Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Olavi Uusivirta ja Timo Kämäräinen

Olavi Uusivirta ja huippukitaristi Timo Kämäräinen: ”Tehtävämme on tuoda valoa tähän synkkään aikaan”

Bändikavereille on tärkeää pohtia myös omia pimeämpiä puoliaan: yksinäisyyden pelkoa, huumeen kaltaista riippuvuussuhdetta musiikkiin – ja liiallista kiltteyttä.

Lippalakkipäinen mies soittaa helteisenä kesäpäivänä kitaraa Kokkolan kävelykadulla.

"Jos olet tarpeeksi hyvä kadulla, silloin osaat soittaa", sanoo kitaristi Niko Riippa – moni kaupunki toivottaa katusoittajat tervetulleiksi

Kaikkien aikojen tapahtumakesä saa massat liikkeelle, mutta katusoittaja ilahduttaa intiimimmin. Ammattimaisia katusoittajia on Suomessa vain vähän.

Mies aurinkolasit päällä vihreässä sporttiautossa.

Hevikitaristi ja säveltäjä Markus Vanhala sai Kulttuurirahaston kulttuuripalkinnon: "Metallista on tullut entisten nuorten musiikkia"

Omnium Gatherum ja Insomnium bändien kitaristi-säveltäjä Markus Vanhala on vuosikymmenien ajan keikkaillut maailman suurilla lavoilla. Kurkistimme treenikämppään ja kysyimme, tuleeko keikoille muita kuin harmaantuvia miehiä – ja riittääkö tulevaisuudelle vielä haaveita.

rso kamarimusiikkikonsertti 5

Kaustisen kamarimusiikkiviikon kevätkonsertit alkavat

Tänä vuonna konsertit on jaettu kolmeen vuodenaikaan. Kevään avajaiskonsertissa soittaa kamarimusiikkiviikon vuoden nuori taiteilija, kitaristi Otto Kentala

Erja Lyytinen med gitarr, i bakgrunden hennes pristavla för bästa europeiska bluesgitarrist

Erja Lyytinen pääsi Musiikkimuseo Famen näyttelyyn: "Tuntuu järjettömän upealta"

Uusi Suomen musiikin kunniagallerian näyttely avataan yleisölle 20. tammikuuta. Siihen on valittu yhteensä kymmenen kotimaisen musiikin ansioitunutta tekijää.

Harrastajarumpali istuu rumpusetin takana ja testaa rumpuja.

Harrastajat löysivät soitinrakentajien luokse korona-aikana – itselle räätälöidyt soittimet kiinnostavat etenkin nuorempia soittajia

Kun ammattisoittajien asiakaskunta hiljeni, niin tilalle tulivat nuoremman polven soittajat ja harrastajat. Moni nuori soittaja ei enää kaipaa entisajan ikonin soitinta vaan pikemminkin itselle räätälöityä rumpusettiä tai kitaraa.

Katriina Honkasella oli suunnitelmana liittyä Beatlesiin pyörtymällä kadulle

Katriina Honkasella oli suunnitelmana liittyä Beatlesiin pyörtymällä Abbey Roadin eteen

Myös näyttelijänä ja ohjaajana tunnettu Honkanen vaikuttaa tällä hetkellä Rolling Rust -yhtyeessä. Innostus kitaransoittoon syttyi nuorena The Beatlesin ihailusta.

Hannu Eskman

Muusikot pystyttivät ilmakitaroista Riihimäellä näkymättömän taideteoksen – hillitön tempaus kiertoliittymässä on samalla vakava kannanotto

Parinkymmenen kitaristin taideteos on muistutus tapahtuma-alan karuista kokemuksista pandemian aikana. Katso videolta, kuinka muusikot asettelivat näkymättömät kitarat paikoilleen.

Metaripelimanni Pentti Ojajärvi.

Pentti Ojajärvi on mestaripelimanni

Arvonimi julkistettiin Kaustisen kansanmusiikkijuhlien avajaisjuhlissa. Mandoliinia ja kitaraa soittavan Pentti Ojajärven lisäksi uusia mestaripelimanneja ovat Anneli Aho Kuortaneelta, Leenamaija Raukola Kangasalta ja Hannu Seppänen Helsingistä.

Akustinen kitara ruohikolla, jonka päällä syreenin kukka ja etualalla voikukka

Ähtäri pestasi ensimmäistä kertaa kiertävän kesämuusikon elävöittämään kaupunkikuvaa, hakemuksia tuli valtavasti

Ähtäri sai kaikkiaan peräti 17 hakemusta toukokuussa tehtyyn työpaikkailmoitukseen. Kesämuusikko aloittaa Ähtärissä juhannusviikolla. Pesti huipentuu elokuussa yhteislauluiltaan Mikko Alatalon kanssa.

Ilmakitaransoiton MM-kisojen nettisivu.

Ilmakitaran MM-kisat perutaan jo toista kertaa peräkkäin – nyt tavoitteena vuosi 2022

Ilmakitaransoiton MM-kisat joudutaan Oulussa peruuttamaan myös tänä vuonna. Kisat siirtyvät nyt jo toistamiseen koronapandemian takia.

Heikki Laurila

Suomen historian tuotteliaimpiin kuulunut studiomuusikko Heikki Laurila on kuollut

Laurila soitti kitaraa yli 7 000 levytetyllä kappaleella.

Children of Bodom -yhtyeen laulaja Alexi Laiho.

Näin musiikkimaailma muistelee Alexi Laihoa – vuosien jälkeen tullut viesti jäi mieleen: "Naureskelin, että hän on sama Allu kuin ennenkin"

Fanit ja muusikot ympäri maailmaa surevat viime vuoden lopulla kuollutta huippukitaristi Alexi Laihoa.

Children of Bodomin Alexi Laiho soittaa kitaraa.

Alexi Laiho oli superlahjakas kitaristi, joka koki sisällään pimeän puolen

Children of Bodom -yhtyeen perustanut Laiho kuoli viime viikolla.

Alexi Laiho, Children of Bodom

Children of Bodom founding guitarist Laiho dies at 41

The metal band Alexi Laiho founded in 1993 went on to become one of Finland's biggest music exports.

Juho Ranta-Maunus soittaa kitaraa kotistudiossaan.

Finnish 14-year-old named world’s best young guitarist

Juho Ranta-Maunus won the top title in the contest organised by American magazine Guitar World.

Poika soittaa sähkökitaraa.

14-vuotias suomalainen on maailman paras nuori kitaristi – Juho Ranta-Maunus: "Tuntuu tosi mahtavalta"

Maailman paras nuori kitaristi -kilpailun järjesti Guitar World -lehti. Palkinnoksi voittaja saa muun muassa sähkökitaran.

Marzi Nyman soittaa urkuharmoonia.

Marzi Nymanin kitarasoolo Finlandia-kappaleeseen on huipentanut monena vuotena Linnan juhlien jatkot – tänä vuonna hän luotsaa orkesteria tv-lähetyksessä

Muusikon isänmaallinen sydän läikähtää, kun hän muistelee sodan kokeneilta isovanhemmiltaan kuultuja tarinoita.

Musiikkikauppias Kalle Ruumensaari kaupan kitarakokoelman keskellä.

Korona kasvatti kitaroiden kysyntää "räjähdysmäisesti" – kotoilu sai monet aloittamaan soittamisen

F-musiikki kertoo kitaramyynnin vilkastuneen aloittelijoiden keskuudessa.

Cryptic Hatred, death metal

Eemil Lajoma, 17, harjoitteli örinälaulua "ihan vitsinä" – ukkoontuneelle alalle syntyi nuorten bändi, joka niittää kiitosta Youtubessa

Viime vuonna perustettu Cryptic Hatred tekee lauluja zombeista ja haluaa nostaa pinnalla 1990-luvun kuolonmetallia.

Eddie Van Halen

“Metallicaa ei olisi ilman Van Halenia”, sanoo suomalaiskitaristi – Nämä viisi asiaa on hyvä tietää tiistaina kuolleesta Eddie Van Halenistä

Kitaristi Markus Nordenstreng ei muista kaveripiiristään ketään, johon tiistaina kuollut Eddie Van Halen ei olisi vaikuttanut.

Van Halen -yhtyeen kitaristi kuoli syöpään.

Legendaarinen kitaristi Eddie Van Halen on kuollut 65-vuotiaana

Van Halen tunnetaan sähkökitarasoiton uudistajana.

Costee (Jussi Tiainen)

“Pojatkin saavat nykyisin itkeä”, sanoo artisti Costee, jota ahdistaa välillä niin, että pyörryttää

Kulttuurivieraan kipeisiin oloihin auttaa musiikin tekemisen lisäksi kämppisten kanssa juttelu.

Erja Lyytinen, Helsinki, 26.02.2020

Koronakevät perui loppuunmyydyt keikat – Erja Lyytinen kiipeää katolle ja esittelee synnyinkaupunkinsa maailmalle

Lyytinen näkee pienissä keikkapyynnöissä toiveikkuutta: rundaaminen jatkuu jälleen heinäkuussa.

Kuvassa on Kurt Cobainin kitara.

Kurt Cobainin kitara huutokaupattiin kuudella miljoonalla dollarilla

Kaikkien aikojen kalleinta kitaraa käytettiin kuuluisalla MTV Unplugged-keikalla.

Kurt Cobain konsertoi Lontoon Astoria-teatterissa vuonna 1991.

Kurt Cobainin legendaarinen Unplugged-kitara huutokaupataan – lähtöhinta miljoona dollaria

Vuonna 1994 kuollut grunge-legenda soitti kaupan olevaa kitaraa Nirvanan legendaarisen MTV Unplugged -keikan yhteydessä.

Jarkko Martikainen Magnusborgissa.

Korona pakotti soitonopettajatkin etätyöhön – erityisesti kitaran- ja pianonsoiton nettikurssien kysyntä kasvaa

Kiinnostus on selvästi herännyt netissä tapahtuvaa soitonopetusta kohtaan, arvioi hyvinkääläinen pianonsoitonopettaja Ilona Vähäsöyrinki.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Kitaristi Frank Gambale ei esiinny Validi Karkiassa – syynä koronavirus

Frank Gambalen kvartetti ei esiinny Porissa maaliskuussa.

Erja Lyytinen, Helsinki, 26.02.2020

Maailmankuulu blueskitaristi voi olla myös nainen ja äiti niin kuin Erja Lyytinen

“Jos minua on tytötelty, olen pojitellut takaisin”, kulttuurivieras Erja Lyytinen sanoo.

Jazzmuusikko John Scofield kitara kädessä talon terassilla.

Iisalmen jazzfestivaalin päätähtenä kitaristilegenda John Scofield

Festivaalin teemana ovat tänä vuonna kitara ja tasa-arvo.

Ylen aamu - Anna Lehmusvesi

Ylen aamu tänään: Mitä hallituskriisistä jäi käteen äänestäjille? Entä romuttavatko lakot Suomen talouden? Katso lähetys tästä

Vieraana myös Erja Lyytinen, joka on listattu 14. sijalle maailman parhaiden nykypäivän blueskitaristien listalla.

Kurt Cobainin villatakki

Nirvana-yhtyeen laulajan Kurt Cobainin pesemätön ja tupakan polttama villatakki myytiin huutokaupassa 334 000 dollarilla

Ikonisen vaatekappaleen sanotaan olevan kaikkien aikojen korkeimpaan hintaan huutokaupattu villapaita.

Jussi Turpeinen

Jussi Turpeisen tie vei rokkikoulun oppilaasta Yön kitaristiksi – ja takaisin samaan kouluun opettamaan

Vahvat persoonat ovat opettaneet Doobylle mikä muusikon ammatissa on tärkeintä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle