Uusimmat artikkelit
Halloweenista voi tulla Suomessakin kalenterijuhla, jos tarpeeksi moni niin haluaa – selvitimme, miten muutos tapahtuisi
Yliopiston almanakkatoimisto päättää juhlien merkitsemisestä kalenteriin. Halloweenin ongelma on, ettei sille ole Suomessa vakiintunutta päivää, perinnettä eikä suomenkielistä sanaa.
Kartanon pihalle kärrättiin tuhat kurpitsaa ja 700 olkipaalia Helsingissä – järjestäjä haaveilee jo suuremmasta tapahtumasta
Halloweenin viettäminen on yhä yleisempää Suomessa. Tutkijan mukaan ulkomailta rantautuu myös halloweeniin liittyvä populaarikulttuuri ja ironinen leikittely sillä, mitä vuoden aikana on tapahtunut.
Suuri mörkövisa – Vain todellinen hirviöekspertti tuntee nämä kaikki Halloweeniin ja syksynaikaan liitetyt oliot
Syksyn pimentyessä kaikenlaiset henkiolennot ryömivät luolistaan. Osaatko vastata niitä koskeviin kysymyksiin?
Tältä näyttää tämän vuoden kekripukki Kajaanissa: pukki odottelee polttoa pari viikkoa Kajaaninjoessa
Pukin kokosi tänä vuonna Kainuun Rattoriporukka.
Tervetuloa pakanajuhliin – tanssi helavalkeilla, juo malja ukonvakoissa, saunota sielut kekrinä
Entisajan suomalaisen elämää rytmitti vuodenkierto ja monet juhlat liittyivät vuodenaikojen muutoksiin ja satokauteen. Tutustu viiteen vuotuisjuhlaan, joiden perinteet elävät edelleen.
Musta Norppa -minifestivaali luo uusia kekriperinteitä Savonlinnaan
Tapahtumassa kokeellinen kansanmusiikki ja konemusiikki yhdistyvät kekrimenoihin.
Kajaanin perinteinen Kekrijuhla tuo taas valoa syksyn keskelle – kekripukki saa tänä vuonna rinnalleen valtavan valohahmon
Kekripukin rinnalla pääroolissa on yli kolmemetrinen jättihahmo, Valonkantaja. Se on kerännyt valoa itseensä seikkailemalla koko viikon ajan kajaanilaisissa kouluissa ja päiväkodeissa.
Poijärven perhe aloittaa halloweenin suunnittelun jo kesällä – sadat kävijät saapuivat katsomaan Kulosaaren kauhutaloa
Halloweenia vietetään virallisesti tänään maanantaina. Viikonlopun pelottavimmat kemut löytyivät kenties Helsingin Kulosaaresta.
Testaa, kuinka hyvin tunnet halloweenin – kurpitsoja, henkimaailman juttuja ja loputtomasti kulttuuriviittauksia
Oletko valmis vastaamaan kymmeneen pelottavaan kysymykseen? Tämä visailu auttaa virittäytymään halloweenin tunnelmaan.
Kirkon kammoamassa pakanallisessa sadonkorjuujuhlassa oli suotavaa ryypätä ja rällätä – nyt kekri tekee kovaa paluuta Suomessa
Loppusyksyä pidetään monissa kulttureissa maagisena ajankohtana, jolloin elävien ja kuolleiden maailmojen rajan voi ylittää. Meillä on pyhäinpäivä ja halloween, mutta mikä ihme on kekri?
Requiemistä Draculaan – Radio 1:n ohjelmia pyhäinpäivän aikaan
Pyhäinpäivä. Kekri. Halloween. Minkä tahansa nimistä sesonkia vietätkään, Yle Radio 1 tarjoaa jokaiselle jotakin ja etenkin tunnelmaa synkkyyteen. Kauhuakaan emme kammoksu!
Pyhäinpäivänä hiljennytään totutusti kynttilöiden ääreen, mutta muinainen kekriperinne nostaa päätään
Teologi Anna Saurama uskoo, että kekriin liittyvät ajankohtaiset teemat kestävästä elämäntavasta satokausiajatteluun ja ylisukupolviseen yhteisöllisyyteen resonoivat tässä ajassa.

Candles and songs as Finland observes All Saints' Day and Swedish Heritage Day
Two holidays fall on Saturday, but there are few significant changes to schedules.
Kekripukki syttyy 20. kerran lauantaina Kajaaninjoella – tänä vuonna kekripukki sai hahmonsa apilaheinästä
Kekrijuhlan yhteydessä on myös puoliltapäivin alkavat Kekrimarkkinat Kajaanin rantapuistossa. Ennen pukinpolttoa nähdään varjotaide-esitys.
Kekristä alkoi kissaviikko – Suomessakin oli riehakas, kepposteleva ja viinanhuuruinen "halloween", kunnes kansakoulu painoi sen unohduksiin
Juhlapyhien viettotavat ovat sekoittuneet kautta vuosisatojen, eikä siinä ole mitään erikoista, korostaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Juha Nirkko.
Minä päivänä halloweenia kuuluu juhlia ja missä sijaitsee kurpitsapuisto? Testaa tietosi pimeän juhlasta
Halloween on jo vakiinnuttanut paikkansa Suomen pimeässä syksyssä. Noidat ja haamut ovat taas liikkeellä. Kokeile testillä, miten hyvin tunnet Yhdysvalloista kotoisin olevan juhlan.

Sotkamolaismies kokoaa kekripukkia heinästä, jotta se voidaan polttaa perinteiden mukaisesti – katso, miltä jättiläismäinen rakennusurakka näyttää
Sadonkorjuujuhlaa eli kekriä juhlistetaan jälleen Kajaanijoen varressa marraskuussa. Lähes 20 vuoden ajan perinteenä on ollut polttaa kekripukki kelluvalla lautalla. Lokakuun lopussa pukkia rakennetaan Sotkamossa.
17 000 euroa maksanut Kajaanin linnanraunioiden valoteos oli harvinaista herkkua, jota ihmiset haluaisivat nähdä useamminkin
Valotaideteokseen kuului noin sata valaisinta ja kaksi sataa ulkotulta.

Lauantai 31.10.2020 (radio)
Vaikea koronavirustauti lisää neurologisten oireiden riskiä. Lähes puolet suomalaisista toivoo kuntavaaleihin nettiäänestystä. Näyttelijä Sean Connery on kuollut. Uskonnon merkitys on vähentynyt Suomessa. Lauantaina on vietetty pyhäinpäivää.
Valtava kekripukki poltettiin Kajaanissa jo 18. kerran – katso video
Kajaanissa kekriä juhlittiin kaksipäiväiseksi venytetyssä tapahtumassa, jossa mukana oli myös valotaidetta.
Kajaanin rauniolinna valaistaan kilometrin korkuisilla valopatsailla – muualla Suomessa valotaidetapahtumia on peruttu koronan takia
Kari Kolan valotaideteos on osa Kajaanin kaksipäiväistä kekrijuhlaa.
Tervossa tuotiin valoa pimeyteen – katso videolta, miten viisimetrinen olkipukki palaa pellolle
Tervossa poltettiin olkipukki jo kolmatta kertaa.

Katso uusin Yle Mix: Onko Halloween kunniaksi kuolleille vai pelkkää kauhusirkusta?
Meksikolaiset perinnenaamiot herättävät ihastusta mutta myös aiheuttavat kiistoja.

Tervossa poltetaan illalla kekripukki – perinnettä voi seurata suorana Ylen verkkosivuilta
Olkipukki sytytetään illalla kello 18 jälkeen.
Kajaanin Kekrijuhlassa erikoisjärjestelyjä – katuvalot sammuvat ja silta suljetaan autoilta
Näkyvyys sillalla on pimeän aikaan normaalista poikkeava
Kajaanin Kekripukki pääsee jokeen keskiviikkona
Tämänvuotinen pukki poltetaan valotaiteen keskellä.
Kekripukki saapui Kajaaniin – valmis pukki ei meinannut mahtua ulos ladosta
Kekripukki poltetaan Kajaanissa jo 18. kertaa.
Elävä arkiston lokakuussa vie Tie Eedeniin – sekä muuta sisältöä pimeneviin iltoihin
Lokakuista sisältöä Elävän arkiston artikkeleissa.

Liinmaan linnan muinaismuistoalue perinneyhdistyksen hoitoon Eurajoella
Alueeseen kuuluu Väkkärälahden pohjukassa sijaitseva keskiaikainen linnanraunio.
Kajaanin "terhakan" kekripukin kanssa on jännät paikat: nosto jokeen saattaa venyä tapahtumapäivälle
Kekrijuhla alkaa Kajaaninjoen rannassa lauantaina kello 18.
Kekripukki ilmestyi savolaiselle pellolle ja odottaa nyt polttamista
Kekripukki on osa vanhaa perinteistä sadonkorjuujuhlaa.

Stam1na ja Klamydia marraskuussa Kajaaniin – "Vuoden pimeimpään aikaan sopii raskas musiikki"
Heinäkuussa Kajaani Fest –Lammen Loiskeet festareita isännöinyt Original Kajaani järjestää marraskuun alussa KekriFestin.

Nelimetrinen kekripukki suihkusi tulta ilmaan Kajaanissa, näin kekriperinne toi valoa pimeyteen
Valtavan kekripukin polttaminen on ollut Kajaanissa perinteenä noin parinkymmenen vuoden ajan. Seuraa pukin polttoa suorassa lähetyksessä.
Kekrin juhlimiseen kuuluu herkuttelu, taiat ja yhteys tuonpuoleiseen
Kekrinä juhlittiin sadonkorjuuta ja vuoden vaihtumista.
Harras pyhäinpäivä – vai riehakas halloween? Testaa tietosi marraskuun alun juhlista
Pyhäinpäivä, halloween ja kekri liittyvät kaikki toisiinsa.

Viime vuoden vastoinkäymiset palauttivat kekripukin kuivalle maalle – uljasta otusta voi ihastella Rantapuistossa koko viikon
Pukki seisoo Brahenkadun varrella lauantaihin asti, kunnes se poltetaan Kajaaninjoella pyhäinpäivän Kekri-juhlassa.

Monen jouluun kuuluu yhä harmaa pukki – odotettu mutta pelottava vieras tulee kutsumatta ja metelin kanssa
Suomalainen joulupukki on alkujaan ollut epäsiisti ja pelottava. Perinne elää yhä ainakin Keski-Pohjanmaalla.

Loviisan Strömfors heräsi uudelleen henkiin tehtaan lakkauttamisen jälkeen – Vuoden uusmaalainen kylä on aktiivisten asukkaiden henkireikä
Pieni ruukkimiljöö onnistui kääntämään vaikeudet voitoksi. Nyt kyläseppä takoo alueelle yhteishenkeä ja lakkautetussa tehtaassa avataan Euroopan suurin sirkkakasvattamo.
Uudenvuoden vanhat perinteet
Haastatteluissa muistellaan perinteitä ja taikoja.

Halloween-videoita maailmalta: Naamiaisissa mukana koiria, trumpeja ja clintoneja
Halloween tunnetaan etenkin amerikkalaisena juhlana, mutta sen juuret ovat vankasti Euroopassa.

Kuusankosken Kettumäen elämykset avautuvat koulujen päätyttyä
Entisen työväenasuntomuseon rakennuksia on jo korjattu luonnonmukaisia materiaaleja, muun muassa savea käyttäen. Kettumäen on tarkoitus olla avoinna kesällä joka päivä.

Sata vuotta sitten joulupukki saattoi jakaa myös risuja – Pukin esi-isät olivat "tuomareita"
Suomalaisen joulupukin esi-isät olivat sadonkorjuujuhlien kekripukkeja.

Kekripukki palaa, mutta ensiksi sen kanssa voi ottaa kekrien
Sadonkorjuujuhla kekrin perinteitä juurrutetaan Ouluun. Kaupunkiin haaveillaan myös kekritapahtumien sarjaa. Kekrinä nainen voi sonnustautua miehen vaatteisiin ja mies pukea ylleen hameen.

Kekripukki roihusi Kajaanissa ison yleisön edessä – ja somessa
Satapäin ihmisiä kokoontui Kajaaninjoen rannoille pyhäinpäivän iltana kekrijuhlaan, jossa avattiin uusi kävelysilta ja poltettiin kekripukki.

Piirrä hirviö, rentouta mielesi
Pimenevien iltojen kunniaksi Tampereen mediamuseo Rupriikin perjantaipajassa piirrettiin hirviöitä. Kamalien otusten luomisen kautta voi parhaimmillaan käsitellä omia pelkojaan.

Kekrijuhlassa juostaan ja kannetaan sohvaa
Kajaanijoen rantamaisemiin on luvassa tapahtumarikas lauantai, kun Kekri-juhlan yhteydessä juostaan hyväntekeväisyyden nimissä, kannetaan leikkimielisesti sohvaa ja avataan uusi Kyynäspäänniemen kävelysilta.

"Nauris kävi kasvamassa kurpitsaksi amerikanmaalla" – pyhäinpäivä, kekri ja halloween ovat pohjimmiltaan samaa sukua
Halloweenina suomalainen nauris tuunautuu kurpitsaksi. Kurpitsajuhlan ujuttautuminen suomalaiseen juhlakalenteriin on tapahtunut vähitellen. Sen taustalta löytyvät kutakuinkin samat ajatukset kuin suomalaisesta kekristä ja pyhäinpäivästäkin. Amerikkalaistyyppisen juhlinnan arvostelu ei tutkijaa yllätä.
Herkkuja Halloween-juhliin: musta pizza ja basilikakreemi
Musta pizza näyttää hurjalta, mutta maistuu herkulliselta.
Herkkuja Halloween-juhliin: Punaiset hot dogit ja hiilimajoneesi
Halloweenin tarjoilut viimeistellään elintarvikeväreillä.