Uusimmat artikkelit
Ilmajoella järjestetään lauantaina Suomen painikauden kovimmat kansainväliset kilpailut
Nykymuodossaan jo 15. kertaa järjestettävään Arvo Haavisto -turnaukseen saapuu yli 80 painijaa 11 eri maasta.
Näissä lajeissa venäläisurheilijat pääsevät jo kilpailemaan – moni kyseenalaistaa kulisseissa Suomen kannan
Paine venäläisurheilijoiden mukaan ottamiseksi Pariisin olympiakisoihin kasvaa, kun Kansainvälinen olympiakomitea kokoontuu Intiassa. Tästä jutusta pääset selville jokaisen lajin tilanteesta.
Pekka Holopaisen kolumni: Tämä yksityiskohta kertoo liikaa perinteisen mitalilajin tilanteesta – yksi ainoa urheilija jaksoi parhaaseen ikään
Painin olympiamitalistit ovat keskimäärin 27-vuotiaita. Suomessa painin kilpalisenssin omistaa yksi ainoa vuonna 1995 syntynyt urheilija. Tämä kertoo kaiken perinnelajin ongelmista, kirjoittaa Pekka Holopainen.
Suomen olympiatoivolle jättipettymys – Arvi Savolainen turhautui MM-kisoissa, jotka päättyivät yllättävästi: ”Tuli aika pommina”
Arvi Savolainen kärsi tappion Liettuan Mindaugas Venckaitisille kolmannella kierroksella. Savolaisen mukaan painista puuttuu vielä rutiinia raskaiden aikojen jälkeen.
Painilupauksen lopettaminen järkytti maajoukkuevalmentajat – nyt Toni Metsomäki tavoittelee olympiapaikkaa ja lääkärintutkintoa
Nuorten arvokisamitalisti lopetti uransa kuin seinään juhannuksen jälkeen 2020 ja panosti kaikkensa päästäkseen opiskelemaan lääketiedettä. Yliopistossa painikipinä syttyi taas.
Tampere menetti painikisat ja järjestäjät ovat ahtaalla – urheiluseura joutuu karsimaan vähän kaikesta, kun palkkiorahat menivät sivu suun
Kansainvälisen painiliiton päätös siirtää alle 23-vuotiaiden MM-kilpailut pois Tampereelta harmittaa seuraväkeä. Saamatta jää lajiliiton palkkiorahat ja näkyvyyttä Tampereelle tapahtumapaikkana.
Nuorten MM-painit siirretään pois Tampereelta – ”Olemme erittäin pettyneitä”
Kansainvälinen painiliitto on päättänyt, ettei alle 23-vuotiaiden MM-kisoja järjestetä Tampereella.
Kattojärjestö jatkaa Suomen MM-järjestäjien painostamista Venäjän hyväksi – ”Viisumi myönnettävä kaikille”
Kansainvälisen painiliiton johtaja kertoo Yle Urheilulle, että Venäjän ja Valko-Venäjän painijoiden on saatava viisumi Tampereen MM-kisoihin. Suomen painiliitto varautuu pitkään järjesteltyjen kisojen menettämiseen.
Painissa on kehkeytymässä jälleen valintasoppa – Elias Kuosmaselle tai Konsta Mäenpäälle jää pian luu käteen
Suomella on hieno tilanne raskaan sarjan painijoiden suhteen, kun sekä Kuosmanen että Mäenpää ovat kansainvälistä tasoa. Kuitenkin vain toinen heistä saa olympiahaaveiden kannalta tärkeän MM-paikan.
Suomelta uhattiin viedä MM-kisat, nyt ukaasiin on vastattu – tästä syystä Painiliitto uskoo yhä, etteivät venäläiset saa viisumia
Kansainvälisen kattojärjestön uhittelun kohteeksi joutunut Painiliitto antoi vastauksensa vaatimuksiin venäläisten päästämisestä Suomeen MM-kisoihin. Painiliitto kertoi, ettei se voi vaikuttaa urheilijoiden viisumeihin.
Pekka Holopaisen kolumni: Venäläisten laskeminen Tampereen MM-kisoihin olisi karmea mainelommo
Painiliitto toivoo kädet ristissä, että Venäjän röyhkeät vaatimukset pysähtyisivät viimeistään viisumiprosessiin. Sekään ei olisi kunniallisin perääntymistie, kirjoittaa Pekka Holopainen.
Suomi on menettämässä suurtapahtuman, jos venäläispainijat eivät saa viisumia – ”Vastausaikaa ensi keskiviikkoon”
Kansainvälinen painiliitto vaatii, että Venäjän ja Valko-Venäjän urheilijat pääsevät Tampereelle nuorten MM-kisoihin. Muuten uhkaa jättikisojen menetys. Ulkoministeriö ei pysty lupaamaan viisumeita.
Luottamuksellinen kysely EM-fiaskon jälkeen hämmentää Suomen maajoukkueen edustuspainijoita – ”Todella vaikea ymmärtää”
Suomen kärkipainijoilta kysyttiin mielipidettä ulkomaalaisen päävalmentajan palkkauksen tuomasta lisäarvosta.
Suomalaisille karua kyytiä painin EM-kisoissa – päävalmentaja latasi haastattelussa tylyn palautteen: ”Olivat unessa”
Suomalaisten ottelut painin EM-kisoissa Zagrebissa jäivät vähiin: kuusi urheilijaa, kuusi ottelua, kuusi tappiota.
Jonni Sarkkinen paini nuorten Euroopan mestariksi – ”Se on pienestä asti ollut ykkösjuttu”, toteaa tuore mestari
Painiperheestä tuleva tuore mestari aloitti painiharrastuksen alle kouluikäisenä, ja nyt haaveissa välkkyy jo olympiaedustus.
Suomeen painin nuorten EM-kultaa – Tino Ojala liittyi harvalukuiseen suomalaisjoukkoon
Suomalainen paini sai tiistaina tuoreen arvokisamenestyksen, kun Tino Ojala otti Euroopan mestaruuden Bukarestissa nuorten EM-paineissa. Jonni Sarkkinen paini tiensä keskiviikon finaaliin.
Kaisa Mäkäräinen herkistyy muistelemaan suurta esikuvaansa – halusi ampumahiihdon tienraivaajaksi: ”Minun kauttani suomalaisten olohuoneisiin”
Rauhallisena persoonana tunnettu alppihiihtolegenda Tanja Poutiainen-Rinne paljastaa Yle Urheilun uusimmassa Jatkoerä-jaksossa, mikä saa hänet raivostumaan.
Lauri Markkasen johdolla olympialaisiin? Tältä Suomen joukkue Pariisin vuoden 2024 kisoihin näyttää juuri nyt
Pariisiin kesäolympialaisiin on reilu puolitoista vuotta aikaa. Kisoihin tähtää myös vasta 11-vuotias suomalaislahjakkuus.
Painin yllätysmitalisti hämmästyi vaa'alla – vain tämä mies saa Konsta Mäenpään itseluottamuksen karisemaan
Järkälemäinen raskaansarjan painija Konsta Mäenpää astelee uudessa asemassa molskille maanantaina Belgradin MM-kisoissa. Ilmajoen mies saavutti keväällä harvinaiset rajapyykit suomalaisen painin historiassa.
Maailmanmestari Petra Olli aloittaa Tampereella tyttöjen oman painiakatemian: "Ei meitä naispainijoita liikaa täällä Suomessa ole"
Nykyään valmentajana työskentelevä painija toivoisi etenkin tyttöjä ja naisia lisää lajin pariin. Nuoret painijat kaipaavat myös uusia esikuvia.
Loukkaantuminen painitreeneissä päätti Arvi Savolaisen kauden MM-kisojen kynnyksellä – edessä puolen vuoden kuntoutumisjakso
Savolaisen ranne leikataan torstaina Helsingissä. Painija on jo siirtänyt tavoitteensa ensi vuoteen.
Kovat ottelut ja tuntuvat palkkiot vetävät suomalaispainijoita Bundesliigaan
Saksalainen Bundesliiga kiehtoo jälleen suomalaispainijoita.
Suomen painitähti Konsta Mäenpää tuskaili, kun hänen olisi pitänyt laihduttaa 10 kiloa – päätti tehdä rohkean ratkaisun, joka tuotti heti tulosta
Konsta Mäenpään tarina on oiva esimerkki siitä, kuinka tärkeää on saada pidettyä lapset urheiluseuroissa mukana teini-iän myllerryksessä. Mäenpään matka aikuisten arvokisamitalistiksi on täynnä yllättäviä käänteitä.
Yli 300 nuorta painijaa kokoontuu viikonloppuna Kokkolaan – SM-kisat käydään lauantaina
Lauantaina Kokkolassa väännetään 15- ja 20-vuotiaiden suomenmestaruuksista.
Arvi Savolaiselle uran ensimmäinen aikuisten arvokisamitali – suomalainen oli voimaton EM-finaalissa, katso miten kulta ratkesi
Arvi Savolainen hävisi Unkarin EM-kisoissa finaaliottelun Kiril Miloville. EM-hopea on Arvi Savolaiselle uran ensimmäinen aikuisten arvokisoissa.
Kuka oikein on Suomen tuore painisankari Konsta Mäenpää? Päävalmentaja: "Vielä tulee sekin aika, että Konsta leipoo vastustajia huolella"
Budapestin EM-painien pronssi oli Konsta Mäenpään, 24, ensimmäinen aikuisten arvokisamitali. Painimaajoukkueen päävalmentaja Juha Lappalainen avaa Mäenpään menestyksen taustoja.
Konsta Mäenpäälle painin EM-pronssia! Suomelle jättipotti, myös Arvi Savolainen varmisti mitalin
Konsta Mäenpää voitti pronssiottelussa Franz Richterin. Arvi Savolainen painii sunnuntaina EM-finaalissa.
Painitähti Arvi Savolaisella on tapa, jonka takia hän joutuu sosiaalista mediaa selatessaan jännittäviin tilanteisiin
Sydänoperaatiossa syksyllä käynyt Arvi Savolainen lähtee viikonlopun EM-paineihin mitali mielessä. Savolainen ei halua vielä tietää avausvastustajansa nimeä, vaikka ottelukaaviot on jaettu.

Ukrainalainen olympiavoittaja tyrmää Vladimir Putinin väitteet Ukrainan natseista: "Olen elävä esimerkki, että kyseessä on järjetön valhe"
Zhan Beleniuk juhli viime kesänä olympiavoittoa Tokiossa. Nyt Yle Urheilun haastattelema painitähti toimii Ukrainan parlamentissa ja yrittää puolustaa maataan Venäjän hyökkäykseltä.
Sara ja Rita Rantonen ovat Suomen mestareita ja Harjun Woiman ainoat kilpajunioritytöt – "Saa enemmän kovuutta kun painii poikia vastaan"
Naispaini on pysynyt Suomessa suhteellisen harvinaisena lajina. Tyttöharrastajien määrä on kasvanut tasaisesi, mutta edes Petra Ollin kolmen vuoden takainen maailmanmestaruus ei ole nostanut merkittävästi naispainin suosiota. Jyväskylässä painii kaksi nuorta suomenmestarityttöä.
Ähinä on kovaa, kun jakutialaisessa painilajissa otellaan puukapulan herruudesta – maailman parhaat iskevät viikonloppuna yhteen Pyhtäällä
Mas-wrestlingin maailmancup-kilpailu tuo Pyhtäälle 80 urheilijaa eri puolilta maailmaa. Suomessa lajilla on kymmenkunta aktiivista harrastajaa.
Suomen painihuippu Arvi Savolainen kärsii sydämen rytmihäiriöistä – joutunut useamman kerran sairaalaan: "Oireet ovat vahvistuneet"
Suomen ykköspainijat kärsivät terveysongelmista. Arvi Savolainen joutuu sydämen rytmihäiriöiden takia toimenpiteeseen. Elias Kuosmasen molemmat kädet leikattiin syksyllä, minkä vuoksi häneltä jää todennäköisesti EM-kisat väliin.
Urheilun pukeutuminen puhuttaa ja myös ikivanha sumopaini venyttää sääntöjään – MM-mitalisti Oskari Riihioja: "Onneksi saa olla kalsarit"
Urheilupukeutumisen tiukkoja sääntöjä vastustetaan, venytetään ja välillä myös muutetaan. Jopa perinteisiä rituaaleja noudattava sumopaini sallii nykyään alushousut "sumovaipan" alle.
Arvi Savolainen paini 23-vuotiaiden MM-pronssia
Arvi Savolainen on taistellut keräilyotteluiden kautta MM-pronssia painin alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa Belgradissa.
Suomalaispainija joutui todella harvinaisen "kalsarifarssin" uhriksi – Joni Komppa avaa, mitä ihmettä matolla tapahtui: "Luulin, että se oli vitsi"
Pronssiotteluun edennyt Arvi Savolainen kaatoi armenialaisen Albert Yeghikyan, jolla oli painitrikoiden alla pitkät shortsit. Yeghikyan sai otella toisin kuin Joni Komppa, joka hylättiin shortsien takia.
Markus Sihtolan pronssimatsi päättyi loukkaantumiseen – puolivälierissä pettynyt Arvi Savolainen pääsi mukaan keräilyeriin
Arvi Savolainen ja Otto Ketonen jatkavat vielä urakkaansa keskiviikkona alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa.
"Kalsarifarssi" suututtaa Suomen joukkuetta nuorten MM-paineissa – Markus Sihtola pronssiotteluun, Arvi Savolaiselle tappio jo puolivälierissä
Markus Sihtola painii illalla alle 23-vuotiaiden MM-pronssista.
Petra Olli maksoi menestyksestään kovan hinnan – terapia ja lääkitys pelastivat: "Muuten en istuisi nyt tässä"
Tiistaina julkaistaan Petra Ollin kokemuksista avoimesti kertova kirja. Urheiluhullut-ohjelmassa vieraillut Olli kertoo, että hänen oli vaikeaa hakea apua ongelmiinsa.
Kirja: Petra Olli uhrasi urheilulle fyysisen ja henkisen terveytensä – painin maailmanmestari on maanantaina Urheiluhullujen vieraana
Painiuransa Petra Olli on Urheiluhullut-ohjelman vieraana maanantaina. Ollin elämäkerta julkaistaan tiistaina.
Peltokangas avasi MM-painit voitolla, mutta toisessa ottelussa tuli selvä tappio – "Uskomatonta kuraa minulta"
Painin MM-kisoissa Oslossa avattiin torstaina kreikkalais-roomalaisen painin sarjat, ja matolla nähtiin kaksi suomalaispainijaa.
Vapaapainija Jere Heino MM-matolla heti kisojen alkuun – vastassa EM-mitalisti
125 kilon sarjassa painiva Jere Heino kohtaa avausottelussaan Puolan Robert Baranin.

Suomi viidellä painijalla MM-kisoihin – olympiakävijöille kisat tulivat liian nopeasti
Elias Kuosmanen ja Arvi Savolainen eivät ole mukana Oslon MM-kisoissa ensi viikolla.
Vaasan Voima-Veikkojen painijoille SM-mitalit – edellinen mitali Vaasaan 58 vuotta sitten
Vaasan Voima-Veikkojen Nestori Mannila otteli sarjassaa kultaa ja Oliver Pada omassa sarjassaan hopeaa.
Arvi Savolainen kuin raivo härkä SM-molskilla – lähtee painimaan Saksan Bundesliigaan
Haussa harjoitusvastustaja ja painirutiinia Saksan Bundesliigasta, suuntana nürnbergiläisseura.
Tokiossa karvaasti pettynyt Arvi Savolainen ei lähde painin MM-kisoihin Osloon – "On ollut sen verran rankka projekti"
Ilmajoella painin SM-kisoihin valmistautunut Savolainen kertoo seuraavan suuren tavoitteensa siintävän ensi vuoden EM-kisoissa. Hän tietää nyt, mitä tekisi toisin Tokion pronssiottelussa.
Elias Kuosmasella on edessään tiukka painivalinta, jossa molemmat vaihtoehdot ovat hyviä – "Kysymys on todella vaikea"
Painija Elias Kuosmanen kertoi Yle Urheilulle pohtivansa, pysyykö raskaassa sarjassa vai vaihtaako takaisin 97-kiloisiin. Entiset suomalaiset painijat näkevät molemmissa vaihtoehdoissa puolensa.
Elias Kuosmanen joutui leikkaukseen painittuaan Tokiossa, taistelu oli jälkiviisaana "tyhmänrohkeaa" – pohtii jatkoaan raskaassa sarjassa
Suomalaispainija Elias Kuosmanen kertoo Yle Urheilulle kyynärpäänsä leikkauksesta, johon joutui Tokion olympialaisissa tulleen vamman myötä.
Suomessa asuvat urheilijat kertovat Afganistanissa olevien perheidensä epätoivoisesta tilanteesta – "Välillä mietin, olisinko siellä edes elossa"
Yle Urheilun haastattelemia urheilijoita piinaa epätietoisuus Afganistanissa olevien läheisten voinnista. Maasta jatkuvasti kantautuvat synkät uutiset ovat lisänneet nuorten urheilijoiden huolta.
Kajaanilaisen painituomari Stevo Petrovicin mukaan Tokion olympialaisissa ei pääsee syntymään tunnetta isoista kisoista
Petrovic oli tuomaroimassa painia myös viisi vuotta sitten Rion olympialaisissa. Nyt käynnissä olevat kilpailut ovat siis kokonaan toisenlaiset kuin edelliset olympialaiset ja arki vaatiikin melkoista järjestelyä.
Arvi Savolainen sätti itseään, mutta Petra Olli muistutti vaikeasta tilanteesta – seuraavaksi ajatukset on saatava irti painista: "On sellaisia pohjalaisia vinkkejä"
Yle Urheilun asiantuntija Petra Ollin mukaan Elias Savolainen onnistui hienosti pronssiottelun avausjaksolla. Maailmanmestari uskoo, että niin Savolaisen kuin Elias Kuosmasen asenne voi vielä myöhemmin kantaa olympiamenestykseen asti.