Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Jessica Rautelin istuu rannalla auringon paistaessa hänen kasvoille.

Vältä virhe, johon huippu-urheilijakin voi sortua – ammattilainen antaa vinkit palautumiseen

Fyysinen harjoittelu järkyttää aina kehoa ja jos urheilija ei palaudu, hän ei kehity. Seitsenottelija Jessica Rautelinilla on monta rautaa tulessa, mutta hän on opetellut myös lepäämään.

Anna Hall.

Anna Hall, 22, häikäisee juoksusuorituksellaan – sai kuulla törkeitä kommentteja, joissa hänen epäiltiin olevan mies

Suomessa nuorten MM-kisoissa kilpaillut Anna Hall on pompannut nopealla aikataululla 7-ottelun MM-kultasuosikiksi ja ME-kandidaatiksi. Saga Vanniselle kelpaisivat supertähden juoksuominaisuudet.

Savonlinnalainen Neea Käyhkö, 21, voitti seitsenottelun Suomen mestaruuden Kalevan kisoissa heinäkuun lopussa.

Monipuolinen 7-ottelu viehättää uutta Suomen mestaria: ”Jos keskittyisin vain yhteen lajiin, se saattaisi käydä vähän liian tylsäksi”

Pienestä pitäen monipuolisesti yleisurheilua harrastaneella Neea Käyhköllä on ollut seitsenottelijana nousujohteinen ura.

Maria Huntington pustar ut under sjukampen i OS.

Maria Huntington keskeytti uransa, apurahaa antava ministeriö odottaa häneltä lisätietoa – ”Vertautuu lopettamiseen”

Opetus- ja kulttuuriministeriön käytännöissä urheilu-uran laittaminen tauolle vertautuu lopettamiseen. Ministeriö odottaa Maria Huntingtonilta ilmoitusta, aikooko hän palata ollenkaan.

Maria Huntington.

Maria Huntington julkaisi vaikeimman somepäivityksensä – uupui huippu-urheiluun: ”Tätä on ollut vaikea myöntää”

Maria Huntington julkaisi sosiaalisessa mediassa tilannepäivityksen, jossa kertoi toivovansa, että saa vielä joskus takaisin intohimonsa urheiluun.

Saga Vanninen.

Saga Vannisen mestarivalmentaja pääsi nauttimaan upeasta eleestä Espoon myöhäisillassa: ”Ei ole tällaista vastaanottoa ollut ikinä”

Mestarivalmentajat Jesse Jokinen ja Jani Pihkanen pääsevät nauttimaan poikkeuksellisista suomalaisista yleisurheilulahjakkuuksista.

Saga Vanninen juhlii Euroopan mestaruutta Suomen lipun kanssa.

Saga Vanniselle neljäs nuorten arvokisavoitto seitsenottelussa – EM-kulta oli helpotus: ”Ihan tarpeeksi isot paineet loin itselleni”

Saga Vanninen, 20, voitti kultaa seitsenottelussa yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Espoossa tuloksella 6 317.

Saga Vanninen kuulakilpailussa.

Fanit odottavat Saga Vannisesta Suomen seuraavaa olympiavoittajaa – suosittu ottelija pysäytetään jatkuvasti yhteiskuviin

Seitsenottelija Saga Vanninen luo Espoossa uutta suomalaista tähtikulttia. Innokas fani haluaa lyödä suuren esikuvansa ennätyksen. Hyvä ystävä on huomannut fanien kovan kiinnostuksen.

Saga Vanninen.

Väärinymmärrys johti hulvattomaan tilanteeseen lehdistötilaisuudessa – Saga Vanninen varasti heti huomion kotikisoissaan

Saga Vanninen, 20, lähtee kotiarvokisojensa seitsenotteluun suurena ennakkosuosikkina. Suomen ennätystä jahtaava superlahjakkuus paljastaa mielenkiintoisen tavoitteenasettelunsa.

Saga Vanninen heittää keihästä.

Tässä ovat Suomen kärkinimet yleisurheilun nuorten EM-kotikisoihin – Yle välittää kisat kanavillaan

Suomi osallistuu heinäkuussa Espoossa käytäviin yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin iskukykyisellä joukkueella. Joukkueen ensimmäisessä valinnassa valittiin 39 urheilijaa ja sitä täydennetään ensi viikolla.

Kymmenottelijat maaliintulon jälkeen vuoden 2021 Tokion olympialaisissa.

Kommentti: Yleisurheilupomojen häpeällinen toiminta tuhosi jo kävelijöiden elämäntyön, meneekö seuraavaksi kymmenottelu?

Urheilijoiden urat vaikuttavat olevan kevyttä kauraa kansainvälisille yleisurheilujohtajille. Pian moniottelijat saattavat joutua hakemaan kävelijöiltä vertaistukea, kirjoittaa Atte Husu.

Saga Vanninen kuvassa.

Saga Vannisen hurjan ennätysparannuksen taustalla on muutos harjoittelussa – asiantuntija ennustaa kovaa MM-sijoitusta

Saga Vanninen oli lähellä rikkoa 7-ottelun SE-tuloksen. Asiantuntija Jaakko Ojaniemi arvioi urheilijan sijoittuvan MM-kisoissa kuudenneksi, mutta Vannisen valmentaja pitää tavoitteet realistisina.

Saga Vanninen.

Saga Vanninen oli rikkoa yli 30 vuotta vanhan 7-ottelun Suomen ennätyksen – katso, kuinka valmentaja kannusti raivokkaasti loppuun asti

Seitsenottelija Saga Vanninen, 20, keräsi hienon pistesaaliin 6 391 moniottelutapahtumassa Itävallassa. Hän jäi yli 30 vuotta vanhasta Suomen ennätyksestä vain 13 pistettä.

Maria Huntington kuvassa.

Maria Huntington pelkäsi keväällä, jos taas sattuu jotain – koki perjantaina valtavan helpotuksen

Loukkaantumisista toipunut Maria Huntington juoksi perjantaina lupaavasti Tampereella. 26-vuotias seitsenottelija haluaa olla parhaimmillaan olympiavuonna 2024.

Tomas Järvinen kuvassa.

Tässäkö seuraava suomalainen yleisurheilutähti? Vasta vuoden tosissaan treenannut Tomas Järvinen rikkoi 25 vuotta vanhan ennätyksen

Ottelija Tomas Järvisellä on sekä Tshekin että Suomen kansalaisuudet. Hän ei ole vielä päättänyt, kumpaa maata aikoo edustaa aikuisten arvokisoissa. Juniorisarjoissa Järvinen edustaa Tshekkiä.

Saga Vanninen.

Saga Vanninen jysäytti tuloksen, jolla päihitettäisiin lajin supertähdetkin – EM-mitali ja Suomen ennätys ovat ulottuvilla

Moniottelija Saga Vanninen, 19, on loistanut hallikaudella. Nuorten arvokisamenestyjä on erittäin lähellä 23 vuotta vanhan Suomen ennätyksen rikkomista.

Tuoreet ylioppilaat Peppi Konsteri ja Saga Vanninen

Urheilu päihitti penkkarit ja vanhojentanssit – uudet ylioppilaat Saga Vanninen ja Peppi Konsteri valmistautuvat seuraavaksi Linnan juhliin

Seitsenottelija Saga Vanninen ja keilaaja Peppi Konsteri painoivat perjantaina päähänsä valkolakin Tampereella.

Miia Sillman katsoo ikkunasta ulos. Hänellä on kädessään muki ja päällään musta huppari.

Seitsenottelija Miia Sillman rentoutuu koiriensa kanssa luonnossa ja opiskelee kätilöksi – "En pelkää sitä, kun urheilu loppuu"

Sillman on mukana viikonloppuna yleisurheilumaaottelussa Ruotsia vastaan. Maaottelu nähdään ja kuullaan Ylen kanavilla.

Saga Vannisen maaliintulo 800 metrillä

Superlupaus Saga Vanniselta, 19, mieletön debyytti arvokisoissa! Kovin suomalaisveto 28 vuoteen – kommentoi lakonisesti suoritustaan

Saga Vannisen kymmenes sija naisten seitsenottelussa on paras sijoitus sitten vuoden 1994. Vanninen otteli ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan pisteet 6 045.

Saga Vanninen kuvassa.

Saga Vanninen otteli ruotsalaislegenda Carolina Klüftin rinnalle – asiantuntijan mukaan ME-tulos on liian kova tavoite

Tulevat vuodet ovat tilastojen mukaan tärkeitä Saga Vannisen matkalla seitsenottelun menestyjäksi. Yle Urheilun asiantuntijan Jaakko Ojaniemen mukaan Vannisen täytyy ottaa harppaus tulostasossaan.

Ukranalaiset mansikanpoimijat  Holopaisen Tilalla Lemillä 2019

Perjantai 5.8.2022

Huumeiden käyttöhuoneet. Sotalaivan vierailu. Mansikanpoimijat. Vannisen MM-kulta. Sää.

Saga Vanninen kuvassa.

Saga Vanninen voitti jälleen seitsenottelun kultaa nuorten MM-kisoissa

Kolumbiassa reilulla piste-erolla irronnut maailmanmestaruus on Saga Vanniselle alle 20-vuotiaiden ikäluokassa jo toinen perättäinen. Vanninen oli tyytyväinen ennätyksiinsä, mutta suomalaisen mukaan parannettavaakin jäi.

Saga Vanninen

Huippulahjakkuus Saga Vanninen, 19, voi tehdä nuorten MM-kisoissa suomalaista yleisurheiluhistoriaa – nuorella 7-ottelijalla on myös toinen rohkea tavoite

Saga Vanninen kilpailee nuorten MM-kisoissa puolustavana mestarina. Hän aikoo kilpailla myös aikuisten EM-kisoissa lyhyestä palautumisajasta huolimatta.

Maria Huntington.

Huntingtonin kilpailukausi ohi – koronan jälkitauti vaivaa seitsenottelijaa

Maria Huntington joutuu jättämään väliin Münchenin EM-kilpailut.

Miia Sillman katsoo suoraan ja hänellä on vakava ilme. Sillmanin päällä on musta toppi ja hiukset ovat auki.

Lapsuutensa tragediasta kertonut Miia Sillman sai kiven sydämeltään ja huomasi, miten Suomi on muuttunut paremmaksi – "Enää ei ole mitään salattavaa"

Seitsenottelija Miia Sillman, 26, pelkäsi vuosia, ettei kukaan uskoisi häntä. Kun hän marraskuussa kertoi joutuneensa lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, ihmisten antama tuki jätti sanattomaksi.

Miia Sillman harjoituksissa Tampereella.

IS: Seitsenottelija Miia Sillman kertoi joutuneensa lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi – useat kärkiurheilijat osoittivat tukensa

Miia Sillman oli yksi seksuaalisista hyväksikäytöistä tuomitun tunnetun ravivalmentajan uhreista. Seitsenottelija kertoi vaikeasta asiasta Ilta-Sanomille, jotta voi auttaa muita saman kokeneita.

Huntington.

Maria Huntingtonin uralla iso muutos – ottelutähden pitkäaikainen valmentaja vaihtuu, taustalle mukaan muun muassa Tero Pitkämäki

Maria Huntingtonin ja Matti Liimataisen yhteistyö päättyi syksyllä. Huntington hyppää Mika Vakkurin valmennukseen, ja mukana on useita eri lajien huippuosaajia. Myös Miia Sillman vaihtaa valmentajaa.

Aitajuoksija Heidi Salminen

Salminen ja Heikkinen loppukilpailuihin alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa

Juoksija Ilona Mononen sijoittui 3 000 metrin loppukilpailussa viidenneksi. Keihäänheittäjät Vivian Suominen ja Anni-Linnea Alanen eivät yltäneet mitalisijoille.

Saga Vanninen hoppar längd.

Saga Vanninen otteli MM-kultaan! Ensimmäinen alle 20-vuotiaiden mestaruus Suomelle 11 vuoteen – valmentaja "laittoi peukun" voiton jälkeen

Seitsenottelija Saga Vanninen voitti alle 20-vuotiaiden MM-kultaa yhteistuloksella 5 997. Suomen toinen ottelija Neea Käyhkö oli kilpailun kahdeksas pistein 4 523.

Saga Vanninen

Saga Vanninen oli lähes pysäyttämätön seitsenottelun avauspäivänä – suomalaisen nappasi jo kolme lajivoittoa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa

Vanninen ylsi lajivoittoihin aitajuoksussa, korkeushypyssä ja kuulantyönnössä sekä toiseksi 200 metrillä. Torstaina edessä on vielä pituushyppy, keihäänheitto sekä 800 metrin juoksu.

Maria Huntington, Götzisin ottelu 29.5.2021

Maria Huntingtonin kausi päättyy takareisivammaan – seitsenottelija ei puolusta mestaruuttaan Kalevan kisoissa: "Kaiken kaikkiaan alavireinen kausi"

Lääkäri kehotti Huntingtonia keskeyttämään kauden ja keskittymään jalan kuntoutukseen. Seitsenottelun kesän kotimaan tilastoykkösen takareisivamma eskaloitui Tokion jälkeen.

Saga Vanninen nuorten EM-kisoissa 2021.

Huippulahjakas ottelija Saga Vanninen puhuu ääneen todella hurjasta urahaaveesta – lähtee nuorten MM-kisoihin herkullisessa asemassa

Tamperelainen 18-vuotias seitsenottelija Saga Vanninen voitti heinäkuussa Tallinnassa nuorten Euroopan mestaruuden ja hakee nyt onnistumista nuorten MM-kisoista Keniasta.

Damian Warner juhlii olympiavoittoa

Damian Warner huhki yhden kaikkien aikojen kymmenottelusarjoista – joutui antamaan kaikkensa haamurajan ylittääkseen: "Se ei ollut kaunista"

Kanadan Damian Warner ja Belgian Nafissatou Thiam juhlivat kymmen- ja seitsenottelun mestaruuksia. Suomalaisottelija Maria Huntington joutui pettymään.

Maria Huntington jää pituudessa tulokseen 610

Huntington epäonnistui pituudessa, valmentaja manasi poikkeuksellista ratkaisua ennen kisaa – katso hurjaan kuulakisaan huipentuneen olympiayön kohokohdat

Tokion olympiakisojen torstaiyössä nähtiin neljä suomalaista ja jännittäviä finaaleita yleisurheilussa. Pettymyksen suomalaisista kokivat Ella Junnila ja Maria Huntington. Miesten kuularingissä nähtiin olympiaennätys.

Mira Potkonen lyö.

Katso torstain olympiaohjelma ja tv-lähetykset

Tokion olympialaisissa nähdään torstaina yhdeksän suomalaisurheilijaa.

Oliver Helander keihäänheiton karsinnassa.

Helander yllätti ja pettyi, Etelätalo keihäsfinaaliin, Armannon mitalihaaveet menivät – katso maailmanennätykseen huipentuneen olympiayön kohokohdat

Tokion keskiviikkoyö oli suomalaisittain erittäin mielenkiintoinen, kun olympiakisoissa nähtiin peräti kahdensan suomalaista tositoimissa. Suomalaisonnistujia olivat keihäänheittäjä Lassi Etelätalo, seitsenottelija Maria Huntington ja golffari Matilda Castren.

Lizzie Armanto ilmassa skeittauksen parkin harjoituksissa.

Katso keskiviikon olympiaohjelma ja tv-lähetykset

Keskiviikkona Tokion olympialaisissa kilpailee yhdeksän suomalaista. Aamuyöllä jännitystä tarjoavat muun muassa golfnaiset ja skeittaajatähti Lizzie Armanto.

Suomen ennätyksen hypännyt Senni Salminen Paavo Nurmen kisoissa.

Katso Tokion olympialaisten yleisurheilun koko kisaohjelma ja suomalaisten aikataulu

Yleisurheilun kisatapahtumat alkoivat Tokiossa perjantaina 30. heinäkuuta ja kestävät kisojen päätöspäivään saakka.

Silja Kosonen EM-finaalissa.

Silja Kosonen ylivoimaisesti moukarin EM-kultaan alle 20-vuotiaissa! Euroopan mestaruus irtosi kisaennätyksellä – "Täytyy olla ylpeä"

Moukarinheittäjä Silja Kosonen voitti Euroopan mestaruuden tuloksella 71,06. EM-kulta oli Suomelle toinen käynnissä olevissa yleisurheilun alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa. Katso Kososen voittoheitto jutun pääkuvana olevalta videolta.

Saga Vanninen

Saga Vanninen, 18, teki hurjan tuloksen takareisi kipeänä – valmentaja ei edes tiedä urheilijansa potentiaalia: "Hirmu vaikea arvioida"

Saga Vanninen voitti alle 20-vuotiaiden EM-kultaa ja nousi kaikkien aikojen tilastossa 10. sijalle. Valmentaja Matti Liimatainen kertoo, että Suomen Urheiluliiton uusi strategia on yksi syy hyvään tulokseen.

Saga Vanninen hyppää pituutta Ruotsi-ottelussa 2020.

Saga Vanninen ylivoimaiseen Euroopan mestaruuteen upealla ennätyssarjalla! 18-vuotias nousi kovaan seuraan kaikkien aikojen listalla

Saga Vanninen paransi alle 20-vuotiaiden Suomen ennätystä roppakaupalla ja nousi yleisen sarjan kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi. Ennen EM-kisaa Vanninen oli Suomen kaikkien aikojen tilastossa 16:ntena.

Toni Kuusela irvistää ennätysheiton jälkeen.

Kahden keihäänheittäjän valinta Suomen olympiajoukkueeseen varmistui – Ruuskanen ja Helander joutuvat kaksinkamppailuun kolmannesta kisalipusta

Suomen olympiajoukkue täydentyi maanantaina 13 urheilijalla. Eniten keskustelua herätti Suomea miesten keihäänheitossa edustavien valinta. Lisäksi Anni Vuohijoen paikka painonnostossa on yhä mahdollinen villillä kortilla.

Viivi Lehikoinen

Yleisurheilun olympiarankingille sinetti – kymmenen uutta suomalaista sai valintakelpoisuuden Tokioon

Suomen lopullinen joukkue Tokion olympialaisiin nimetään ensi maanantaina. Valintakelpoisia urheilijoita yleisurheiluun on nyt kaikkiaan 24.

Maria Huntington står med händerna vid midjan och ler åt sidan.

Maria Huntington keskeytti ottelu-urakkansa – "Helteinen edellispäivä painoi"

Maria Huntington vetäytyi ennen päätöslajia Saksan Ratingenin seitsenottelusta.

Maria Huntington

Maria Huntingtonin kiikarissa 6 250 pistettä Saksassa – ennätys vaatii venymistä toisena päivänä

Seitsenottelija Maria Huntington aloitti mainiosti urakkansa moniotteluiden maailmankiertueella Saksassa.

Maria Huntington kuvassa.

Maria Huntington otteli lähelle ennätyspisteitä – "Uskomme, että tämä riittää olympialaisiin"

Maria Huntington otteli mainiosti perinteisessä Götzisin moniottelutapahtumassa. Hän sijoittui neljänneksi kovatasoisessa kilpailussa ja nosti samalla olympiarankingiaan.

Maria Huntington, Götzisin ottelu 29.5.2021

Maria Huntington on ennätyspisteiden tuntumassa – valmentaja iloisena: "Aika lähellä ollaan sitä, mitä haluttiin"

Maria Huntingtonin lisäksi Mia Sillmanilla on edelleen mahdollisuus ennätystulokseen Götzisin perinteisessä seitsenottelussa. Suomalaiset kaipasivat juoksuun lisäpotkua.

Miia Sillman.

Miia Sillman itki joka kerta palatessaan Turkuun – löysi paratiisinsa Tampereelta ja saa vuosien puurtamisen jälkeen keskittyä täysillä urheiluun

Aikaa vievä opiskelu, kuluttava työnteko ja kalvava yksinäisyys tekivät urheilemisesta raskasta. Muutaman Turussa vietetyn vuoden jälkeen seitsenottelija Miia Sillman on palannut kotiin. Sillman ottelee viikonloppuna Itävallassa ja tavoittelee Tokion olympiarajaa.

Lotta Harala

Valmentaja pani yhteistyön Lotta Haralan kanssa poikki – perustelee päätöstä luottamuspulalla: "Minulle ei kerrottu toimintakiellosta"

Lotta Haralan ja Matti Liimataisen puolitoista vuotta kestänyt yhteistyö päättyi helmikuussa.

Maria Huntington kuvassa

Suurta draamaa Jyväskylässä: Jalkavaivat pilasivat Maria Huntingtonin ja Miia Sillmanin ottelu-urakat

Naisten 5-ottelussa nähtiin suurta draamaa yleisurheilun halli-SM-kilpailujen avauspäivänä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle