Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Intiassa oikeus vapautti hallitsevan BJP-puolueen johtoa moskeijan tuhoamista koskevista syytteistä

Moskeijan tuhoamisesta alkaneissa hindujen ja muslimien väkivaltaisuuksissa kuoli yli 2 000 ihmistä vuonna 1992.

Koronatilanne Intiassa kiristyy entisestään – maa raportoi ennätysmäärän tartuntoja ja ohitti Britannian kuolintilastoissa

Elo-syyskuussa vietetään perinteisesti monia hinduille tärkeitä juhlia. Tänä vuonna juhliminen ei onnistu entiseen tapaan.

Delhissä yli 30 ihmistä kuoli uuden kansallisuuslain synnyttämissä yhteenotoissa

Uuden kansalaisuuslain on toivottu helpottavan siirtolaisten asemaa, mutta vastustajat pelkäävät lain syrjivän maan muslimiväestöä.

Delhin mellakoissa kuollut ainakin 20 ihmistä – protestit muuttuivat hindujen ja muslimien väliseksi katutaisteluksi

Kiisteltyyn kansalaisuuslakiin liittyvissä väkivaltaisuuksissa on loukkaantunut satoja ihmisiä.

Intian mellakoiden uhriluku nousee, nyt kuolleita on jo 13 – Trump on ollut samaan aikaan Modin vieraana

Lisäksi 150 ihmisen kerrotaan loukkaantuneen väkivaltaisuuksissa.

Opiskelijat protestoivat eri puolilla Intiaa naamiomiesten hyökkäystä tunnettuun yliopistoon Delhissä

JNU-yliopistolla on järjestetty viime aikoina lukuisia mielenosoituksia uutta kansalaisuuslakia vastaan, jonka katsotaan syrjivän muslimeja.

Intian mielenosoitukset: Kuolleiden määrä nousee, viranomaiset katkaisseet verkkoyhteyksiä eri puolilta maata

Mielenosoittajat vastustavat uutta kansalaisuuslakia, sillä sen nähdään syrjivän muslimeja.

Intia kuohuu muslimivastaisena pidetyn kansalaisuuslain takia – ainakin kuusi kuollut protesteissa

Lain tarkoituksena on tarjota kansalaisuus naapurimaista ennen vuotta 2015 tulleille uskonnollisille vähemmistöille.

Intian korkein oikeus antoi kiistellyn pyhän paikan hinduille

Päätöksen pelätään aiheuttavan mellakoita Ayodhyan pyhässä kaupungissa.

Kashmirin alueen jännitteet kiristyivät - Intia lähettänyt kymmeniätuhansia sotilaita paikalle

Intia on määrännyt alueelle ulkonaliikkumiskiellon, viestintäyhteydet katkenneet.

Maryan Abdulkarimin kolumni: Intia lipsuu yhä kauemmas Mahatma Gandhin unelmasta

Maailman suurin demokratia valitsi toukokuussa jatkokaudelle pääministerin puolueesta, jonka perustajat tappoivat Mahatma Gandhin, kirjoittaa Maryan Abdulkarim.

Kuusi hindumiestä tuomittiin Intiassa muslimitytön raiskauksesta ja murhasta – tapaus kiristää uskonyhteisöjen välejä

Syytekirjelmän mukaan kahdeksanvuotiaan muslimitytön raiskaus ja murha liittyy maakiistoihin.

Singaleesien ja tamilien Sri Lankassa kristityt ovat vähemmistö

Etelä-Aasiassa sijaitsevassa Sri Lankassa kristittyjä, pääosin katolisia on kuusi prosenttia väestöstä.

Pitäisikö huolestua, kun kaksi ydinasevaltaa ampuu kovilla? Neljä kysymystä Intian ja Pakistanin selkkauksesta

Ydinsodan uhka on hillinnyt yhteenoton osapuolia ainakin toistaiseksi, arvioi tutkija Xenia Zeiler.

Naisten vierailu temppelissä pysäytti osavaltion Intiassa

Pelko uusista levottomuuksista halvaannutti maan lounaisosissa sijaitsevan Keralan osavaltion.

Hindu-temppeli ei päästä sisään "menstruointi-ikäisiä" naisia – naiset järjestivät valtavan mielenosoituksen

Kiista naisten pääsystä Sabarimalan pyhäkköön on kiistelty jo kuukausia.

Katso videolta, miltä maailman korkein patsas näyttää – Arvostelijoiden mielestä Intialla olisi ollut rahalle parempaakin käyttöä

Intian pääministeri Narendra Modi vihki Yhtenäisyyden patsaaksi nimetyn rakennelman keskivikkona.

Arundhati Roy onnistui pysymään kirjamaailman huipulla huolimatta 20 vuoden tauosta – kansalaisaktivistia pelotti uuden kirjan julkaisu

Intialainen Arundhati Roy nousi maailman maineeseen esikoiskirjallaan Joutavuuksien jumala, joka voitti Booker-palkinnon 20 vuotta sitten. Sen jälkeen kirjailija on keskittynyt kansalaisaktivismiin.

Onko äärikristittyjäkin olemassa? Ääriliikkeitä löytyy kaikista maailmanuskonnoista

Vaikka väkivaltaa harjoittavista ääriliikkeistä eniten julkisuudessa ovat islamilaiset ääriliikkeet, mitä tahansa uskontoa voidaan käyttää perusteluna väkivallalle. Uskonnolla rakennetaan ryhmähenkeä, identiteettiä ja viholliskuvaa.

Miljoonat pakenivat uskonnollista väkivaltaa Intian jaossa – 70 vuotta kulunut yhdestä maailman vakavimmista pakolaiskriiseistä

Intian ja Pakistanin itsenäiset valtiot muodostettiin 14.-15. elokuuta 1947. Rajat halkoivat brittiläisen Intian kaksi provinssia, Punjabin ja Bengalin, ja toistakymmentä miljoonaa ihmistä lähti henkensä edestä pakoon uskonnollista väkivaltaa.

Miljardin hindun palvoma Ganges pinteessä: Pyhä joki hukkuu saasteisiin

2 500 kilometrin matkalla kirkas vesi muuttuu saastuneeksi liejuksi.

Intia kieltää lehmien myynnin toreilla – taustalla hindu-uskonto

Lehmien myyminen toreilla on ollut tärkeää Intian köyhälle maaseutuväestölle. Myös lihateollisuus uhkaa lamaantua.

Miten torjumme uskonnon ääri-ilmiöt? – Kysyimme Euroopan uskontokuntien edustajilta

Neljän eri uskontokunnan edustajat korostavat uskontorajat ylittävän yhteistyön merkitystä.

Katja Kettu: Lällällää, helvettiäpä ei ole

Kirsi-mummon kuolema sai Katja Ketun ajattelemaan jumalaa.

Värien juhla villitsi Intian – Katso riehakkaat kuvat

Holi-juhlan aikana kaduilla heitetään värijauhetta, joka värjää juhlijat kaikin sateenkaaren värein.

Intialainen osavaltio: Älä laiminlyö vanhoja vanhempiasi tai menetät osan palkastasi

Osavaltio haluaa käyttää työntekijöidensä palkasta pidätetyt rahat vanhemmista huolehtimiseen.

Kolumni: Mies, joka ei lue naisten kirjoittamia kirjoja, ei ole sivistynyt

Hyvä kirja ei katso tekijän sukupuolta, kuuluu selitys. Ei niin. Ja siksi onkin erikoista, että enemmistö miehistä ei lue naisten kirjoittamia teoksia, kirjoittaa Maria Pettersson.

Intialaispoliitikko järjesti tyttärelleen lähes 70 miljoonan euron ökyhäät – setelipulasta kärsivä kansa ärsyyntyi

Intian tämän vuoden kalleimmat ja kiistanalaisimmat häät järjestettiin tällä viikolla. Kymmenien tuhansien häävieraiden joukossa oli muun muassa elokuvatähtiä.

Intialainen askeetikko väittää olevansa 120-vuotias – hakee Guinnessin maailmanennätystä

Hindumunkin mukaan hänen pitkä ikänsä perustuu joogaan, kurinalaiseen elämäntapaan ja selibaattiin. Hän kertoo nukkuvansa matolla puupalikka tyynynään ja pitävänsä hedelmiä sekä maitoa ylellisyyksinä.

Intian osavaltio aloittaa myyttisen "hengenpelastavan" kasvin etsinnän – yrtin olemassaolosta ei todisteita

Hindujen Ramayana-eepoksessa maaginen kasvi pelastaa kuningas Raman veljen hengen. Tutkijat ja hinduoppineet ovat etsineet kyseistä yrttiä tuloksetta jo vuosisatojen ajan.

Vanhus varasti ja teki salakauppaa Intian temppelien taideaarteilla

Poliisin ratsioissa on löytynyt satoja jumalpatsaita ja muita todisteita siitä, että miehen liiga varasteli, väärensi alkuperätodistuksia ja möi saalistaan muun muassa Eurooppaan.

Bangladeshissa pidätetty 5 000 ihmistä – tehoiskuilla suitsitaan väkivallan aaltoa

Bangladeshissa on kuluvalla viikolla hakattu kuoliaaksi kolme uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvaa ihmistä. Terroristijärjestö Isis on ilmoittanut tehneensä kaikki murhat.

Tosi tarina: Kahden maailman lapsi

Áilu-pojalla on saamelainen äiti ja mauritiuslainen isä.

Video: Värien sekamelska Holi – intialaiset juhlivat kevättä

Värien festivaalin aikaan jokainen ohikulkija on vapaata riistaa värijauheiden heittelijöille.

Tunti vailla valoa ja viikon muita uutiskuvia

Päättyneellä viikolla eri puolilla maailmaa osallistuttiin Earth Hour -ilmastotapahtumaan. Kuumailmapalloilun harrastajat kokoontuivat yhteen Australiassa. Hindujen uskonnollisessa juhlassa Intiassa värit hehkuivat kylläisinä. Kokosimme yhteen viikon näyttävimpiä uutiskuvia.

Puhtaaksi Gangesjoessa ennen kuin aurinko pimenee – video

Hindut uskovat, että auringonpimennyksellä on ihmisiin haitallinen vaikutus, jonka Gangesjoen pyhässä vedessä peseytyminen puhdistaa.

Meteoriitti tappoi ihmisen – ilmeisesti ensimmäisen kerran tunnetun historian aikana

Vuonna 1911 koiran epäillään kuolleen meteoriitin maahansyöksyssä Egyptissä.

Lehdet: Isisin uhka Intiassa varmistui – suunnitteli iskua hindujen jättifestivaalille

Intian poliisin mukaan epäillyt aikoivat räjäyttää pommeja ja aiheuttaa joukkotallomisen Ardh Kumbh Mela -festivaalilla. Viranomaiset ovat kiristäneet turvatoimia suurissa kaupungeissa ja Goan osavaltiossa.

Vene kaatui, juna ajoi yli – Maailman selfie-kuolemista noin puolet Intiassa

Mumbain viranomaiset aikovat kieltää omakuvien ottamisen yli kymmenessä vaaralliseksi arvioidussa paikassa.

Joulusaarna hindulaisittain

Hindulaisuudessa usko on jotain aivan muuta kuin kristinusko

Seitsemän miestä tuomittiin kuolemaan joukkoraiskauksesta ja murhasta Intiassa

Yhdeksän miestä raiskasi ja tappoi vammaisen naisen helmikuussa. Yksi epäilty teki itsemurhan ja toinen on alaikäinen.

Ruumisrovioista leviävän savun pelätään pilaavan Taj Mahalin valkoisen pinnan

Oikeus vaatii viranomaisia siirtämään ruumiinpolttopaikat kauemmas turisteja houkuttelevasta nähtävyydestä.

Skandaali jatkuu – Fifalta kymmenen vuoden panna

Lahjuksia ottaneet Ganesh Thapan ja Viphet Sihachakr ovat saaneet kovat tuomiot Fifan eettiseltä komitealta.

Aasian järistysalueella etsitään uhreja ja värjötellään ulkona jälkijäristysten pelossa

Pakistanin vuoristoalueille on saatu apua erittäin hitaasti. Kommunikaatioyhteyksien katkeamisen takia tiedot uhreista ja tuhoista ovat edelleen hajanaisia.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle