Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Paula Ojanen on harjoittanut asukasaktivismia esimerkiksi varhaiskasvatukseen ja Stansvikin rakentamiseen liittyen.

Neljä selitystä sille, miksi aktivismi tuottaa nyt näkyviä tuloksia

Asukasaktiivi, järjestövaikuttaja, tietokirjailija ja dosentti arvioivat, miksi kansalaisvaikuttamisella on viime aikoina onnistuttu pelastamaan lähiluontoa.

Kuvituskuva jossa on sotkuisia lyijykynäpiirroksia ja kirjoitusta.

Mustaa maalia, pinkki puumaja ja vanha kala – katso yleisön lähettämät runot ja äänestä

Nuorten sanataidehanke Yle WORD! sai yleisöltä kymmeniä runoja. Graafikko Jade Lönnqvist valitsi visualisoitavaksi kahdeksan kiinnostavaa.

Mielenosoitus israelin puolesta. Narikkatori.

Helsingissä osoitettiin mieltä Israelin puolesta ja Hamasia vastaan

Poliisin mukaan Helsingin Narinkkatorille kokoontui noin sata ihmistä.

Raisa Omaheimo, taiteilija / Pasila 03.05.2020

Raisa Omaheimon kolumni: Mielenosoituksen keskellä on hyvä olla

Olen aina pitänyt mielenosoitusten kehollisuudesta. Samanmielisten ympäröimänä oleminen tekee olon turvalliseksi tavalla, jota on vaikea tavoittaa missään muualla, kirjoittaa Omaheimo.

Mielenosoittajat kantavat isoa banderollia jossa lukee ME EMME VAIKENE.

Oulussa järjestetään kaksi mielenilmausta viikonloppuna – järjestäjinä Äitikapina Oulu ja Me emme vaikene!

Mielenilmausten aiheena ovat ilmastomielenosoitus sekä rasismi ja perusoikeuksia loukkaavat politiikkatoimet.

Rasismia vastaan ja hallitus ulos kylttejä mielenosoittajilla.

Lappeenrannassa on lauantaina rasisminvastainen mielenilmaus – järjestäjä: ”Toivomme vähintään henkilövaihdoksia hallitukseen”

Saman teeman ympärillä järjestetään myös muita mielenosoituksia lauantaina eri puolilla Suomea.

Ovet ovat avoinna saliin, joka on täynnä ihmisiä.

600 suomalaista pääsee kansalaisparlamenttiin antamaan mielipiteitään polttoaine- ja huumepolitiikasta

Valitut vapaaehtoiset pääsevät kuulemaan asinantuntijalausuntoja ja kertomaan ajatuksiaan kansalaisaloitteista.

Suunnistusrasti metsässä.

55. Kainuun Rastiviikko käynnistyy sunnuntaina – suunnistusviikosta on tulossa kovatasoisin moneen vuoteen

Kainuun Rastiviikon molempiin pääsarjoihin on tulossa maajoukkuetason suunnistajia. Kuhmon Jämäsvaaran maastot tarjoavat suunnistajille haasteita.

Mäkimatin vanha puutalokorttelli.

Kansalaisadressi vaatii Jyväskylää luopumaan lisärakentamisaikeesta Mäki-Matissa – kaupunki haluaa lisätä keskusta-alueen asuntotarjontaa

Jyväskylän kaupunki on kaavoittamassa Pitkäkatu 25:n vanhalle tontille pienkerrostaloja. Kaavan vastustajat haluaisivat, että aluetta kehitettäisiin kulttuuri- ja matkailukäyttöön.

Näkymä Oulun kävelykatu Rotuaarilta.

Oululaiset pääsevät taas äänestämään osallistuvan budjetoinnin ehdotuksista, joita on 39

Oulun kaupunki myöntää 70 000 euroa ideoihin, joista parhaat toteutetaan.

Ylen kolumnisti Auli Viitala.

Auli Viitalan kolumni: Äänestämättömyys ei johdu tyhmyydestä, vaan siitä, että tietää yhteiskunnasta liikaa

Jos valtio näyttäytyy kontrollikoneistona tai lupaustensa pettäjänä, on johdonmukaista välttää yhteistyötä, kirjoittaa Viitala.

Graafinen kuva neliönmuotoisesta alustasta jonka päällä leijuu noin kaksisataa eriväristä palloa. Pallot edustaa eri puolueiden kansanedustajia.

Oikeistokonservatiiviset arvot voittivat vaaleissa - katso, millaiset ovat valittujen kansanedustajien arvot

Uudessa eduskunnassa 200 kansanedustajasta 123:lla on oikeistokonservatiivisia arvoja.

Marin, Orpo ja Purra.

Maanantai 3.4.2023 (tv)

Vaalitulos. Ääniharavat. Hallitusneuvottelut. Sää.

Kolme toimittajaa antamassa raporttia.

Kumlingessa puolet jätti vaalit väliin, Kauniaisissa uurnilla kävivät lähes kaikki – kuntien välillä suuria eroja äänestysinnossa

Ahvenanmaalla oli Suomen kunnista alhaisin äänestysaktiviisuus. Ahkerimmat äänestäjät löytyivät Kauniaisista. Esimerkiksi Helsingissä kaupunginosien välillä oli valtavia eroja äänestysprosenteissa.

Ääni pudotetaan äänestyslaatikkoon Kuopion kaupungintalilla.

Kainuulaiset äänestivät eduskuntavaaleissa hieman edellisvaaleja vilkkaammin

Kainuun aktiivisimmat äänestäjät olivat Ristijärvellä, missä äänensä antoi 70,5 prosenttia äänioikeutetuista. Heikointa äänestysinto oli Hyrynsalmella, missä äänestysaktiivisuus jäi 61,6 prosenttiin.

Vaaliuurnaan menevä äänestyslippu.

Liminkalaiset äänestivä ahkerimmin Pohjois-Pohjanmaalla

Maakunnan äänestysaktiiviisuus myötäili koko Oulun vaalipiirin äänestyaktiivisuutta, joka oli 70 prosenttia.

Olga Oinas-Panuma, Oulun vaalipiirin ehdokas numero 16 (kesk.)

Nämä vaalien nuorimmat ehdokkaat nousevat eduskuntaan

Yhtä lukuunottamatta kaikki läpimenijät ovat eduskunnan ensikertalaisia.

Tuuli Turunen kuvattuna oululaisen kauppakeskuksen käytävällä.

Ensimmäisissä vaaleissa kamera tallensi jännittyneet hymyt – 117 vuotta myöhemmin suomalaiset kertovat videolla, mitä äänioikeus heille merkitsee

Rauha, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Videolla suomalaiset eri puolilta Suomea kertovat, miksi he äänestävät ja mitä demokratia heille tänä päivänä merkitsee.

Dokumenttielokuvantekijä Lukas Stasevskij.

Lukas Stasevskijn kolumni: Ukrainassa huomasin, että sota jakaa ihmisiä uudella tavalla

Sota on saanut ukrainalaiset järjestäytymään ennennäkemättömällä tavalla. Kaikki eivät kuitenkaan ole valmiita tekemään maansa eteen yhtä paljon kuin toiset, kirjoittaa Lukas Stasevskij.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoimassa median edessä eduskunnassa vaalikauden työn päätyttyä 29. maaliskuuta 2023.

Keskiviikko 29.3.2023 (tv)

Valtiopäivien päättäjäiset. Kotiäänestys. Talviretkeily. Sää.

Henkilö pudottaa vaalien äänestyslipukkeen uurnaan Rovaniemellä.

Eduskuntavaalit: Suomussalmella vaalipäivän äänestyspaikkoja aiempaa vähemmän

Suomussalmen valtuusto päätti viime kesäkuussa vähentää äänestysalueiden määrää kuudesta kolmeen. Muutoksen taustalla on väestön väheneminen.

Ennakkoäänestyspaikan oven vieressä oleva ilmoituskyltti ennakkoäänestyksestä eduskuntavaaleissa.

Ennakkoäänestys päättyi – tässä Kaakkois-Suomen vaalipiirin ahkerimmat ja laiskimmat äänestäjät

Kaakon vaalipiirin aktiivisimmat ennakkoäänestäjät olivat Etelä-Savon Enonkoskella, jossa uurnilla kävi lähes puolet äänioikeutetuista.

Ennakkoäänestyspaikan oven vieressä oleva ilmoituskyltti ennakkoäänestyksestä eduskuntavaaleissa.

Lapissa äänestettiin hiukan aktiivisemmin ennakkoon kuin edellisissä eduskuntavaaleissa – nousua yhden prosenttiyksikön verran

Aktiivisimmat ennakkoäänestäjät löytyivät Pellosta, Savukoskelta ja Keminmaasta. Toiseksi eniten ääniä annettiin Pirkanmaan vaalipiirissä.

Vaalikuori

Etelä-Savon aktiivisimmat äänestäjät löytyvät viimeisen ennakkoäänestyspäivän aamuna Enonkoskelta

Enonkoskella äänestämässä on käynyt jo liki 40 prosenttia äänioikeutetuista. Ennakkoäänestää voi vielä tänään missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa.

Kaksi naista ja kaksi miestä istuu ja keskustelee.

Sunnuntai 26.3.2023 (radio)

Helsingin telakka. Lasten sydänleikkaukset. Kesäaika. Ennakkoäänestys. Selkokielinen vaalikeskustelu. Sää.

Nainen laittaa äänestyslippua kirjekuoreen.

Pellolaiset ovat Suomen ahkerimpia äänestäjiä – ainakin ensimmäisten ennakkoäänestyspäivien perusteella

Kansallisvelvollisuutensa on kolmen ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aikana täyttänyt 20,3 prosenttia lappilaisista äänioikeutetuista.

Kuvassa on vaalimainoksia, joita on sotkettu ja revitty Riihimäellä.

Tätä on ehdokkaiden arjen ruma puoli: lumityöt keskeytti pihalle kaartanut vaalihäirikkö, joka alkoi ladella törkeyksiä

Moni ehdokas kohtaa häirintää, useimmiten somessa. Tutkijan mukaan vihapuhe on poliittista väkivaltaa, joka uhkaa jo demokratiaa.

Hämeen vaalipiirin ehdokaslistojen yhdistelmä eduskuntavaaleissa 2023. Osa listan puolueista ja ehdokkaista on korostettu keltaisella värillä.

Asiaton ehdokasluettelo roikkui hoivakodin äänestyspaikalla: joku merkitsi paikalliset ehdokkaat korostustussilla

Tammelassa palvelukodin äänestyspaikalle ilmestyi ehdokaslista, josta joku oli korostanut paikalliset ehdokkaat. Vaalilautakunta poisti asiattoman listaan. Ääniä ei paikalla ehditty antaa.

Punapipoinen nainen on puun vieressä. Puun rungossa on teksti, jossa lukee mm. Sinä olet Kainuun ääni.

Kainuun liitto kampanjoi totuttua räväkämmin äänestämisen tärkeydestä – taustalla huoli kainuulaisten äänestysaktiivisuudesta

Kampanjan visuaalisen ilmeen toivotaan herättelevän myös passiivisempia äänestäjiä jokaisen äänen ja kainuulaisten kansanedustajien tärkeydestä.

Helsingin Triplassa ennakkoäänestyspaikalla äänestettiin maaliskuussa 2023.

Eteläsavolaisten äänestysaktiivisuudessa suuria eroja ennakkoäänestyksen toisen päivän jälkeen

Enonkoskella on toistaiseksi äänestetty Etelä-Savon alueella kaikista aktiivisimmin. Alhaisin äänestysaktiivisuus on tällä hetkellä Pertunmaalla.

Leimattu äänestyslippu äänestäjän kädessä kevään 2023 eduskuntavaaleissa.

Ennakkoäänestys käynnistyi Kainuussa edellisiä eduskuntavaaleja hieman vilkkaammin, koko vaalipiirissä oltiin samassa tahdissa kuin 2019

Kaikkiaan Kainuussa annettiin ennakkoon 3626 ääntä, kun vuonna 2019 niitä annettiin 3461.

Mikkelin ennakkoäänestyspaikan kyltti. Taustalla mies jonottaa äänestämään.

Ennakkoäänestys alkoi – Etelä-Savossa innokkaimmat äänestäjät Hirvensalmelta

Mikkelissä äänestyslaittessa oli teknistä ongelmaa ennakkoäänestyksen alkumetreillä. Ongelma saatiin korjattua nopeasti.

 Henkilö pitää kädessään kännykkää, jonka näytöllä näkyy kuva Ylen eduskuntavaalien 2023 puoluekoneesta.

Pitäisikö Suomeen perustaa Naton tukikohta? Näin Oulun vaalipiirin ehdokkaat vastaavat

Suurin osa pienpuoleista vastustaa Oulun vaalipiirissä Naton pysyvän tukikohdan sijoittamista Suomeen.

Nainen laittaa äänestyslippua kirjekuoreen.

Lapissa jälleen ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä innokkaimmat äänestäjät – Pellon äänestysprosentti maakunnan korkein

Edellisissä eduskuntavaaleissa ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä uurnalla kävi 6,9 prosenttia äänioikeutetuista, kahdeksan vuotta sitten osuus oli 6,2 prosenttia.

Vaalivirkailija ja naisäänestäjä ennakkoäänestyspaikalla.

Keskiviikko 22.3.2023 (radio)

Ennakkoäänestys. Naisehdokkaiden määrä. Monikieliset vaalikeskustelut. Sää.

Nainen ja mies seisovat toimistossa.

Keskiviikko 22.3.2023 (tv)

Ennakkoäänestys. Vieraskieliset vaaliohjelmat. Sää.

Ihmiset odottavat ennakkoäänestykseen pääsemistä Kajaanin Prisman äänestyspaikalla.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi Kajaanissa vilkkaana

Esimerkiksi Kajaanin Prisman ennakkoäänestyspaikalla on ollut päivän aikana äänestäjiä välillä jopa sumaksi asti. Ennakkoäänestys päättyy tiistaina 28. maaliskuuta.

Äänestyslipukkeen leimaus aluevaalien ennakkoäänestyksen ensimmäisenä äänestyspäivänä Kemin Corona-kauppakeskuksessa Kemissä

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään: Kainuussa äänen voi antaa vaikka matkailuautossa

Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla.

Kaksi naista seisoo ennakkoäänestyskyltin vieressä hymyillen ja eteenpäin katsoen.

Ennakkoäänestys alkoi – äänensä voi antaa missä tahansa äänestyspaikassa, Alavudella jonotettiin aamulla ovien aukeamista

Vaasassa äänestää voi myös toimistokontissa, joka päivystää vuorotellen neljän eri marketin pihassa. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla.

Presidentit Sauli Niinistö ja Recep Tayyip Erdoğan.

Perjantai 17.3.2023 (tv)

Turkki. Nuoret ja vaalit. Selkosanomat. Sää.

Abiturientti Saga Virtakangas lukee ylioppilaskirjoituksiin.

Maanantai 13.3.2023 (tv)

Yo-kirjoitukset. Sote-kysely. Eduskuntavaalit selkosuomeksi. Sää.

I bakgrunden är en bild på skog som. På bilden är det satt grafik som föreställer jordgloben med granar, vindkraftverk, fabrikspipor, en kossa och ett flygplan som flyger.

Ylen vaalikone: lihantuotannon tukeminen on myös ikäkysymys Oulun vaalipiirin ehdokkailla

Eduskuntapuoleista nyt-liike ja perussuomalaiset ovat eniten tuen vähentämistä vastaan.

Henkilö pitää kädessään kännykkää, jonka näytöllä näkyy kuva Ylen eduskuntavaalien 2023 vaalikoneesta.

Ylen vaalikone: Oulun vaalipiirin ehdokkaita kiinnostaa uusi suuri ydinvoimala

Kuluvalla vaalikaudella kaatuivat haaveet Fennovoiman ydinvoimalasta Pyhäjoella. Viime vuoden lopussa kerrottiin, että Fennovoiman kariutuneen hankkeen tilalle pohditaan myös pienydinvoimaloita.

Käsi laittaa vaalilippua uurnaan.

Ylen vaalikone: Yli puolet Varsinais-Suomen ehdokkaista lisäisi kansanäänestyksiä

Eniten kannatusta kansanäänestysten lisääminen saa vasemmistolta. RKP:ssä innostutaan vähiten.

Ihmisiä vaaliteltoilla Hämeenlinnan torilla helmikuussa.

Torstai 9.3.2023 (tv)

Vaalikampanjointi. Ruutuaika. Talvinuottaus. Sää.

Kuva erivärisistä pisteistä, jotka on jaettu ruudukkokenttään.

Oletko velanottoa kaihtava konservatiivi vai julkisia palveluita puoltava liberaali? Testaa, ketkä ehdokkaista ovat arvoiltaan lähellä sinua

Eduskuntavaaleissa äänesi menee ensisijaisesti puolueelle, ja siksi ei ole yhdentekevää, millaisissa riveissä ehdokkaasi on. Eri puolueiden arvoissa ja talouspoliittisissa linjoissa on merkittäviä eroja, käy ilmi Svenska Ylen tekemästä analyysista.

Markku Jokisipilä nojaa rentoutuneesti kävelysillan kaiteeseen.

Markku Jokisipilä: ”Vaalikoneet enemmän viihdettä kuin tiedettä”

Jokisipilä katsoo, että äänestäjät eivät saa vaalikoneista syvällisempää tietoa ehdokkaista. Poliittinen yhteistyökyky ja asiaosaaminen jäävät paitsioon.

 Henkilö pitää kädessään kännykkää, jonka näytöllä näkyy kuva Ylen eduskuntavaalien 2023 puoluekoneesta.

Perjantai 3.3.2023 (tv)

Vaalikone. Korot. Peurat. Sää.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle