin nuorelle Elias "Jamppi" Olkkoselle – "Menestys voisi tuoda suuren boostin"

Olkkosen edustama SJ Gaming lähtee Suomen suurimpaan kilpapeliturnaukseen suurena haastajana.

Lippuluukulta seurapomoksi – Eveliina Mikkola on ensimmäinen naistoimitusjohtaja jääkiekkoliiga KHL:n seurajoukkueessa

Ensi töikseen Mikkola haluaa keskittyä kuuntelemaan faneja, yhteistyökumppaneita ja asiakkaita enemmän. Pidemmän ajan tavoitteena on raivata tietä liigaan muillekin naisille.

Oulu on Suomen liikkuvin kunta – kaupunki kannustaa aktiiviseen ja liikunnalliseen elämäntapaan

Suomen liikkuvin kunta -kilpailu järjestettiin tänä vuonna toista kertaa.

Metallica Suomessa – katso rouheat kuvat keskiviikon konsertista

Maailman suurimmaksi metallibändiksi nimetty Metallica konsertoi keskiviikkona ja perjantaina Helsingissä. Keskiviikon energinen show edusti taattua Metallica-laatua, josta kuului myös soittamisen riemua. Yhtye keräsi Helsingin Hartwall Arenalle 14 607 hyväntuulista fania Joensuuta, Mikkeliä ja Venäjän Pietaria myöten. Vuonna 1981 perustetun Metallican molemmat Suomen-konsertit ovat loppuunmyytyjä.

Saara Aalto lauloi itsensä Euroviisuihin jo 2007

Tino Singh kysyi, että koska edustat meitä Euroviisuissa.

Tolvanen Nashvilleen siirtymisestä: "En tiedä yhtään"

Eeli Tolvanen toivoo, että hänen kautensa ei päättynyt Jokerien lauantain tappioon Moskovan TsSKA:lle.

Ultra Bran Terhi Kokkonen jännittää kolmen keikan Areena-rutistusta: "Vähän kuin menisi Colosseumille leijonien kanssa"

Ultra Bra palasi kesällä festivaalilavoille 16 vuoden tauon jälkeen. Sitten yleisö vaati lisää. Tänä viikonloppuna Ultra Bra esiintyy kolmena peräkkäisenä iltana lähes loppuunmyydylle Helsinki Areenalle. Kävimme kysymässä kuulumisia juuri ennen ensimmäistä keikkaa.

Kreikka keskittyy Susijengin vahvuuksiin: "Mahtavia heittäjiä – ja tietysti Lauri Markkanen"

Päävalmentaja Kostas Missas haluaa Kreikan pelaajien yrittävän nauttia Helsingin Areenan lähes täydestä tuvasta.

Kuka Susi iskee ensimmäisenä? Veikkaa oikein avauskorintekijä ja voita fanitavaraa

Suomi kohtaa koripallon EM-kisoissa Puolan. Veikkaa oikein ensimmäinen korintekijä ja voit voittaa Susijengin tuotepalkinnon.

Kommentti: Dettmannin sanoin – "Aina ei voi voittaa, vaikka kuinka haluaisi"

Vaikka Susijengi ei onnistunut tehtävässään pysäyttää Goran Dragicia, voivat Suomen pelaajat olla tyytyväisiä peliesitykseensä, kirjoittaa Yle Urheilun Otto Rönkä.

Kuka tekee Suomen ensimmäisen korin? Veikkaa oikein ja voita Susijengin fanitavaraa

Suomi kohtaa koripallon EM-kisoissa Slovenian. Veikkaa oikein Susijengin ensimmäinen korintekijä ja voit voittaa Suomen virallista fanitavaraa.

EM-avaus veti Helsingin Areenaan täyteen! Koripallomaajoukkueiden 51 vuotta vanha katsojaennätys meni rikki

Koripallon EM-kisojen Suomi-Ranska -ottelussa tehtiin uusi luku suomalaiseen koripallohistoriaan.

HÚ! Yli 3 000 islantilaista koripallofania kannustaa joukkuettaan EM-alkulohkon karsinnoissa

Viikon kestävät karkelot neljässä eri maassa ovat suurponnistus myös oheistapahtumineen.

Kuka Susi ulvoo ensimmäisenä? Veikkaa avauskorintekijää ja voita Suomen pelipaita

Suomi kohtaa koripallon EM-kisojen avausottelussa Ranskan. Veikkaa oikein Susijengin ensimmäinen korintekijä ja voit voittaa Suomen virallisen pelipaidan.

Ultra Bra palaa esiintymislavoille joulukuussa

Paluun tehnyt suosikkiyhtye valtaa Helsinki Areenan.

Kommentti: Susijengin kannattaa olla huolissaan

Suomen puolustus takkuaa, ja Petteri Koponen pelaa puoliksi varjojen mailla. EM-kisat ovat alkamassa Susijengin osalta liian aikaisin, pelkää Yle Urheilun Otto Rönkä.

LIVE: Susijengin EM-kenraaliharjoituksessa vastassa Venäjä

Suomen koripallomaajoukkue isännöi perjantaina Helsingissä Suomi 100-vuotisjuhlaottelussa Venäjää. Ottelu suorana TV2:ssa kello 19.45 alkaen.

Kestääkö Susijengi Venäjän jätin Timofei Mozgovin? –  ”Petterin paluu on mielettömän iso juttu”

Ylen koripalloasiantuntijan Pekka Salmisen mukaan Suomen yhteispuolustus ei saa herpaantua hetkeksikään –  Venäjän jätti Timofei Mozgov rankaisee heti.

Suomi vei jännitysnäytelmän Kiinaa vastaan – lopussa nousu seitsemän pisteen takamatkalta

Suomen lentopallomiehet löivät Kiinan Maailmanliigan ottelussa Helsingissä erin 3-1.

Slovakia murtui Suomen käsittelyssä – lentopallomiehet avausvoittoon Maailmanliigassa

Suomi otti Helsingissä väkevän voiton Slovakiasta suoraan erin 3-0.

Urpo Sivula palaa lentismiesten kokoonpanoon Helsingin Maailmanliigan turnauksessa

Sivulan jalkavaivat ovat paranemaan päin. Päävalmentaja Tuomas Sammelvuo nimesi perjantaina alkavan turnauksen joukkueen tänään.

Suurkonserttien järjestäjä: Seuraamme jatkuvasti turvallisuustilannetta Suomessa

Konserttien turvatoimiin ei ole tulossa radikaaleja muutoksia.

Koota ottelee Helsingin nyrkkeilyillassa - "Minulla ei ole aikaa hakata pummeja kehässä"

Höyhensarjan ammattinyrkkeilijä Matti Koota ottelee Robert Helenius - Dereck Chisora -illan esiottelussa lauantaina toukokuun 27. päivä Helsingin Areenalla.

Ylivoimainen pistetykki liikuttui Suomen mestaruudesta: ”Meillä on ollut aika rankkaa”

Classicin kapteeni Nina Rantala kertoi Suomen mestaruuden olleen ihana palkinto rankan kauden jälkeen. Joukkueen valmentajalla todettiin tällä kaudella syöpä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle