Uusimmat artikkelit
Janne Riiheläisen kolumni: Venäjää on vaikea ymmärtää, helppo väärinymmärtää
Venäjää rasittaa sen menneisyys: maa jätti väliin valistuksen ja kommunismin aikana koko 1900-luvun demokratiakehityksen – sitten ryöstökapitalismi saastutti uskon demokratiaan.

Torstai 12.1.2023 (tv)
Aseapu Ukrainalle. Laivaliikenne. Luontoretkeilijä. Sää.

Ukrainan sota järkyttää taiwanilaisia, mutta heillä on yksi etu, joka huojentaa ison naapurin uhatessa
Taiwanilaiset seuraavat tarkasti Ukrainan tapahtumia. Suuri osa kansasta uskoo, että pikkuinen Taiwan voi pitää pintansa, jos Kiina päättäisi hyökätä sinne.
Venäjä tulkitsee historiaa vapaalla kädellä – jopa Astrid Lindgrenin kirjoihin lyödään natsileimaa, Hitlerille keksittiin juutalaiset sukujuuret
Venäjän natsismisyytösten ryöpytys on saanut uusia kierroksia. Syytökset ovat osa venälaiseen sankaruuteen nojaavaa historiamyyttiä ja Venäjällä käynnissä olevaa historian uudelleenkirjoitusta.

Valittu kansa, luvattu maa – 2000-luvulla juurrutettu militaristinen kansallistunne saa venäläiset luottamaan Putinin puheisiin
Kolme tutkijaa puntaroi syitä siihen, miksi suurin osa venäläisistä uskoo Venäjän oikeuteen sotia Ukrainassa tai on ainakin uskovinaan ja vaikenee.

Ukrainan kirkkohistoria on painottelua lännen ja idän puristuksessa – sodan taustalla kytee myös uskonnollinen kahtiajako
Ukrainan ortodoksisten hiippakuntien välit ovat olleet pitkään jännitteiset ja hiertäneet Ukrainan ja Venäjän suhteita.
Tuukka Tervosen kolumni: Ensin Putinilla ei ollut paitaa, nyt tsaarilla ei ole muitakaan vaatteita
Ukrainan sota puhalsi kansallistunteet uuteen liekkiin, mutta se ei ole pelkästään hyvä asia, kirjoittaa Tervonen.
Essee: Ukrainan sotaa motivoi Putinin fantasia Venäjästä, joka pysyy kaukana Euroopasta – näin kansallismielinen kulttuuripolitiikka muokkaa mieliä
Venäjä on hyökätessään "sivilisaation" asialla.
Venäjän ja Ukrainan kansat, kuin veljet keskenään? Tutkijan mukaan Ukraina on historiansa kautta lähempänä Keski-Eurooppaa kuin Venäjää
Ukrainalaiset pakenevat Venäjän sotatoimia Lvivin kaupungin kautta Puolaan. Se oli Itävalta-Unkarin toiseksi suurin kaupunki vielä ensimmäisen maailmansodan syttyessä.
Suomi toimittaa Ukrainalle sotilasvälineitä: 2000 kypärää ja 2000 luotiliiviä – suoran aseavun antamista arvioidaan lähipäivinä
Useat maat ovat kertoneet viime päivinä lisäavusta Ukrainalle. Suomi on lähdössä mukaan EU:n yhteiseen pakettiin, joka sisältää myös aseapua.

Lauantai 19.2.2022 (radio)
Ulkoministeri Pekka Haavisto puhui EU:n reaktioista Venäjään. Itä-Ukrainassa on liikekannallepano. Suomen torviprotestit. Tunnetaidot koulussa. Sää.

Turvallisuusalaan linkittyvän äärioikeistoverkoston esitutkinta valmistui – poliisien rikosepäilyjä syyteharkintaan, kolme on jo saanut potkut
Rikosepäilyjen keskiössä oli turvallisuusalalla työskentelevistä henkilöistä koostunut, äärioikeistolaiseen ideologiaan myötämielisesti suhtautunut ryhmä. Tutkinnan kohteena oli kuusi poliisia ja useita siviilejä.
Kokeneet larppaajat kertovat, kuinka roolipelaaminen muuttaa omaa persoonaa: nykyään kaikki kuuntelevat hiljaa, kun Janina Kahela puhuu
Liveroolipelaaminen toimii myös poliittisen vaikuttamisen välineenä. Palestiinan tilannetta simuloivan larpin jälkeen valtaosa pelaajista koki ymmärtävänsä nationalismia aiempaa paremmin.
Miriam Attiaksen kolumni: Mitä radikaalimpaa puhetta, sen radikaalimmin täytyy myös kuunnella
Identiteettiin menevät keskustelut menevät helposti tunteisiin, koska niissä ollaan tärkeiden asioiden äärellä ja koska yhteiskunnallinen keskustelu on myös kilpailua huomiosta, kirjoittaa Attias.
Kirjeenvaihtajalta: Kiina rajaa alaikäisten pelaamista – kommunistinen puolue muokkaa nuorisosta mieleistään määräyksillä
Pelirajoitukset ovat osa meneillään olevaa Kiinan suurta kurinpalautusta. Kommunistinen puolue haluaa määritellä, mitä nuoriso oppii ja mitä sisältöjä se kuluttaa. Myös muu yhteiskunta ja talous halutaan entistä vahvemmin puolueen kontrolliin.

Punaturismi on Kiinassa vilkkaampaa kuin koskaan – Intoa lisäävät kommunistipuolueen satavuotisjuhla ja kasvava kansallismielisyys
Miljoonat kiinalaiset suuntaavat hurmoshenkisesti kommunistipuolueen historiasta kertoviin kohteisiin. Ateistisen puolueen merkittäviä museopaikkoja kutsutaan lähes uskonnollisesti pyhiksi kohteiksi ja vaeltajia punaturisteiksi.
Opetusministerin kehotus julistaa Britannian yhtenäisyyttä lapsia laulattamalla johti irvailuun Pohjois-Koreasta ja Hitler-Jugendista
Perjantai on julistettu Yksi Britannia, yksi kansa -päiväksi. Opetusministeri on kehottanut koululaisia veisaamaan yhtä aikaa laulua, jonka sanat kuuluvat “Me olemme Britannia ja unelmamme on yhdistää ihmiset yhdeksi suureksi joukkueeksi".

Court convicts nationalist organisation chair on defamation, incitement charges
The former leader of Suomen kansa ensin, or Finnish Nation First, received a suspended prison sentence and a 40,000 euro fine.

Study: Finns most proud of nature, landscapes
Finnish women are also proud of the nation's social security, while men enjoyed talking about the country's history and traditions.

Suomalaiset ylpeilevät eniten puhtaalla luonnolla, kertoo tutkimus
Naiset kokivat ylpeyttä sosiaaliturvasta ja hyvistä palveluista. Miehet taasen ylpeilivät maan historialla ja perinteillä.
Tutkimusjohtaja Hanna Smith: Ukrainan kriisissä varauduttava Itä-Ukrainan separatistialueen mahdolliseen liittämiseen Venäjään
Suomalaiset tutkijat neuvovat ulkopolitiikan johtoa varautumaan Venäjän ja Ukrainan kriisissä kaikkiin vaihtoehtoihin.

Nationalist organisation chair stands trial for defamation against police, officials
The prosecutor is demanding Marco de Wit be imprisoned or ordered to carry out community service.

Far-right leader colluded with police sergeant, shared minister's home address
The leader of a far-right group exchanged messages with a police sergeant about a potential confrontation with immigrants.

Äärioikeistojohtaja jakoi ministerin kotiosoitteen ja sai neuvoja poliisilta: "Keskittäkää voimat, ei pienellä porukalla matuja haastamaan"
Yle sai tietopyynnöllä Kansallismielisten liittouman johtajan ja helsinkiläisen ylikonstaapelin viestittelyä.

Katalonian separatistipuolueet saamassa enemmistön aluevaaleissa – katso videolta Barcelonan-toimittajamme arvio tuloksesta
Eniten ääniä vaaleissa on kuitenkin saamassa Espanjaa hallitseva sosialistipuolue.
Rajkumar Sabanadesanin kolumni: Onko liberaalissa tarinassa kaikille tilaa?
Liberalismin myötä valkoinen mies sai väistyä vähemmistöjen ja naisoletettujen tieltä, kirjoittaa Rajkumar Sabanadesan.
Vankilasta presidentiksi – kansallismielinen Sadyr Žaparov voitti Kirgisian presidentinvaalit mammuttimaisella äänivyöryllä
Sadyr Žaparov ehti toimia jo syksyllä hetken aikaa maan väliaikaisena presidenttinä.
Far right Independence Day demonstration cancelled
The organisers had previously moved the event from Helsinki to Tampere.
Intiassa oikeus vapautti hallitsevan BJP-puolueen johtoa moskeijan tuhoamista koskevista syytteistä
Moskeijan tuhoamisesta alkaneissa hindujen ja muslimien väkivaltaisuuksissa kuoli yli 2 000 ihmistä vuonna 1992.

Analyysi: Oikeus selätti PVL-natsit ja asetti rajat sananvapauden väärinkäytölle
Se, mitä PVL kutsuu sananvapaudeksi on perusoikeuksien väärinkäyttöä, politiikan toimittaja Merja Niilola kirjoittaa.

Vuodetut viestit paljastavat: Natsijärjestö PVL yritti kosiskella isoa yleisöä ja käänsi samalla selän kaikista radikaaleimmille seuraajilleen
Pohjoismainen Vastarintaliike sai kansainväliseltä natsiyhteisöltä ohjeita netissä, miten toimia lakkauttamiskanteen kanssa.
Korkein oikeus: Väkivaltainen uusnatsijärjestö PVL ei nauti sananvapauden suojaa, joten se on lakkautettava
PVL:n jäseniä on tuomittu lukuisista vakavista väkivallanteoista, ja KKO:n mukaan sen toiminta oli pääasiassa laitonta.
"Kun ei sopivia kenkiä löydy, voitan paljain jaloin" – 60 vuotta sitten Afrikka oli tulevaisuuden maanosa ja Abebe Bikila sen sankari
Etiopialaisen maratoonarin Abebe Bikilan traaginen tarina on kertomus hetkestä, jolloin Afrikka uskoi kaiken olevan mahdollista..
Toimittajalta: Löperöpuhe ympäröi sekä urheilua että musiikkia, vaikka olemme molempien "ihmemaa"
Miksei sanaa "yllättävä" kuulla Sävelaskelmerkkejä-sarjassa?
Fasismin ja nationalismin tutkimus menetti yhden suurista – Zeev Sternhell on kuollut
Israelilaishistorioitsija oli maailmalla arvostettu ja kiistelty. Hän eritteli tarkkanäköisesti fasismin aatteellista taustaa.

Poliisi epäilee: PVL jatkanut toimintaansa Kohti vapautta -liikkeen nimissä toimintakiellosta huolimatta
Esitutkinta Kohti vapautta -liikkeen laittoman yhdistystoiminnan harjoittamisesta on valmis ja lähtee syyttäjälle.
Matti Mörttisen kolumni: Kuoleeko EU koronaan?
Innokkaimmat näkevät, että viruksen ansiosta kansallisvaltio on jo voittanut pyhän sodan pahaa globalisaatiota vastaan. Toivottavasti he ovat väärässä, kirjoittaa Matti Mörttinen.
Kati Kelolan kolumni: Ahdasmieliselle nationalismille ei ole pakko alistua
Kun nationalismin nousu Euroopassa ahdistaa, on lohdullista muistaa, että on kyse ihmisen luomasta rakennelmasta, jota voi muuttaa, kirjoittaa Kati Kelola.
Vuoden professoriksi valittu Anssi Paasi on huolissaan nationalismin kasvusta Euroopassa: "Maantieteellisiä rajoja piirretään edelleen"
Professorin mielestä nationalismissa ei ole kyse vain kansallisen identiteetin positiivisesta ilmaisemisesta.

Tänään selviää, saadaanko Espanjaan hallitus Katalonian separatistien tuella – pääministeri Sánchez haluaa nyt dialogia, oikeisto syyttää maanpetturiksi
Espanjalaiset toivovat uuden hallituksen keskittyvän Katalonian kriisin varjoon jääneiden asioiden hoitoon.

Backlash against hunt for evacuated al-Hol kids spawns anti-racism movement
Finland's "Silakat" movement is a nod to Italy’s anti-nationalist Sardines and aims to combat racism and hate speech.

Maailma muuttui 2010-luvulla ehkä enemmän kuin koskaan – Digijätit, ilmastonmuutos ja nationalismi pirstovat myös ensi vuosikymmentä
Kun politiikka on sirpaloitunut, yritysten rooli maailman yhdistäjinä kasvaa. Listasimme kymmenen olennaista talouden mullistusta.
Ukraina ja Venäjän tukemat separatistit sopivat vankien vaihdosta
Vaihto on tarkoitus toteuttaa ennen vuodenvaihdetta.

Asiantuntija: Näistä tuli todella vahvasti brexit-vaalit
Britanniassa näkyy yleiseurooppalainen kehitys kansalliskonservatiiviseen suuntaan, arvioi tutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistosta.

Erkka Mikkonen: Haluavatko venäläiset sotaa? Ainakin kansalaisia valmistellaan sitä varten
Venäjällä isänmaallisuus on alkanut tarkoittaa sotaa, kirjoittaa Ylen Venäjän-kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen blogissaan.

Malesialaiskoneen alasampumista tutkiva ryhmä paljastaa: Itä-Ukrainan separatisteilla tiukat yhteydet Kremliin ja Venäjän valtaamaan Krimiin
Tutkijaryhmä on julkaissut puhelintallenteita separatistijohtajien ja Venäjän edustajien keskusteluista.

Analyysi: Uusnatsit puuhaavat taas itsenäisyyspäivän marssia Helsinkiin – ja on hyvin mahdollista, että poliisi turvaa sen jälleen kerran
Lakkautettu PVL näyttäisi kiertävän toimintakieltoaan yksinkertaisella ulkoasupäivityksellä. Toistaiseksi temppu toimii.

Uusnatsien lauantain mielenosoituksesta tehty rikosilmoitus – lakkautettu vastarintaliike kiertää toimintakieltoaan?
Mielenosoituksen takana on mahdollisesti Pohjoismainen vastarintaliike, joka lakkautettiin oikeuden päätöksellä keväällä.
Skotit osoittivat mieltä itsenäisyyden puolesta säkkipillien soidessa ja Katalonian lipun liehuessa
SNP-puolueen johtaja Nicola Sturgeon yllytti Skotlantia ottamaan tulevaisuuden omiin käsiinsä