Uusimmat artikkelit
Maagisia kaupunkileikkejä ja salakavalaa valistusta – Ihmeellinen Ilokylä nyt Areenassa!
1960-lapselle television leikki tuntui maagiselta.
Esimerkillistä talviurheilua suomalaisittain
Suomalainen ei kylmää kavahda, eihän?
Tietoisku piirsi uhkakuvan 2000-luvun miehistä
Miehet liukuhihnalla piirtyivät monen katsojan mieliin.
Jaakko Kolmonen oli Suomen ensimmäinen koko kansan tv-kokki
Kokki Kolmonen Arto Nybergin haastattelussa ja valokuvissa.
Jos synnyit 1970-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi
1970-lukulaisen silmin Yle ja Suomi saattaa näyttää tältä.
Jos synnyit 1930-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi
Ylen vuosikymmenet 1930-luvulla syntyneen ihmisen silmin
Tietoiskut kehottivat hankkimaan kotimaisia joululahjoja
1980-luvun kotimaisuuskampanjointia joulun tietoiskuissa
Valistusfilmeissä koti oli emännän mitta
Miten naisen rooli on muuttunut sitten 1950-luvun?
Seitsemän veljestä valjastettiin kotimaisuuskampanjan kasvoiksi
Työllisyyttä käsittelevä tietoiskujen sarja 1980-luvulta
Tietoiskut valistivat ja varoittivat huumeista 1970-luvulla
Lyhyet valistusiskut luottivat usein dramatiikkaan
"Jos joku joutuu yöllä valvomaan, se on isä"
Mitä nyt tehdään? valisti lastenkasvatuksesta lempeästi
Hämmästy maailmasta: Kehu parsaa mutta älä kiellä hampurilaista
Hämmästy maailmasta: Kehu parsaa, älä kiellä hampurilaista
Nakuteeri askartelutti 1970-luvun alun lapset
Lasten askasteluohjelma Nakuteeri oli aikansa kuva.
Kun äiti on väsynyt
Lastenohjelma vuodelta 1974 pohtii äitien väsymystä.
Miksi aikuiset ovat kiukkuisia?
Hyrrä opasti oikeaan lastenkasvatukseen.
Emäntäkoulussa ei ehditty haaveilla rakkaudesta
Kolmessa arkisto-ohjelmassa tutustutaan emäntäkouluihin
1960-luvun valistusohjelma johdatti kaksostutkimuksen kiehtovaan maailmaan
Kaksoset ja kaksostutkimus puhutti vuonna 1966.
Koulu-tv opasti myös oikeakielisyyteen
Kielenviljelyn edistämistä 1970-luvulla
Keräilysarjoilla haviteltiin lasten markkoja
”Minä kerään purkan kuvia. Mulla on tässä monia laatuja: on Tarzania, Viidakkokirjaa ja Batmania”, kertoo poika vuoden 1970 kuluttajavalistusohjelmassa. Lapset ja mainonta -ohjelma selittää, minkälaista mainontaa lapsille suunnataan.
Vänrikki Koskelakin valjastettiin väestönsuojelutyöhön
Dramatisoitua väestönsuojeluvalistusta vuodelta 1956
Ensimmäiset silmälasit huolestuttavat näytelmän koululaista
Koulun terveystarkastuksessa näkötestin E-kirjain ei millään hahmotu. Ylös, alas vai oikealle? Voi kamalaa ― Emmahan tarvitsee rillit!
Työeläkelaki tutuksi
Suomalainen työeläkelaki
Television virityskuvia
Aikakautensa katsotuinta ohjelmaa.
Karpon haastattelussa 16-kertainen rattijuoppo
Kaivinkoneenkuljettajan epäsovinnaisiet mielipiteet.
Suojaa satosi, pölytä peltosi
Ahkerimmankin viljelijän peltoja uhkaavat monet haittakasvit ja tuholaiset. Lii-Filmin lyhytelokuvassa valistetaan näiden torjuntaan erilaisin ruiskutus- ja pölytysmenetelmin 1950-luvun Suomessa.
10.3. Teeman Elävä arkisto: Syö oikein!
Ruokavalistus alkoi täydellä teholla puuskuttaa kuluttajan niskaan 1970-luvulla, jolloin muuttunut työ ja huonot ruokailutottumukset yhdessä alkoivat kasata elintasosairauksia suomalaisten harteille.
4.8. Teeman Elävä arkisto: Atomipommin varjossa
Mitä teet jos atomipommi putoaa huomenna? Arkisto valistaa.
Albert Barillé teki maailmanhistorian tutuksi koko perheelle
Opettavaisten Olipa kerran -animaatiosarjojen luoja ja ohjaaja, ranskalainen Albert Barillé puhui maailmankatsomuksestaan ja työstään Ylen Huomentelevision haastattelussa. "En ole kovin tyytyväinen siihen maailmaan, jonka me aikuiset jätämme lapsillemme", ohjaaja harmitteli vuonna 1992.
Valistus sydämen asialla
Valistusfilmi varoittaa sydäntä kuormittavista vaaroista.
Missit yhteishaun mannekiineina
Tietoiskussa 1985 pohditaan tyttöjen toiveammatteja.
Raitista ilmaa varpaille — vauvanhoitoa 1930-luvun malliin
Vuonna 1936 valmistunut filmi kertoo välähdyksittäin, millaisista asioista ihmisen ensimmäinen elinvuosi lapsen näkökulmasta koostuu.
Lipeä poltti lapsen sisälmykset kuin tuli
Matti Kassilan vuonna 1949 ohjaama lyhytelokuva.
Suomen röyhkein mies
Tietoisku vuodelta 1988 esittelee Suomen röyhkeimmän miehen: hän varaa häikäilemättömästi lentoja ja hotelleja, muttei koskaan saavu paikalle tai edes peruuta varauksiaan.
Poroa, sientä, silakkaa ja ruisleipää Kolmosen ja Vanamon tapaan
Kolmosen ja Vanamon klassikko-ohjelmia vuosilta 1978 ja 1979
Jalka - luonnon meille antama kulkuneuvo
Moni ottaa melkein kaksi miljoonaa askelta vuodessa.
Supersankari Ekomies opetti 1990-luvulla ekologisia arvoja
Ekomies pelastaa maailmaa ekoteko kerrallaan.
Tietoisku: Suomalaiset syövät liikaa sokeria
Tv-kokit valistavat sokerin liikakäytöstä.
Nuoriso ammattia valitsemassa
Mikä minusta tulee isona? Sitä jokainen nuori pohtii. Oppivelvollisuuden jälkeen pitäisi tehdä suuri päätös - ammatinvalinta.
Näin sinunkin pitäisi kävellä
Tietoisku kävelystä vuodelta 1979.
Vauvakin sai tupakan huulilleen Kuntotoimiston tietoiskussa
Tietoisku tupakan vaaroista 1976
Tietoisku: Jukka Kuoppamäki esittelee purjeveneiden turvaköysiä
Turvavarusteita kannattaa käyttää aina, opastaa Kuoppamäki.
Tietoisku väkivallan kursseista kaupan tiskillä
Tietoisku käsitteli lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa (1973).
Täällä Lahti ja osuuskauppa 1967
Täällä Lahti -filmi kuvaa Lahden seudun maisemia 1967.
Tää on seksii!
Sarja käsitteli seksuaalisuutta monesta eri näkökulmasta.
Kannabiksen käyttäjä on kuin häkkilintu
Tietoisku vuodelta 1973 varoitti kannabiksen vaaroista.
Kuntoruutu aloitti valistavien liikuntaohjelmien aikakauden
Kaiken A ja O on peruskunnon hoitaminen valisti Kuntoruutu.
Basilikasuihke, valohuulikiilto, tikkarifikkari – ken on heistä kaikkein turhin?
Suomen Luonto palkitsee vuosittain vuoden turhakkeen.
Hyrrä tahtoi kaikille hyvän mielen joulun
Lasten ja aikuisten opetusohjelma Hyrrä opastaa parempaan jouluun ja kritisoi siihen kuuluvaa kulutuskulttuuria.
Tupakoiva pullo -temppu ja keskustelua lakimuutoksen kynnyksellä
Yksi merkittävimmistä tupakkalain muutoksista toteutettiin vuonna 1995, kun tupakoinnin alaikäraja nostettiin 18 vuoteen ja tupakointi työpaikoilla kiellettiin. Kukkokiekuu ohjelmassa keskusteltiin tupakoinnista ja uudesta laista sekä havainnollistettiin tupakan myrkyllisyyttä "Tupakoiva pullo" -tempulla.
Lapsiäidit 1980
Millaista on olla äiti, jos on vielä itsekin lapsi?