Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tehtaankadun poliisisurmissa kuolleet poliisit Eero Holsti ja Antero Palo

Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

Kikka hittimittarissa, kuvaa käsitelty

Seksikäs, kaunis ja ennen kaikkea rohkea Kikka

Laulajan ura Ylen ohjelmien ja musiikkiesitysten kautta.

Jyväskylän Tikkakosken "Puuhamaassa" kunnan työntekijät, paikallispoliisi ja päihdeongelmaisten edustaja istuvat penkillä.

Tikkakoskella päihdeongelmaiset siivottiin pois silmistä "Puuhamaahan"

Paikalliset alkoholistit siivottiin pois silmistä.

Aikakone-yhtye musiikkivideolla kappaleeseen Keltainen.

Lauluja keväästä – onko oma suosikkisi joukossa?

Vuodenajoista toiveikkain on ikuisuusaihe myös musiikissa.

Muusikot Tuomari Nurmio, Aki Sirkesalo ja Sami Saari Groovymeisseli-ohjelmassa 1996.

Groovymeisseli toi televisioon soulia ja klubitunnelmaa

Groovymeisseli-ohjelmaa tehtiin vuosina -96 ja -97

Kuvamanipulaatio hanskoista. Kuvan hanskat eivät liity tapaukseen.

O. J. Simpsonin murhaoikeudenkäynnin mediasirkusta seurattiin myös Suomessa

Simpsonin oikeudenkäynti oli todellinen mediatapahtuma

Viihdetoimittajat Spede Pasanen, Aune Haarla ja Antero Alpola pöydän ääressä. Pasanen hymyilee, Haarla nauraa, Alpolan ilme on vakava.

Haudanvakava Antero Alpola oli vuosikymmeniä Ylen huumoripomo

Viihdetuottaja loi Kankkulan kaivon ja laski Speden radioon.

The Hellacopters Devil Stole the Beat from the Lord -musiikkivideolla.

The Hellacopters toi actionia ruotsalaiseen rock and rolliin

The Hellacaopters -yhtyeen haastatteluita ja videoita.

Fakta homman päähenkilöt ryhmäkuvassa pihakeinussa.

Fakta homma – satiiri sinun naapuristasi

Perhesarjassa kiteytyi lenkkimakkaran ja tuulipuvun henki.

Kollaasi Kesäkumin historiasta. Katri Ylander ja Superjanne (kuva Heli Sorjonen), vuoden 2015 kesäkumeja (kuva: Julius Konttinen), kampanjan kehittäneet Eve Mantu ja Jusu Lounela kumeissa vuonna 1995 (kuva: Päivi Bourdon), Sami Aaltonen suussaan kesäkumi

Virsistä, lohikäärmeistä ja nahasta – niistäkin on kesäkumibiisit tehty

Kesäkumibiisit ovat laulattaneet kondomeista vuodesta 1996

The Renegades soittaa, solisti Kim Brown makaa selällään lavalla.

The Renegades – rockin vierastyöläiset Suomea villitsemässä

Brittibändi herätti beatlemanian kaltaista hysteriaa.

April Jazz -tapahtuman julisteita

Jokakeväinen April Jazz lyö Espoossa kevään ensitahdit

April Jazzissa on nähty tähtiä ja tulevia huippunimiä.

Juontaja Ile Jokinen kylvyssä kumiankan kanssa.

“Se oli liian huono” – Kumiankka ammuttiin alas avausjakson jälkeen

Kumiankka Klubi ammuttiin alas ensimmäisen jakson jälkeen.

Kuvakaappaus Kummelin Kyylä-sketsistä

Kummelin kyylä kohtasi Olmin palan ja haali turhia tavaroita

Kummelin kyylän kiusaukset vuosilta 1997 ja 2003

Önne Kankainen opettaa maahanmuuttajille suomen kieltä

Suomen kielen oppiminen voi käydä ihan leikiten

Maahanmuuttajat oppivat suomea leikkimällä

Kummelin sketsihahmot Urho Kekkonen ja Ahti Karjalainen

Kummeli: Kekkonen ja Karjalainen Neuvostoliitossa

Kummeli-sketsi Kekkosesta ja Karjalaisesta Neuvostoliitossa

Kuuluttaja Pentti Fagerholm lukemassa tiedotteita.

Merisää on radiotiedotteiden klassikko

Merisää on luettu jo vuodesta 1926.

Jari Sarasvuo, Timo Harakka ja Juha Siltala keskustelevat.

Ihminen valitsee oman hyvinvointinsa, väitti Jari Sarasvuo 1990-luvulla

Juha Siltala haastaa Jari Sarasvuon "sisäisen sankaruuden".

Tuimaa keskustelua roolipelian ja saatananpalvonnan yhteyksistä 1997.

Johtavatko roolipelit saatananpalvontaan?

Vakavaa keskustelua vuodelta 1997.

Hunajamelonit esiintyy Lista-ohjelmassa 1996.

Hunajamelonit toi diskon kimallusta ja purkkaa ysäri-Suomeen

Vuonna 1991 perustettu yhtye esittelyssä.

Lasse Mårtenson soittaa.

Myrskyluodon Maija monella tavalla

15 erilaista sovitusta klassisesta kappaleesta.

Kulakki kuulusteluissa.

Kummelin opetuselokuvia kulakkien parantamiseksi

Kulakin kohdatessa toimitaan näin.

Miika Kortekallio vankisellissään Naarajärven varavankilassa elokuussa 1994.

Huumekuninkaan tie vei takaisin kiven sisään

80-90-lukujen huumekuningas Miika Kortekallion tarina.

Kaksi miestä baarissa

Kummeli: Toimittaja kertoo vitsin

Kummelin toimittajalla kertoo vitsin suomalaismetsurista

Gugi Kokljuschkinin tie vei teinitahdestä levypomoksi

Suomalaisen rockin 1980- ja 90-lukujen vallankäyttäjät

Suomirockin todellinen valta oli levy-ytiöillä ja mediassa

Lapsia

Mikä minusta tulee isona?

Lasten ammattitoiveista on kyselty monissa ohjelmissa.

Yle Areena logo.

Vuokratyö – vapautta vai vastuunkiertoa?

Vuokratyö tuli suomalaiseen työelämään rytinällä 1990-luvulla, jolloin Suomessa oli laman takia paljon työttömiä. 2010-luvulle tultaessa vuokratyöstä oli kehittynyt vakiintunut tapa tehdä töitä. Aikavälin TV-ohjelmissa työnantajat ovat korostaneet vuokratyön vapautta, kun samaan aikaan vuokratyöläiset itse ovat valittaneet heikompaa asemaansa työyhteisössä.

Joulukynttilä ja olkilyhde

Jouluäänet vievät nariseville hangille ja tavaratalojen hälinään

Yle Arkiston tehosteet vievät joulutunnelmaan

Elastinen (Kimmo Laiho) 16-vuotiaana (1997).

16-vuotias Elastinen tanssii rasismia vastaan

Nuorta hiphopparia haastateltiin vuonna 1997.

Christian Moustgaard oli Lepakon vahva mies

Lepakko – Helsingin rockpäämaja

Christian Moustgaard oli Lepakon vahva mies.

Yle Areena logo.

Teknoharrastajat saivat ekstaasileiman otsaansa

Tekno ja muotihuume ekstaasi liitettiin pitkään yhteen.

John Cleese A-studion haastattelussa 1997.

Miten elämästä selviää hengissä, John Cleese?

Näyttelijä A-studion haastattelussa 1997.

Yle Areena logo.

Suomirock venyi iskelmästä kansanmusiikkiin kunnes rap muutti kaiken

1980-luvulla punkin jälkeen itseään etsinyt suomirock venyi nopeasti aivan uusiin suuntiin. Se laajeni iskelmän, teinipopin tai discon suuntaan, samalla kun kitarabändien soundit muuttuivat modernimmiksi. Kehitys jatkui jopa kansanmusiikkiin päin, mutta seuraavalla vuosikymmenellä pakan kokonaan uusiksi pisti rap.

Yle Areena logo.

Olen erilainen nuorisoidoli – Danny, Lasse Liemola, Cay Karlsson, Antti Einiö ja Frank Robson

Suomirockin sensuroimattomasta arkistosta kaivetaan tällä kertaa esiin Suomen ensimmäisiä nuorisotähtiä: Lasse Liemola, Danny, Cay Karlsson, itsekin levyttänyt promoottori Antti Einiö ja vuonna 1967 kaupungistuvaa Suomea ihmettelemään muuttanut britti Frank Robson. Suurin osa haastatteluuista tehtiin suomirockin varhaisvaiheita käsittelevään Olet paha -sarjaan.

Angela McCoy.

Hän on soittajan vaimo - on soittaja vaimonsa mies

Dokumentti Soittajan vaimo esitettiin äitienpäivänä 1997.

Ransu ja lääkäri Jorma Komulainen Sano AA -sarjassa

Ransulla ja Jormalla on asiaa lääketieteestä

Lastensarjassa tutustutaan sairaalamaailmaan

Yle Areena logo.

Hjalliksen halli toi suuren maailman tienaamismallin Suomeen

Hartwall-areena nousi nopeaan tahtiin Helsingin Pasilaan 1990-luvun lopulla ja toi samalla uudenlaisen viihdeareenamallin Suomeen. MOT tutki Hartwall-areenan vaikeaselkoista rahoitus- ja tienaamismallia hallin rakentamisvuonna 1997.

Yle Areena logo.

Kevyen musiikin uranuurtajia: Kaj Chydenius, Jyrki Hämäläinen, Holle Holopainen, Pekka Rechardt ja Kim Brown

Tämä erä sensuroimatonta suomirokkia esittelee hyvin sekalaisen joukon, jota yhdistää se, että kaikki ovat olleet ensimmäisten joukossa rakentamassa suomalaisen kevyen musiikin historiaa.

Yle Areena logo.

Huumorimusiikin jättiläiset: Jukka Virtanen, Ilkka Vainio, Olli Tola, Hara Laukkanen ja Aarne Tenkanen

Huumorimusiikki on aina ollut suomalaisille erityisen rakasta, jo rekilauluja hoilattiin kieli poskessa. Huumorilevyt ovat menestyneet myös äänilevymarkkinoilla ja ne ovat juhlineet myyntilistoilla läpi vuosien.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle