Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Uwa Iduozeen kolumni: Mustien ihmisten kärsimystä esittäviä videoita ja kuvia ei voi välttää, vaikka haluaisi

Mustalle kärsimykselle on aina ollu kysyntää, ja sen esittämiselle matala kynnys. Emme saa sulkea silmiä sorrolta, mutta tarvitsemme vastapainoksi tavallisia, arkisia tarinoita mustuudesta, joita ei rytmitä pelkästään rasismi, kirjoittaa Iduozee.

Ilahdutetaan ikäihmistä -kampanjalla piristetään mummuja ja pappoja Riihimäellä

Riihimäellä toimivan Aktiivisuutta ikääntyville-työryhmän kampanjaan voivat osallistua kaikki halukkaat.

Posti: Joulukortteja lähetetty lähes 18 miljoonaa

Postin mukaan myös joulun pakettitoimituksissa rikottiin reippaasti kaikki aiemmat ennätykset.

Joulupostia ikäihmisille keräsi Kainuussa ison potin kortteja

Kuhmossa kortteja taiteilivat myös lapset.

Joulukorttitempaukset onnistuivat Meri-Lapissa yli odotusten

Esimerkiksi Tervolassa kortteja kertyi 350 ja ne on jaettu kunnan kotipalvelun ja –hoidon piirissä oleville.

Tempauksella jouluiloa lieksalaisille vanhuksille lähes 800 joulukortin verran

Ensimmäinen joulupostikampanja yllätti myönteisesti järjestäjät Lieksassa, niin suuri oli korttimäärä.

Lauantai 19.12.2020 (radio)

Koronatoimet. Sähkökatkot. Jouluruuhka. Joulukortit. Sääennuste.

Kemissä on ahkeroitu lähes 700 joulukorttia ikäihmisille – koululaisten kortissa linkki joululaulupotpuriin

Kemiläisten askartelemat joulukortit jaetaan ensisijaisesti kotihoidon asiakkaille.

Mikkeli ei lähetä joulukortteja – Rahat koronavuonna kaupunkilaisia tukeneelle yhdistykselle

Mikkelin kriisikeskus tarjoaa lyhytkestoista keskusteluapua ja tukea.

Maanantai 14.12.2020 (tv)

Koronarajoitukset. Viking Sallyn murha. Lucia. Joulukortit. Sääennuste.

Korona on vähentänyt kirjepostin määrää, mutta Posti toivoo sen lisäävän joulukorttien lähettämistä

Joulusesongin ajan Posti jakaa kortteja ja kirjeitä myös perjantaisin sekä tarvittaessa myös tiistaisin.

Pertunmaa jättää joulukortit lähettämättä ja antaa rahat vauvoille

Joulutervehdyksiin tarkoitetut rahat nostavat vauvoille annettavan lahjakortin summaa satasella.

Pikku Kakkosen juhlaideat

Nappaa Pikku Kakkosen hauskat ideat juhlien järjestämiseen.

Torniossa koululuokat ja junnuseurat voivat tienata myymällä 400-vuotisjuhlavuoden tuotteita

Myyntityön uskotaan kasvattavan tietoisuutta Tornion juhlavuodesta myös kaupungin ulkopuolella.

Puutarhassa kuntoillut 100-vuotias supervaari lyödään ritariksi – sotaveteraani keräsi ennätyspotin Britannian terveydenhuollolle ja sai yli 100000 onnittelukorttia

Sitkeä sotaveteraani sai haastekeräyksestään tunnustuksen kuningattarelta. Vaatimattoman miehen keräystavoite oli 1000 puntaa, varoja kertyi huikeat 32 miljoonaa puntaa.

Kuka vain voi tuottaa iloa kirjeellä kotona olevalle vanhukselle – Etelä-Savossa tempaus, kirjoita nyt

Essoten kotihoito toimittaa kirjeet ja postikortit perille pääsiäisen jälkeen parin viikon aikana.

Perinteinen postikortti tekee poikkeusoloissa uutta tuloaan

Koronavirus on vähentänyt Postin asiakasmääriä. Palvelut toimivat toistaiseksi normaalisti.

Euroviisut perutaan koronatilanteen takia

Laulukilpailusta vastaava Euroopan yleisradiounioni EBU ilmoitti, että Euroviisut perutaan ensimmäistä kertaa sen 64-vuotisessa historiassa.

Being a woman in Finland: What's changed in 10, 20, 30 years?

In the 90s Finland's labour concilator thought it was acceptable to send a pornographic card to an equality researcher.

Tuhannet pääkaupunkiseudun perheet saavat tervehdyksen Mikkelistä – korttitempaus kertoo alueen mahdollisuuksista

Kortit on lähetetty erityisesti työssäkäyviin lapsiperheihiin, joilla on jokin side Mikkelin seudulle.

Tältä näyttää joulukortti runsaan 100 vuoden takaa – ainutlaatuinen vanha postikorttikokoelma löytyi kenkälaatikosta

Kuopiossa on meneillään näyttely, jossa on esillä pari sataa Hilma Koskiselle vuosina 1906–1944 lähetettyä korttia.

Keskiviikko 11.12.2019 (tv)

Suomalaiset nuoret tupakoivat vähemmän kuin ennen. Pääkaupunkiseudulla yritetään pitää pyörätiet hyvässä kunnossa myös talvella. Kuopiossa voi nyt nähdä vanhoja joulukortteja. Sää.

Joulukorttien keräyskampanja onnistui Kiteellä

Ikäihmisille tarkoitettuja joulukortteja kertyi yli 1 500.

Perjantai 22.11.2019 (tv)

Työryhmä selvittää postin työriitaa. Joulukorttien lähettäminen vähenee. Aktiivisuusranneke kannustaa  päiväkotilapsia liikkumaan. Sää.

Tärkeitä kysymyksiä (3 kpl) ja vastauksia (~2 kpl)

Rakastaneeko valtio meitä, oikeesti.

Kirpputorien kuvalaareista paljastui yli 100 vuotta vanha maailma, jossa leikittiin sukupuolella

Taidehistorioitsija Harri Kalhan löytämät kuvat osoittavat, että jo sata vuotta sitten käytiin hiljaista kapinaa tiukkoja sukupuoli-ihanteita vastaan.

Posti harventaa jakelua Turun saaristossa – postia luvassa jatkossa vain kerran viikossa

Posti perustelee jakelupäivien vähentämistä jakelukustannusten alentamisella ja digitalisaatiolla.

Mikkelistä lähetettiin kaupungin syntymäpäivänä 1 500 postikorttia – kortteihin haluttiin Mikkeli-leimat

Alun perin tavoitteena oli lähettää tuhat postikorttia ympäri Suomea.

Mikkelin kaupunki on 181-vuotias – syntymäpäivän kunniaksi lähetetään postikortteja ja kiivetään Naisvuoren näkötorniin

Juhlat näkyvät eri puolilla kaupunkia muun muassa avoimien ovien tapahtumina ja pääsymaksujen alennuksina.

Digitaalinen tervehdys ei riitä tosi ystävälle – Karri Humalamäki, 22, kirjoittaa kirjeitä ja Siiri Kontteli, 20, lähettää postikortteja

Ystävyydestä pitää huolehtia muulloinkin kuin ystävänpäivänä, sanovat seinäjokelaisopiskelijat.

Viikonloppuna lasketaan taas talvilintuja

Jo neljättätoista kertaa järjestettävä Pihabongaus on tuottanut arvokasta tietoa esimerkiksi muutoksista talvilintujen määrissä.

Joulupaketin ehtii lähettää vielä tänään, kortin voi lähettää ekstramerkillä perjantaihin saakka

Posti huomauttaa, että keskiviikon jälkeen lähetetyt joulukortit pitää lähettää Postin palvelupisteeltä.

Tänään on viimeinen päivä lähettää joulukortti halvemmalla hinnalla

Kortin lähettäminen maksaa tänään 1,05 euroa ja sen jälkeen 1,50 euroa.

Minne katosi joulupukki? Trendit vaihtuvat myös joulukorteissa

Vuonna 2008 lähetettiin 54 miljoonaa joulukorttia. Viime vuonna enää 26 miljoonaa.

Ylöjärvi tarjoaa kaupunkiin muuttaville ilmaisen kuntosalikäynnin

Ylöjärven tervetuloa-postikortilla voi pelata myös squashia tai pingistä.

Tämän vuoden joulukortti Strömsön tapaan syntyy helmin kirjailemalla

Muodosta pistoista tähtiä, lumihiutaleita ja joulukuusia.

Lasten tekemä jättipostikortti lähettää viestin ilmastonmuutosta vastaan – koostuu 125 000 kuvasta

Kampanjan tarkoitus on edistää maailmanlaajuista nuorten ilmastoliikettä ennen joulukuista ilmastokokousta.

Jouluiloa yksinäisille – ikäihmisten joulukorttikampanja on alkanut

Carelicumissa vastaanotetaan jälleen yksinäisille vanhuksille tarkoitettuja joulutervehdyksiä.

Postimuseo esittelee filatelistin ainutlaatuista Marilyn Monroe -kokoelmaa

Filatelisti Risto Pitkäsen kokoelmaan kuuluu noin 200 Marilyn Monroe -postikorttia.

Asiantuntijat kisaavat töistä netissä koko maailman osaajien kanssa – Espoolainen tienaa käännöstöillä alle euron tunnissa

Mariana Jimenez tekee töitä noin 30 tuntia viikossa ja ansaitsee 80–100 euroa kuussa. Hänen kilpailijoilleen muualla maailmassa se on iso raha.

Finnish postal fees edging upward

The cost of sending cards and letters in Finland is set to rise next month.

Posti nostaa hintoja – kirjeiden ja postikorttien lähetys kallistuu ensi kuussa

Esimerkiksi enintään 50 gramman kotimaan postikorttien ja kirjeiden hinnat nousevat 10 sentillä 1,50 euroon.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle