Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pino kirjastokirjoja.

Yhä useampi kirjasto tarjoaa palveluja automaateilla ja pidentää sen avulla aukioloaikojaan

Useat kirjastot laajentavat aukioloaikaa omatoimikirjaston periaatteella. Kirjastossa ei silloin ole henkilökuntaa paikalla. Iissä suunnitellaan palvelua pääkirjastoon.

Lappeenrannan kirjastotoimenjohtaja Marja Huuhtanen seisoo pääkirjaston tulevassa väistötilassa kauppakeskus Isossa-Kristiinassa.

Lappeenrannan pääkirjasto saa remontin ajaksi evakkotilat kauppakeskuksesta – tilat ovat nykyistä ahtaammat, mutta palvelut pysyvät kutakuinkin nykyisellään

Lappeenrannan pääkirjasto suljetaan ensi keväänä peruskorjauksen takia. Kirjasto muuttaa remontin ajaksi kauppakeskus Isoon-Kristiinaan.

Sodan ja rauhan keskus Muisti

Sodan ja Rauhan keskus Muistin avautuminen toi ehdokkuuden: Mikkeli ehdolla Vuoden museokaupungiksi

Vuoden museokaupungiksi valitaan kaupunki, joka on onnistunut museoratkaisuillaan tarjoilemaan suomalaista kulttuuriperintöä haastavissa olosuhteissa. Kilpakumppaneina ovat Turku ja Hämeenlinna.

Kainuun Museon johtaja Antti Mäkinen

Kainuun Museosta tuli korona-ajan voittaja: kävijämäärät kasvoivat vuonna 2020

Koko Kainuussa museokäyntien määrät kuitenkin laskivat.

kirkkonummen pääkirjasto

Arkkitehtuurin Finlandia Kirkkonummen uudelle pääkirjastolle – Fyyristä erikoisen tekee vanhan kirjaston sulauttaminen uuteen

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saa Kirkkonummen uusi pääkirjasto Fyyri. Kirjaston on suunnitellut helsinkiläinen JKMM-arkkitehdit.

Kuvakollaasissa Ateneum, Kiasma ja erilaisiin museoihin viittaavia kuvia, kuten tuulimylly, kello ja silli.

Oletko synkeä Palsa-museo vai ikionnellinen Muumimuseo? – Testaa mikä museo sinä olisit

Suomessa on yli 1000 museota. Kaikki niistä kertovat omalla tavallaan meistä ja menneisyydestä. Puoli seitsemän -ohjelmassa vietetään nyt museoviikkoa. Testaa museoviikon kunniaksi, mikä Suomen monista museoista sinä olisit.

Regina Rask

Regina Raskin blogi: Mitä käynti traktorimuseossa opetti minulle

Regina Rask on Puoli seitsemän-ohjelman toimittaja, joka rakastaa museoita. Viikolla 38 Puoli seitsemässä vietetään museoviikkoa, jonka aikana hän vierailee erilaisissa museoissa ympäri Suomen.

Mikkelin pääkirjaston lehtilukusali

Mikkelissä tunteita herättänyt kirjaston lukusalijupakka syvenee – nyt myös aluehallintovirasto on ottanut asiaan poikkeuksellisesti kantaa

Mikkelissä on herättänyt paljon tunteita ja keskustelua kaupungin suunnitelmat, joiden vuoksi pääkirjaston lehtilukusali saattaa joutua siirtymään nykyiseltä paikaltaan. Nykyiseen lehtilukusaliin kaavaillaan kaupungin asiointipistettä.

Kansallisarkiston työkaluja joita käytetään niittien poistoon asiakirjoista.

Jotta historiankirjat voidaan digitoida, ensin jonkun pitää irrottaa papereista niitit, klemmarit ja liimasiteet – tällainen on projekti, joka kestää nykytahdilla 86,7 vuotta

Valtionhallinnolla on rakennusten uumenissa liki 3500 täyttä huoneellista arkistoituja asiakirjoja. Ne voivat olla vielä joskus mennyttä yhteiskuntaa kuvaavia aarteita. Paperikasat vievät kuitenkin tilaa, joten nyt ne kaikki skannataan digimuotoon.

Esikoululainen harjoittelee kirjainten kirjoittamista Molla ABC mobiilisovelluksen avulla.

Vaasan Merikaarron lähikirjasto on suljettu tilapäisesti – päiväkoti tarvitsee lisätilaa

Kaksivuotinen esiopetuskokeilu tarvitsee lisätilaa Merikaarrossa. Tilat saadaan kirjastolta, ja kirjastopalvelut hoidetaan väliaikaisesti kirjastoautolla. Tavoitteena on saada uusi päiväkoti Merikaartoon.

Jukureiden kausikortteja voi lainata myös Mikkelin kaupunginkirjastosta

Jukureiden kausikortin saa lainattua jälleen kirjastosta

Yhdellä kirjastokortilla saa lainattua yhden kausikortin aina viikoksi kerrallaan.

Mikkelin pääkirjaston lehtilukusali

Kohu Mikkelin kirjaston lehtilukusalin tulevaisuudesta aiheutti palautevyöryn – kaupunki kaavailee siirtävänsä muita palveluitaan kirjaston tiloihin

Mikkelin pääkirjaston lehtilukusali saatetaan siirtyä nykyiseltä paikaltaan. Kaupunki kaavailee siirtävänsä nykyiseen lehtilukusaliin kehitysyhtiöidensä toimintaa. Tapaus on saanut monet kirjaston ystävät takajaloilleen.

Havainnekuva kaksi erillistä rakennusta yhdistävästä lisärakennuksesta.

Riihimäki käy loppusuorakamppailuun uudesta erä- ja luontokulttuurimuseosta – kaupunki julkaisi museon havainnekuvat

Riihimäen tarjous erä- ja luontokulttuurimuseoksi perustuu Suomen Metsästysmuseon ja Suomen lasimuseon laajentumiseen museokeskukseksi. Kaupunki on sitoutunut hankkeeseen noin kymmenellä miljoonalla eurolla.

Kuvassa on yleiskuvaa Uimastadionilta, missä ihmiset ottavat aurinkoa ja uivat.

Covid restrictions set to ease in the capital region

Museums, libraries and swimming pools will once again be accessible to the public.

Kuvassa on yleiskuvaa Uimastadionilta, missä ihmiset ottavat aurinkoa ja uivat.

Pääkaupunkiseudulla avataan julkisia tiloja ja harrastustoimintaa: museoihin, kirjastoihin ja maauimaloihin pääsee jälleen

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi torstain kokouksessaan löysentävänsä koronarajoituksia hieman. Julkisten tilojen osittaisen avaamisen lisäksi yksityistilaisuuksien henkilörajoitus nousee sisätiloissa 10 ja ulkona 50 henkilöön.

Hiidenportin kansallispuiston metalliritiläportaissa on oma muovinen liuska nelijalkaisille ystäville.

Hiidenportin kansallispuistossa alkavat korjaustyöt kesäkuun alussa

Kesän aikana retkeilijöitä haastatellaan eri kohteissa kansallispuiston alueella. Haastatteluita tehdään kesäkuun puolivälistä syyskuun loppuun. Kävijätutkimuksen tulokset ohjaavat alueen kehittämistä.

Lampaita Pensaskarissa.

Perämeren kansallispuiston perustamisesta tulee kuluneeksi 30 vuotta – kansallispuiston näkyvyyttä lisätään

Juhlavuonna kansallispuistoa kunnostetaan. Juhlat järjestetään kesällä, mikäli koronatilanne sallii.

Banksy, Love Is in the Air, 2003

Banksy tickets sell out before exhibition opens

Finland's museums are hoping for a record-breaking summer as art-starved visitors return.

Kansallisarkiston sisäänkäynti.

IS: Postin kadottama Kansallisarkiston lähetys löytyi

Tapahtunut ei muuta Kansallisarkiston aikeita kilpailuttaa kuriiripalveluita aineistolainojen kuljetuksissa.

Sallatunturin rinteet.

Lakiehdotus Sallatunturin kansallispuistoksi sai pääosin myönteistä palautetta – nimeksi ehdotetaan Sallan kansallispuistoa

Useissa palautteissa nousivat esiin metsästys kansallispuistossa, paikallisten asukkaiden ja yksityisten maanomistajien oikeudet sekä poronhoidon edellytysten turvaaminen.

Luminen Torronsuon metsämaisema luontotornista nähtynä

Tiistai 16.3.2021 (tv)

EU:n elpymistuki. Nesteen jalostamo. Kansallispuistot. Sääennuste.

Näkymä Rovaniemen kirjaston sisätiloista.

Huonontunut koronatilanne on kiihdyttänyt lainausta Rovaniemen pääkirjastossa – kirjasto ei silti ole nyt oikea paikka abeille opiskella

Moni abiturientti viettää parhaillaan lukulomaa ja etsii rauhaisaa lukutilaa esimerkiksi kirjastosta.

Lahden uusi museo Malva edestä päin, talvi

Mallasjuoman entiseen tehdaskiinteistöön valmistuvan uuden taide- ja muotoilumuseon nimeksi valittiin Malva

Lahden uudesta museosta puhutaan jatkossa visuaalisten taiteiden museona.

Remontoitu Jämsän Keskuskatu

Jämsän pääkirjasto muuttaa vuokralle kauppakeskus Forumiin

Toiveena on, että kirjasto toisi uutta eloa Jämsän keskustaan. 

Merikeskus Vellamo

Merikeskus Vellamo on ehdolla vuoden museoksi – viime vuonna palkinto jäi koronan takia jakamatta

Vuoden 2020 finalistit siirtyivät koronatilanteen takia suoraan tämän vuoden finaaliin.

Poni aitauksessa Kuopion eläinpuistossa.

Kuopion eläinpuisto on ostanut Rauhalahden eläinpuiston

Yritys toimii ensi kesästä alkaen sekä Vehmasmäessä että Rauhalahdessa.

Metsää Sipoonkorven kansallispuistossa.

Korona riehaannutti samoilemaan – Keski-Suomen kansallispuistoihin kävijäryntäys

Kävijämäärät kansallispuistoissa ovat kasvaneet pitkään, mutta korona sysäsi kasvuluvut kerralla uusiin kertoimiin.

Erämaalampi lokakuisena lämpimänä ja hieman sateisena päivänä.

Viitasaari lähdössä kisaamaan valtakunnallisesta erämuseosta

Tavoitteena on museokokonaisuus, joka houkuttelisi 100 000 kävijää vuosittain.

Kosken kartannon metsää, Salo, ilmakuva

Kouvola ei hae uutta erä- ja luontokulttuurimuseota kaupunkiin – esteeksi nousi liian korkea hinta

Uuden museon sijaintia ei ole vielä päätetty. Aiemmin Kouvola on ollut kiinnostunut museon saamisesta kaupunkiin.

Näkymä Sallatunturin laskettelurinteen yläasemalta itään. Selkeällä säällä' täältä näkee Venäjän tuntureille asti.  Lounaasta saapunut pyry peittää näkymän Natura-alueelle joulukuussa 2019.

Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja Sallan kansallispuistolaista

Kansallispuiston alue sijaitsee Sallan kunnassa ja se on kokonaan valtion omistuksessa.

Lampaita Pensaskarissa.

Haku Metsähallituksen paimenviikoille jatkuu vielä pari päivää – Viikonloppuun mennessä 1000 hakijaa

Ideana paimenviikoilla on maksua vastaan lomailla maatilamaisessa ympäristössä eläimiä hoivaten.

Lomailijat käyvät Ukko-Kolin huipulla ihastelemassa maisemia ja ottamassa valokuvia.

Keskiviikko 13.1.2021 (tv)

Koronamuunnos. Sähkökatkot. Kansallispuistot. Sääennuste.

Kotkan kaupunginkirjasto

Kotkassa pohditaan pääkirjaston tulevaisuutta – peruskorjaus näyttää vahvimmalta vaihtoehdolta

Vaihtoehtoina on ollut joko peruskorjata nykyinen pääkirjasto tai rakentaa sille uudet tilat.

Läheltä

Kirjastot haastavat asiakkaita uuden pariin Helmet-haasteilla

Pääkaupunkiseudun kirjastot haastavat jälleen kirjojen, musiikin, pelien ja elokuvien pariin.

Päiväkodin poika lukee Tatua ja Patua.

Lapissa alkaa vuoden alussa lasten lukutaitoa ja -intoa kehittävä kirjastohanke

Lapin kirjastoissa on toteutettu hyvin kirjaston ja perusopetuksen välistä yhteistyötä muun muassa kirjavinkkauksilla ja kirjastoseikkailuilla, mutta kirjastojen ja varhaiskasvatuksen välinen yhteistyö Lapissa on kirjavaa.

Keski-Suomen museo

Jyväskylän museoihin pääsee alkuvuoden kirjastokortilla

Perinteinen kampanja on voimassa tammikuun ja helmikuun ajan.

Jämsän Keskuskatu

Jämsä haluaa työryhmät selvittämään pääkirjaston sijoituspaikkaa - vaihtoehtoina uudisrakennus tai kauppakeskus

Jämsän pääkirjaston yhteyteen tulee tilat myös nuorisolle ja neuvonnalle.

Pennut ovat uskaltautuneet tassuttelemaan myös pesänsä ulkopuolelle.

Covid reduces Helsinki Zoo visits by a fifth

Coronavirus has drastically reduced visitor numbers to Helsinki’s Korkeasaari Zoo.

Läheltä

Etelä-Haagan kirjasto suljetaan reiluksi kuudeksi viikoksi remontin takia

Kirjasto remontoidaan "viihtyisäksi olohuoneeksi", kertoo Helsingin kaupunki.

Vaasan kirjastot sulkevat ovensa joulun ja uudenvuoden aikaan - henkilökunta lomautettuna

Joulun ja uudenvuodenaika on perinteisesti vuoden hiljaisinta aikaa kävijämäärältään Vaasan kirjastoissa.

Kirjat kirjahylly lukeminen kirjakauppa kirjasto

12 000 kirjaa joista 60:tä prosenttia ei ole kertaakaan lainattu – Luhangan kirkonkylän kirjasto muuttaa nyt kylätalon alakertaan

Uusissa tiloissa kirjastopalveluiden pitäisi olla helpommin vanhusväestön saatavilla.

Kirjahyllyjä.

Kaupunginkirjasto peruu kaikki omat tapahtumansa tältä vuodelta

Osa kirjastoista toimii pienissä tiloissa, eikä turvavälien säilymistä tapahtumissa voida aina taata.

Lapset istuvat ruokasäkkien vieressä Kabulissa.

Perjantai 9.10.2020 (tv)

Nobelin rauhanpalkinto. Pyörävalot. Kirjastoautot. Silakkamarkkinat. Sää.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle