Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lähihoitajaksi Kajaanissa opiskeleva Mari-Ann Roth poseeraa kameralle Kajaaninjoen rannassa ja katsoo suoraan kameraan.

Mari-Ann Roth opiskelee alalle, joka ei kiinnostanut – uudelleenkouluttautumisesta voisi saada apua työvoimapulaan Kainuussa, mutta myös työnantajilta penätään vastuuta

Uudelleen kouluttautuminen on keino paikata Kainuun vakavaa työvoimapulaa, mutta se yksin ei riitä ratkaisemaan ongelmaa. Maakunnassa on painittu pitkään saman ongelman kanssa, eli työpaikkoja olisi, mutta niihin ei löydy tekijöitä.

heidi gröhn ja minna toiviainen esittelevät matematiikan välinevarastoa

Omena + omena = appelsiini – Peruskoulun matematiikka on kaukana teoreettisesta puurtamisesta, katso videolta pärjäisitkö itse oppitunnilla

Moni vanhempi saattaa ihmetellä koululaisensa matematiikan tehtäviä. Oppitunneilla käytetään logiikkapelejä ja muotopalikoita. Peruskoulun matematiikka onkin siirtynyt aiempaa kauemmas teoreettisesta puurtamisesta.

Urheat pupuset ja laama

Urheat pupuset Pikku Kakkosessa

Urheat pupuset urheasti matkaan!

Ajokortti

Analyysi: Vastaamon uhrien henkilötunnuksen vaihto olisi huono reaktio vakavaan oireeseen – hallituksella olisi kyky nujertaa myös koko tauti

Tietomurron uhrien hätä on kova. Heitä voi auttaa parhaiten korjaamalla todellinen ongelma, joka johtaa väärinkäytöksiin.

Katri Saarikivi

Katri Saarikiven kolumni: Korona syntyi vääränlaisesta vuorovaikutuksesta, ja se selätetään oikeanlaisella

Ihmisen menestys tällä planeetalla perustuu suurelta osin vuorovaikutuskykyyn. Se on kuitenkin myös yksi suurimmista uhistamme, kirjoittaa aivotutkija Katri Saarikivi.

Petran poppoo

Petran poppoon huopaeläimet seikkailevat Västäräkkilässä

Petra ystävineen tavataan Pikku Kakkosessa.

Pirjo (Pirjo Heikkilä) istuu maskeeraustuolissa kärsivän näköisenä, kun maskeeraaja puhuu hänen kasvojensa edessä. Maskeeraajan puhekupla: "Tietsä, mä oon ruvennu syömään semmosia valkosipulikapseleita."

Pirjo on selittelyn mestari – näillä nikseillä voit selvitä aiheuttamastasi hämmingistä

Pirjo pyristelee selityksillä irti häpeästä – kokeile itse

 Erkka Frankberg pitää kädessään plastista lasia

Mullistava löydös: lasi voi olla lujempaa kuin teräs – suomalaisvetoisen tutkijaryhmän tulos julkaistiin Science-lehdessä

Kansainvälisen tutkijaryhmä on onnistunut luomaan lasia, joka painuu kasaan ja venyy murtumatta huoneenlämmössä.

Janne Saarikivi

Janne Saarikiven kolumni: Nykykielessä “osaaminen” ja “kasvu” ovat itsestäänselvästi hyvää, eikä kukaan kysy, mitä osataan, tai mikä kasvaa

Ongelmat, jotka ratkaisemme osaavasti, koskevat liian usein jotakin, mikä lisää kärsimystä tai tuhoa, kirjoittaa professori Janne Saarikivi kolumnissaan. Tämän kolumnin voi myös kuunnella.

Katri Saarikivi

Katri Saarikiven kolumni: Ongelmanratkaisu politiikassa tyssää jengimentaliteettiin

Pitäisikö monimutkaista tiedonkäsittelyä ja ongelmanratkaisua edellyttävät kysymykset suojata politisoitumiselta, pohtii aivotutkija Katri Saarikivi.

koodari digitalisaatio

Oulun yliopiston professori: Digitalisaation tulisi ratkaista ongelmia, ei luoda niitä

Digitalisaatio voi mullistaa maailman, mutta se voi myös vaikeuttaa yksinkertaisia asioita.

Katri Saarikivi

Katri Saarikiven kolumni: Kuka opettaisi hoivaorganisaatioille etiikkaa?

Jos Attendon tai Esperi Caren hoito huonoimmillaan olisi tekoälyn ehdotus siitä, miten vanhusten hoivaa kannattaisi toteuttaa, tuomittaisiin tämä tekoäly vaaralliseksi, kirjoittaa Katri Saarikivi.

Pinja Nahkala

Parikymppinen yrittäjä Pinja Nahkala onnistuu siinä, missä monet konkarit eivät – työt jäävät työpaikalle

Pinja Nahkala on ollut yrittäjänä vasta muutaman kuukauden. Hän pelkää sitä, ettei mikään vielä pelota.

Lehtikankaan koulu Kajaani

SoPu-ohjelmassa kajaanilaislapset oppivat ongelmanratkaisua yhdessä ja itsenäisesti

Uudella SoPu-mallilla on saatu hyviä kokemuksia koulukiusaamisen ehkäisystä.

Äiti lapsi sylissä ja mies.

Vaikea ero takana: kerro miten sovit asioista exän kanssa, kun välit ovat täysin poikki

Ero voi tuoda tullessaan kiukuttelevan ex-puolison, jonka kanssa on mahdoton sopia mistään. Keräämme lukijoiden tarinoita, miten pärjätä hankalan exän kanssa – kerro oma ratkaisusi!

Lapsi

Academic claims Finnish kids and adults don't know how to be bored

Do you pull your phone out when waiting for the elevator? Kids—and adults—can't handle a moment of boredom, and that's a problem, says one education expert.

Dipoli.

YK:n kestävän kehityksen verkoston ensimmäinen keskus Espoon Otaniemeen - "Paikka tunnetaan maailmanlaajuisesti huippuosaamisesta"

YK perustaa Suomeen Euroopan tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen, Until Labin. Innovaatiokeskuksen tavoitteena on ratkaista ongelmia YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Pikku Kakkonen: Pii ja Poju

Pii ja Poju rakentavat ja keksivät Pikku Kakkosessa

Pii ja Poju nauttivat rakentelusta ja keksimisestä.

Rahaa ja maksukortteja

Over-55s in Finland increasingly struggle with debt

"Many older people fail to prepare for lower incomes when they retire," says Juha Pantzar from the Guarantee Foundation.

Muru-animaatiosarja

Kekseliäs ja utelias Muru seikkailee Pikku Kakkosessa

Tiedonjanoonsa Muru käyttää tablettiaan ja Murupediaa.

Ihminen horjuu koneiston partaalla.

Töitä tarjolla: Empatiaan ja vuorovaikutukseen kykenevä saa paikan

Työntekijää ei voi ohjata kuin konetta. Työpaikoille tarvitaan enemmän empatiaa ja laadukasta vuorovaikutusta, sanovat aivotutkijat.

Pikku Kakkonen: Tilkkupeiton tarinoita

Tilkkupeiton tarinoita perheen pienimmille Pikku Kakkosessa

Tilkkupeiton eläimet ratkovat pulmia.

Tiina Elovaara ja Heikki Turkka.

Pitäisikö lain määrätä kiusaaja vaihtamaan koulua? "Lapsi ei sitä uhkaa ymmärrä"

Kansanedustaja, joka on tehnyt lakialoitteen vakavien koulukiusaamisten katkaisemiseksi, ihmettelee, miksi Suomessa kiusaamisen uhri on se, joka joutuu vaihtamaan koulua.

Leikkaustilanne, hanskoja

Aivot ja työ: Ihmisen ei kannata käyttää aikaa ja aivojansa rutiineihin

Aivotutkija: Tulevaisuuden työ on vuorovaikutteista.

Rosan koodi alkaa 4.10.

Ratkaise Rosan koodi!

Rosan koodi innostaa koodaamaan.

Pukumiesten kenkiä.

Survey: Finns want a boss they can trust, intelligence optional

A recent survey of 500 Finnish employees asked them to rate what qualities make a good boss. According to the results, Finns want a reliable supervisor who gives positive feedback and can take a healthy dose of criticism. Candidates with a high level of intelligence or warm personal approach need not apply.

Pikku Kakkonen: Sanni Sateenkaari ystävineen

Sanni Sateenkaari auttaa pulmissa ystäviään

Kun lelut tarvitsevat apua, saapuu Sanni paikalle.

Oppilas kirjoittaa matematiikan tehtävää vihkoon

12-vuotias hyväksyttiin huippuyliopistoon – "Jonain päivänä hän ratkaisee ongelman, jota emme edes ajatelleet"

Jeremy Shuler luki kirjoja kaksivuotiaana ja opiskeli kuusivuotiana differentiaali- ja integraalilaskentaa. Jo 10-vuotiaana hän olisi koetulosten perusteella ollut valmis yliopistoon.Vaikka Shuler on poikkeuksellisen lahjakas, ennätystä pitää hallussaan mies, joka valmistui yliopistosta nuorempana kuin Shuler on nyt.

Kuulosuojaimet.

Tutkija työelämän avokonttorisoitumisesta: "Kaikkeen ihminen ei voi tottua"

Puheäänet aiheuttavat eniten häiriöitä avokonttorissa. Yhteiset pelisäännöt auttavat pitämään häiriöt kurissa. Yle kokosi asiantuntijan avulla vinkkejä avokonttorissa selviämiseen.

Vanhus pyörätuolissa.

Kolme ehdotusta, joilla vanhusten kaltoinkohtelu saadaan kuriin – eikä hoitajien lisääminen ole yksi

Vanhusten kaltoinkohtelu ympärivuorokautisissa hoitopaikoissa on kyselyiden perusteella yleinen ongelma. Useimpien hoitajien mielestä ratkaisu on lisätyövoiman palkkaaminen. Aiheesta väittelevä on toista mieltä.

Palvelinkeskuskoulutusta Haminassa Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa.

Kaksi opiskelijaa rakensi datakeskuksen Googlen opeilla – "Vaatii ongelmanratkaisukykyä"

Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa aloitettiin viime syksynä palvelinkeskuskoulutus Googlen tukemana. Hakukoneyhtiön läsnäolo paikkakunnalla on lisännyt nuorten intoa opiskella tieto- ja viestintätekniikkaa. Palvelinkeskus on bittitehdas, jossa useat tietokoneet tallentavat ja käsittelevät suuria määriä dataa.

Uutisvideot: Nuoret ideoivat yrityksille

Nuoret ideoivat yrityksille – katso videolta, millainen on tulevaisuuden juna ja miten saadaan perinteinen tavaratalo nousuun

Tuhannet nuoret osallistuivat yritysten innovaatiotapahtumaan Helsingin areenalla. Yritykset etsivät ratkaisuja ongelmiinsa, ja lukioikäiset nuoret vastasivat.

Oppilas matematiikan tunnilla.

Study: Two-thirds of ninth graders unable to calculate percentages

A new study has found that two out of three ninth graders in Finland are unable to figure out percentages. Only half of the students were able to perform mental arithmetic at "acceptable levels."

Lukiolaisille ja yläkoululaisille suunnattu ongelmanratkaisu tehtävä levitettynä pöydälle.

Koulu otti mallia pakopelistä – "Tulevaisuudessa tarvitaan erilaista osaamista"

Oppimisen vallankumous pani lukujärjestykset uusiksi Keuruun yhteiskoulussa. Kahden päivän ajan oppia imettiin koulukirjojen sijaan muun muassa ongelmanratkaisuradalta. Mallia otettiin pakohuoneesta.

Ahdistuneisuus voi aiheuttaa painajaisia.

Palaako pinna perheen arjessa turhan tiuhaan? Hermojen hallintaa voi harjoitella

Väsyttää, töissä mättää, puoliso ei ymmärrä, ja kaiken päälle lapset kiukuttelevat – tuolloin vanhemman pinna palaa helposti. Perheensisäisestä räjähdyksestä ei yleensä seuraa mitään hyvää. Tiukkojen tilanteiden hallintaa voi kuitenkin harjoitella.

toive-ammatit ryhmäkuva.

Tulevaisuuden työ on vaikeaa, mutta se pitää aivot vireänä

Aivotutkijan mukaan rutiinityöt ovat terveydelle vaarallisia. Yksi ihmisen tärkeimmistä taidoista on sen sijaan uuden oppiminen ja sen merkitys korostuu yhä enemmän digiajan vaativassa työelämässä. Onko kaikista meistä ongelmanratkaisuun ja luovuuteen, jota tulevaisuudessa vaaditaan? Millaisia eväitä koulu siihen antaa?

Neurologi Kiti Müller Ylen aamu-tv:ssä

Onko työkaverisi muuttunut joustamattomaksi kyynikoksi? Hän voi olla ylirasittunut

Työntekijän ylikuormitus ei ole pikku juttu. Se vaikuttaa erityisesti nykyisin työssä tärkeänä pidettyyn luovuuteen. Näistä oireista tunnistat ylirasittuneen työkaverin.

Aikuinen tilittää piirroksessa sormi pystyssä kyllästyneelle teinille

"Ihan sama" ja "eikuulusulle" ovat pyyntöjä vanhemmalle olla kuulolla

Lapsen ja nuoren arkea suojaavat teot ovat enemmän maalaisjärkeä kuin rakettitiedettä. Sosiaalipsykologi Bitta Söderblom sanoo juuri perheen arjen olevan lapsen turvan kivijalka.

infografiikka

Kiista työurista sai uusia kierroksia – Asiantuntija: Niitä olisi pidennettävä kautta linjan

Hallitusohjelmassa tavoitellaan pidempiä työuria etenkin alkupäässä, eli työelämään siirtymistä haluttaisiin nopeuttaa. Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo lataa, etteivät alku- ja loppupään paikkaukset riitä mitenkään ratkaisemaan työllisyyden ongelmaa.

Isoja mäntyjä, latvukset taivasta vasten.

Seinät kaatuvat pakopelin ympäriltä – hittipeliä ollaan viemässä metsään

Pakopelien suljetut huoneet ja pulmatehtävät ovat villinneet suomalaiset. Pian pakopelit ovat siirtymässä luontoon, kun ihmisten ongelmanratkaisutaidot haastetaan keskellä metsää. Kymenlaaksossa luontomatkailuyrittäjä on päättänyt tehdä suositusta huonepakopelistä oman version.

Muistitaulu työpaikalla.

Tutkimus: Korkeasti koulutettujen parisuhde kestää pitkät työpäivät

Urakiitoa ei ehkä kannata jarrutella sen pelossa, että työ löisi kiilaa pariskunnan väliin. Tärkeintä on pitää huolta yhteisen ajan laadusta.

Sarianna Juntunen, Olli Kähkönen ja Tia Lahtinen loivat Kajaaniin oman mysteerihuoneen

Pakene tunnissa – Kajaani saa oman mysteerihuoneensa

Erilaiset pakenemiseen ja ongelmanratkaisuun perustuvat mysteerihuoneet ovat yleistyneet niin maailmalla kuin kotimaassa.

Penaali pulpetin päällä

Koivulan erityiskoulussa oireillaan edelleen – väki siirtyy väistötiloihin

Oppilaat ja henkilökunta ovat oireilleet Porin Koivulan erityiskoulussa jo pitkään. Koululla tehtiin korjauksia kesällä, mutta nyt näyttää siltä, että ne eivät ole ratkaisseet ongelmaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle