Uusimmat artikkelit
Näillä paikkakunnilla inssi oli viime vuonna vaikein – Katso video
Ajokokeessa onnistumisessa ensimmäisellä kerralla on merkittävää alueellista vaihtelua. Toimittaja Antti Kurra kertoo videolla, missä inssin suorittaminen oli viime vuonna helpointa ja missä vaikeinta.
Tilasto: lähes kolme neljästä lappilaisesta ajokokelaasta saa kortin ensi yrittämällä
Paras tilanne on ollut tänä vuonna Kolarissa, huonoin Ylitorniolla ja Lapin suurimmissa kaupungeissa. Useissa kunnissa ei järjestetä lainkaan ajokoetta.
Mäntsälässä raju liikenneonnettomuus – poliisin mukaan epäilty kuski oli ajo-opetuksessa oleva nuori
Poliisi tutkii tapausta usiella rikosnimikkeillä. Tutkinnanjohtajan mukaan epäillyn ajokortin saaminen jäänee toteutumatta ja siirtynee pitkälle eteenpäin.
17-vuotiaat Jonnet eivät lämpene kevytautoille, mutta apukuljettajamalli on harkitsemisen arvoinen
EU:n komissio esittää alaikäisille lisää mahdollisuuksia kulkea moottoriajoneuvoilla liikenteessä. Esityksen mukaan esimerkiksi 17-vuotiaat saisivat ajaa autoa yhdessä apukuljettajan kanssa.
Ajopelko lamaannuttaa perheen arjen – miten lähteä rattiin vuosien tauon jälkeen?
Ajopelkoa aiheuttaa muun muassa ajamattomuus. “En halua olla se nainen, joka pitää stereotypioita yllä siitä, että naiskuskit eivät osaa ajaa autoa”, totesi toimittaja Hilla Samola ja hyppäsi rattiin.
Monikulttuurisessa Suomessa ajo-opetusta annetaan joskus elekielellä – video näyttää, miten se sujuu
Ajo-opetus on tavallista haastavampaa, jos oppilaalla ja opettajalla ei ole lainkaan yhteistä kieltä. Outokumpulaisessa autokoulussa maahanmuuttajia pidetään silti työn suolana.
Kiistelty 17-vuotiaiden ajokorttiuudistus ei etene tällä hallituskaudella, sillä mietintö ei ehdi valmistua
Tällä hetkellä 17-vuotiaat voivat saada ajokortin poikkeusluvalla. Nykyinen laki jää uudistuksen rauetessa voimaan
Paltamossa uusille lukiolaisille ilmainen ajokortti ensi syksystä lähtien
Mikäli opiskelija keskeyttää lukion, peritään häneltä kulut takaisin. Kainuussa myös Puolangalla lukiolaisia houkutellaan kuntaan ilmaisella ajokortilla.
Viikonloppu oli synkkä liikenteessä – kuusi ihmistä on kuollut
Alkuillasta Pälkäneellä tapahtui kolari, jonka vuoksi Valtatie 12 oli suljettu muutaman tunnin.
Nykyinen autokoulu on aivan liian suppea, moittii ajo-opettaja Kristiina Anunti: ”Pikakurssi, jossa yritetään sivuta vähän kaikkea”
Nuorten kuljettajien aiheuttamat tieturmat ovat lisääntyneet. Liikenneopetus ry:n puheenjohtaja Anunti uskoo, että yksi suurimmista syistä on liian vähäinen ajo-opetus.
Hangassuon ajoharjoittelurata vaatii kunnostusta – lisärahaa haetaan omistajakunnilta
Ajoharjoitteluradan käyttäjämäärät ovat vähentyneet merkittävästi ajokorttiuudistuksen jälkeen. Taloustilanteen odotetaan paranevan, mutta silti kunnilta tarvitaan lisätukea.
Nuorten kesätienestit valuvat nyt mopoauton ja mönkijän tankkiin: "Ajeluja on pitänyt vähentää" – asiantuntijan vinkit taloudelliseen ajoon
Moni nuori taittaa matkan kouluun ja kesätöihin mönkijällä. Omia kulkupelejä tarvitaan etenkin paikoissa, joissa julkiset kulkuvälineet eivät juuri liiku.
Keski-Suomen kansanedustajat antaisivat 17-vuotiaille ajokortin huoltajan luvalla – esitykseen liittyvät rajoitukset jakavat mielipiteitä
Suurin osa Keski-Suomen kansanedutajista pitää hyvänä hallituksen esitystä, jonka mukaan 17-vuotiaat eivät enää tarvitsisi ajokorttiin poikkeuslupaa, mutta ajamista yöaikana ja matkustajien määrää rajoitettaisiin.
17-vuotiaat voivat kohta hankkia auton ajokortin huoltajan suostumuksella, mutta ajamisessa on kaksi isoa rajoitusta
Liikenneturva kommentoi ajokortti-iän käytännössä laskevan ja liikenneturvallisuuden huononevan. Uudistuksen toisaalta kiitellään lisäävän nuorten liikkumismahdollisuuksia.
Poliisi epäilee, että ajokortteja on ostettu inssin reputtamisen jälkeen rahalla – lahjusvyyhti ulottuu eri puolille maata
Poliisi on saamassa valmiiksi tutkinnan rikosepäilystä, jossa ajokokeen reputtaneet henkilöt saivat kokeestaan hyväksytyn lahjomalla kokeen vastaanottajan.
Petäjäveden lukio alkaa tarjota opiskelijoille maksutonta ajokorttikoulutusta
Petäjäveden lukio hakee imua maaliskuussa alkavasta ajokorttikoulutuksesta.
Ajoavustimet ovat vaikeuksissa Suomen talvioloissa – liikenneopettaja: "Tutkat ja kamerat saattavat lakata toimimasta"
Uudet autot sisältävät aiempaa enemmän kuljettajia avustavaa tekniikkaa. Vakiovarusteeksi tulevaa teknologiaa testataan etukäteen, mutta käyttökokemuksia ei saada kaikista olosuhteista.
Nuoret iloitsevat ajokorttiuudistuksesta, mutta tietävät vaarat – Okko Niemi, 17: "Rajoitus yöaikana ajosta voisi hillitä liikennekäyttäytymistä"
Liikenneturva ja kokenut liikenneturvallisuusinsinööri pitäisivät voimassa nykyisen poikkeuslupajärjestelmän, sillä tilastojen mukaan joka viides liikennekuolemista tapahtuu nuorille kuljettajille.
Alaikäinen kuljettaja ei saisi ajaa viikonloppuöisin – lain tiukennus jakaa lausunnon antajia
Lakiluonnos puuttuisi nuorten liikenneonnettomuuksiin rajaamalla alaikäisten ajo-oikeutta. Myös teoriakokeessa tehty vilppi johtaisi seurauksiin.
Mopoilijoille esitetään omaa ajopaikkaa Kuopion Heinjoen ajoharjoitteluradan lähelle
Luvallisen mopopaikan järjestämisestä jätettiin elokuussa valtuustoaloite. Heinjoella paikka olisi riittävän syrjäinen, mutta tarpeeksi lähellä Matkusta, josta saisi polttoainetta ja eväitä.
Tutkimus: melkein puolet suomalaisista autoilijoista välttelee taskuparkkiin ajamista – katso, kuinka ammattilainen hoitaa homman
Taskuparkkeeraus on myrkkyä isolle osalle suomalaisista autoilijoista. Liki puolet hakee ennemmin väljemmän pysäköintipaikan kuin yrittää pysäköidä kadunvarressa kahden auton väliin. Taskuparkin arastelussa on myös maantieteellisiä eroja.
Nuoria kuolee liikenteessä joka kesä liikaa, tässä kolme keinoa onnettomuuksien ehkäisyyn
Nuorten onnettomuuksien taustalla on usein riskikäyttäytymistä, kuten ylinopeutta ja alkoholin käyttöä. Kaikkiaan vakavien onnettomuuksien määrä on laskenut kymmenen viime vuoden aikana, mutta liikennekuolemien määrä on edelleen kestämätön.
Inssiajoihin on niin kova tunku pääkaupunkiseudulla, että apua on haettu jo poikkeukselliselta taholta: ajokokeen saattaakin vetää autokatsastaja
Ajokortteja on suoritettu pääkaupunkiseudulla tänä kesänä 40 prosenttia aiempia vuosia enemmän. Ajokoetta on voinut joutua odottamaan jopa kuukauden päivät.
Nuorten kuljettajien riskinottoa yritetään hillitä ajokorttilain muutoksella – 16-vuotias autokoululainen: "Teoriaopetusta saisi olla lisää"
Ajokorttilakia ollaan taas muuttamassa. Opetusluvalla henkilöautokortin ajaneet nuoret syyllistyvät tuoreina kuljettajina vähemmän ajokieltorikoksiin kuin autokoulussa kortin suorittaneet. Asiantuntijat toivovat nuorille asenneopetusta.
Moottoripyöräkorttien suosio on räjähtänyt käsiin: osasyynä korona ja vapauden tunteen saaminen
Moottoripyöräilyn suosio kasvaa kovaa vauhtia. Vapauden tunne, halu ajaa isommalla ja tehokkaammalla pyörällä ruokkivat harrastajia eteenpäin. Traficomin mukaan parhaimmillaan kasvu on jopa yli 60 prosenttia verrattuna aikaan ennen koronaa.

Enemmistö Itä-Suomen kansanedustajista kiristäisi 17-vuotiaiden ajokortin saantia – moni myös lisäisi ajo-opetusta
Ikäpoikkeusluvan ehtojen muuttaminen jakaa Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon kansanedustajia. Myös saman puolueen sisällä ollaan asiasta eri mieltä. Useimmat kuitenkin kiristäisivät lupaehtoja. Puolet lisäisi ajo-opetusta ennen kortin saantia.
Nuorten liikenneturvallisuuden parantamiseksi haetaan nyt keinoja nuorilta itseltään – videoiden ja somen kieli avuksi
Autokoulun ja opetusluvan yhdistäminen antaisi hyvät perustaidot sekä riittävästi ajotuntumaa.

15–24-vuotiaiden liikenneturvallisuus on Suomessa alle EU:n tasoa – pitäisikö ikäpoikkeuslupaa tiukentaa?
Tuoreen kyselyn mukaan yli kolme neljästä suomalaisesta on huolissaan nuorten liikenneturvallisuudesta.
Liikenne hiljeni historiallisesti koronavuonna, mutta kuolonkolarien karu määrä pysyi ennallaan – turhaumat purkautuvat piittaamattomuutena
Kun etätyöt ja karanteenit hiljensivät tieliikenteen, olisi liikennekuolemienkin luullut vähenevän samassa suhteessa.
Nuoret kyllästyivät siihen, että heidät ajettiin aina pois – rallittavat nyt pientä saarta ympäri meren jäällä: "On edes hetken joku paikka"
Kotkan kaupunki sulki jääradan viikonlopuksi, mutta tällä viikolla radalle on päässyt jälleen kruisailemaan.

Kun ajokortti oli Amirille liian kallis autokoulussa, päätti kummisetä alkaa ajo-opettajaksi – ja näin syntyi sometili "Sirpa – se reilu Toyota"
Yhteiskäyttöinen "Sirpa" on mahdollistanut ajokortit neljälle nuorelle ja kohta kuskeja on jo kuusi.

Juvan ajoharjoitteluradan säätiön toiminta käytännössä sinetöity – toiminnan purkamisesta päätetty
Taustalla on vuoden 2018 ajokorttiuudistus, joka sallii liukkaan ajon harjoituksen myös ajosimulaattorilla.

Koronavuosi oli Kemoran moottoriradalle raskas – erityisesti kevät tyhjensi kalenterin
Kevät on tavallisesti moottoriradoilla vilkasta aikaa, mutta vuosi 2020 tuotti ainakin Kemoralle pettymyksen.
Perjantai 29.1.2021 (tv)
Pakolliset koronatestit. Ensihoitajien ajokoulutus. Oulun talvipyöräily. Sääennuste.
Tulevat ensihoitajat harjoittelevat ambulanssilla jäisellä ajoradalla – ajatus, että ihmishenki on vaarassa luo paineita tuoreelle kuskille
Pian valmistuvien ensihoitajien mielestä koulutukseen voisi sisältyä enemmän ajoharjoittelua.
Yhä useampi autokoulua käyvä nuori valitsee ajosimulaattorin ratatreenin sijaan, vaikka kokemukset eivät vakuuta – ajoradan ylläpidosta tuli kannattamatonta
Traficomin kyselytutkimuksessa simulaattori ei kuitenkaan vakuuta uusia kuljettajia.
Police warn motorists of danger posed by "igloo cars"
Road safety requires that drivers ensure their windows are well cleared of ice and snow.
Etäopetus Saimaan ammattiopistossa jatkuu tammikuun loppuun asti
Etäopetus alkoi jo kaksi viikkoa ennen joulua.
Autokoulun piti halventua, kun pakollinen ajo-opetus laski 10 tuntiin — selvitimme, miten kävi: "Kuljettaja on vielä ihan kesken"
Autokoulun pakollisten ajotuntien määrä lähes puolittui ajokorttiuudistuksen jälkeen. Harvalle vähimmäismäärä tunteja riittää ajokokeen läpäisyyn ensimmäisellä kerralla.

Ähtärin lukio houkuttelee – tarjoaa opiskelijoilleen ajokortin
Kurssista tavoitellaan vetovoimatekijää ensi kevään yhteishakuun.
Nuorten liikennerikkomukset lisääntyneet, kun ajokortteja on myönnetty poikkeusluvalla – Liikenneopettaja: "On käynnissä ihmiskoe"
Poliisin tiedossa on tältä vuodelta jo kymmeniä nuorten kuljettajien törkeitä liikenteen vaarantamisia.

“Yöllä voi päästää täysillä” – Nuorten törkeät ylinopeudet ovat lisääntyneet sen jälkeen kun uudistus helpotti ajokortin saantia
– Jo alle kouluikäiset oppivat, että on ihan normaalia pelleillä liikenteessä. Virkavalta on voimaton, sanoo lappilainen poliisi.
Muut hermostuvat liikenteessä useammin kuin me itse, kertoo kysely – perässä roikkuminen ja rajut ohitukset saavat hermot kiristymään
Kokenut ajo-opettaja seuraa huolestuneena yleisen piittaamattomuuden lisääntymistä liikenteessä.

Ajoradalle vai simulaattoriin liukastelemaan? Ratojen kohtalonhetket käsillä, kun ajokorttiuudistus vei asiakkaat
Juvan ajoharjoittelurata toimii normaalisti vielä elokuun ajan, mutta jatkosta ei ole tällä hetkellä tietoa.
Ratikkaa ajamaan haluaa moni - hakemuksia yli 500
Kurssille otetaan 65, eli vain hieman useampi kuin joka kymmenes.

Kuusi kiinnostavaa juttua sunnuntai-iltaan: Testaa, joko osaat uudet liikennesäännöt, ja lue, kuinka rahaa luodaan nappia painamalla
Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon kiinnostavimpia juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.
Kolea kevät siirsi moottoripyöräkauden alkua – poikkeusolot voivat jopa lisätä harrastajamääriä
Perinteisesti kaksipyöräiset ovat lähteneet liikkeelle vapun aikoihin.
Suomessa voi saada ajokortin ajamatta liikennevaloista, mutta miten kauan? Kaupungistuminen uhkaa näivettää maaseudun ajo-opetuksen
Suomessa voi suorittaa ajokokeen 90 paikkakunnalla, mutta määrä voi vähentyä lähivuosina.

Juvan ajoharjoitteluradan toiminta vaarassa loppua – simulaattoriajo syrjäytti liukasradan harjoitukset
Juvan ajoharjoitteluradan kävijämäärä on laskenut tuntuvasti.
Mopoautokortin ajokokeesta pomppaa yhä useampi – Juulia Ketola sai kortin kolmannella yrittämällä
Ajokorttiuudistuksen jälkeen reilu puolet läpäisee mopoauton ajokokeen ensimmäisellä kerralla. Ajokortin hinnan piti laskea, mutta uusimisten myötä näin ei käynytkään.