Uusimmat artikkelit
Kiertotaloutta ruohonjuurella Etelä-Lapin kylissä: Uusiokäyttöä, hyönteishotelleja, maisemapeltoja
Kylissä on paljon osaamista järkevästä nuukailemisesta, mutta monin tavoin voi edelleen parantaa kestävän elämäntavan käytäntöjä ja huolehtia luonnon monimuotoisuudesta.
Vuoden lappilaisen kylän haku on käynnistynyt
Kilpailun voittaja osallistuu Suomen Kylät ry:n järjestämään valtakunnalliseen Vuoden kylä -kilpailuun 2024.
Jäälyhdyistään tunnettu kylä kylpee jälleen 1 500 kynttilän valossa, mutta työtä se vaatii
Sotkamon Paakin kylä kunnioittaa tänä vuonna lyhdyillä 30-vuotisen tapahtuman perustajajäseniä.

Mikä kylä seuraa Määttälän kylän jalanjäljissä? Vuoden Kylä haussa Keski-Pohjanmaalla
Vuoden Kylä 2022 - tittelin saajan valitsevat kylätoiminnan edistäjä Keskipohjalaiset Kylät -yhdistys ja maakuntaliitto.
Puton muistolle
Mitä puiston penkillä istuva ukonrähjä merkitsee kyläyhteisölle?
Kinkerit Luopioisissa
Sarkasten talossa pidetään perinteisiä kinkereitä. Ohjelmassa on virrenveisuuta, puheita, raamattuun tutustumista sekä kahvia ja pullaa.