Uusimmat artikkelit
Aleksis Salusjärven kolumni: Kuka muistaa enää haaveilla yhteiskunnasta, joka on kaikille hyvä?
Kova markkinatalous tuntuu vakiintuneen ainoaksi yhteiskunnan malliksi, mutta vain osa meistä on kutsuttu sen juhliin mukaan. Syrjäytyvät ovat massaa, jonka näemme enää toivottomana ongelmana.
Kartantekijä päättää kuka on keskellä ja iso, sanoo tietokirjailija Ari Turunen
Ihmiset elävät eri maailmoissa. Juuri se kiinnostaa tietokirjailija Ari Turusta
Kari Enqvistin kolumni: Meidän pitäisi myös pystyä kyseenalaistamaan ideologisia periaatteitamme kysymällä, onko niistä enemmän haittaa kuin hyötyä
Ideologia on hyödyllinen sikäli, että se jäsentää ajattelua. Sen huono puoli on jäykkyys, kirjoittaa Enqvist.
Asiantuntijat kertovat, kuinka keskustella kun maailmankuvat eivät kohtaa – vaikeista asioista puhuminen vähentää vastakkainasettelua
Kuunteleminen kannattaa, mutta toisinaan on vedettävä rajat.
"Koko ikämme me uskoimme, että kerran vielä saamme elää hyvin, se oli petosta" – tällainen oli Neuvostoliitto
Neuvostoliiton hajoamisesta tulee joulukuussa 30 vuotta. Neuvostoliitto oli olemassa vain 70 vuotta, mutta sen perintö elää yhä. Mutta millainen oikeastaan oli tuo historiassa ainutlaatuinen maa, josta tuli julma tragedia?

Tutkija arvostelee koulujen katsomusopetusta jämähtäneeksi: opetus erottelee nuoret uskontojen mukaan, vaikka he haluavat yhteistä keskustelua
Marjaana Kavonius esittää väitöskirjassaan, että vaikka katsomusopetus on nuorten keskuudessa pidettyä, oppiaine voisi hyötyä uudelleentarkastelusta.

Aleksis Salusjärven kolumni: Jos yhteiskunta romahtaa, suomalaiset pakenevat kesämökeille
Usko tulevaisuuteen on nuorten keskuudessa heikko. Digitaalisella ajalla maailmanloppu mahtuu jokaisen ihmisen taskuun, kirjoittaa Salusjärvi.

Janne Saarikiven kolumni: Emme ole vapaita, ja mitä pikemmin ymmärrämme sen, sitä parempi
Emme me todellisuudessa ole vapaita. Olemme sidottuja aikaan eri ideologioihin, sosiaaliluokkiin ja mahdolliseen työpaikkaan ja me olemme myös vanhempiemme ja sukumme määrittämiä, kirjoittaa Saarikivi.

Kirjeenvaihtajalta: Paljaat pakarat ovat liikaa Putinin “kohtuulliselle konservatismille” – Kremlin ideologian vastainen somekuva vie vankilaan
Venäjä on julistanut itsensä lännen arvomaailman vastavoimaksi. Perinteisiksi kutsumillaan arvoilla Kreml pönkittää omaa asemaansa. Voimistuvan kampanjan tähtäimessä ovat nyt nuoret somevaikuttajat.
Laki kieltää elämänkatsomustiedon koululaisilta, jotka kuuluvat kirkkoon – oppilas: 12-vuotias saa päättää rokotuksesta, muttei siitä, mitä opiskelee
Elämänkatsomustietoa opiskelevien koululaisten määrä kasvaa tasaisesti, koska yhä harvempi kuuluu kirkkoon. Kysyimme koululaisilta, mitä he ovat oppineet ET:n tunneilla.
Anti-gender-liike pyrkii heikentämään naisten sekä vähemmistöjen oikeuksia ja häiriköi sateenkaarijärjestöjä – Seta: "Valtaa ja rahaa vaikuttaa"
Anti-gender-liikkeeseen kuuluu muun muassa äärioikeistoa ja uskonnollisia tahoja. Niiden yhteinen keksitty vihollinen on "gender ideologia", jonka väitetään romuttavan perinteiset perhearvot.
2021 syksy: elämänkatsomustieto – katso YTL:n vastaukset kokelaiden kysymyksiin
Kysy YTL:ltä päivän kokeesta.
Third police officer sacked over far-right WhatsApp group
Several officers have been fired after the discovery of a group united by shared extremist ideology.
Miksi sateenkaaren värein valaistu EM-kisastadion kiellettiin? Suomalaismeppi näki muotoiluvirheen: Uefa oli pakotettu tähän ratkaisuun
Uefan päätös kieltää Müncheniä valaisemasta EM-stadionia sateenkaaren väreihin on pakkoratkaisu, sanoo Euroopan parlamentin jäsen Silvia Modig. Yle Urheilun asiantuntija Pekka Lagerblom veikkaa, että kansalliset liitot pyrkivät haastamaan Uefaa.

Aleksis Salusjärven kolumni: Koulu manipuloi lapsia, ja se on tärkeää
Koulun tärkeä tehtävä on kasvattaa nuoria, mutta opetuksen tulisi olla puolueetonta. Tavoite on mahdoton, kirjoittaa Salusjärvi.
Terror laws may be expanded to include incitement, pro-terrorist religious or ideological education
The government argues that incitement to terrorism should be punishable, even if it does not pose a concrete risk of crime.
Supo: Far-right terror threat increasing in Finland
Finland's intelligence service also noted that "replacement theory" has become a topic of conversation in far-right circles.
Far-right supporters suspected of firearms offences, but not preparing acts of violence
The suspects included at least one current member of the police force.

Proud Boys -ryhmä sai terroristileiman synnyinsijoillaan Kanadassa – tunnuslippiksen käyttö voi olla jatkossa rikos
Äärioikeistolainen Proud Boys-ryhmä on joutumassa ahtaalle Kanadassa.
Robert Sundman: Tuore raportti ei näe viitteitä politiikan polarisaatiosta, mutta miksi aiheesta silti puhutaan?
Äänestäjät ja ehdokkaat voivat olla samoilla linjoilla Natosta tai taloudesta, mutta vieroksua silti toisiaan, kirjoittaa Ylen toimittaja Robert Sundman blogissaan.

Vaihtoehtoiset tavat uskoa yleistyvät nuorissa ikäluokissa perinteisen jumaluskon sijaan – erityisen vastaanottavaisia vaihtoehtoisuudelle ovat nuoret miehet
Näkymättömät olennot, ennustaminen ja vaihtoehtoiset hoidot kiinnostavat erityisesti 15–29-vuotiaita.
Voiko maailma olla mielekäs, jos siinä on pahaa? Väittelijä: "Pahoja asioita voi tapahtua sattumalta tai täysin vääränlaisista syistä"
Elämä voi olla merkityksellistä, vaikka maailmassa tapahtuu paljon pahaa, sanoo pahan ongelmasta väitellyt Lauri Snellman.
Thursday's papers: High winds and widespread power outages, impact of new budget plans
Morning papers report power cuts affecting tens of thousands of homes as the worst storm of the year hits the country.
Valtaosa valitsee edelleen varusmiespalveluksen - Heikki Ikonen vaihtoi sivariin nilkkavaivan vuoksi: "Se oli tosi iso pettymys"
Noin puolet siviilipalvelukseen hakeutuvista on keskeyttänyt armeijan.
Jari Ehrnroothin kolumni: Liberalismi ja kommunismi eivät mahdu samaan maailmaan ja siksi lännen on voitettava Kiina
Uudessa kylmässä sodassa Suomen on liityttävä antikommunistiseen rintamaan, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.
2020 syksy: elämänkatsomustieto
Elämänkatsomustiedon yo-koe ja vastaukset.
Fasismin ja nationalismin tutkimus menetti yhden suurista – Zeev Sternhell on kuollut
Israelilaishistorioitsija oli maailmalla arvostettu ja kiistelty. Hän eritteli tarkkanäköisesti fasismin aatteellista taustaa.

Rauhannobelistin johtamassa Etiopiassa sotilaat teloittavat ja kiduttavat, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty
Lainvalvonta toimii tekosyynä opposition suitsimiseen, Amnestyn tutkija sanoo Ylelle.
Hetki ja ikuisuus – lapset perimmäisten kysymysten äärellä
Aatos ja Amine leikkivät jumalilla ja äärettömyydellä.

Friday's papers: Corona experiences, al-Hol risks, and debt relief
Friday’s newspapers look at different aspects of the coronavirus crisis.

Opetusministeri Li Andersson uskonnonopetuksen ja elämänkatsomustiedon yhdistämisestä: "Tervehdin keskustelua ilolla"
Hallituspuolue keskusta penseä suurelle uudistukselle: "Nykymalli on varsin toimiva".
Suurin osa suomalaisista muuttaisi koulujen uskonnonopetusta – elämänkatsomustiedon opettaja: “Uskonto sanana voi olla jollekulle iso peikko”
Ylen kysely: 70 prosenttia suomalaisista kannattaa yhteistä oppiainetta uskonnon ja elämänkatsomustiedon tilalle.
Vegaani sai potkut ja haastoi työnantajansa oikeuteen – Nyt brittioikeus pohtii, onko veganismi uskontoon rinnastettava elämänkatsomus
Vegaaniaktivisti uskoo, että irtisanominen johtui hänen elämänkatsomuksestaan.
Ilmastonmuutoskeskustelu on liian ideologista, sanoo ekomodernisti: "Ydinvoiman käyttämättä jättäminen voi olla kammottava virhe"
Ympäristöjärjestön mukaan ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa yksittäisten ihmisten valintoja tärkeämpiä ovat yhteiskunnalliset ja teknologiset muutokset.
“Uskonto rikkoi jotain minussa lapsena” – Uskosta luopunut perheenisä ymmärtää joulujuhlassa ahdistuvia eikä halua lastensa jakavan kohtaloaan
Suomessa vasta opetellaan ymmärtämään kristinuskosta poikkeavia maailmankatsomuksia, sanovat tutkijat.

Riku Siivosen kolumni: Kun parametrit järkkyvät, mutta jengi ei tajuu
Suurten ikäluokkien talousajattelijat ja heidän nuoremmat faninsa eivät kommunismin pelossaan huomaa, että kapitalismin ja markkinoiden peruslogiikka on muuttunut, kirjoittaa Riku Siivonen.

Sanna Ukkola: Kuvitteletko olevasi älykäs – otan osaa: saatat hyvinkin olla väärässä
Miksi tappelemme esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, rokotteista tai aselaeista? Viisaskin menee omaan vipuunsa, koska haluaa kuulua ryhmään, pohtii Sanna Ukkola blogissaan.

Tuhosiko rock-musiikki Neuvostoliiton? Uusi kirja kertoo venäläisistä vastakulttuureista: "Tehdään selvää Stalinista, pannaan ruutia sen sieraimeen"
Artemi Troitskin tuore Vastarintaa Venäjällä -kirja kartoittaa naapurimaamme ala- ja vastakulttuureja 200 vuoden ajalta.

Jani Kaaron kolumni: Nöyryytyksen tunne on miltei pahinta mitä on
Nöyryytys murentaa ihmisen itsekunnioituksen. Entä jos voisimme elää vailla nöyryytyksen pelkoa, pohtii Jani Kaaro.

Janne Saarikiven kolumni: Mummoni oli fasisti, mutta silti ennen kaikkea mummo
Oli aika jolloin tavallisista ihmisistä tuli fasisteja samaan tapaan kuin heistä nykyisin tulee s-etukortin omistajia, pohtii Janne Saarikivi. Tämän kolumnin voi myös kuunnella.

"Ajatus, että naiset olisivat viattomia uhreja, ei pidä paikkaansa" – Naiset ja lapset Syyriasta palaavia vierastaistelijoita suurempi ongelma
Jihadismitutkija Juha Saarisen mukaan Euroopassa on nähty, että myös naiset ovat muodostaneet iskusoluja.

Uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppilaat laitettiin kymmenissä kunnissa samalle tunnille – Opetushallitus moittii: On keksitty uusi oppiaine
Opetushallituksen mielestä lukuisat kunnat ovat yhdistelleet eri uskontojen ja elämänkatsomustiedon opetusta yhdeksi oppiaineeksi opetussuunnitelman vastaisella tavalla. Kaupunkien mukaan he ovat toimineet ohjeistusten mukaisesti.

Most members of far-right PVL and Soldiers of Odin have criminal records
An Yle study of two far-right anti-immigrant groups finds that the vast majority of their active members have criminal records.

Äärioikeistolaisia ryhmiä, vasemmistoanarkisteja tai yksinäisiä susia – yli tuhatta ihmistä pidetään Suomessa riskinä sivullisten turvallisuudelle
Mielenosoituksen tai anarkismin takana on usein jokin ideologia. Netistä löytää vertaistukea myös äärimmäisiin tekoihin.

Reserviläisliiton pelko joukkopaosta osoittautui turhaksi: Reservistä siviilipalvelukseen haluavien määrä laski
Reservistä siviilipalvelukseen siirtyvien määrä nousi lähes tuhanteen vuonna 2015. Täydennyspalvelukseen hakeutuvien määrä on sittemmin laskenut vuosi vuodelta.

CNN: Saksassa sallitaan myös natsisymbolit tietokonepeleissä
Saksan rikoslaissa kielletään edelleen "perustuslain vastaisten organisaatioiden symboleiden" julkinen käyttö.

Oikeustieteen professori: "Norminpurkua ja yksityistämistä tehty osin ideologisin perustein"
Professori Jukka Kekkonen ilmaisi Ylen Päivä kasvo -ohjelmassa huolensa suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuutta kohtaan.

Talousfilosofin ja nykyaikaisen sosialismin isän syntymästä 200 vuotta – "Marx on ajankohtaisempi tänään kuin Pääoman kirjoitusaikaan"
Marx ei tunnistaisi Nyky-Kiinan kommunismissa itseään, sillä tiukka puoluekommunismi ei edustanut "julmetun kriitikon" omaa ajattelua, sanoo sosiologian professori Harri Melin.

Karl Marxilla kolmituntinen synttärijuhla Porin torilla: Vetonaulana kakku ja otteita Kommunistisesta manifestista
Yhteiskuntafilosofi Karl Marxin syntymästä tulee kuluneeksi lauantaina 200 vuotta.