Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

"Jope, minä menen" – tasavallan presidentin lupaus vierailusta Kemissä otetaan liikuttuneena vastaan Jope Ruonansuun vanhalla koululla

Syväkankaan koulun rehtori Susanne Nyman kertoo, että tasavallan presidentin koskettava ele herkisti.

Lauantai 18.7.2020 (radio)

Ravintolat täyttyivät perjantai-iltana. Koronakeväänä syötiin pikaruokaa. Huumekuskien määrä kasvaa. Taitelija Jope Ruonansuu on kuollut. Poutasää jatkuu isossa osassa maata.

Viihteen monitaituri Jope Ruonansuu on kuollut – Matkivan kulkurin pitkä ura muistetaan rakastetusta Jopet Show'sta

Yle TV2 kunnioittaa taiteilijan muistoa näyttämällä Jopet Show'n uusintoja elokuussa kokonaisen päivän.

Ylen aamu tänään: Pandemia on pannut maailman kiinni ja se näkyy maailmantaloudessa – miten pahasti tilanne iskee Eurooppaan? Katso lähetys tästä

Kuinka voi huolehtia henkisestä hyvinvoinnista kriisiaikoina? Imitaattori Jarkko Tamminen haluaa jakaa iloa somen kautta.

Susanna Laineen imitointihaaste huipentuu vappuaattona suorassa lähetyksessä: "Tämä on opettanut heittäytymistä ja häpeän sietoa"

Marja-Liisa Kirvesniemi lähetti Laineelle tsemppiviestin ja kertoi jo odottavansa lopputulosta.

“Kipukohdista ei välttämättä saa mitään hauskaa irti” – imitaattori Jarkko Tamminen ei matki kuolleita eikä elämän kolhimia

Tamminen opettaa Susanna Laineelle imitointia kevään ajan, lopputulos nähdään vappuna.

Haluatko oppia imitoimaan Pikachua kuin tubettaja Jenny Pitkänen? Tutki ääntäsi ja oivalla yksi sana

23-vuotias äänitaituri alkoi tubettaa vahingossa ja on nyt ääninäyttelijä ja suosittu somejulkkis. Äänen hallinnasta on hyötyä taviksellekin.

"Ei voi laittaa verotukseen" – kesän some-ilmiö Loiriplukari kertoo riisutun sanoituksensa salat

Tänä kesänä somessa on alkanut levitä uusi eräänlaista musiikillista minimalismia edustava ilmiö: erittäin vähälauseiset Loiri-imitaatiot.

"Karikatyyrin tekeminen on kynällä imitoimista" – Jope Ruonansuulta näyttely Kemiin

Ruonansuun karikatyyreissä esiintyy julkisuudesta tuttuja henkilöitä kuten Antero Mertaranta, Martti Ahtisaari ja Lauri Tähkä.

Koulukiusatun Jope Ruonansuun tarina päätyi näyttelyksi viihdetaiteilijan entiselle koululle

Syväkankaan koulun nykyiset oppilaat ovat rakentaneet Ruonansuun kunniaksi näyttelyn. Näyttelyn teemaksi on nostettu koulukiusaamisesta selviäminen.

"Suomi toiseksi" -video pamahti viraalihitiksi – jo miljoonia katsojia

Noin viikon uutisilta pyydettiin Trumpille irvailevaa Suomi-videota. Hulvaton naljailu on maailmanlaajuinen vitsi-ilmiö.

Tekijät poistivat Teemu Selänne -parodiavideon – "Emme halunneet loukata perhettä"

Teemu Selänteen tekstiviesti siivitti ratkaisua. Selänteen mukaan imitaatiovideot hänestä ovat sallittuja, mutta nyt perhe loukkaantui.

Parodiavideo Teemu Selänteestä uhkaa edetä käräjätupaan: Kiekkotähden edustajat vaativat poistamista

Teemu Selänteestä parodiavideon tehneet veljekset ovat pahoillaan, jos video on aiheuttanut kiekkotähdelle mielipahaa.

Kotikatu nyt Areenassa – Kysyimme neljältä sarjan näyttelijältä parasta muistoa

Kotikatu oli 17 vuotta osa suomalaisten arkea. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi on katsottavissa nyt Areenasta. Sarjan näyttelijät muistelevat Kotikatua lämmöllä.

Meryl Streep sanoi suorat sanat Trumpista Golden Globe -puheessaan

Streep puuttui muun muassa tapaukseen, jossa Trumpin katsottiin matkineen vammaista toimittajaa.

Juhlinta siirtyy Linnan jatkoille – seuraa suoraa lähetystä Kämpistä

Linnan jatkoilla vieraita viihdyttävät muun muassa Lauri Tähkä ja Laura Voutilainen.

21-vuotias imitoi 151 pokémon-hahmoa – kaikki eivät usko ääniä aidoiksi

Jenny julkaisi kesäkuussa videon itsestään matkimassa lukuisien pokémon-hahmojen kimeitä ja mataliakin ääniä. Nainen kuulostaa niin uskottavalta, etteivät kaikki katsojat usko äänten olevan aitoja.

Pomon matkiminen sitoo työpaikan porukkaa yhteen

Valta-asemassa korkeammalla olevan kustannuksella tehtävä pieni pilkka lähentää yhteisöjä. Kahvihuoneessa pomon imitointi onkin sosiaalinen liima, sanoo tutkijatohtori Tommi Himberg.

Imitaattorin sesongit eivät enää nojaa pikkujoulukauteen

Imittaattorin hommia sivutöinään yli 20 vuotta tehnyt JP Matikainen sanoo, että perinteiset sesongit ovat firmojen säästökuurien myötä muuttuneet, ja keikkasuma voi syntyä yhtäkkiä vaikka keskelle pisintä talvea.

UPplus: Bongolava-battle

Bongolavan pojat kisaavat imitoinnissa, kuka on paras?

Kulttuurivieras Jukka Puotila puhuu syövästään: "Kun olet huonossa kunnossa, siinä ei ole mitään karismaattista"

Jukka Puotilan elämä pysähtyi viime kesänä, kun hänellä todettiin suusyöpä. Nyt koko kansan rakastama näyttelijä kertoo sairastamisesta ja toipumisesta.

Reijo Taipaleelle Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali

Miehikkälässä syntyneen Taipaleen lisäksi Suomen Leijonan Pro Finlandialla muistetaan näyttelijä Jukka Puotilaa sekä kapellimestari Hannu Lintua.

Saako keikalla nyt vain puolet Jopesta? Viihdyttäjä keveni reilusti alle sataan kiloon

Nykyään Jope Ruonansuun keikoilla saa pääsylipun hinnalla vain puoli Jopea. Elokuussa keikoille palannut mies nauttii kevyestä kehostaan, sillä virtaa riittää enemmän kuin aiemmin.

Kolme koomikkoa kertoo, miksi keikalla saa nauraa mamu-vitseille: "Toivon, että nauraisimme vakavalle ja pelottavalle asialle yhdessä" – videot

Mitä tapahtuu, kun musta jätkä alkaa venyttää jyväskyläläisittäin vitsejä afrikkalaisista, jotka "vievät meidän naiset"? Tai kun turkkilaisen muslimi-isän tytär ilmestyy lavalle goottisotisopa päällään ja kertoo, ettei osaa valita, viiltäisikö ranteensa vai kebabia? Onko sopivaa nauraa pakolaiselle, joka imitoi lavalla kurdilaista pornoa? Stand up -koomikot kertovat, miksi heille saa nauraa.

Urheiluviikonlopussa yllättäviä julkkisvieraita - Litmanen, Hjallis, Marja-Liisa...

Imitaattori Jarkko Tamminen tarjosi silmänräpäyksessä kavalkadin urheilumaailman tähtiä. Katso video klikkaamalla kuvaa!

Studiossa kaksi Kaj Kunnasta - kumpi on kumpi?

Imitaattori Jarkko Tamminen hoiti Urheiluviikonlopun viikonlopun isännän hommia aidon oloisesti. Katso video klikkaamalla kuvaa!

Intohimoinen Olavi Virta valtaa Kokkolan teatterin

Komea mies, komea ääni. Taito vaikuttua itse ja vaikuuttaa muutkin musiikillaan. Olavi Virran saappaisiin ei ole helppo astua, mutta Kokkolassa halutaan yrittää.

Jukka Puotila sairastunut vakavasti

Kansallisteatterin tiedotteen mukaan Puotilan hoidot on käynnistetty ja ennuste paranemisesta on positiivinen.

"Suomessa tulisi keskustella enemmän saamelaisasujen käytöstä"

Pohjois-Norjassa järjestettävä saamelaisfestivaali Márkomeannu on kieltänyt saamelaiskäsitöitä imitoivat neljäntuulenlakit ja nyt myös Inarissa järjestettävä alkuperäiskansojen musiikkifestivaali Ijahis Idja tukee samaa linjaa. Ijahis idjan yksi järjestäjistä, Inarin saamelaisyhdistyksen puheenjohtaja Aslak Paltto näkee, että tieto saamelaisasujen käytöstä tulisi mennä eteenpäin.

Ville Haapasalo -kisan ennakkosuosikki paketoi Turun 30 sekuntiin

Turku 30 sekunnissa -video leviää somessa ja johtaa ylivoimaisesti Ylen Villein matkavideo -äänestystä. Videolla Ville Haapasalon kengissä esiintyvä turkulaismies ei pidä itseään imitoijana vaan puhuu villemäisesti omana itsenään.

Kosovolaistaustainen turkulainen imitoi somaleja ja arabeja – video

Voiko hauskoista nettivideoista tehdä itselleen ammatin? Ja mahtaako joku loukkaantua kun imitoi videoilla eri maahanmuuttajaryhmien puhetapoja? Turkulaisen Blerim Cimilin mukaan hänen nettivideoillaan on jo miljoonia katsojia.

"Jos osaa suudella tukehtumatta, pystyy samaan" – Club For Five kannustaa leikittelemään äänellä

Ihmisääni taipuu moneen, jos vain uskaltaa kokeilla. 15-vuotias a cappella -yhtye luottaa illuusion voimaan esiintyessään.

Jukka Puotila tunnustautuu intohimoiseksi hiihtofaniksi - ”Järjestän aikatauluni niin että ehdin seuraamaan Tour de Skitä”

Näyttelijä Jukka Puotila seuraa intensiivisesti hiihtoa järjestäen aikataulunsakin sen mukaisesti. Hiihdon lisäksi hänen suosikkilajeihinsa kuuluvat perinteiset yleisurheilulajit sekä koripallo, jota Puotiloilla seurataan koko perheen voimin.

Jope Ruonansuu: Kekkosen aikana ravintolassa osattiin käyttäytyä

Jope Ruonansuu aloitti viihdyttäjän uransa pikkujouluissa 34 vuotta sitten. 80-luvun alun kiihkeimpinä vuosina Ruonansuu olisi pikkujouluaikaan tarvinnut helikopterin ehtiäkseen keikalle edes lähes kaikkialle, minne pyydettiin.

Beatbox-konkari Felix Zenger opettaa kuinka suuta piestään

Youtuben katsotuin suomalainen opastaa videolla kuinka päästä alkuun. Haastavinta on saada äänet kuulostamaan hyvältä.

YouTube-tähti Sara Forsberg: Tuleva levy on urbaania poppia

Kieli-imitaatiovideoilla julkisuuteen noussut Sara Forsberg tekee levyä isolle amerikkalaisyhtiölle. Menestyksestään hän kiittää sosiaalista mediaa.

Jope Ruonansuu pilailee nyt myös kynä kourassa

Viihdetaiteilija Jope Ruonansuu on laajentanut tuotantoaan myös kuvataiteen puolelle. Jopen karikatyyripiirroksia on esillä Rauman torin laidalla. Hahmogalleriassa voi bongata Ruonansuun imitaatiohahmoja.

Meänkielistä reggaeta höystettynä Jope Ruonansuun räppäyksellä

Meänkielellä laulettua reggaemusiikkia tekevä The Meänland on julkaissut itselleen käyntikortiksi cd-sinkun. Samalla studiolla, jossa single äänitettiin, pistäytyi myös "Äkäslompolon Mauri". Hahmo ei malttanut olla sekaantumatta tutun murrealueen meininkiin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle