Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Halkeileva maa riisipellolla.

Riisi on miljardeille ihmisille tärkeä elintarvike, ja nyt sen viljelijät ovat pulassa

Riisi aiheuttaa metaanipäästöistä 12 prosenttia, mikä vastaa puoltatoista prosenttia kaikista kasvihuonepäästöistä. Riisi on ilmastolle liki yhtä vahingollinen kuin lentomatkailu.

Lähikuva ruokatarjottomista, jolla lautasellinen kaurapuuroa mansikkahillolla. Lautasen vieressä lasi vettä.

Kuopiosta etsitään osallistujia tutkimukseen, jossa selvitetään vähägluteenisen ruokavalion vaikutuksia terveyteen

Itä-Suomen yliopiston ja Turun yliopiston tutkimuksessa verrataan kauran ja riisin vaikutuksia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin osana vähägluteenista ruokavaliota.

Koululaiset lounaalla

Tampereen koululaisten lautasilta häipyy riisi, tilalle tulee perunaa ja viljaa – koululaisilla "ei riisiä tule ikävä, mutta perunan laatua voisi vähän katsoa"

Riisistä aiotaan luopua muutaman vuoden kuluessa. Helsingissä asiaa mietitään, Turussa on jo totuttu riisi-ohraan.

autossa tullin logo

Tulli on löytänyt liian isoja määriä torjunta-aineita appelsiineista, riisistä ja mausteista

Liiallisia jäämiä on löydetty esimerkiksi egyptiläisistä appelsiineista.

Thuan ja lapset, taustalla pihakaivo

Kun riisipellot kuivuivat, Thuan pelkäsi lastensa kuolevan nälkään – kahvinviljelyyn siirtyminen pelasti perheen

Ilmastonmuutos pakottaa riisinviljelijöitä luopumaan elinkeinostaan. Riisin tilalle on tullut kahvi, mutta moni tekee jo uusia varasuunnitelmia.

Mikko Harju teki omakohtaisen laulun menettämisen tuskasta

Mikko Harju julkaisi omakohtaisen laulun menettämisen tuskasta: "Kyse on siitä, jäädäänkö me vellomaan tuskaan, vai otetaanko siitä opiksi"

Mikko Harjun laulujen suosiosta kertoo sekin, että sadat fanit ovat tatuoineet laulujen sanoja ihoonsa.

Joukko ihmisiä sadevaatteissa tutkii jyrkkää mäkeä, joka on täynnä mutaista rojua. Mäen päällä on taloja.

Edes ennakointi ei säästänyt Filippiinejä kymmeniltä kuolonuhreilta – Mangkhut-taifuuni iski pahasti myös ruokahuoltoon

Supertaifuuni Mangkhut aiheutti tuhoisia maanvyörymiä kulkiessaan Filippiinien pohjoisosan yli. Myrsky iski samalla tärkeälle ruoantuotantoalueelle.

Kalastajat valmistelivat satamaa Mangkhut-taifuunin alla.

Supertaifuuni uhkaa Filippiinien riisiaittaa – Viljelijät uurastavat yötä päivää korjatakseen satonsa

Mangkhut-taifuunin lähestyy Filippiinien pohjoisosaa. Sen odotetaan rantautuvan sinne 70 metriin sekunnissa nousevalla tuulennopeudella.

kouluruoka

Kajaanin koululaiset syövät perunan sijaan pastaa ja riisiä

Lihapyörykät, lasagne sekä uunimakkara ovat koululaisten ja opiskelijoiden suosikkiruokien kärjessä.

Mies seisoo sisätiloissa mansikantaimi kädessään.

Mies aikoo kasvattaa viljaa ja riisiä sisätiloissa Tampereella – Mansikka-Alina tunnetulla keksijällä uudet suunnitelmat

Ali Amirlatifi kertoo neuvottelevansa kaupungin kanssa laajentamisesta perinteisellä tehdasalueella.

Kahvipöytä

Miten ruoka säilyy mökillä? Ota asiantuntijan vinkit talteen

Kokojyvätuotteet ovat kuivakaapin herkimpiä, mutta riisi, tee ja hunaja kestävät kauankin. Parin vuoden välein kaapit kannattaa silti tyhjentää.

Tofu bowl

Kioski FOOD: Tofu bowl -resepti

Kioskin uuden ruokakanavan FOODin ensimmäinen resepti.

Niilin suistoalue kuvattuna yöaikaan kansainväliseltä avaruusasemalta.

Kuolema Niilillä: Loppuuko Egyptistä vesi? Vakava vesipula uhkaa maailman pisimmän joen varren asukkaita

Egypti on kieltänyt vettä kuluttavien viljelykasvien viljelyn. Riisinviljelijöitä on jo joutunut vankilaan.

Yingluck Shinawatra tervehtii kannattajiaan.

Juntan syrjäyttämä Thaimaan ex-pääministeri tuomittiin vankilaan

Entinen pääministeri Yingluck Shinawatra tuomittiin poissaolevana, sillä hän pakeni viime kuussa maasta. Hänen huhutaan olevan Dubaissa, jossa hänen veljensä, entinen pääministeri Thaksin Shinawatra elää maanpaossa.

Kaksi miestä kuivalla pellolla.

Suomalainen avustustyöntekijä huolissaan: Pohjois-Korean lasten aliravitsemus pahenee

Pohjois-Koreaa koetteleva kuivuus horjuttaa maan entuudestaan riittämätöntä elintarviketuotantoa. Pohjois-Korean toistuvat ohjuskokeet lisäävät paineita sisällyttää ulkomainen ruoka-apu pakotteisiin.

Nigerialaisia ostoksilla Maidugurin maanantai-markkinoilla 26. toukokuuta 2017.

Kasvaville ruokamarkkinoille mahtuu väärennöksiä – Afrikkaan laivataan syömäkelvotonta riisiä

Yhdysvalloissa ja Euroopassa valvotaan elintarvikehuijauksia yhä tarkemmin. Nyt kiinalaisia väärennöksiä yritetään ujuttaa Afrikkaan ja muualle Aasiaan.

Charlotte marjastamassa.

Young German woman moves to Finnish forest, plans to subsist on rice, berries and insects

23-year-old German university student Charlotte Arnswald travelled to Finland to live alone in the forest and test her survival skills. She lives in a remote shelter in North Savo and eats whatever she can forage or catch.

Sushia lautasella

Sushiravintolat eivät aina tunnista kalan ja äyriäisten riskejä – Yli puolet ruokapaikoista sai huomautuksen Tampereella

Vain pieni osa tarkastetuista ravintoloista tiesi, että ne ovat velvollisia jäädyttämään kaloja loisriskin vähentämiseksi.

Gluteenittomia sämpylöitä.

Tutkimus varoittaa dieettikikkailusta: Gluteeniton ruoka voi aiheuttaa syöpäriskin

Keliaakikoilla ei ole vaihtoehtoja, mutta muotidieettinä gluteenittomuus näyttää olevan tarpeeton terveysriski.

Vetistä riisivelliä tarjoilukattilassa.

Aasialaisturisti haluaa aamiaisella vetistä riisivelliä

Aasialaiselle matkailijalle pitää tarjota aamiaisella vetistä riisipuuroa tai -velliä. Karjalanpiirakasta suuhun katoaa täyte, ruiskuori jää useimmiten lautaselle.

Nälkäänäkevä lapsi odotti hoitoa Tharparkarissa, Pakistanissa 27. tammikuuta 2015.

FAO: Nälän torjunta on hidastunut

Järjestön mukaan maailmanlaajuisesti alle viisivuotiaista lähes puolet menehtyy ravinnon puutteeseen tai heikon ravinnon takia.

Lähiökokki Veera Pirttilahti

Korealaista kaalia kekriksi

#lähiökokki ja halpa kausiruoka korealaisella twistillä.

Nainen halloween-maski kasvoillaan.

Halloween-maski syntyy riisistä ja liivatejauheesta

Monet valmistautuvat halloween-juhlaan myös Suomessa. Maskeerauksen ammattilainen Miia Ollula näytti Ylen aamu-tv:ssä, miten voi tehdä helpon kasvomaskin.

Turvapaikanhakijalapsia Kivitipun vastaanottokeskuksen tiskillä.

Lappajärven vastaanottokeskuksessa jäähyväisten aika – henkilökunta suree ihmisten kohtaloita

Maahanmuuttovirasto sulkee syksyn mittaan useita viime vuonna perustettuja vastaanottokeskuksia. Elokuun lopussa päättyy Lappajärven Kivitipun tarina vastaanottokeskuksena. Entisessä kylpylähotellissa on ollut 240 turvapaikanhakijaa, kaikki perheitä. Nyt on jäähyväisten aika.

Juusto kruunaa uunikalan

Kesäilma kutsuu ulos, mutta arkiruokaakin pitäisi tehdä? Marttojen viisi kesäruokavinkkiä pitää hellahien kaukana

Moni viettää kesää mieluummin auringon alla ulkona kuin sisällä kotikeittiön lämmössä. Uuni on perinteisen arkiruoanlaittajan ystävä, kun ei halua päivystää hellan ääressä koko aikaa. Näin vinkkaa Martat.

Kivetty joenpiennar ja savitalojen seiniä. Kadulla kävelee lannevaatteeseen pukeutunut poika, joen rannalla vuohi katselee veteen.

Bangladesh toteutti valtavan tavoitteen: enää prosentti väestöstä ilman käymälää

Vaikka viranomaisten luku ehkä olisikin hivenen yläkanttiin, Bangladeshissa on syytä juhlaan. Käymälöiden puutteen aiheuttama huono hygienia on maailmassa suuri syy pikkulasten kuolleisuuteen.

Greenpeacen aktivistit osoittivat mieltään GMO:ta vastaan vuonna 2008.

Nobelistit vetoavat Greenpeaceen: Lopettakaa kasvien geenimuuntelun vastustaminen

Joukko Nobel-palkinnon saaneita korostaa, että on olemassa laaja tieteellinen konsensus geenimuunneltujen viljelykasvien turvallisuudesta. Ympäristöjärjestön mukaan nobelistien kannanotto on mediatemppu.

Jonottajia Venezuelassa

Yle Venezuelassa: Ihmiset alkavat suuttua tosissaan päivittäistavaroiden pulasta

Kymmenien metrien pituiset jonot leimaavat Venezuelan katuja näinä päivinä. Maassa on pulaa lähes kaikista päivittäin tarvittavista tuotteista. Monet ennustavat ryöstelyaaltoa, kun ihmisiltä loppuu kärsivällisyys.

Keitetyt perunat tarjolla.

Saisiko olla chilisuklaaperunapiirakkaa? Perunan kulutuskäyrä ei käänny helpolla nousuun

Perunan kulutus on Suomessa laskenut tasaisesti 1950-luvulta lähtien. Pasta ja riisi korvaavat perunan yhä useammin ruokapöydässä. Peruna-alalla on lyöty viisaat päät yhteen ja yritetään keksiä keinoja perunan menekin lisäämiseksi.

kiehtova maailma: matka mekong-joella, yle tv1

Kiehtova maailma: Matka Mekong-joella

Sue Perkins matkustaa Kaakkois-Aasiassa Mekong-jokea pitkin.

Ihmiset kylpevät Gagnesissa, Varanasin kaupungissa.  Ihmisiä on myös taustalla näkyvilla portailla.

Matkaopas Emmi: En ole koskaan ollut niin onnellinen kuin Intiassa

Kun Emmi Tiala muutamia vuosia sitten astui ensimmäisen kerran Intian maaperälle, vilinä, hulina ja kostea ilma suorastaan tyrmäsivät. Matkaoppaana hän on tullut tuntemaan paikallisten ystävällisyyden ja uteliaisuuden. Liikkumisessa hän korostaa järjen käyttöä, kuten muuallakin maailmassa.

Kuvassa tillimaki.

Näin valmistat sushia

Sushin valmistuksessa harjoitus tekee mestarin.

Tampereen kaupungin vastaava ravitsemusterapeutti Liisa Kalttila

Liian pitkä ruokailuväli tekee kiukkuiseksi, vaikka verensokeri ei laskekaan

Unen ja juomisen ohella säännöllinen syöminen on ihmiselle elintärkeää. Riittävä kylläisyyden tunne pitää kiukkumielen loitolla ja kehon energiavarastot riittävinä. Pitemmät ruokailutauot altistavat iltanapostelulle, ja siitähän seuraa painonnousua.

Savolaiskokki Juha Pirskanen tekee ruokaa Norjassa.

Komennuskeikka vuonosaarelle on elämys Norjassa asuvalle savolaiskokille

Kuopiosta kotoisin oleva Juha Pirskanen tekee nykyään ruokaa pakolaisille merimaisemissa Pohjois-Norjassa. Kaamosaikana Seilandin saarella on hyvin pimeää ja aika menee työn parissa. Maisemat ovat mahtavat ja palkka paljon parempi kuin Suomessa, mutta perheen tulevaisuus on vielä auki, Pirskanen kertoo.

Kvinoapelto.

Valeviljoilla haetaan ratkaisua nälänhätään – uusia tuotteita kehitetään suomalaisvoimin

Ravintoköyhien vehnän, maissin ja riisin rinnalle yritetään tuoda muun muassa luontaisesti gluteenitonta ja helposti kasvatettavaa amaranttia ja jo laajalti käytössä olevaa kvinoaa. Ongelmana kaupallistamisessa on muun muassa ruokiin liittyvä sosiaalinen painolasti.

Soijamaitoon keitetty riisipuuro.

Maidoton riisipuuro ja kasvismunavoi vaihtoehdoksi joulupöytään

Perinteiset joulupöydän maut ovat myös kasvissyöjien ja maidolle tai kananmunalle allergisten ulottuvilla. Riisipuuron ja kasvismunavoin tekeminen ei paljoa vaivaa vaadi.

Valmis puuroi maistui samalta kuin tavallisesta maidosta keitettykin.

Kookosmaidosta maitoallergikon riisipuuroa

Erikoisruokavalioita noudattavien ihmisten on joskus vaikea löytää sopivia jouluherkkuja. Allergioiden lisäännyttyä kysytään vaihtoehtoisia juhlaruokia.

Sekoittamatta jääneen puurokattilan pohjalla oli ruskeaa töhnnää uutuusmaidon käytöstä huolimatta.

Puuronkeittäjää hämmentää: pohjaanpalamatonta maitoakin pitää sekoittaa – Video

Joulupuuron keittäminen on monelle vastenmielistä, koska maitopohjainen riisipuuro palaa herkästi pohjaan. Joulukuun alusta asti kuluttajille onkin markkinoitu pohjaanpalamatonta maitojuomaa, joka pitäisi ratkaista ongelma. Yle Keski-Suomen koekeittiössä kuitenkin todettiin, ettei uusi ihmemaitokaan vapauta kokkia kokonaan kauhan varresta.

Riisistä, merilevästä, kasviksista ja munista muotoillut hahmot ovat osa japanilaisen pop-kulttuurin "kawaii" eli suloisuus-teemaa.

Aasiassa uusi ruokatrendi: Muumipeikon tai Pikku Myyn kasvot lautasella

Riisistä, merilevästä, kasviksista ja munista muotoillut hahmot ovat osa japanilaisen pop-kulttuurin "kawaii" eli suloisuus-teemaa.

Kehonrakentaja pelin edessä.

Kehonrakennuksen Suomen mestari: Pahinta on olla viikkoja nälässä

Kehonrakentajat laihduttavat rajusti ennen kisoja. Viikkojen ajan niin sanotusti nähdään nälkää, kun kroppaa trimmataan kisakuntoon. Kisaaminen on tavallisen kuntoilijan silmin raakaa puuhaa.

Oulun Hiukkavaaran hätämajoitusyksikön mielenosoitus

Reception centre menus changed after asylum seeker protests

The menu at asylum reception centres in Oulu will change from next week after protests by asylum seekers over the food they were served.

Ruoka-annos lautasella

Ruokakulttuurien erot ratkesivat Kouvolassa – turvapaikanhakijoille oma thaimaalainen keittäjä

Kouvolan hätämajoituskeskukseen on hankittu kokkiopiskelija ja thaimaalainen keittäjä vastaamaan turvapaikanhakijoille tarjottavista ruuista.

Mielenosoittajia Oulun poliisitalon edessä.

Turvapaikanhakijoiden ruokalistaa muutetaan maahanmuuttajille mieluisammaksi

Turvapaikanhakijoiden muonittamisesta vastaava Oulun Serviisi muokkaa hätämajoitusyksiön ruokalistaa. Riisilajiketta vaihdetaan, salaattia lisätään ja aamupuuro jätetään pois. Joukko turvapaikanhakijoita osoitti mieltään huonon ruoan vuoksi keskiviikkoiltana.

Riisikakkuja

Evira riisikakkujen arseenista: Ei todellakaan ole aihetta paniikkiin

Suomessa ei aiota muuttaa riisinsyönnin suosituksia. Ruotsin elintarvikevirasto on ohjeistanut, ettei alle 6-vuotiaiden pitäisi syödä riisikakkuja lainkaan niiden sisältämän arseenin vuoksi. Eviran mukaan riisikakkuja ja muita riisituotteita voi syödä osana monipuolista ruokavaliota.

Peruna, Siikli, Uusiperuna, Kori

Ekologinen peruna kevenee – voittaa pastan ja riisin mennen tullen

Perunan suosio suomalaisten ruokavaliossa on kärsinyt kilpailusta riisin ja pastan kanssa. Perunan puolustajat haluavat korostaa sen ekologisuutta elintarvikkeena. Suomessa viljellään kymmeniä eri perunalajikkeita, mutta vain harva niistä päätyy lautaselle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle