Uusimmat artikkelit
Oletko parisuhteessa, jossa teillä on iso ikäero? Kerro Ylelle, teemme juttua
Haluamme selvittää, millaista on parisuhdearki isojen ikäerojen suhteissa ja miten luovitte eroavaisuuksien kanssa.
Sinkut paljaana -sarjan uudella kaudella puhutaan rahasta – Neljäs kausi Yle Areenassa 1. tammikuuta
Sinkut paljaana -realitysarjan neljäs kausi julkaistaan Yle Areenassa uudenvuodenpäivänä.
Tinderin ex-pomo kehitti ratkaisun yksinäisyyteen – näin se toimii
Suomi on ensimmäinen maa, jossa erityisesti nuorille suunnattu sovellus on otettu käyttöön.
Venäjällä hämmästellään, miksi raja on kiinni – Markku Niemisen matka Petroskoihin sai käänteen ja paluu tapahtuu Viron kautta
Viimeisenä mahdollisena päivänä Vartiuksen rajan ylittänyt Markku Nieminen kertoo, että venäläiset hämmästelevät Suomen ja Venäjän suhteen muuttumista.
Totuus salasuhteesta selvisi omalta äidiltä – eron jälkeiset paljastukset voivat järkyttää
Kysyimme lukijoilta, onko heidän entisistä kumppaneistaan paljastunut eron jälkeen jotain yllättävää. Parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow kertoo, miksi tällaista tapahtuu.
Raisa Omaheimon kolumni: Herätkää, aikuiset – nuoret ansaitsevat meiltä parempaa
Siitä, että keski-ikäiset ovat selvinneet vaikeista paikoista yli-inhimillisen itsenäisesti ei tarvitse seurata kovettumista. Vaikeudet voivat myös lisätä empatiaa, kirjoittaa Omaheimo.
9-vuotiaat pojat löivät aikuiset ällikällä – keksivät, miten stressiä voi hallita koulupäivän aikana
Tutkijan mukaan lapsia pitäisi opettaa suojautumaan pitkäkestoiselta stressiltä. Jyväskyläläiskoulussa on käytössä rauhoittumisvälitunti, joka sai alkunsa oppilaiden aloitteesta.
Sekä naiset että miehet kokevat henkistä parisuhdeväkivaltaa – erityisen vahingoittavaa on kumppanin elämän kontrollointi
Henkistä väkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa. Pidempään jatkuessaan se voi kuitenkin rikkoa ihmisen, sanoo THL:n erikoistutkija Johanna Hietamäki.
Miksi yksinäisyys sattuu myös fyysisesti? Kriisityöntekijä vastaa tähän ja neljään muuhun kysymykseen
Yksinäisten osuus on kasvanut kaikissa ikäryhmissä. Yksinäiseksi voi tuntea olonsa, vaikka olisikin kavereita.
Ylen Yksinäisten illassa ei kaihdettu vaikeita kysymyksiä: katso koko lähetys
Ylen chatissa voi perjantai-iltana jakaa kokemuksia yksinäisyydestä ja kysyä asiantuntijalta neuvoja. Chat ja suora lähetys jatkuvat kello 22:een asti.
Moni seuraaja kaipaa somevaikuttajalta ystävyyttä – Julia Ahonen ja Samuel Jyrinki kertovat ilmiön toisesta puolesta
Sosiaalisen median vaikuttajat Julia Ahonen ja Samuel Jyrinki ovat molemmat saaneet seuraajistaan ystäviä. Yksinäisyyden tunnetta puretaan yhdessä, yhteisössä.
Ystävien saaminen aikuisena voi olla vaikeaa – näillä kahdeksalla vinkillä pääset alkuun
Sosiaalinen media on erityisesti nuoremmalle sukupolvella yleinen paikka löytää uusia ystäviä.
Lukijat kertovat, kuinka ystäviä on vaikea löytää aikuisena: ”Olen ajatellut, että olen huono”
Ystävien tapaaminen kasvokkain on vähentynyt huomattavasti vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana. Yksinäisyys on lisääntynyt erityisesti nuorten keskuudessa.
Ruotsalaiskaupunki keksi yksinkertaisen keinon yksinäisyyden ja kaamosmasennuksen kitkemiseksi
Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes puolet Luulajan nuorista kärsii yksinäisyydestä. Siksi kaupungin asukkaita kehotetaan nyt tervehtimään toisiaan.
Haall tuejjeed tuâj sääʹmkulttuur ouʹdde čõõni naʹzvaanžid õʹhtte – Tiina Sanila-Aikio da Pauliina Feodoroff tuärjjee kuõiʹmeez vaiʹǧǧes aaiʹji
Naʹzvaanâž reʹttlõʹstte nuõrrân jiânnai sääʹmǩiõllpieʹzzi da kulttuur jeälltemtååimai ouʹdde. Tät tuâjj lij viikkâm suännaid ânnʼjõž sõõʹjid kulttuurtuâjjliʹžžen.
Mitä tehdä, kun lapsi kokee syyllisyyttä avioerosta?
”Nyt se on sanottu.” Moni vanhempi huokaisee helpotuksesta, kun lapselle on vihdoin kerrottu, että vanhemmat eroavat.
Kaksosenergiaa-draamasarja antaa lapsille taikavoimia perheen avioerotilanteessa
Alakouluikäisille suunnattu draamasarja Kaksosenergiaa kertoo 12-vuotiaista kaksosista, Teemusta ja Annista.
Naiset kertovat, miten he huomasivat miehen stalkkaavan heitä Applen pienellä laitteella
Poliisi tutkii eri puolilla maata uuden tyyppisiä stalkkausrikoksia, joissa tekijät ovat pääosin miehiä.
Isä antaa lapsensa katsoa pelkkiä luonto-ohjelmia, äiti lukee sadut englanniksi – tällaista on ”kiiltokuvavanhemmuus”
Yhä useampi vertaa vanhemmuuttaan kiiltokuviin, joita esimerkiksi media tai mielikuvat täydellisestä vanhemmuudesta luovat.
”Olen kivempi äiti lapsilleni, koska erosin” – Katja Ståhl ei enää soimaa itseään ydinperheen rikkoutumisesta
Eron aiheuttama pettymys voi kääntyä voitoksi, myös lapsille. Katja Ståhl kertoo Gogin kantabaari -podcastissa, miten suhtautuu kipeään päätökseensä lasten aikuistuttua.
Katri Saarikiven kolumni: Miksi sivistys ei ole seksikästä?
Tutkijoiden mukaan luottamus on kokonaisia sivilisaatioita kokoava ja ylläpitävä voima, kirjoittaa Saarikivi.
Puolustusministeri ja isä – nämä Antit tietävät, millaista on lukea lapsen iltasatu etänä
Nykyinen puolustusministeri Antti Häkkänen viettää edeltäjänsä Antti Kaikkosen tavoin isänpäivää pienten lastensa keskipisteenä. Aika on kortilla, mutta hetket perheen kanssa ovat kullanarvoisia.
Ennen Jori Reijulaa huoletti eniten porttikielto baariin, nyt hän leikkii mieluiten tyttärensä kanssa poneilla
Kuopiolainen ruuhkavuosi-isä Jori Reijula kypsyi kirjailijaksi isyyden myötä. Kirjoissaan Reijula kirjoittaa perhe-elämästä ja käsittelee vaikeita asioita huumorin avulla.
Ukrainalaisisä oli rintamalla vain pikselimössöä lapsilleen, nyt hän on kotona ilman kättä – nämä ovat terveiset Suomen isille
Taras Tarasenko oli erossa perheestään yli vuoden. Nuorempi tytär syntyi, kun hän oli rintamalla Bahmutissa. Nyt isä on vihdoin kotona, mutta ilman kättä.
Essee: Isien faijavitsit kasvattavat lapsia sietämään häpeää ja nöyryytystä – kerro isänpäivän kunniaksi parhaat tietämäsi
Rakastetut faijavitsit ovat nousseet hitti-ilmiöksi. Ovatko ne huumorin vastakohta vai vitsien viimeinen turvapaikka? Kerro meille pahimmat ja parhaat tietämäsi faijavitsit.
Shippaus trendaa nyt, mutta sitä on tehty jo vuosikymmenet – tässä 4 pointtia, joita et ehkä tiennyt ilmiöstä
Shippaus on ollut viime aikoina esillä Tiktokissa, mutta pareja on yhdistelty fanikulttuureissa jo kauan. Tosielämän parisuhteilla spekuloiminen voidaan kuitenkin helposti kokea loukkaavana.
Jari Ehrnroothin kolumni: Älä haikaile nuoruutta vaan ryhdy isäksi
Vapaan yksilön tarkoitus on toteuttaa itseään muita varten, esittää Ehrnrooth kolumnissaan.
Parisuhdeneuvonnalle riittää kysyntää Kymenlaaksossa – korona-ajan vaikutukset laukeavat monissa suhteissa vasta nyt
Seurakunnan parisuhdeneuvontaan jonotetaan ensimmäistä aikaa yleensä 1–2 kuukautta.
Osku Valtosen haaveet ja tavoitteet kaatuivat avioeroon – kipeintä oli luopua yhteisestä kodista
Eron jälkeen Osku Valtonen syytti vuoroin maailmaa ja vuoroin itseään. Eroseminaarissa hän ymmärsi, kuinka tärkeä taito puhuminen on – myös eron aikana.
Miten sinä olet hankkinut ystäviä aikuisiällä vai koetko sen hankalaksi? Kerro meille kokemuksesi
Yksinäisyyttä kokevien osuus on kasvanut viime vuosina suuresti. Moni voi kokea ystävystymisen aikuisiällä vaikeaksi. Voit kertoa omat kokemuksesi toimitukselle jutusta löytyvällä lomakkeella.
Terapeutti-Villen tytär on joutunut vanhempien riidoissa sovittelijaksi: ”Tämä kuulostaa ihan hullulta, pakko puuttua”
Ville ja Helmi Merinen kertovat Yle Perjantai -ohjelmassa siitä, miten Villen alkoholismi on vaikuttanut heidän suhteeseensa.
”Mielipidettä voi kysyä lapselta, mutta rajojen asettaminen kuuluu aikuiselle”, toteaa OAJ:n asiantuntija itsekkäiksi oppineista lapsista
Niin sanottu kaverivanhemmuus voi aiheuttaa lapsille haasteita koulussa, kertoo opetusalan ammattijärjestön OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö.
Tutkimus: vauvakavereiden määrä ennustaa lapsen tulevaa kaveripiiriä
Tutkimuksessa huomattiin, että mitä enemmän 13 kuukauden ikäisellä lapsella oli kontakteja muihin ihmisiin, sitä enemmän kavereita hänellä oli kavereita nelivuotiaana.
”Pelatessa tajusin, että elämäni on lahja” – suomalaiset kertovat, miten valtavan tärkeitä videopelit ovat
Sadat suomalaiset kertoivat Ylelle, mitä videopelit merkitsevät heille. Varoitus: tämä juttu sisältää paljastuksia peleistä ja ihmiselämästä.
Tinderiin on tulossa uusi ominaisuus – ystävät ja läheiset voivat suositella mahdollisia matcheja
Uusi ominaisuus antaa parhaille kavereillesi tai vaikkapa isoäidillesi mahdollisuuden toimia henkilökohtaisena ”amorina” hyvän matchin löytämisessä. Ongelmia voi kuitenkin tulla yksityisyyden vuoksi.
Julia Thurénin kolumni: Isäni vaimo ei ole äitipuoleni, vaikka tärkeä ihminen onkin
Ihmissuhdesanastomme on Kalevalan ajoilta. Juuri kukaan ei enää puhu natosta, mutta äidin puolison lapsille pitäisi löytyä osuva termi, Thurén kirjoittaa.
Pienimuotoinen Hytti nro 6 kasvaa sisällöltään suureksi elokuvaksi
Rosa Liksomin Finlandia-palkittu romaani kääntyi kansainvälisesti palkituksi elokuvaksi.
Suomessa on 1,3 miljoonaa yksinasuvaa, ja Satu Uutaniemi on yksi heistä: ”Eniten viikonpäivistä ahdistaa perjantai”
Yksinasuvien määrä on kaksinkertaistunut 30 vuodessa. Noormarkkulainen Satu Uutaniemi sanoo, että vanheneminen tekee yksinään asumisesta koko ajan haastavampaa.
Miten kaksi vuotta kestänyt välirikko päätyi väkivaltasyytöksiin? Kokosimme Ingebrigtsenien perhekonfliktin käännekohdat
Norjan juoksuperheen välirikko on saanut uuden, synkän käänteen. Ingebrigtsenin veljekset syyttävät isäänsä väkivallasta. Isä kiistää syytökset.
Ingebrigtsenin veljekset esittävät kovia väitteitä isästään: Fyysistä väkivaltaa ja uhkailua
Ingebrigtsenin veljekset ovat kertoneet ensimmäistä kertaa julkisuudessa syistä välirikkoonsa Gjert-isänsä kanssa. Gjert Ingebrigtsen kiistää syytökset.
Paljastuiko ex-kumppanista eron hetkellä jotakin yllättävää tai järkyttävää? Kerro Ylelle, teemme juttua
Eron hetkellä kumppanista voi paljastua uusia puolia tai pahimmillaan jopa aivan vieras ihminen. Oletko kokenut jotakin vastaavaa? Jaa kokemuksesi Ylelle, teemme juttua.
Sebastian Tynkkynen kertoo iskeneensä kumppaninsa Alan Da Silvan ”poliitikko-kikalla”: ”Kysyin muka-päteviä kysymyksiä”
Perussuomalaisen puolueen varapuheenjohtaja kertoo parisuhteestaan Yle Perjantain jaksossa Repiikö politiikka rakkauden?
Terhillä oli ennakkoluuloja pakolaisia kohtaan – sitten hän tapasi lähihoitajakoulussa Delaghan ja rakastui
Kulttuurierot näkyvät Terhi ja Delagha Safin suhteessa. Erilaiset taustat tuovat haasteita myös ukrainalaisen Anastasiian ja venäläisen Bogdanin suhteeseen.
Savolaisten parikymppisten arkea ja juhlaa – SAVOlife Yle Areenassa 7.11.
SAVOlife seuraa maaseudulla asuvien nuorten aikuisten elämää
Asta Lepän kolumni: Kun ympärillä tuntuu olevan käynnissä jatkuva festari, on vaikea tyytyä omaan elämäänsä
Yksi sosiaalisen median aikaansaamista ilmiöistä on paitsi jäämisen tunne, joka rassaa varsinkin nuoria. Lisääkö se yksinäisyyden kokemuksia, miettii Leppä.
”Miksi naiset ovat ärsyttäviä”, googlasi Miika Saksi parisuhteisiin pettyneenä – nyt hän auttaa miehiä puhumaan tunteistaan
Poikien ja miesten omat yhteisöt ovat tärkeitä paitsi ahtaan mieskuvan päivittämisessä, myös lieveilmiöiden kuten väkivaltaa ihannoivan incel-ilmiön ehkäisyssä.
Johannes Roviomaan kolumni: Kaupungissa ei aina ymmärretä, että monet pohjoisen nuoret ovat tyytyväisiä elämäänsä syrjäseuduilla
Meidän pitäisi oppia pohjoisen nuorilta se, että tavallinen elämä voi olla parasta mahdollista elämää, kirjoittaa Roviomaa.
Sosiaalisella medialla on yhteys mustasukkaisuuteen ja uskottomuuteen, mutta teknologialla voidaan myös edistää suhteen hyvinvointia
Tutkimusten mukaan teknologian käyttäminen heikentää tyytyväisyyttä parisuhteessa ja näkyy erotilastoissa, mutta hyviäkin vaikutuksia on havaittu.
Tätä kaikkea vanhemmat toivovat deittailulta – ”Jos se johtaa seksiin, niin ihan mahtavaa”
Kolme vanhempaa kertoo, mitä deittailu heille antaa, ja miten lapsiarki vaikuttaa treffailuun.
Antti Röngän kolumni: Kerron itsestäni tarinaa, johon en jaksa enää uskoa
Kirjoitan itsestäni tarinaa, johon uskon liian sokeasti. Voisiko opitusta roolistaan joskus vapautua, pohtii Rönkä.