Uusimmat artikkelit
”Pakotti pysähtymään itsensä äärelle” – Näin työssään uupuneita nuoria naisia yritetään nyt auttaa
Joka neljäs on vaarassa sairastua työuupumukseen. Keinoja uupumisen ennaltaehkäisyyn etsitään hankkeessa, jossa alle 36-vuotiaille naisille tarjotaan maksutonta vertaistukea.
Pietarsaarelle ja Kristiinankaupungille rahoitusta varhaiskasvatuksen henkilöstön jaksamiseen
Eläkevakuuttaja Keva on myöntänyt 34 000 euroa Kristiinankaupungin ja Pietarsaaren hankkeelle, jonka tavoitteena on parantaa työntekijöiden hyvinvointia.
Jekku tuo virastotalon arkeen kaivattuja rapsutustaukoja: virastokoiran työura on alkanut pahvilaatikoita pureskellen
Lemmikkieläin tuo vaihtelua monille työpaikoille. Havannankoira Jekku kaipaa rapsutuksia ja huomiota Pielaveden virastotalolla.
Suomussalmi saa työelämän kehittämisrahaa 50 000 euroa – tekeillä työurajohtamisen käsikirja
Käsikirjan toivotaan parantavan työnantajakuvaa sekä työhyvinvoinnin kehittymistä. Käsikirjan pitäisi olla valmis ensi vuoden loppuun mennessä.
Keminmaan kunta päätti kehittää esihenkilötyötä – se näkyy työhyvinvoinnin paranemisena
Keminmaan kunta päätti vuoden 2021 työhyvinvointikyselyn perusteella panostaa esimiestyön kehittämiseen. Tämän vuoden kyselyn mukaan työ on tuottanut hedelmää ja työhyvinvointi on kohentunut.
Yhä useampi ei voi hyvin töissä, mutta Christa Aarnio-Haavistolla, 30, on toisin – ”Tämä on vain niin ihanaa”
Työterveyslaitoksen tuoreimmat tutkimustulokset kertovat, että työhyvinvointi ei ole parantunut millään käytetyistä mittareista. Työhyvinvointi heikentyi erityisesti naisilla ja matalammin koulutetuilla.
Työkykyyn vaikuttaa moni muukin asia kuin terveydentila, sanoo asiantuntija – näihin asioihin työpaikoilla kannattaa kiinnittää huomio
Suomalaiset kokevat työkykynsä heikentyneen. Työkyvyn edistämisen työelämäprofessorina aloittava Salla Toppinen-Tanner suuntaisi huomiota nuoriin ja kokeneiden työntekijöiden osaamisen vahvistamiseen.
Tässä syyt, miksi työntekijät valehtelevat pomolle olevansa flunssassa – ”Hävetti ja pelotti, joten huijasin työnantajaa”, sanoo Vilma Heino
Ylen haastattelujen perusteella sairauslomien todellista syytä ei usein kerrota pomolle, jos taustalla on mielenterveysongelmia.
Parikymppisten suomalaisten maalausfirma palkittiin Euroopan toiseksi parhaana työpaikkana
LummeCon toinen sija on suomalaisyrityksen paras sija tässä kilpailussa viiteen vuoteen.
Pirkanmaan hyvinvointialue saa työntekijöiltään karmeat pisteet: vain harva suosittelisi
Kyselytulokset eivät anna mairittelevaa kuvaa Pirkanmaan hyvinvointialueesta työntekijöiden silmissä. Superin puheenjohtaja Silja Paavola kehottaa työnantajaa kuuntelemaan henkilöstön viestiä.
Työuupumuksen riski koskee yhä useampaa – työhyvinvointi ei ole lähtenyt nousuun koronan jälkeen
Sekä työkyky että työn imu koettiin vähäisemmäksi kesällä 2023 kuin loppuvuonna 2019, kertoo Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? -tutkimus. Siinä nousee esiin tarve satsata työoloihin.
Varsinais-Suomen aluehallitus päättää tänään säästötoimista – Varhan työntekijät toivovat esimiesten karsimista
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitukselle esitetään, että Varha aloittaa säästötoimenpiteet välittömästi talouden tasapainoittamiseksi.
Yrittäjä jää helposti liian yksin ajatuksineen – apua toisi työnohjaus ja verkostoituminen
Mikro- ja yksinyrittäjän työssäjaksamisen kannalta verkostoituminen toisten kanssa auttaa työssäjaksamiseen.
Yksinyrittäjä Riikka Pajunen koki työuupumuksen, avioeron, hometalohelvetin ja borrelioosin: ”Tyttöni kysyi, mistä olen kiitollinen”
Työterveyslaitoksen mukaan moni pienyrittäjä palautuu työstään huonosti. Moni yrittäjä yliarvioi oman palautumisensa, eikä tosiasiassa palaudu työstään kunnolla.
Laukaa aikoo säästää 6 miljoonaa euroa – kulukuurin seurauksena kouluja voi mennä kiinni ja kiinteistöpalvelut siirtyä yhtiölle
Laukaan kunta joutuu tekemään isoja leikkauksia, vaikka palvelujen tarve kasvaa. Käytännössä säästöt koskevat tavalla tai toisella noin sataa kunnan työntekijää.
Etätyö vähentää psykologista turvallisuutta: moni kaipaa työkaverin naamanilmeitä ja pieniä vitsejä ennen palaveria
Psykologisesti turvallisessa yhteisössä on ilmapiiri, jossa ihmiset uskaltavat ottaa sosiaalisia riskejä. Tutkija haastaa nyt etätyön muuttamia työyhteisöjä kehittämään työpaikan turvaa tietoisesti.
Raision kaupungin työntekijöiden sykkeitä mitataan öisin – tavoitteena selvittää, mikä auttaa palautumaan töistä
Työterveyslaitoksen tutkimukseen osallistuu päiväkodin ja ruokapalvelujen työntekijöitä sekä esihenkilöitä. Tuloksia saadaan keväällä 2025.
Työntekijän mukaan pomon kanssa saunominen toi parempaa palkkaa – Liittoon tulvi viestejä matkailuyrityksestä, avi teki useita tarkastuksia
Dokumentti syyttää sodankyläläisen Kakslauttasen palkittua matkailuyrittäjää seksuaalisesta häirinnästä. Juhani Eiramon mukaan hänen kantaansa ei ole kysytty.
Jopa etätyökaluistaan tunnettu Zoom patistaa työntekijöitään toimistolle – asiantuntijan mukaan tuottavuus on etätyön jatkuvuuden ehto
Asiantuntija uskoo, että korona-ajan opit ja asennemuutokset kantavat työelämässä vielä pitkään.
Opettajapariskunta odottaa jo innokkaana koulun alkua: ”Tämä on minun kutsumusammattini”
Opettajakoulutuksesta työelämään siirtyviä opettajia painaa vastuu opetuksesta ja oppilaista. Hiljattain valmistuneet opettajat Hanna-Mari ja Sauli Karell arvostavat muiden työkavereiden tukea.
Työpaikkakuolemien määrä kaksinkertaistui viime vuonna – näillä aloilla kuolemaan johtavia työtapaturmia on eniten
Keskustelu työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista ei ole vain pehmeää puhetta. Niillä on syvä yhteys työtapaturmiin.
Aapolle ja Inkalle on raivottu, monet ovat kokeneet kesätöissään vielä karumpaa: “Käskettiin kiipeämään pöydälle ja kehuttiin näkymiä”
Kokemattoman kesätyöntekijän voi olla vaikea tietää, miten epäasiallista käytöstä ja törkeää kohtelua tulisi käsitellä.
Emilia Kujalan kolumni: Moni työssä uupunut ei tunnista itseään julkisesta työuupumuskeskustelusta
Työssä jaksamista tukevat vinkit ja ratkaisut palvelevat parhaiten tyypillisessä työsuhteessa olevaa palkansaajaa, kirjoittaa Kujala.
Lappilaisten kuntien työhyvinvointi kohentui – moni luottamushenkilö kokee silti yhä epäasiallista käytöstä
Kuntien hallintohenkilöstölle ja luottamushenkilöille tänä keväänä toteutettu seurantakysely osoitti, että työhyvinvointitoimilla on ollut merkittävä vaikutus.
Tutkimus: Edes yli 30 tunnin viikoittainen videopelaaminen ei ole yhteydessä työterveyden heikkenemiseen
Kaksivuotinen tutkimus tutki ongelmapelaamisen ja pelaamisen yhteyttä työterveyteen. Merkittäviä yhteyksiä ei havaittu, mutta mittaaminen on myös hankalaa.
Niklas Hakalax on palkallisella kesälomalla kolme kuukautta, koska työnantaja haluaa pitää hyvistä työntekijöistä kiinni
Kaarinalaisyritys palkitsee työntekijöidensä kolmen vuoden sitoutumisen ruhtinaallisella kesälomalla. Työterveyspsykologi muistuttaa, ettei loma saisi olla ainut keino työhyvinvointiin ja palautumiseen.
Selvitys: Padasjoen kunnan työntekijät ovat kuormittuneita johtamisongelmien vuoksi – riitelyä pidetään myös mainehaittana
Kunnanhallituksen tilaamassa selvityksessä suuri osa kunnan henkilöstöstä kertoi johtoportaassa ilmenneiden ongelmien haittaavan työntekoa.
Testaa 10 väittämän avulla, sovitteko sinä ja työpaikkasi yhteen
Työssä viihtymiseen vaikuttaa iso liuta asioita, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi. Tämä testi auttaa hahmottamaan, oletko oikeassa työpaikassa – vai olisiko aika nostaa kytkintä.
Työpäivän pirstaleisuus haastaa työntekijän – aivorauhaa lisäämällä voi parantaa hyvinvointia
Jatkuvat keskeytykset, häiriöt ja monikanavainen loppumaton tietotulva kuormittavat työntekijöitä. Kyse ei ole pelkästään tietotyöläisten haasteesta, vaan sirpaleisuus rasittaa valtaosaa työvoimasta.
Pankki epäröi antaa armeijassa olleelle Arvi Lumpeelle 25 000 euron lainaa, nyt nuorten palkittu maalausfirma työllistää 80 henkeä
Pirkanmaalainen LummeCo palkittiin Suomen parhaana keskisuurena työpaikkana. Yrityksen takana on viisi parikymppistä miestä.
Pitkiä työpäiviä ja masennus- ja ahdistusoireita – hyvinvointialueiden valmistelijoiden jaksaminen oli äärirajoilla, paljastaa tutkimus
Hyvinvointialueiden valmistelijoiden työhyvinvointia seurattiin viime vuoden aikana. Selvisi, että joka toinen valmistelija koki työmäärän kohtuuttomaksi.
Tervehditkö töissä kollegaasi? Terveysalalla suljetaan työntekijöitä ulkopuolelle tavalla, joka on yllättävän yleistä
Työpaikkaostrakismi voi olla esimerkiksi tervehtimättä jättämistä tai kuppikuntien muodostamista. Noin kolme neljästä tutkimukseen vastanneesta on kokenut työarjessaan syrjintää ja hyljeksintää.
Emilia Kujalan kolumni: Työuupumus selittyy heikoilla työoloilla, ei yksilön heikkoudella
Tsemppilauseet eivät auta, jos omat vaikutusmahdollisuudet työstä selviämiseen ovat vähäiset, kirjoittaa Kujala.
Teetkö työtäs laulellen vai puurratko äärirajoilla? Lähetä kysymyksesi työhyvinvoinnista Radio Suomeen
Keinoja hyvään työelämään ja uupumisen estämiseen on monenlaisia. Mitä sinä haluat kysyä työssäjaksamisesta? Asiantuntijat vastaavat suorassa radiolähetyksessä 13.4.
Tutkimus: Moni nukkui huonommin ja naposteli enemmän siirryttyään etätöihin
Etätyössä työkyvyn heikkeneminen saattaa jäädä työnantajalta huomaamatta.
Jyty selvitti jäsenistöltään kokemuksia hyvintointialueiden alkutaipaleelta: Epäkohtia on ja niitä korjataan
Ammattiliitto Jyty kysyi 3800 hyvinvointialueilla työskenteleviltä jäseniltään kokemuksia hyvinvointialueiden aloittamisesta. Pohjois-Pohjanmaalla ollaan tyytymättömimpiä tiedonkulkuun ja työn organisointiin.
Nuoret uupuvat jo pian päästyään työelämään – Noora Lehtinen, 22, saa lyhentää työaikaansa, jotta jaksaa
Työterveyslaitoksen seurantatutkimusten mukaan joka neljäs suomalainen työntekijä oireilee tai kokee työuupumuksen uhkaa. Uupumus on yleistynyt myös nuorten vasta työuraansa aloittavien joukossa.
Inkluusiota voi tarkastella useista eri näkökulmista
Inkluusion käsite on laaja, ja siinä voidaan huomioida sosiaalisen kestävyyden lisäksi myös planeetan tila ja muiden lajien oikeudet.
Opettaja Mari Moilanen otti loparit, koska ei ehtinyt tehdä työtään kunnolla – jos mitään ei tehdä, opetusala on seuraava hoitoala
Opetus- ja kasvatusalan ammattilaisista on pulaa, he uupuvat työssään ja tulokset heikkenevät. Tässä jutussa uran eri vaiheessa olevat opettajat kertovat, mitä pitäisi tehdä.
Tamperelaisyrityksessä saa itse päättää, miten töissä käyttää perjantain – työntekijä: ”Heräilen, juon aamukahvia ja luen uutisia rauhassa”
Markkinointitoimisto Unfairissa on työskennelty puolentoista vuoden ajan neljä päivää viikossa. Perjantaisin palaudutaan ja kouluttaudutaan.
Sami Saari tekee kuuden tunnin työpäiviä lähes täydellä palkalla – näin suomalaisyrityksen työaikamalli toimii
Oululaisessa peliyrityksessä kuuden tunnin työpäivät ovat valinnainen työsuhde-etu. Toimitusjohtaja uskoo, että malli yleistyy tietotyössä.
Analyysi: Eurooppa kohisee nelipäiväisestä työviikosta, mutta Suomessa kokeiltiin kuusituntista työpäivää – ja tulokset olivat hurjia
Jos se oli noin hyvä idea, miksi käytäntö ei levinnyt, kysyy taloustoimittaja Juha-Matti Mäntylä.
Tutkijat vertasivat, mikä on tehokkain tapa minimoida istumisen haitat työpäivän aikana – lyhyet kävelytauot voittivat muut keinot
Työterveyslaitos selvitti aiempaa tarkemmin, mikä on toimivin tapa tauottaa runsasta istumista työpäivän aikana. Parin minuutin kävelytauot osoittautuivat tutkituista vaihtoehdoista tehokkaimmiksi.
Professori: Nelipäiväinen työviikko sopii joillekin aloille – SAK ehdottaa laajempaa kokeilua seuraavalle hallituskaudelle
Tutkimuksissa on saatu rohkaisevia kokemuksia työajan lyhentämisestä, mutta lopahtaako työntekijöiden into pitemmän päälle? Siitä kaivataan lisää tietoa.
Työntekijät uupuvat lastensuojelun perhe- ja laitosyksiköissä Pohjois-Pohjanmaalla
Sijaishuollon palveluja tarjoavissa yrityksissä ja järjestöissä tehdyn kyselyn mukaan henkilöstön työssä uupumisen riski on erittäin suuri. Työhyvinvointikyselyyn vastasi lähes 80 henkilöä.
Etelä-Savon kuntien työpaikkoihin on ennätyshuonosti hakijoita
Kuntapäättäjäbarometrin mukaan työvoiman saatavuus on ennätyshuonoa Etelä-Savossa ja koko Suomessa.
Avi puuttui Tampereen konservatorion työntekijöiden kohteluun työpaikalla
Työpaikkaselvitys kertoo, että etenkin vakituiset opettajat ovat kuormittuneita johtamisen takia.
Kevan kuntapäättäjäbarometri: Työvoiman saatavuushaasteet ovat kasvaneet pienissä ja keskisuurissa kunnissa
Kolme neljäsosaa Pohjanmaan kuntapäättäjistä kertovat työntekijäpulasta, etenkin tietyillä aloilla. Työhyvinvoinnista nousemassa tärkeä tekijä.
Tunteiden huomioiminen on osa hyvää johtamista – tunnekouluttajan mielestä ”Teams-junaan karkaa järki”
Tunnekouluttaja Camilla Tuomisen mielestä yrityksen tunneilmapiiri on jotain, mitä kilpailija ei voi kopioida. Voit katsoa Big Friday -yritystapahtuman osallistujien ajatuksia tunteista ja yrittämisestä pääkuvaa klikkaamalla.
Mari Valonmerellä on supervoima, jota tämän päivän työelämä kipeästi kaipaa
Mari Valonmeri on entinen toimittaja ja nykyinen yritysvalmentaja ja tietokirjailija. Hän on erityisherkkä, ja niin on joka viides tai kuudes meistä muistakin. Valonmeren mukaan herkkyys ei ole häpeä vaan voimavara.