Uusimmat artikkelit
Tältä näyttää pinnan alla yhdessä Suomen saastuneimmista järvistä, jossa kaloja ei pitänyt enää olla
Vaasan kaupungin ympäristötoimi päätti koekalastaa muutaman kalan tutkimuksia varten, kun selvisi, että Pukinjärveen oli ilmestynyt jälleen kaloja. Laboratoriotutkimusten tulos ei ollut yllätys.
Karibianmeri on alkanut peittyä levään – satamat tukkeutuvat, ja uimarannat ovat täynnä haisevaa limaa
Sarkassolevä on tärkeä osa meren eliöstöä. Levän määrä on kuitenkin kasvanut rajusti jo yli kymmenen vuotta.
Junaturma synnytti ehkä syöpääkin aiheuttavan myrkkylaskeuman Yhdysvalloissa, ja nyt ”koko kaupunki on sekasorrossa”, sanoo paikallinen
Turmajuna kuljetti muun muassa vinyylikloridia, joka aiheuttaa syöpää. Junayhtiön edustajat eivät saapuneet tiedotustilaisuuteen.
Miksi 10-vuotias Tanja Lozova näytti kurkunleikkauseleen Moskovan kuvernöörille? Venäjän jätekatastrofi kolmessa minuutissa
Venäjän jäteongelma on kärjistynyt sodaksi.
Darude feat. Sebastian Rejman: Look Away on Suomen euroviisuedustaja – Ympäristöteema siivitti selvään voittoon
Darude feat. Sebastian Rejman: Look Away -liveshow
"Matkailija kohtaa Suomessa vähäpuheisen ja kielitaidottoman kansan"
Kuinka matkailu vaikuttaa suomalaiseen luontoon?
Ulkovaatevalmistajat pyristelevät eroon PFC-yhdisteistä
PFC-yhdisteille etsitään kiivaasti korvaajaa.
Ulkolinja: Merenkulku uhkaa Itämerta
Saasteet ja pakokaasut uhkaavat maailman herkintä sisämerta
Erilainen muurahaistyttö Caru seikkailee
Kaunis piirroskuvitus on Aivo Taivalvuon käsialaa.
Yksityisautoilu oli kasvavan Tampereen mörkö
Muuttuvan kaupungin kuvat -dokumentti vuodelta 1976
Pesetkö kasvosi muovirakeilla?
Kuorintavoiteen pienet rakeet voivat olla muovia.
Outolampi - vanhan kaivostoiminnan punaiset kasvot
Outokummun kaivoskaupungissa sijaitsee Outolampi.
Äänestä Suomen karmein paikka
Yle Tiede etsii Suomen karmeinta paikkaa.
16.6. Teeman Elävä arkisto: Saastepassio
Moraalinen pamfletti maapallon tuhoutumisesta saasteisiin.
Ilmianna kauniit ja karmeat luontokohteet
Yle Tiede etsii Suomen kesän karmeinta paikkaa.
Brasiliassa toivottiin parempaa huomista 1980-luvulla
Brasilian pitkäaikainen sotilasdiktatuuri oli väistymässä vuonna 1984, kun Ajankohtainen kakkonen vieraili maassa. Köyhyyden ja ihmisoikeusongelmien vaivaamassa maassa kaivattiin muutosta. Vaalien keskellä oltiin varovaisen toiveikkaita.
Ars 11 Afrikkaa arjen tasolta
Teemoina mm. identiteetti, pakolaisuus ja ympäristöongelmat
Tanjalotta Räikkä: Huominen Eurooppa
Huominen Eurooppa kilpaili euroviisukarsinnassa 1989
Paluu tulevaisuuteen – Koulu-tv:ssä ympäristöongelmat ratkaisseet 2010-luvun nuoret tutustuivat ankeaan 1980-lukuun
1980-luvulle saapuu nuoria 2010-luvulta Koulu-tv:ssä 1983
Lievestuoreen lipeälampi
Sellutehtaan yhteydessä ollut lipeälampi oli vuosikymmenien ikävä maamerkki Laukaan Lievestuoreelle. Lampi saatiin kuivattua vasta 2000-luvulla.
Kylli-täti piirtää sadun Pilven prinsessa
Kylli-täti piirtää ja kertoo sadun Pilven prinsessasta ja tuulesta. Sadussa maassa on sotia ja saasteita.