Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kristillinen yhdistys oikeuteen – kahta henkilöä epäillään rahankeräysrikoksesta

Marttyyrikirkon ystävien varat ovat olleet takavarikossa jo puolitoista vuotta.

Regina Raskin blogi: Rakastan joulua – ​juuri siksi minun on pakko lähteä karkuun sitä

Miksi täysverinen jouluihminen muuttuu juhlan edetessä yhä kärttyisemmäksi ja synkemmäksi, ihmettelee Rask.

Suomalaisasiantuntija: "Isis-johtajan surma tulee aiheuttamaan kostoiskuja"

Isis haluaa tehdä al-Baghdadista marttyyrin, Maanpuoluskorkeakoulun Antti Paronen arvioi.

Suomi saa vihdoin omat pyhimyksensä eli pyhänsä: Johannes Valamolaisen ja Johannes Ilomantsilaisen

Suomen ortodoksisella kirkolla ei ole ollut omaa kanonisoitua ja kansallisuudeltaan suomalaista pyhää.

Tania Joya halusi tehdä lapsistaan marttyyreja – entinen Isis-vaimo kampanjoi nyt radikalisoitumista vastaan

Nykyään Yhdysvalloissa asuva Joya kertoo tarinansa Sannikka & Ukkola -ohjelman haastattelussa.

Pyhäinpäivänä muistetaan marttyyreitä, mutta sanan käyttö on karannut kauas alkuperäisestä – "Väärinkäyttöä", sanoo pappi

Marttyyri-sanan merkitys on laajentunut vuosikymmenten saatossa. Arjen "marttyyrit" ovat kuitenkin kirkonmiehen mukaan väärillä jäljillä.

Berliinin marttyyrinäyttely herättää suuttumusta: Luther Kingin kuvan rinnalla Bataclanin terroristi

Näytteilleasettaja sanoo tanskalaistaiteilijoiden halunneen laajentaa marttyyrin käsitettä.

Finland observes All Saints’ Day on Saturday

Most Christians in Finland observe All Saints’ Day on November 4 this year. As the holiday falls on a Saturday, there are few significant schedule changes.

NBI: Turku attack suspect had two alternative targets

Finland's National Bureau of Investigation said on Thursday that the main suspect in the Turku knife attack had two alternative targets and did not deliberately target only women. Police believe the suspect, Abderrahman Bouanane, was in possession of ISIS propaganda and sought a martyr's death.

KRP: Turun puukottajalla oli suunnitelmissa myös kaksi vaihtoehtoista kohdetta

Turussa kaksi ihmistä tappanut ja kahdeksaa haavoittanut marokkolaismies tavoitteli teoillaan marttyyrikuolemaa.

Jari Ehrnroothin kolumni: Terrorismia tuottavan islamin on uudistuttava perin pohjin

Elämme vaihetta, jossa islamilla on mahdollisuus mennä itseensä ja uudistua perinpohjaisesti, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.

Kasvokkain: Tappouhkauksia saanut pappi Kai Sadinmaa, miksi haluat vihkiä homopareja kirkon kiellosta huolimatta?

Pappi Kai Sadinmaa vihki viime viikolla kaksi samaa sukupuolta olevaa paria avioliittoon. Siitä alkoi hänen taistelunsa kirkon linjaa vastaan.

Lucian päivä, valon juhla 13.12.

Lucia-neidon historia on valoisa ja verinen

Kauppaan pääsee, mutta Alkoon on turha yrittää – näin pyhäinpäivä vaikuttaa viikonloppuusi

Huomenna lauantaina vietettävä pyhäinpäivä ei välttämättä näy kaupoissa mitenkään. Bussi- ja junaliikenteessä on poikkeuksia.

Unohda kiire: Neljä vinkkiä juhannusstressin voittamiseen

Juhannus on yksi kesän odotetuimmista juhlista. Se on monelle myös melkoinen hermojen koettelemus. Kauppakassit raahataan ruuhkaisesta kaupasta, lapset kiukuttelevat takapenkillä, miehet saunovat liian pitkään ja grillatessakin kastuu. Mikä avuksi?

Brysselin hattumies jätti "testamentin" tietokoneelleen – pyysi äidiltään anteeksi

Testamentista käy ilmi, että Mohamed Abrini oli valmis marttyyrikuolemaan.

Tanskassa "terrorismiin kannustava" taideteos poiki valituksen poliisille

Taideinstallaatio Kööpenhaminan trendikkäällä Kødbyen alueella esittelee marttyyreja eri aikakausilta. Liberaalipoliitikon mielestä terroristien kuvaaminen sankareina voi yllyttää liittymään terroristijärjestöön.

Saudi-Arabian teloitukset

Saudi-Arabian teloitukset

Ystävänpäivää vietetään eri puolilla maailmaa – katso videolta saukot, suukot ja loistavat ruusut

Vaikka Suomessa muistetaan tänä sunnuntaina ystäviä, perinteisesti päivä on liitetty ensisijaisesti romanttiseen rakkauteen.

Saudi-Arabia katkaisee diplomaattisuhteet Iranin kanssa

Iranilaisten diplomaattien on poistuttava Saudi-Arabiasta 48 tunnin kuluessa.

Pyhäinpäivän muistio – Osa kaupoista kiinni

Pyhäinpäivä vaikuttaa useiden liikkeiden aukioloon ja julkisen liikenteen aikatauluihin.

Isis koetaan uhkaksi myös Suomessa – onko pelolle aihetta?

Vaikka ääri-islamistisella Isis-järjestöllä ei ole suoranaisia syitä kohdistaa terrori-iskuja Suomeen, moni kokee silti pelkoa sen vuoksi myös täällä.

Yhdysvallat tuomitsee jordanialaislentäjän murhan

Jordanian kuningas Abdullah lyhensi Yhdysvaltain vierailuaan, jotta pystyisi tukemaan kansaansa kotimaassaan. Hän tapasi presidentti Obaman lyhyesti ennen lähtöään Washingtonissa.

Ylen kirjeenvaihtaja seuraa Ranskan piiritystä: Poliiseja valtava määrä, moottoritien rampit suljettu, kouluja evakuoitu

Maria Stenroosin mukaan Dammartin-en-Goëlen kylä on käytännössä kiinni, kun poliisi piirittää painotaloon linnottautuneita miehiä, joita epäillään keskiviikkoisesta iskusta pariisilaislehteen.

Ylikomisario Ranskan piirityksestä: Vaarallinen ja hankala tilanne

Piirityksessä poliisi ensimmäiseksi eristää alueen ja pyrkii rauhoittamaan tilanteen, ylikomisario Pekka Höök kertoo. Lähtökohta on hänen mukaansa se, ettei kukaan loukkaannu tai joudu hengenvaaraan.

Pyhäinpäivän muistio

Lauantaina vietettävä pyhäinpäivä vaikuttaa useiden liikkeiden aukioloon ja julkisen liikenteen aikatauluihin.

Mihin perhettä tarvitaan?

Kerstin on kuollut vaikeaan sairauteen 37-vuotiaana. Hänen äitinsä Ilsen luo ovat kokoontuneet sisarukset Bea, Leo, romaanin kertojapäähenkilö Tea sekä tämän poika Mark ja ex-mies Simon. Tässä on oiva asetelma tutkailla, miten monimutkaisen vaikeiksi perheen sisäiset suhteet saattavat mennä.

Paavi Franciscus julisti autuaaksi eteläkorealaisia marttyyreja

Soulissa sadattuhannet kerääntyivät kuuntelemaan ensimmäisellä Aasian-matkallaan olevan paavi Franciscuksen messua.

The Guardian: Al-Qaida yllyttää videolla muslimeita jihadiin Kashmirissa

Terroristiverkosto kehottaa intialaisia muslimeja liittymään globaaliin jihadistiseen liikkeeseen. Lisäksi al-Qaida lupaa tallenteella "sankarillisten marttyyrien karavaanin" saapuvan Afganistanista vapauttamaan Kashmiria.

Pyhäinpäivän muistio

Lauantaina vietettävä pyhäinpäivä vaikuttaa useiden liikkeiden aukioloon ja julkisen liikenteen aikatauluihin.

Sisällissodassa kuolleiden autuaaksi julistaminen suututti Espanjan diktatuurin uhrit

Autuaaksi julistaminen on diktatuurin uhrien oikeuksia puolustavien ryhmien mukaan poliittinen teko katoliselta kirkolta. Sisällissodassa kuolleita on julistettu autuaaksi ennenkin, mutta nyt joukko oli suurin koskaan.

Vankilassa kuollut romanialaisprinssi julistettiin autuaaksi

Romanialainen "apostolinen kulkuri" joutui kommunismin aikana vankilaan ja kuoli kidutettuna kieltäydyttyään luopumasta uskostaan. Paavi Franciscus hyväksyi maaliskuussa Vladimir Ghikan autuaaksijulistamisen.

Tarinoita suomalaisesta terrorismista

1900-luvun alun Suomi eli poliittisen terrorin kierteessä.

Pyhän Georgios Voittajan kirkko vihittiin Joroisissa

Yksityisin varoin rakennutettu kirkko tulee Varkauden Ortodoksisen seurakunnan käyttöön.

Lapsuudessa koetuista laiminlyönneistä on mahdollista toipua

Toimimaton kasvuympäristö varjostaa aikuisuuteen saakka. Terapian sijaan solmuja voi aukaista vertaisryhmässä.

Uusi paavi julisti satoja uusia pyhimyksiä

Yli 800 marttyyria palkittiin korkeimmalla kunnialla Vatikaanin Pietarinaukion seremoniassa sunnuntaina.

Syyriassa perustettiin ensimmäinen naispataljoona - osallistuu taisteluihin

Kurdinaisten pataljoona on ensimmäinen pelkästään naisista koostuva taisteluosasto Syyriassa, vaikka kaikkien sisällissodan osapuolten joukkoihin kuuluu naistaistelijoita.

Finland chooses new Lucia maiden

Eighteen-year-old high school senior Julia Hanhikoski from Kokkola has been voted in as the national Lucia during a charity fund drive. She will be crowned at the Helsinki Cathedral on December 13.

Jasser Arafatin ruumis voidaan tutkia uudelleen

Selvityksen mukaan palestiinalaisten presidentti saatettiin myrkyttää. Arafatin perheen luvalla ruumis tutkittaisiin uudelleen.

Väliaikaishallinto: Islam Libyan lainsäädännön perustaksi

Islaminuskosta tulee Libyan lainsäädännön perusta, ilmoittaa Libyan väliaikaishallinto. Muammar Gaddafin syrjäyttäneen väliaikaishallinnon johtaja Mustafa Abdel Jalil sanoo, että Libya pysyy maltillisen islaminuskon tiellä.

Libyalaiset juhlivat uutta Libyaa ramadanin päättyessä

Kymmenet tuhannet libyalaiset ovat tänään juhlineet muslimien pyhän kuukauden ramadanin päätöstä. Ihmisiä kerääntyi aamuvarhaisella pääkaupungissa Tripolissa Marttyyrien aukiolle rukoilemaan. Syrjäytetyn johtajan Muammar Gaddafin aikana aukiota kutsuttiin Vihreäksi aukioksi.

Apostoli Filippuksen hauta löytynyt Turkissa?

Arkeologit uskovat apostoli Filippuksen haudan löytyneen Turkissa. Turkin uutistoimisto Anatolian mukaan hauta olisi löytynyt kirkosta lähellä Palmukkalea, Länsi-Turkissa. Filippus oli yksi Jeesuksen opetuslapsista.

Britannialta poliisi Norjaan selvittämään yhteyksiä

Brittiläinen poliisi on lähetetty Norjaan selvittämään joukkosurmaajan mahdollisia yhteyksiä Isoon-Britanniaan, kertoo Lontoon poliisi. Brittiläisen Daily Telegraph -sanomalehden mukaan Anders Behring Breivik mainitsee päiväkirjoissaan oppi-isäkseen englantilaismiehen, josta hän käyttää nimeä Richard.

Libyan tilanne jatkuu vaikeana

Libyassa ainakin kymmenen ihmistä on kuollut uusissa taisteluissa. Myös Nato pommitti pääkaupunkia Tripolia viime yönä. Muammar Gaddafi on esiintynyt uhmakkaasti kannattajilleen, vaikka hänen eroaan vaativat kapinalliset ovat saaneet lisää kansainvälistä tukea.

Turvallisuusjoukot tappoivat jälleen useita Syyriassa

Syyriassa tuhannet mielenosoittajat ovat protestoineet kaduilla maan pääkaupungissa Damaskoksessa sekä muun muassa Latakian, Homsin, Baniasin ja Daraan kaupungeissa. Damaskoksen liepeillä Doumassa turvallisuusjoukot ovat surmanneet silminnäkijöiden mukaan ainakin kahdeksan mielenosoittajaa.

Oikeus vapautti itsemurhaiskujen suunnittelusta tuomitut Ruotsissa

Hovioikeus on vapauttanut kaksi itsemurhaiskujen suunnittelusta Ruotsissa tuomittua miestä. Göteborgin käräjäoikeus antoi joulukuussa miehille neljän vuoden vankeustuomiot Somaliaan kohdistuvien terrori-iskujen suunnittelusta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle