Uusimmat artikkelit
Suonenjoen mansikka on nyt nimisuojattu tuote
Kaikkiaan 14 suomalaisella tuotteella on EU:n myöntämä nimisuoja. Maantieteellisellä merkinnällä on suojattu aiemmin muun muassa Kainuun rönttönen ja Puruveden muikku.
Keski-Pohjanmaalla myydyt mansikat olivat kotimaisia kuten pitikin
Ympäristöterveydenhuolto otti marjoista näytteitä ja lähetti ne Saksaan tutkittavaksi mansikoiden alkuperän selvittämiseksi. Myyntimerkinnöissä oli sen sijaan puutteita.
Muovinpalojen takia takaisin vedetyt pakastemansikat saattavat päätyä hilloksi
Sotkamolainen Arctic International on vetänyt takaisin pakastemansikoita. Yhtiön mukaan kyseessä on muutaman kymmenen tuhannen pussin erä.
Useita mansikkatiloja kohtasi tänä kesänä katastrofi: ”Valtaosa vuoden tuloista jäi saamatta”
Vaikea mansikkakesä johtuu poikkeuksellisista sääolosuhteista. Pahin tilanne on Hämeessä. Tilanne vaihtelee kuitenkin paljon maakuntien sisälläkin.
Kannattaako mansikat pakastaa itse vai ostaa kaupan pakastealtaasta talvella? Kysyimme asiantuntijoilta
Tuoreena ostetun ja valmispakasteen hintaero on melko pieni, mutta osa ihmisistä pitää itse pakastetun makua parempana.
Lappilaista mansikkaa saa jo lähipäivinä - viljelijät odottavat hyvää satoa
Lappilaisten mansikkatilojen ei ole helppoa löytää poimijoita läheltä. Vanttauskoskelle poimijat tulevatkin pääosin Thaimaasta.
Mansikan satokausi on jäämässä Pirkanmaalla lyhyeksi – halla, helle ja sateet verottivat satoa
Paikoin mansikoita on jopa homehtunut pelloille, kun sato on kypsynyt sateiseen aikaan, jolloin mansikan itsepoimijoita ei ole pelloilla näkynyt.
Etelä-Karjalan marjatiloilla puskat eivät ole punaisina – mansikkasadot kärsivät rankkasateista
Rankkasateet tuhosivat monen mansikkatarhan parhaat mansikkasadot. Kärsivällisille asiakkaille riittää mansikoita, etenkin jos he ovat valmiita poimimaan niitä itse.
Kymenlaakson marjatiloilla ei kärsitä mansikkakadosta – satoon ollaan melko tyytyväisiä
Yli 40 hehtaarin mansikkatilan yrittäjä uskoo, että mansikkaa riiittää poimittavaksi koko heinäkuun ajaksi.
Mansikan pääsatokausi on alkamassa – kesäkuun helle vei parhaimmat kilot
Mansikka on hyvälaatuista, mutta kesäkuun helteet nopeuttivat kukintaa ja pienensivät hieman satonäkymää. Mansikkatiloilla on odotettavissa keskinkertainen kesä.
Mansikan pääsatokausi on Pohjanmaalla käsillä juuri nyt
Pohjanmaalla mansikkasadosta on tulossa kohtalainen. Maalahden Marjoista todetaan, että kylmällä keväällä oli vaikutuksensa, huippusatoa ei ole odotettavissa.
Mansikkatiloilla alkoi kesän kiivain sesonki: ”Keli on mikä on, ja isäntä tekee minkä pystyy”
Eteläpohjalaisilla mansikkatiloilla eletään kesän kiireisintä aikaa. Marjat on saatava myyntiin muutamassa viikossa.
Osa Suomessa asuvista ukrainalaisista laski, ettei mansikanpoimintaa kannata tehdä työkseen – poimijoita tuotu Uzbekistanista ja Kirgisiasta asti
Kausityöstä saatavat tulot vaikuttavat muun muassa ukrainalaisille maksettavaan vastaanottorahaan.
Mansikan pääsatokausi on käynnistynyt Pohjois-Karjalassa
Mansikan pääsato Pohjois-Karjalassa on nyt poiminnassa. Marjanviljelijät kehottavat tarjoilemaan tai säilömään mansikat mahdollisimman nopeasti poiminnan jälkeen.
Mansikan pääsatokausi alkaa myös Keski-Suomessa – lajikekirjo takaa sen, että marjakausi jatkuu pitkään
Mansikan satonäkymät ovat tänä kesänä maakunnassa hyvät, ja tiloilla on poimijoitakin enemmän kuin muutamana edellisvuonna.
Poimintarobotit mönkimässä mansikkapeltojen kesätyöläisiksi – puutarha-alan konkari arvioi muutoksen nopeuden yllättävän
Kasvatustunnelit ovat marjanviljelyn arkea jo Suomessakin, ja lähitulevaisuudessa mansikkarivien väleissä mönkivät robottipoimijat. Muuttuva ilmasto ja kulujen karsiminen haastavat viljelijöitä.
Juhannukseksi saadaan jo runsaasti kotimaista mansikkaa – sadosta on tulossa hyvälaatuinen
Ensimmäiset avomaan mansikat on jo poimittu eteläisessä Suomessa. Helteet ovat vauhdittaneet kasvua. Pääsadosta päästään nauttimaan viimeistään heinäkuun alussa.
Suomalaisen mansikan maku tulee auringosta – näillä näkymin tänä kesänä on luvassa makeaa satoa
Kasvutunneleiden satokausi on täydessä vauhdissa, ja avomaan mansikoillakin voidaan näillä näkymin herkutella juhannuksen jälkeen.
Oletko sinäkin poiminut mansikat väärin? Katso, miten se tapahtuu oikeaoppisesti
Auringonlämpö kypsyttää nyt mansikkasatoa. Kauden ensimmäiset marjat on poimittu tällä viikolla.
Voisiko 50 euroa mansikkalaatikosta olla kuluttajalle liikaa, pohtii marjatilan yrittäjä
Kylmät yöt ovat teettäneet lisätöitä ja hidastaneet marjan kasvua ainakin Länsi-Suomessa. Mansikan pääsatoa poimitaan etelässä juhannuksen jälkeen.
Avomaan mansikka ei ehkä ehdi juhannuspöytään Hämeessä
Mansikankukkien paleltumat voi tarkistaa kotipuutarhurikin helposti: terveen mansikankukan keskus on keltainen, kun paleltuneen mansikan keskus on mustunut.
Marjatilojen kevättyöt Pohjois-Savossa ovat myöhästyneet
Suonenjokelaisen marjanviljelijän mukaan tunneliviljelyssä istutustöitä päästään aloittamaan ensi viikolla.
Mansikasta paras sato tänä kesänä, omenasta huonoin
Vadelma on noussut mansikan jälkeen Pohjois-Karjalassa toiseksi merkittävimmäksi puutarhamarjaksi, syynä on hyvä myyntihinta. Kolmantena tulevat herukat.
Hirvensalmelainen mehuvalmistaja Aten Marja on hakeutunut konkurssiin – yrittäjä kertoo kesästä: "Totaalinen myynnin väheneminen"
Yrittäjä Atte Valkiainen on etsinyt Hirvensalmella Viitostien varrella toimivalle mehuyritykselleen jatkajaa jo vuosien ajan. Konkurssipäätöksen jälkeen kysyntä yllättäen vilkastui.
Osa ukrainalaisista kausityöläisistä palaa kotimaahansa – Mihnevin viisihenkinen perhe jää Suonenjoelle, jos he löytävät töitä ja asunnon
Kausityöt loppuvat marjatiloilla pian kokonaan ja osa työntekijöistä jää asumaan Suonenjoelle. Kaupunki varautuu vuokraamaan asuntoja ukrainalaisille myös yksityisiltä.

Perjantai 5.8.2022
Huumeiden käyttöhuoneet. Sotalaivan vierailu. Mansikanpoimijat. Vannisen MM-kulta. Sää.
Mansikkaa mätänee pelloille tänä kesänä pari miljoonaa kiloa – paimiolaisviljelijä: "Arvio on, että jopa 60 000 kiloa jäi keräämättä"
Ukrainan sodan aiheuttama työvoimapula on pääsyy siihen, miksi mansikoita on jäänyt runsaasti keräämättä pelloilta. Myös sateet ovat vaikeuttaneet paikoin sadonkorjuuta.
Viikonlopun sadekuurot kurittivat paikoin Suonenjoen mansikoita – pääsatokausi on päätöksessä, joten marjatilat välttivät suuret tappiot
Mansikan pääsatokausi on ohi, mutta myöhäislajikkeita poimitaan vielä. Viikonlopun sadekuurot pehmensivät osan poimimatta jääneistä mansikoista käyttökelvottomiksi.
Pohjoissuomalaisesta mansikkakaudesta ei tullutkaan niin hyvä ja pitkä kuin odotettiin – suurin osa mansikasta on jo poimittu
Myöhäislajikkeista satoa tulee vielä, mutta pääsesonki näyttää jääneen ennakoitua lyhyemmäksi.
Avomaan vadelman kausi alkaa pian – torimyyjän mukaan ihmiset haluavat tuoreena tunnelivadelmia
Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksen mukaan avomaan puutarhavadelmia on tarjolla Pohjois-Savossa arviolta tällä tai ensi viikolla. Tunnelivadelman satokausi on jo alkanut.

Lappilainen mansikka on nyt kypsää – hyvälaatuista marjaa riittänee ainakin elokuun alkuviikolle asti
Mansikan pääsato alkaa olla kypsää poimittavaksi Etelä-Lapissa. Suosittu Polka-lajike on parhaimmillaan viimeistään heinäkuun viimeisellä viikolla.
Suonenjoella vietetään perinteisiä Mansikkakarnevaaleja – puheenjohtaja: "Mansikan rooli pienentynyt, mutta näkyy edelleen monessa muodossa"
Mansikkakarnevaalit pidetään tänään ja huomenna lauantaina Suonenjoella. Maksullisella festivaalialueella esiintyy suomalaisia artisteja, mutta torilla on maksutonta ohjelmaa kaikenikäisille.
Marjanviljelystä on tulossa tekniikkalaji: yhtiö seuraa vadelmien kasvua reaaliajassa ja tulevaisuudessa robotti saattaa hoitaa poimimisen
Tyrvännön Marja ja Vihannes Oy:n kehitystunneleissa sensorit mittaavat vadelmapensaiden vesipitoisuutta, lannoiteväkevyyttä ja lämpötilaa. Yhtiö yrittää myös pidentää vadelman satokautta.
Kesän mansikkasesonki on nyt kuumimmillaan – pirkanmaalaisella marjatilalla talvi teki tuhojaan, mutta mansikoissa makua riittää
Mansikoista on kuluvana kesänä saatu nauttia jo hyvän aikaa, mutta kaikista kovin sesonki on vasta käynnistynyt isossa osassa maata.
Mansikan pääsatokausi alkamassa Keski-Suomessa
Mansikan sadon arvioidaan Keski-Suomessa olevan tavanomainen tai hyvä.

Strawberry season now in full swing
Despite the cool weather at the beginning of summer, the heat from Midsummer onward propelled the ripening to the normal schedule of the first two weeks of July.
Mansikkatiloilla eletään taas epävarmuuden kesää – Kalle Vimparin ainoa toivo on itsepoiminnassa, koska vakipoimijat puolustavat Ukrainaa
MTK:n mukaan maatalouden kausityövoimaa yritetään haalia Euroopasta ja kotimaasta, mutta ukrainalaisten määrää on vaikea paikata.
Mansikoiden poiminta täydessä vauhdissa Etelä-Savossa
Helle vauhditti mansikan kukintaa ja kypsymistä.
Mansikan pääsatokausi on käynnissä Pohjois-Karjalassa
Vuoden pohjoiskarjalainen marjatila 2022 on Niittykummun maatila Joensuun Iiksenjoentieltä.
Viime viikon helteet vauhdittivat mansikan kypsymistä
Sadosta odotetaan hyvää ja marjan laadusta maukasta. Mansikan lajikkeita on paljon ja myös eri käyttöön.
Pakastemansikat kannattaa hankkia nyt – pääsatokausi parhaimmillaan Satakunnassa
Helle kypsytti mansikoita vauhdilla. Sadon laatu on tällä hetkellä hyvä.
Pohjoissuomalaista mansikkaa saa aivan pian – ja hyvällä tuurilla pitkään sekä paljon
Suurimmassa osassa Pohjois-Pohjanmaata ja Kainuuta mansikat alkavat kypsyä alkavalla viikolla. Tällä hetkellä näyttää, että kausi voi jatkua elokuulle saakka.
Mansikan pääsatokausi on alkamaisillaan Hämeessä
Lämmin sää vauhdittaa kypsymistä avomaalla viileämmän alkukesän jälkeen.
Finland's strawberries looking good after last year's disappointing harvest
Last June's high temperatures triggered an early strawberry harvest and an abrupt end to the season.

Jos helle jatkuu, mansikoita uhkaa poimijapulan takia jäädä peltoon Pohjois-Karjalassa
Lämpö kypsyttää nyt mansikkasatoa vauhdilla: pääsatokausi voi käynnistyä Pohjois-Karjalassa jo ensi viikolla. Mikäli mansikoita kypsyy vauhdilla paljon, kaikkea ei ehditä poimia eivätkä markkinat vedä.
Marjatiloille saattaa tulla pula kausityöntekijöistä – vielä alkukesästä määrän arvioitiin riittävän
Valtaosa marjatilojen kausityöntekijöistä tulee edelleen Ukrainasta. Vaikka tilat saisivatkin riittävästi työntekijöitä satokaudelle, koko satoa ei välttämättä ehditä keräämään.

Tiistai 28.6.2022
Niinistön neuvottelut. Venäjän ohjusisku. Bensan hinta. Marjasato. Sää.
Kesän mansikkasesonki on alkanut – helle vauhdittaa nyt marjan kypsymistä, mutta satoon se ei enää vaikuta
Mansikan satokausi on viime vuoden poikkeuksellisen kesän jälkeen normaalilla paikallaan. Sadosta odotetaan hyvää ja marjan laadusta maukasta.
Mansikasta voi tulla huippusato – ellei paahtava helle vesitä toiveita
Viileä alkukesä on suosinut mansikkaa. Runsas ja pitkäkestoinen kukinta voi tietää myös samankaltaista pitkää ja makoisaa satoa.
Helle hoputtaa mansikkasatoa Satakunnassa, suuria alennusmyyntejä ei kuitenkaan välttämättä nähdä
Osa mansikkasadosta saattaa jäädä peltoon, jos helle jatkuu pitkään.