Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

jalkoja saunassa

Lenkkisauna on hyväksi terveydelle, kertoo nyt myös tutkimus

Jo pelkkä saunominen alensi tutkittavien verenpainetta, mutta liikunnan harrastaminen ennen saunaa tehosti vaikutusta vielä lisää.

Syöpätutkimusta.

Uutta tietoa: Tietyt verenpainelääkkeet saattavat pienentää syöpäkuoleman riskiä

Kohonneeseen verenpaineeseen ja sydämen vajaatoimintaan käytettävät lääkkeet pienensivät syöpäkuoleman riskiä eturauhas-, virtsarakko- ja rintasyöpäpotilailla.

Ensihoitajia ambulanssissa.

Päivystävä sairaanhoitaja kulkee jatkossakin tarvittaessa ambulanssin mukana Lesti- ja Perhonjokilaaksoissa – ”Kokemukset ovat olleet niin hyvät”

Päivystävä sairaanhoitaja tuo avun kotiin, eikä jatkohoitoa välttämättä aina tarvita. Diabetes- ja verenpainepotilaat ohjataan oikealle hoitopolulle.

Mies mittaa verenpainettaan.

Tietyt riskitekijät lapsuudessa ennustavat aikuisiän sydän- ja verisuonitauteja, kertoo tuore tutkimus

Varsinkin usean riskitekijän yhdistyminen jo varhaislapsuudessa oli tutkimuksen mukaan yhteydessä sydän- ja verisuonitautien ilmenemiseen ja niiden aiheuttamiin kuolemiin alle 60-vuotiailla.

Reseptilääkkeitä lääkelaatikostossa apteekissa. Käsi tarttumassa yhteen lääkerasiaan.

Tikkien poistoa, muistitestejä ja verinäytteiden ottoa - forssalaisapteekissa pääsee myös sairaanhoitajan vastaanotolle

Sairaanhoitaja tekee työtään yhdessä Forssan apteekeista yhden päivän viikossa. Tämän on tehnyt mahdolliseksi apteekin ja kotisairaanhoitoa antavan yrityksen välinen sopimus. Hittijuttu apteekissa sairaanhoitajan vastaanotolla on korvahuuhtelu.

Läkare undersöker blodtryck på Folkhälsans läkarstation i Karis.

Pitkään työttöminä olleet turkulaiset pääsevät maksuttomaan terveystarkastukseen

Terveystarkastukset tehdään yhteistyössä kaupungin ja Turun ammattikorkeakoulun kanssa.

Taysin julkisivu, Acuta.

Helle kuivattaa etenkin ikäihmisiä – muistisairaat ja nesteenpoistolääkkeitä käyttävät erityisessä riskissä, ylilääkäri: "Janon tunnetta voi olla, mutta muistisairailla se voi puuttua"

Taysin päivystykseen on tullut kasvava määrä helteistä kärsiviä ikäihmisiä. Monilla elimistö on kuivunut ja osa heistä on tarvinnut suonensisäistä nesteytystä sairaalassa. Neuvoja ikäihmisen huolestuttavaan tilanteeseen saa omalta terveysasemalta tai päivystysavun numerosta 116117.

Laborantilla kädessä kaksi koeputkea täynnä verta.

Tuore tutkimus: matalasta hemoglobiinista voikin olla hyötyä terveydelle – saattaa suojata lihavuudelta ja metaboliselta oireyhtymältä

Oulun yliopiston tutkimus kumoaa luulon, jonka mukaan korkeat hemoglobiiniarvot olisivat terveyden kannalta aina tavoiteltavia.

Lääketieteellinen laboratorio, ulkokuva.

Suomalaisille markkinoidaan laboratoriokokeita, joihin voi mennä ilman lääkärin lähetettä – asiantuntijoiden mukaan niitä ei oikeasti tarvitse kukaan

Jokaisen pitäisi tietää kolesteroliarvonsa ja verenpaineensa keski-iässä. Muuta ei juuri tarvita, vaikka kuluttajille kaupataankin erilaisia laboratoriomittauksia ilman lähetettä. Toki rahansa saa käyttää, mihin haluaa.

Lenkkeilijä.

Vihreä asuinympäristö lisää keski-ikäisten ihmisten liikkumista, kertoo oululaistutkimus

Asuminen vihreässä ympäristössä lisää etenkin kevyttä liikkumista, ja vaikutus on erityisen selvä miehillä.

Verenpaineen mittausta

Less educated, low-income earners have shorter life expectancy

Obesity, smoking, high blood pressure and high cholesterol are most common risk factors in less-educated men.

Ambulanssi Peijaksen sairaalan päivystyksessä Vantaalla.

Koronavirus vie teholle erityisesti verenpainetautisen miehen, tilastot paljastavat

Kaksi kolmesta tehohoitoon joutuneesta koronaviruspotilaasta on HUSin alueella miehiä.

Marco Mention

Yhdysvaltain onneton äitiysterveydenhuolto vei Marco Mentionilta vaimon ja lastensa äidin: ”25 sekuntia hoitoa ja kassalle”

Yhdysvallat on kehittyneistä teollisuusmaista ainoa, jossa äitiyskuolemat ovat viime vuosina lisääntyneet. Erityisesti mustat naiset ovat vaarassa.

Uusimmat tutkimukset ravistelevat käsityksiä ylipainosta.

Prisma: Totuus ylipainosta – yksinkertaisella narutestillä vatsarasvan kimppuun

Uusi tutkimus ravistelee käsityksiä ylipainosta.

Merisuolaa, tomaattia ja leipää.

THL: Everyone in Finland consumes too much salt

The health watchdog says residents should reduce their appetite for salt.

Merisuolaa, tomaattia ja leipää.

Lähes kaikki suomalaiset syövät liikaa suolaa – suolamääriä ei hahmoteta tai asiasta ei välitetä

Esimerkiksi raejuusto, tonnikala, soijakastike, makeat leivonnaiset, murot ja vichy ovat monelle yllättäviä suolan lähteitä.

Bluetooth-yhteydellä toimiva verenpainemittari.

WHO:n tavoite vähentää verenpainepotilaiden määrää neljänneksellä on suomalaisnaisten saavutettavissa

Suomessa verenpainetasot ovat yhä kansainvälisesti verrattuna korkeita.

Sairaanhoitaja mittaa potilaan verenpainetta Päijät-Hämeen keskussairaalassa.

Four in 10 Finns have genes that cause "white coat syndrome", research finds

A graduate researcher found that high blood pressure readings at doctors' offices had genetic roots and weren’t all in patients' heads.

Kiia Innanmaa

Kiia Innanmaa, 22, stressasi ennen kaikesta, kunnes luennoitsijan sanat pysäyttivät – nämä parikymmentä oiretta voivat kertoa stressistä

Entinen stressaaja ja asiantuntijat kertovat, mistä stressin tunnistaa ja kuinka siitä pääsee eroon.

Sairaanhoitaja mittaa potilaan verenpainetta Päijät-Hämeen keskussairaalassa.

Tutkimus: Verenpaineen nousu vastaanotolla johtuu geeneistä – valkotakki-ilmiö vaivaa 38 prosenttia suomalaisista

Jenni Rimpelän väitöstutkimuksessa löydettiin HUSin biopankin näytteitä tutkimalla, että potilaan vastaanotolla korkeampi verenpaine johtuu geeneistä eikä pelkästään korvien välistä.

mies opiskelee

Koulutetut ovat hoikempia ja verenpainekin on parempi

Aiemmissa tutkimuksissa koulutustaso on liitetty myös pienempää dementiariskiin.

Miehen jalat henkilövaa'alla

Painonnousu 20–40-vuotiaana ennakoi verenpaineen kohoamista

Suomessa lähes puolet parikymppisistä miehistä ja joka kolmas naisista on ylipainoisia tai lihavia.

Näkymä tornihotellin 14. kerrokseta Tampere - Helsinki moottoritielle ja pääradalle

Tampereen melurajat tiukentumaan päin – säännöt jäivät vielä pöydälle lautakunnassa

Melun kokeminen on yksilöllistä, mutta hiljaisuus alkaa olla tavallisessa elinympäristössä harvinaista.

Samu Manninen Tattarisuon moottorihallilla.

Alle 30-vuotiaiden elintavoissa paljon parannettavaa, mutta "niin kauan kuin menee hyvin, mitäpä turhaan huolehtimaan"

Tattarisuon moottorihallissa nuoret miehet puhuvat yleensä autoista. Pyydettäessä myös kolesteroliarvoista ja vegaaniruoasta.

Asukkaat tuovat muistoviestejä ja kukkia terrori-iskun uhreille.

Lauantai 16.3.2019 (radio)

Uuden-Seelannin asukkaat surevat terrori-iskun uhreja. Kova myrsky on tappanut ihmisiä Afrikassa. Isänpäivä on nyt virallinen liputuspäivä. Lakritsi ei sovi verenpainepotilaille. Sää on sateista.

Lakritsia.

Eating liquorice raises blood pressure, says study

A new PhD study from Finland concludes that people with high blood pressure should avoid liquorice products entirely.

Lakritsia.

Tutkimus: Lakritsin syöminen nostaakin verenpainetta monin eri tavoin – osa reagoi voimakkaammin

Korkeasta verenpaineesta kärsivien tulisi tutkijan mukaan välttää lakritsiuutetta sisältäviä lakritsivalmisteita kokonaan.

Mies meluisassa avokonttorissa

Arjen hälyäänet saattavat vaikuttaa jopa ihmisen terveyteen – jatkuva altistus melulle nostaa stressitasoja

Esimerkiksi avokonttorit ovat haasteellisia paikkoja työskentelylle. Siellä keskittyminen voi olla hankalaa.

Iäkäs pariskunta ulkoilemassa meren rannalla.

Laaja tutkimus vahvistaa: Näitä kolmea asiaa tarkkailemalla saat monta tervettä elinvuotta lisää

Savuttomuus, normaalipaino ja alhainen verenpaine antavat mahdollisesti kuusi elinvuotta lisää.

verenpaineen mittausta

Medicines watchdog pulls blood pressure drug over contamination concerns

The medicines regulator said that about 150,000 people in Finland currently use the medicine being recalled.

verenpaineen mittausta

Yleistä verenpainelääkettä vedetään pois apteekeista – epäpuhdasta

Orionin verenpainetabletteja käyttää 150 000 potilasta Suomessa, kertoo lääkkeitä valvova viranomainen Fimea.

Esikoulu kouluruoka lapsi lapset ravinto ruokailu

Liika suola nostaa myös lasten verenpainetta

Havainto on tervetullut, sillä tutkimustieto suolan verenpainevaikutuksista on keskittynyt lähinnä aikuisiin.

Koiranpentu ihmisen sylissä.

Pidempää ikää ja kivunlievitystä – Viisi tapaa, joilla eläimet parantavat terveyttäsi

Tutkimusten mukaan eläimillä on useita terveysvaikutuksia.

Kolme sairanhoitaopiskelijaa mittaavat toisiltaan verensokeria.

Verenpainekin voi vaikuttaa kaatumiseen

Opiskelijat opastivat ikäihmisiä pysymään pystyssä ja välttämään loukkaantumiset.

Läheltä

Vantaan neuvoloihin pääsee kerran viikossa myös ilman ajanvarausta

Avoneuvolassa voi esimerkiksi rokotuttaa lapsen tai kontroloida verenpainetta raskauden aikana.

ruska puunlehti lumi luonto

Kainuusta löytyy arvokasta tietoa luonnon antamasta hoivasta

Suomalaiset menevät yhä vähemmän metsään, mutta terveysvaikutuksista ollaan yhä kiinnostuneempia.

Velmut istuskelevat kerhotilassaan.

Torstai 23.8.2018 (radio)

Kylmä nostaa verenpainetta. Vanhoille miehille oma kerho. Lastentarhanopettajista on pula. Puolustutusyhteistyö Ranskan kanssa. Huomenna on lämmin.

Ronja Oja ja opasurheilija Jesper Oja pituuskisassa.

Torstai 23.8.2018 (tv)

Perustulokokeilu jatkuu. Pakkanen nostaa verenpainetta. Paraurheilijat maksavat kisamatkasta. Leo-Pekka Tähti voitti taas. Perjantaina on lämmintä.

Pakkasvarustukseen pukeutunut varastomies Oulun Valiolla.

Syksyn viileys on vaarallisempi kuin helle – kylmyys tappaa vuodessa tuhansia suomalaisia, ja riskit alkavat jo alle 14 asteessa

Kylmän ilman haitalliset vaikutukset ihmisten terveyteen lisääntyvät tulevaisuudessa. Väestön ikääntyessä lämpötilalle erityisen herkkien ihmisten määrä kasvaa.

Raskaana oleva nainen.

Raskaus laskee verenpainetta – hyödyt näkyvät vielä vuosikymmeniä myöhemmin

Verenpaineen lasku saattaa monilla olla jopa pysyvä, kertoo tutkimus.

Vesilasi

Lääkäri muistuttaa helteessä hikoilevia: juo jo ennen kuin janottaa

Pelkkä veden juominen ei riitä. Jos kehossa ei ole tarpeeksi suolaa, päätä särkee ja huimaa.

Vesilasi

Lääkäri varoittaa: Pelkkä veden juominen ei riitä helteellä

Suolatasapainon häiriön merkkejä ovat heikottava olo, huimaus, päänsärky ja janon tunne.

verenpaineen mittausta

Harva työtön tietää ilmaisesta terveystarkastuksesta – "Vasta nyt kuulin, mutta menen heti"

Esimerkiksi leipäjonoista on löydetty työttömiä, joita on jouduttu lähettämään suoraan päivystykseen.

nainen saunoo

15-vuotisen tutkimuksen tulos: runsas saunominen vähentää merkittävästi aivoinfarktin riskiä

Päivittäin saunovilla on yli puolet pienempi riski saada aivoinfarkti kuin kerran viikossa saunovilla.

Kuvassa ruokakerholaiset tekevät ruissämpylätaikinaa.

Sämpyläkohu pisti Rauman ruokapalvelujohtajan arjen uusiksi: "Kritiikkiä on tullut paljon"

Rauman ruokapalvelujohtaja oikoo uutisointia valtakunnan otsikoihin päätyneestä sämpylöiden leipomiskiellosta. Kielto koskee ainoastaan tarjolla ollutta ylijäämäpuuroa.

nainen laittaa suolaa salaattiin

Suola nostaa verenpainetta muusta ruokavaliosta huolimatta

Suomalaiset syövät suolaa selvästi enemmän kuin suositellaan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle