Uusimmat artikkelit
”Liimaamme vain venäjänkieliset tarrat” – Yle löysi trokausverkoston, joka kuljettaa Fazerin ja Pandan suklaata Venäjän kauppoihin
”Voi vaikuttaa siltä, ettei tuomittaisikaan Venäjän hallinnon toimia, kun edelleen ollaan siellä näkyvissä,” sanoo Panda-suklaata valmistavan yrityksen myyntijohtaja.
Lahti rakentaa Fazerille tontin sopimuksen mukaisesti, vaikka yhtiö karsi suunnitelmiaan
Pelkän suklaatuotannon siirtyminen Lahteen ei vaikuta tontin esirakentamiseen. Louhintatyöt ovat edenneet yli puolivälin.
Herkuttelijat siirtyivät taas irtokarkkilaareille – kulutuksen käänne ja korkojen nousu pistivät Fazerin tehdassuunnitelmat uusiksi
Fazerin piti rakentaa Lahteen uusi tehdas, jossa valmistetaan niin Turkinpippureita kuin suklaalevyjä. Nyt yhtiö kaavailee tehdasta, jossa voisi valmistaa myös välipalatuotteita.
Asiantuntija pitää Fazerin makeistehtaan lakkautuspäätöksen perumista harvinaisena
Fazerin mukaan päätös makeistehtaan säilymisestä Lappeenrannassa on lopullinen. Tehtaan kehittämistä aiotaan jatkaa tulevaisuudessa.
Fazer selvittää, kuinka moni työntekijä haluaa siirtyä uuden makeistehtaan perässä Lahteen
Fazer päättää ensi keväänä uuden makeistehtaan rakentamisesta Lahteen. Uusi tehdas korvaisi nykyiset tehtaat Lappeenrannassa ja Vantaalla.
Lappeenranta haluaa pitää elintarviketyöntekijät kaupungissa jatkossakin – valmistelee neuvotteluja Fazerin tiloista ensi kevääksi
Lappeenrannan kaupungin kehitysjohtaja Markku Heinonen kertoo, että tavoitteena on jatkaa elintarviketeollisuutta kaupungissa, vaikka Fazerin makeistehdas poistuu.
Fazer investoi Vantaalle nyt leipomoon
Taustalla on kauraleipien kasvanut kysyntä.
Yhden kaupungin karkkipäivä oli sadoille Fazerin työntekijöille kova isku – kertovat nyt miltä tuntuu, kun tehdas on lähdössä alta: "Ei täällä hyvillä mielin olla"
Fazerin uusi makeistehdas korvaisi nykyiset Lappeenrannan ja Vantaan karkkitehtaat. Työntekijöiden edustajat kertovat, että isku on kova etenkin lappeenrantalaisille.
Tiistai 24.5.2022 (radio)
Neuvottelut Turkin kanssa. Ukrainan sota. Fazerin makeistehdas. Ruuan hinta. Ilkka Suominen. Sää.
Vuosikymmeniä kestänyt karkkiperinne itärajalla päättyi Fazerin ilmoitukseen: "Tavattoman iso menetys"
Lappeenrannan keskustan tuntumassa sijaitseva Fazerin makeistehdas on kiinteä osa kaupunkia. Fazer ilmoitti maanantaina, että sen uusi tehdas rakennetaan Lahteen.
Fazer aikoo rakentaa uuden makeistehtaansa Lahteen – kaupunginjohtaja Pekka Timonen: “Lahdelle koitti harvinaisen hyvä karkkipäivä”
Uusi tehdas korvaisi nykyiset makeistehtaat Vantaalla ja Lappeenrannassa. Kyse olisi historiallisen suuresta investoinnista Lahteen sekä investoinnin arvolla että työpaikkojen määrällä mitattaessa.
Lappeenranta on edelleen mukana keskustelussa Fazerin uuden tehtaan sijainnista – Ukrainan sota ei vaikuta valintaan
Sotatilanne on vaikuttanut suunnitteluprosessiin. Päätöstä uuden tehtaan sijainnista pyritään kuitenkin tehdä kuukauden loppuun mennessä.
Fazer aikoo investoida uuteen makeistehtaaseen talouden epävarmuudesta huolimatta
Yhtiö aikoo lyödä lukkoon uuden tehtaansa sijaintipaikan kevään aikana. Makeistehdasta havittelevat useat kunnat.
Fazerin karkkitehtaan lähtö maksaisi jopa kolme miljoonaa euroa – rahalla pitäisi käynnissä vaikka pari päiväkotia
Lappeenrannan kaupungin rahoitusjohtaja laski, mitä ison tehtaan menettäminen kaupungille merkitsisi.
Fazerin makeistehtaan työntekijöiden muutosneuvottelut päättyivät – lakkautettavalle tehtaalle palkataan myös uusia työntekijöitä
Fazer kävi muutosneuvottelut sekä Lappeenrannassa että Vantaalla. Neuvottelut ovat nyt päättyneet molemmilla paikkakunnilla.
Sadan vuoden makea historia Lappeenrannassa uhkaa tyssätä Fazerin tehtaan lopettamiseen – tilalle kaavaillaan jo jotain aivan muuta
Fazerin makeistehtaan tuotanto Lappeenrannassa uhkaa loppua. Kaupungissa keskustellaan tehdasrakennusten ottamisesta uuteen käyttöön monitoimikeskuksena.
Fazer kertoi suunnittelevansa uutta makeistehdasta, ja kuntien sokerihammasta alkoi kolottaa – yli 50 paikkakuntaa otti yhteyttä
Fazer keskusteli uudesta makeistehtaasta ennakkoon Lahden, Lappeenrannan ja Vantaan kanssa. Yhtiön mukaan uuden tehtaan sijaintia ei ole kuitenkaan rajattu kolmeen kaupunkiin.
Lahden seutu ottaisi mielellään Fazerin makeistehtaan – "Olemme yksi ylivoimaisesti parhaista vaihtoehdoista"
Lahden seudun kehitysyhtiössä nähdään, että yritysalueiden sijainti, elintarviketeollisuuden verkosto ja korkeakoulut ovat isoja valtteja, kun Fazerille tarjoillaan paikkaa sen uudelle makeistehtaalle.
Fazerin makeistehtaan lähtö lopettaisi vuosikymmeniä kestäneen karkinvalmistuksen Lappeenrannassa – "Kyllä se hiljaiseksi vetää"
Fazer kertoi maanantaina suunnittelevansa uuden makeistehtaan perustamista. Uuteen tehtaaseen siirtyisivät Lappeenrannan ja Vantaan tehtaiden tuotanto. Lappeenrannassa työntekijät miettivät, mistä kaikille löytyy työpaikka.

Vantaa lähti heti kilpaan Fazerin uudesta makeistehtaasta: "Kaikkemme teemme, että Fazer pysyy Vantaalla"
Fazer ilmoitti eilen maanantaina lopettavansa Vantaan ja Lappeenrannan makeistehtaat. Yhtiö etsii paikkaa uudelle isommalle tehtaalle. Vantaa kertoo käyvänsä jo neuvotteluja.
Fazer suunnittelee uuden makeistehtaan rakentamista – Lahti potentiaalinen vaihtoehto
Yrityksellä on jo valmiiksi Lahdessa isoja tuotantolaitoksia. Päätös tehtaan rakentamisesta tehdään keväällä.
Fazer suunnittelee uutta makeistehdasta Suomeen – korvaisi nykyiset tehtaat Lappeenrannassa ja Vantaalla
Fazer on tehnyt Lappeenrannassa vuosikymmenien ajan muun muassa nostalgisia karamellejään, kuten Marianne-makeisia, Vihreitä kuulia sekä Turkin pippuri -salmiakkeja.
Moni tunnettu karkki on muutettu vegaaniseksi kaikessa hiljaisuudessa – markkinoinnin professori selittää, miksi se ei aina näy tuotteiden mainonnassa
Makeisalan yritykset uskovat vegaanisten karkkien kysynnän kasvuun ja panostavat tuotekehitykseen. Yrityksillä on myös kunnianhimoisia tavoitteita kasviperäisten tuotteiden osuuden kasvattamisesta.

Makeaa mahan täydeltä -näyttely esittelee eteläkarjalaisten elintarvike- ja juomateollisuusyritysten tuotteita
Vuosikymmenten takaa tuttuja eteläkarjalaisia herkkuja, kuten Chymoksen Mariannet ja merirosvorahat, voi ihastella Etelä-Karjalan museossa ensi vuoden maaliskuuhun saakka.
Kouvolan keskustaan tulee lakritsitehdas – kaupunki päätti, että koulurakennuksen voi myydä karkkitehtaalle
Kouvolan Lakritsi perustaa tehtaan Salpausselänkadun ja Hallituskadun risteyksessä sijaitsevaan rakennukseen. 400 000 euron kauppahintaan kuuluu rakennus ilman tonttia.
Oletko panostanut pääsiäisen herkuissa laatuun määrän sijaan? Et ole ainut – kalliin erikoissuklaan suosio kasvaa
Suomalaiset ostavat erityisesti sesonkeina kaupasta arvokkaampia herkkuja, mutta aiempaa pienempiä määriä.

Maanantai 16.11.2020 (tv)
Nuoret ja pienipalkkaiset häpeävät ehkä joskus omaa työtä. Suomen pitää päättää matkustusrajoituksista. Makeistehtaat odottavat joulusesonkia. Tällä viikolla sataa vettä ja lunta.
Kaakaon markkina myrskyää, mutta suklaan valmistajat luottavat jouluun – karkkivuosi jää kuitenkin aiemmista, ja syy siihen on matkailussa
Joulusesonki ei kuitenkaan riittäne paikkaamaan tax free -myynnin romahdusta.

Micaro Makeiset palkittiin – Lappeenrannassa toimiva karkkipaja on Etelä-Karjalan Maistuva maaseutuyritys
Yrittäjä Ville Vahersalolle kehuja hienosta kasvutarinasta ja suussasulavista tuotteista.

"Etsimme mahdollisimman kivuttomia ratkaisuja" – Fazer Makeiset aloitti yt-neuvottelut Lappeenrannassa
Tuotannon työntekijöitä koskevat lomautukset toteutetaan tämän vuoden aikana.

Fazer suunnittelee ksylitolituotannon siirtämistä Lappeenrantaan – muutos tietäisi Karkkilan tehtaan sulkemista
Fazer käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat Karkkilan tehtaan koko henkilöstöä.
Väärän väriset ja kokoiset karkit päätyvät nyt pusseihin ja kauppojen hyllyille – makeisvalmistajatkin ryhtyivät vähentämään hävikkiä
Makeisvalmistajat Fazer ja Panda markkinoivat hävikkimakeisilla. Fazer aikoo puolittaa hävikin lähivuosina.

Valio to re-brand 'Turkish' yogurts following controversy
Dairy company Valio is the latest Finnish firm to come under scrutiny for cultural stereotypes in its branding.
Pieni karkkitehdas laittoi isot panokset – hakee työntekijää jätti-ilmoituksella ja antaa yksiön ilmaiseksi
Lakutehtaan kampanjassa on mukana myös Kouvolan kaupunki.

Eskimo-branded ice cream may get name change in Finland
The treats are being re-branded in the US in an aim to combat discrimination, the brand's owners say.

Eskimo-jäätelöiden nimi muutetaan Yhdysvalloissa sopimattomana, asiaa pohditaan myös Suomessa – "Se on meillä juuri tällä hetkellä työpöydällä"
Suomessa Pingviini-brändin Eskimo-nimisiä jäätelöpuikkoja on myyty vuodesta 1968 alkaen.

Fazer Makeiset aloittaa yt-neuvottelut – koskevat kaikkia kolmea makeistehdasta
Yhteistoimintaneuvottelujen piirissä on 186 työntekijää Lappeenrannassa, Vantaalla ja Karkkilassa.
Confusion over food watchdog's rule barring sales of "raw chocolate" products
The term "raw" cannot be used for chocolate sold in Finland, nor can products be labelled "raw chocolate" in English.

Fazerin Lappeenrannan makeistehdas puhdistaa uuden lämpölaitoksensa kattilan ja höyryputkistot – ilmassa on melua ja höyrypatsas
Fazerin Lappeenrannan Valtakadulla sijaitsevalta makeistehtaalta kantautuu ilmoille melua ja höyryä tänään maanantaina kello 10–15.

Karkkitehdas oli vähällä tuhota kruununjalokivensä – kuluttajat nousivat kapinaan ja pelastivat yhden Suomen tunnetuimmista brändeistä
Graafikko ja kirjailija Aimo Vuorinen on keksinyt huikean määrän suomalaisten tuntemia tuotemerkkejä.

Suomalainen salmiakkiviina lyö itseään läpi Alankomaissa – voisiko salmiakki olla Suomen seuraava suuri vientituote?
Suomi on yksi maailman suurimmista salmiakkimaista. Vientiä on kuitenkin edelleen vain perinteisiin salmiakkimaihin.
Pienessä Eckerön kunnassa Ahvenanmaalla valmistuu venezuelalainen suklaa
Posti- ja tullitalon tiloissa toimii kulttuurikeskus.

Kivijärveläinen Candywell on saanut toimintansa pyörimään täysillä
Yrityksen tulevaisuus näytti marraskuussa 2016 epävarmalta.

Vaajakosken Panda-maskotti myytiin huutokaupassa – "Emme osanneet arvioida, mikä summa tästä lähtee"
Myydyn Pandan tilalle on hankittu toinen samaa eläintä esittävä keulakuva.

Zsar Outlet julkaisi lisää vuokralaisia – Adidaksen ja Icebergin liikkeet Virolahdelle
Zsar Outlet Village on tarkoitus avata marraskuun lopulla.

Kainuussa arkaillaan investoida, vaikka tukea olisi tarjolla – Suomussalmen karkkitehdas sai avun uuteen alkuun
Yritystukia haetaan Kainuussa vähemmän kuin muualla maassa.

Riikan iso päätös – vaihtoi hammaslääkärin vastaanotolta suklaatehtailijaksi: "Halusin tuottaa iloa kärsimyksen sijaan"
Aikaisemmin Riikka Ojanen pyysi asiakkaitaan avaamaan suunsa reikien tarkistusta varten. Nyt hän haluaa sujauttaa sinne suklaata.

Karkkitehtaalla on täydellisen tuhon jälkeen uusi alku – toiminta laajenee heti
Yli 20 vuotta vanha karkkitehdas paloi maan tasalle viime marraskuussa Kivijärvellä. Vaikeuksien jälkeen yrittäjä uskoo vahvasti tulevaisuuteen.

Kohta saa taas ruosteisia autoja – tulipalossa tuhoutunut karkkitehdas käynnistelee tuotantoa
Kivijärveläisen CandyWellin karkkitehtaan toiminta on pääsemässä uudelleen käyntiin viimesyksyisen tulipalon jäljiltä.

Palossa tuhoutuneelle karkkitehtaalle löytyi uudet tilat Kivijärvellä
Makeistehdas Candy Well aloittaa toiminnan uudelleen yksityisen omistamassa teollisuushallissa. Tulipalo tuhosi tehdashallin ja koneet marraskuussa.