Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Isossa salissa on runsaasti oransseihin vaatteisiin pukeutuneita marjanpoimijoita.

Poliisitutkintojen ja rikosepäilyjen seuraus: yksikään thaimaalainen ei ole jättänyt viisumianomusta marjanpoimintaa varten

Ulkoministeriön mukaan viisumihakemuksissa on ollut puutteita, jonka vuoksi niitä ei ole voitu jättää. Luonnontuotealan toimialajärjestö pitää tilannetta hälyttävänä.

Marjanpoimijat punnitsevat mustikkalaatikoita

HS: Marjayritysten johtajien omaisuutta takavarikkoon ihmiskauppaepäilyjen yhteydessä

Poliisin vaatimuksesta tehty takavarikko liittyy poliisin ja rajavartiolaitoksen tutkinnassa olevaan thaimaalaisten marjanpoimijoiden ihmiskauppajuttuun.

Lapin käräjäoikeuden rakennus, talon seinässä teksti OIKEUSTALO.

Ihmiskaupasta epäillyn marjayritys Polarican Kriston omaisuutta takavarikkoon miljoonan euron edestä

Thaimaalaisen liikekumppanin tutkintavankeus jatkuu jo kahdeksatta kuukautta. Epäillyt ovat kiistäneet rikoksen.

Mustikan keruuta Ruunaan maisemissa.

Viranomaiset ovat tarkastuksissa havainneet poimintapaikoilla paljon lainvastaisuutta, mutta heiltä puuttuvat keinot puuttua epäkohtiin

Viranomaisten havainnot ja poimijoiden kertomukset eroavat marjayritysten antamista vastauksista. Viranomaiset pitävät marja-alaan käytössä olevia valvontakeinoja riittämättöminä.

Marjanpoimijat kantavat juuri poimittua mustikkaa laatikoissa punnitukseen.

Jatkossa thaimaalaisilla marjanpoimijoilla pitää olla tuhansia euroja tilillä ennen Suomeen tuloa – marja-ala kritisoi ulkoministeriön vaatimusta

Ulkoministeriön esitys voi estää poimijoiden tulemisen kokonaan Suomeen ensi kesänä, arvioi Arktisten aromien toiminnanjohtaja Birgitta Partanen.

Marjastaja poimii mustikoita marjanpoimurilla.

Marjanpoimijakiintiölle loppu – lainsäädännön pikaisella uudistamisella haluttiin parantaa poimijoiden asemaa, mutta paljon jäi tekemättä

Ensi kesänä noudatetaan vielä marjalakia. Poimijat haluttaisiin kuitenkin työsuhteiden piiriin.

Thai-poimijat keräävät mustikkaa Luumäellä 2018.

Marjanpoimintajärjestelyissä taas nytkäys eteenpäin – Ulkoministeriö ilmoitti, että thaipoimijoille voidaan myöntää viisumeita ensi kesälle

Ulkoministeriö perui marraskuisen päätöksensä viisumien myöntämisen keskeyttämisestä. Nyt tehdyn päätöksen mukaan jokainen viisumi tutkitaan erityisen tarkasti.

Thai-poimijat keräävät mustikkaa Luumäellä 2018.

Marjanpoimijoiden ihmiskaupasta epäillyn thaimaalaisen tutkintavankeus jatkuu yhä

Lapin käräjäoikeus on jatkanut ihmiskaupasta epäillyn thaimaalaisen marjanpoimijoiden koordinaattorin tutkintavankeutta.

Kaksi thaimaalaista marjanpoimijaa istuu mustikkalaatikoiden luona.

Luonnonmarja-alan yrittäjien toive toteutui: marjanpoimijoista ei tulekaan työsuhteisia

Työvoima- ja elinkeinoministeriö kertoo, että marjanpoimijoiden asemaa koskevaan valmisteluun otetaan aikalisä.

Mustikan keräämiseen käytettäviä tarvikkeita

Marjanpoimintaan haetaan helpotusta teknologiasta – poimijoille tekoälysovelluksia ja marjaämpärit droonien kyytiin

Kansainvälisessä Ferox-hankkeessa kehitetään tekoäly-, data- ja robotiikkateknologioita tukemaan poimintatyötä suomalaisissa metsissä.

Marjanpoimintaa Kärsämäellä

Thaimaalaisten marjanpoimijoiden työsuhde voi törmätä heti lakikiemuroihin

Ihmiskauppaepäilyjen varjostaman luonnonmarja-alan kriisi ei ole ratkeamassa helposti. Thaimaalaisten poimijoiden tie työntekijöiksi vaatii useita muutoksia lainsäädännössä.

Lähikuva marjaämpäristä mustikoiden keskellä. Käsi keräämässä marjoja punaiseen ämpäriin.

Rikostutkinnat olivat viimeinen pisara: marja-alan erikoisasema pois, thaipoimijoista tehdään työntekijöitä

TEM haluaa, että thaimaalaisten marjanpoimijoiden asema olisi samanlainen kuin kausityöluvalla marjatiloilla työskentelevillä ulkomaalaisilla.

puhdistamatonta mustkkaa isossa astiassa.

Ihmiskauppaepäilyn leimaamat ”verimarjat” hermostuttavat marja-alaa – sinäkin saatat tietämättäsi syödä niitä

Osa marja-alan yrittäjistä kokee, että viime kesän marjoista on ansaittu osin vääryydellä. Nyt ne ovat jo tuotannossa, mutta epäilyjä on siitäkin, että epäeettisellä marjalla käydään vielä kauppaa.

Marjanpoimintaa Kärsämäellä

Marjayritykset eivät halua työsuhdetta thaimaalaispoimijoille ja kertovat noudattavansa näin poimijoiden toivetta

Muutos estäisi yrittäjien mukaan alalle elintärkeiden thaipoimijoiden saapumisen Suomeen. Yrittäjien mukaan thaipoimijat eivät halua työsuhdetta, eivätkä Thaimaan viranomaiset sitä enää vaadi.

Mies istuu kirjahyllyn edessä.

Ihmiskauppasyytteistä vapautettu ex-marjakeisari uskoo, että koko bisnes voi kaatua parissa kuukaudessa: “Niin iso asia, ettei sitä oikein tajuta”

Marja-alalle olisi saatava sopimus järjestelyistä parissa kuukaudessa, jos suomalaisten marjayritysten olemassaolo halutaan turvata, sanoo pitkään alalla toiminut Kari Jansa.

Hillan suppuja Rovaniemellä Ounasvaaralla.

Ulkomaalaisten marjanpoimijoiden ensi kesän tarkka määrä on vielä auki – TE-toimisto odottaa lisätietoa kahden yrityksen rikostutkinnan keskellä

Poliisitutkinnassa on kaksi suomalaista marjayritystä, tutkittavana rikosnimikkeenä muun muassa törkeä ihmiskauppa. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto ei kommentoi tutkintaa.

Hietaniemen uimarannalla Helsingissä vietettiin hellepäivää 15. heinäkuuta.

Maanantai 2.1.2023 (radio)

Huumekuolemat. Thaipoimijat. Keskilämpötila. Sähkön säästäminen. Sääennuste.

Kuvakombo työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Soraisesta, marjanpoimijoiden koulutustilaisuudesta Thaimaassa ja Polarica Marjahankinta oy:n entisestä toimitusjohtaja Jukka Kristosta.

MOT:n saama tallenne paljastaa: Thaipoimijoiden riistosta kerrottiin viranomaisille jo pari vuotta sitten, mutta toiminta sai jatkua

Lahjusrikoksesta epäilty hallitusneuvos Olli Sorainen johti kokousta, jossa Thaimaan viranomaiset avasivat marjayritys Polarican väärinkäytöksiä seikkaperäisesti.

Mustikoita ämpärissä.

Marjanpoimijoiden ihmiskaupasta epäillyn thaimaalaisen tutkintavankeus jatkuu kolmatta kuukautta

Lapin käräjäoikeus jatkoi ihmiskaupasta epäillyn thaimaalaisen marjanpoimijoiden koordinaattorin tutkintavankeutta.

Marjastaja poimii mustikoita marjanpoimurilla.

Ministeriön valmistelema muutos muuttaisi luonnonmarjojen keräämisen yrityksille työsuhteiseksi

Ministeriön mukaan työsuhteisuus toisi poimijoille turvaa ja työntekijöiden suojaksi säädetyt lait, kuten työsopimuslaki, työturvallisuuslaki ja työterveyshuoltolaki tulisivat sovellettaviksi.

Isossa salissa on runsaasti oransseihin vaatteisiin pukeutuneita marjanpoimijoita.

HS: Jukka Kristo vapautettiin tutkintavankeudesta – epäillään edelleen törkeästä ihmiskaupasta

Lehden mukaan Polarica Marjahankinta oy:n entinen toimitusjohtaja vapautettiin, mutta määrättiin matkustuskieltoon.

Marjanpoimintaa Kärsämäellä

Thaimaa vaatii marjayrityksiä palkkaamaan thaipoimijat työsuhteisiin, mutta todellisuudessa se ei ehkä ratkaisisi alan ongelmia

Marja-alalla on pitkään tunnistettu hyväksikäytön riskit, mutta toistaiseksi kaikilta osin kestävää ratkaisua poimijoiden suojaamiseksi ei ole olemassa.

Thaimaan suurlähettiläs Chavanart Thangsumphant seisoo rantamaisemassa ja hymyilee kameralle, taustalla vesistöä.

Thaimaan suurlähetystö alkaa selvittää marjanpoimijoidensa asemaa Suomessa – tavoite on kitkeä pois poimijoiden epäinhimillinen kohtelu

Thaimaan suurlähettiläs Chavanart Thangsumphant toivoo, että Suomi ja Thaimaa voivat yhdessä tukkia lakien porsaanreiät, jotta ihmiskauppaa ja korruptiota voidaan torjua yhteistyössä.

Sinipaitainen Janne Naapanki seisoo elintarviketeollisuushallissa ja katsoo kameraan.

Marjayrittäjä kritisoi kovin sanoin viranomaisia – vaatii kaikkia alalla toimineita vaihtoon rikostutkinnan ajaksi

Sotkamolaisen marja-alan yrittäjän Janne Naapangin mielestä marja-alan viranomaistoiminta pitäisi tuulettaa kunnolla ainakin alaa koskevan rikostutkinnan ajaksi.

Marjanpoimijat punnitsevat mustikkalaatikoita

Näin suomalainen marjabisnes toimii: tuhannet poimijat ahertavat metsissä jopa 14-tuntisia päiviä jokamiehenoikeuden ja marjayritysten varassa

Marjanpoimijoiden katsotaan toimivan Suomessa jokamiehenoikeutta hyödyntävinä turisteina, mutta käytännössä he ovat koordinaattorien ja marjayritysten vallassa lähes kaikissa asioissa.

Marjanpoimijat punnitsevat mustikkalaatikoita

Ihmiskaupasta epäillyn marjayrityksen asiakas Valio ilmoittaa työolojen tarkastuksista etukäteen: työntekijöitä ei aina kuulla

Ihmiskauppatutkinnan keskiössä oleva Polarica Marjanhankinta on Valion suurin marjantoimittaja. Valio aikoo tehdä päätöksiä yrityksen suhteen sitten, kun lisätietoa rikosjutusta saadaan.

Marjanpoimintaa Kärsämäellä

AVI löysi marjalain noudattamisessa reilusti puutteita: poimijoita ei opastettu oikeuksista, osalle ei löytynyt edes asiallisia poimintavarusteita

Luonnonmarjojen poimintaan kohdistuvissa työsuojelutarkastuksissa on havaittu myös, että poimijat arastelevat puhumista viranomaisille.

Nainen poimii mustikoita marjanpoimurilla.

Ihmiskauppaepäilyjen takia vangittuna oleva Jukka Kristo on siirretty pois tehtävästään – kaupan ala seuraa tutkinnan etenemistä

Ihmiskauppatutkinnassa vangittu marjanhankintayrityksen toimitusjohtaja on siirretty pois tehtävästään, ilmenee Patentti- ja rekisterihallitukselle toimitetuista tiedoista.

Työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Sorainen

Helsingin käräjäoikeus vangitsi ministeriön hallitusneuvoksen – poliisin on annettava lisäselvitystä viikon kuluessa

Työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Soraista epäillään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Kaksi puolukkasankoa aurinkoisessa metsässä, jäkälä- ja varpumättäällä.

”Marjayhtiö Polarican toiminta jatkuu normaalisti”, sanoo talousjohtaja eikä kommentoi rikosepäilyjä

Polarica ei vielä ole suunnitellut ensi vuoden marjasesonkia ja poimijoiden hankkimista. Yhtiön talousjohtaja ei kommentoi ihmiskauppaepäilyjä tai toimitusjohtajan tutkintavankeutta.

Työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Sorainen

TEM aloittaa sisäisen tarkastuksen hallitusneuvoksen rikosepäilyjen takia – rikosoikeuden professori pitää tapausta ainutlaatuisena Suomessa

Hallitusneuvos Olli Sorainen oli keskeisessä asemassa ulkomaalaisten marjanpoimijoiden asemaan vaikuttavan marjalain valmistelussa. Nyt häntä epäillään lahjuksen vastaanottamisesta ja esitetään vangittavaksi.

Isossa salissa on runsaasti oransseihin vaatteisiin pukeutuneita marjanpoimijoita.

Korkea virkamies pidätetty thaimaalaisia marjanpoimijoita koskevassa rikostutkinnassa – yrityksen toimitusjohtajaa epäillään törkeästä ihmiskaupasta

Useat poliisilaitokset tutkivat laajaa ihmiskaupparikoskokonaisuutta, jossa epäillään, että Suomessa työskenteleviä thaimaalaisia marjanpoimijoita on joutunut ihmiskaupan uhriksi.

Myamarin pakolaisperhe osti omakotitalon metsästä marjoista saaduilla tuloilla.

Lapsena pakkoliittoon naitettu pariskunta muutti 15 vuotta sitten Suomeen ja alkoi poimia marjoja – nyt he ostivat marjarahoilla talon

Viisihenkinen perhe saapui kiintiöpakolaisina Suomeen Thaimaan pakolaisleiriltä 2007. Myanmarista lähtöisin olevat vanhemmat ovat onnistuneet kotoutumaan hyvin suomen kielen ja töiden ansiosta.

Lapin käräjäoikeuden rakennus, talon seinässä teksti OIKEUSTALO.

Polarican toimitusjohtaja Jukka Kristo on vangittu toistaiseksi, voi vaatia vapauttamistaan käräjäoikeudessa

Marjayritys Polaricaa sekä thaimaalaisia marjanpoimijoita vuosia välittänyttä yrittäjää epäillään ihmiskaupasta vuosina 2020–2022. Polarica on kiistänyt kaikki epäilyt lainvastaisuuksista.

Mustikoita kypsymässä metsässä heinäkuussa 2022.

Marjayhtiö Polarican ihmiskauppaepäily ulottuu myös Ruotsiin

Ruotsin maahanmuuttovirasto on tehnyt poliisille ilmoituksen marjayhtiö Polarican ihmiskauppaepäilystä Haaparannalla.

Yli pursuava hillaämpäri.

Marjayhtiö Polarican toimitusjohtajaa epäillään ihmiskaupasta

Reilu vuosi sitten voimaan tulleessa niin kutsutussa marjalaissa täsmennettiin marja-alan toimijoiden velvollisuudet suhteessa poimijoihin.

Isossa salissa on runsaasti oransseihin vaatteisiin pukeutuneita marjanpoimijoita.

Ihmiskaupasta epäilty pohjoissuomalainen marjayritys Polarica ja vangittu toimitusjohtaja kiistävät lainvastaisuudet

Poliisin esitutkinnassa epäillään, että Polarica marjanhankinnan toiminnassa on syyllistytty ihmiskauppaan muun muassa erehdyttämällä ja riistämällä Suomeen kausityöläisiksi tulleita thaimaalaisia marjanpoimijoita.

Kypsiä hilloja suolla

Pohjoissuomalaista marjanhankintayritystä epäillään ihmiskaupasta – esitutkinnassa on vangittu kaksi henkilöä

Esitutkinnassa epäillään, että kymmenillä thaimaalaisilla marjanpoimijoilla on teetetty pakkotyötä kolmen viime vuoden aikana. Tutkinnan keskiössä on pohjoissuomalainen ja thaimaalainen yritys.

Thaimaalaisia marjanpoimijoita Suomessa.

Poliisi epäilee pohjoissuomalaista marjayritystä ihmiskaupasta – pakkotyön kaltaisiin oloihin joutunut jopa kymmeniä marjanpoimijoita

Poliisin mukaan thaimaalaiset marjanpoimijat joutuivat erehdytyksen ja riiston kohteeksi. Majoituksen olosuhteet olivat heikot.

Mirja Hytönen esittelee keräämiään puolukoita Mikkelin torikojulla.

Mainion marjasyksyn outo käänne – monet tutut puolukkakankaat ammottavat tyhjyyttään

Mainion lakka-, mustikka- ja puolukkasadon keskelle on laskeutunut yllättävä ilmiö. Elokuun kuivuus ilmeisesti romutti satotoiveet etenkin Kaakkois-Suomesta

Puolukkaa mäntymetsässä.

Perjantai 2.9.2022 (radio)

Budjettiehdotus. Ukrainan tukeminen. Kokaiinin käyttö. Puolukkasato. Sääennuste.

Yli pursuava hillaämpäri.

Lapissa mainio sato kaikilla marjoilla – kolmas perättäinen hyvä hillavuosi saa jopa tutkijan hämmästelemään

Tämä vuoden marjasato on Lapissa erittäin hyvä: mustikkaa oli paljon ja puolukkaakin tulee hyvin. Mitä hillasatoon tulee, se ihmetyttää jopa tutkijaa.

Puolukoita varvuissa metsässä.

Puolukkasato on tänä syksynä keskimääräistä runsaampi – "Marjat alkavat olla pikkuhiljaa valmiita poimittavaksi"

Lämpimän loppukesän vuoksi puolukat kypsyvät samassa tahdissa ympäri Suomen.

21-vuotias Lotta Vehka-aho innostui marjastuksesta

21-vuotias Lotta Vehka-aho innostui marjastuksesta ja poimii mustikat puuroonsa itse – tutkijat kertovat, miksei hintojen nousu näy silti marjastus- ja sienestysbuumina

Marjastus kiinnostaa isoa osaa suomalaisista nuorista ja nuorista aikuisista. Määrä on pysynyt samalla tasolla parikymmentä vuotta.

Puolukkaa mäntymetsässä.

Kainuussa on tehty jo ensimmäiset havainnot kypsistä puolukoista – sadosta on tulossa tavanomaista parempi

Luonnonvarakeskuksen mukaan puolukan kukista 66 prosenttia pölyttyi raaoiksi marjoiksi, mikä on jonkin verran keskimääräistä pölytystulosta parempi.

Lyhythiuksinen nainen valkoisessa hupparissa seisoo marjaämpäri kädessä. Vierellä lyhytkarvainen collie, ympärillä vehreää metsää.

Maija-Liisa Kaurasen marjaretki päättyi tuntien harhailuun, eikä edes ohikulkevilta saanut heti apua – tuttuunkin metsään voi eksyä

Loppukesän ja syksyn marja- ja sienimetsien antimet houkuttelevat ihmisiä lähtemään luontoon, ja tämä näkyy myös eksymistapausten määrissä. Jos metsäretkellä huomaakin hairahtaneensa tutulta polulta, on tärkeintä pitää mieli rauhallisena.

Puolukkaa mäntymetsässä.

Puolukan sadosta on tulossa tavanomaista parempi – Etelä-Lapissa runsaasti raakileita

Luonnonvarakeskuksen mukaan puolukan pölytys on onnistunut tavanomaista paremmin, mikä ennakoi ennakoi kelpo satoa, mutta ei yhtä hyvää kuin mustikalla.

Puolukkaa mäntymetsässä.

Puolukastakin tulossa hyvä sato Satakunnassa

Sadossa voi kuitenkin olla paljon alueellista vaihtelua.

Nainen vattupusikossa irrottamassa vadelmaa pensaasta.

Lääkäri vei ukrainalaiset pakolaiset poimimaan villivadelmia – luonto antaa lisätuloja ja sielunhoitoa: "Metsässä on tilaa vaikeille tunteille"

Ukrainalaiset ovat keränneet Kanta-Hämeessä Lopen metsistä villivadelmia ja saaneet pientä lisätuloa marjoja myymällä. Metsässä voi samalla rauhoittua ja purkaa sodan aiheuttamia tunnepatoutumia.

Kausityöntekijöitä istuttamassa mansikantaimia pellolla.

Hundreds of Ukrainians in seasonal work may soon face unemployment

Many Ukrainians employed in seasonal work on berry farms across Finland may need to look for new jobs once summer ends.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle