Uusimmat artikkelit
Poliisi ei aloita esitutkintaa ruotsinkielisen S:t Olofsskolanin opettajan epäasiallisesta käytöksestä
Poliisin esiselvityksen perusteella asiassa ei epäillä rikosta.
Jasper Pääkkösen kaavailemaa hotellia koskevat valitukset hylättiin Inarissa: ”Rakentamisen aikataulusta on mahdotonta vielä sanoa mitään”
Pitkään kiistellyn, Inarijärven rannalle sijoittuvan luksushotellihankkeen kaava sai lainvoiman. Jasper Pääkkösen mukaan luparosessit vievät vielä aikansa.
VTV selvitti: ex-ministeri Mika Lintilän määräämät alkoholiostot olivat tavanomaisia ja kohtuullisia
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) ei ole löytänyt väärinkäytöksiä elinkeinoministerinä toimineen Mika Lintilän pyytämissä alkoholiostoissa. VTV on ottanut huomioon tapaamisten ja vieraiden määrät.
Oikeuskansleri hylkäsi kantelun Keltakallion teollisuusalueesta
Aluetta on laajennettu akkumateriaaliteollisuutta varten. Kantelun mukaan Kotkan kaupunki ei kuullut asukkaita riittävästi eikä luontoarvoja huomioitu.
Valitus koskien Aarne Kiviniemen valitsemista seurakuntayhtymän johtajaksi on vedetty pois
Aarne Kiviniemi valittiin yhtymäjohtajaksi jo kesäkuussa. Valitus vedettiin pois, mutta virka on lainvoimainen vasta kun Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on antanut asiasta vielä erillisen päätöksen.
Koulujen pihoille pystytettiin englanninkielisiä turvatolppia – ne ovat lainvastaisia, sanoo oikeusasiamies
Oikeusasiamiehelle oli kanneltu välituntikiusaamisen ehkäisyyn tarkoitetuista Safety zone -turvatolpista. Tolpissa ei lue vastaavaa tekstiä suomeksi tai ruotsiksi.
Oikeuskansleri ratkaisi kantelut Riikka Purran rasistisista kirjoituksista: ”Moraalinen arviointi kuuluu pääministerille”
Oikeuskansleri on käsitellyt yhdeksän Purrasta tehtyä kantelua. Ne eivät johda toimenpiteisiin.
Oikeuskansleri ratkaisi ex-ministeri Junnilasta tehdyt kolme kantelua – Purrasta tehty 10 kantelua, Orposta kaksi
Oikeuskansleri on ehtinyt ratkaista kolme kantelua perussuomalaisten ex-ministeri Vilhelm Junnilasta. Ne eivät johda jatkotoimiin.
Urheilun oikeusturvalautakunta hylkäsi voimistelun entisen maajoukkuevalmentajan valituksen
Rytmisen kilpavoimistelun entiselle maajoukkuevalmentajalle Laura Ahoselle määrätty kurinpitoseuraamus jäi voimaan.
Työntekijöiden huoli sai aluehallintoviraston reagoimaan – hyvinvointialueen johto joutuu vastaamaan päivystyksen ongelmista
Pohjanmaan hyvinvointialueella on elokuun 11. päivään asti aikaa toimittaa vastauksensa aluehallintoviraston 17 kysymykseen. Työntekijät ilmoittivat epäkohdista toukokuussa.
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen Kaakkois-Suomen vaalipiirin ääntenlaskennasta
Valitus koski muun muassa vaalikuorten avaamista, ennakkoäänten laskennan aloittamista sekä ehdokkaiden äänimääriä.
Oikeuskansleri kommentoi PS:n Vilhelm Junnilan kelpoisuutta ministeriksi: ”Ehdot ovat aika väljät”
Elinkeinoministeri Junnila kuittasi julkisuuteen nousseet natsiviittaukset vitsailuna. Vaatimukset ministerin kelpoisuudelle tehtäväänsä ovat väljät, toteaa oikeuskansleri Tuomas Pöysti.
Viime eduskuntavaalien tuloksesta tehty valitus Oulun vaalipiirissä on hylätty hallinto-oikeudessa
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi yksityishenkilön tekemän valituksen. Siinä vaadittiin vaalien järjestämistä uudelleen, koska Oulun vaalipiirilautakunnan vahvistamassa vaalituloksessa oli hänen mukaansa epäselvyyksiä.
Turun ratapihan elämyskeskuksen asemakaavasta valitettu hallinto-oikeuteen
Kaupungin mielestä tehdyt valitukset tulee hylätä. Turku pyytää oikeudelta valitusten pikaista käsittelyä.
Ruokailu herättää rajuja tunteita mikkeliläisessä vastaanottokeskuksessa
Viime vuonna Maahanmuuttovirasto vastaanotti yhteensä 17 kantelua, joista kuusi koski vuosi sitten perustettua Kyyhkylän vastaanottokeskusta.
YIT perui valituksensa Mustasaaren sivistyskampuksen kilpailutuksesta
Vielä ei kuitenkaan ole varmaa, päättääkö Markkinatuomioistuin käsitellä asian, siitääkin huolimatta että YIT perääntyy.
Valvira: Apotti-järjestelmä vastaa lain vaatimuksia, mutta HUSilta löytyi isoja puutteita
Valvira otti Apotin valvonta-asian käsittelyyn marraskuussa 2022 sen jälkeen, kun se oli saanut yli 600 lääkärin allekirjoittaman poikkeuksellisen laajan kantelun.
Aalto-yliopisto rikkoo lakia, toteaa apulaisoikeuskansleri – englannin kieli on syrjäyttänyt suomen osassa opetuksesta
Vain noin viisi prosenttia Aalto-yliopiston kauppatieteiden maisterivaiheen kurssitarjonnasta opetetaan suomeksi.
Nainen teki ilmoituksen kaupunginjohtajan epäasiallisesta käytöksestä ja sai nimensä lehtiin – “Kuka uskaltaa enää nostaa esiin tapahtumia?”
Julkisen sanan neuvoston mukaan nimen julkaisemiselle oli tapauksessa riittävät perusteet. Riskinä on tosin, että kynnys tehdä ilmoitus kasvaa julkisuuden pelossa, neuvosto myöntää.
Tehy kanteli jälleen Helsingin kaupungin palkanmaksuongelmista – liiton juristi: ”Kaupunki ei suostu neuvottelemaan”
Helsingin kaupungin kansliapäällikkö Sami Sarvilinna ja vakauttamishankkeen johtaja Kirsti Laine-Hendolin eivät tunnista väitettä neuvotteluhaluttomuudesta.
Hovioikeus ei heltynyt muuttamaan huumekuskin välitöntä vangitsemista – tasoristeysturma johti nuoren naisen kuolemaan Porissa
Turmasta tuomittu mies olisi halunnut, että käräjäoikeuden määräämä vangitsemispäätös olisi kumottu ja että hänet olisi päästetty heti vapaaksi. Vaasan hovioikeus jatkaa edelleen koko asian käsittelyä.
Eduskunnan oikeusasiamies: päihtyneiden selviämisaseman puuttuminen Kuopiosta ei ole lainvastaista
Yksityishenkilö kanteli oikeusasiamiehelle selviämisaseman puuttumisesta, koska rauhallisesti käyttäytyvä päihtynyt on lain mukaan toimitettava selviämisasemalle.
Eduskunnan oikeusasiamies ei tutki Pohjois-Savon hyvinvointialueen palkanmaksusta tehtyä kantelua
Oikeusasiamiehen mukaan asian tutkiminen ei kuulu ensisijaisesti hänelle.
Eduskunnan oikeusasiamiehelle tehty useita kanteluita Helsingin poliisin toiminnasta Erdoğan-mielenilmauksissa
Kantelut käsittelevät muun muassa Erdoğan-nuken poistoa Turkin nykyhallintoa vastustaneen mielenosoituksen yhteydessä, kerrotaan oikeusasiamiehen kansliasta STT:lle.
Hallinto-oikeus hylkäsi valitukset metsästyksen rajoittamisesta Lapin retkeilyalueilla
Rajoituksen taustalla on UK-puiston ampumisonnettomuus syksyllä 2020. Metsästyksen rajoittamista ovat vastustaneet muun muassa Inarin, Savukosken ja Sodankylän kunnat.
Opiskelijat haluaisivat opetusta suomeksi, mutta Aalto-yliopisto ei kuuntele heitä – vararehtori: ”Nuoret osaavat englantia varsin hyvin”
Oikeuskanslerilla on jälleen käsittelyssä kantelu englannin kielen ylivallasta Aalto-yliopistossa, vaikka asiasta huomautettiin jo kymmenen vuotta sitten.
Lintilästä tehty kantelut oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle
Elinkeinoministeri Mika Lintilästä (kesk.) tehdyt kantelut liittyvät hänen alkoholinkäyttöönsä, jota on käsitelty viime päivinä mediassa.
Poliisi lapseksi tekeytyneen nelikymppisen tapauksesta: ”Esiselvitys voidaan avata uudelleen, jos uutta ja oleellista tietoa paljastuu”
Poliisin toiminnasta on kanneltu oikeusasiamiehelle. Esiselvityksen lopettanut rikoskomisario ei arvioi omaa toimintaansa tapauksessa, mutta muistuttaa, että olennaisen tiedon saa aina kertoa poliisille.
Jyväskylän mittavan Hippos-hankeen rakentaminen voisi alkaa mahdollisesti jo kesällä – valituslupa korkeimpaan hallinto-oikeuteen hylättiin
Liikuntarakentamisurakan hintalappu on noussut huomattavasti, mutta Jyväskylän kaupunki jatkaa hankkeen edistämistä. Päätös rakentamisen aloittamisesta on tarkoitus tehdä muutamassa kuukaudessa.
Valitus Kokkolan jättimäisestä Urheilupuisto-hankkeesta kaatui hallinto-oikeudessa
Hankkeen toteuttaminen ei todennäköisesti viivästykään.
Acutan ruuhkat eivät näy potilasasiamiehelle tulleina valituksina
Aiempaa useammin potilasasiamieheen on otettu yhteyttä tilanteissa, joissa ambulanssi ei ole kuljettanut potilasta Acutaan.
Oikeusasiamies: Turun olisi pitänyt järjestää kouluruokailu lakon aikana 2021
Oikeusasiamies tekee Turun kaupungin sivistystoimessa vielä laillisuusvalvontatarkastuksen. Ruokapalveluiden valmiussuunnitelma vaikuttaa oikeusasiamiehen mielestä ainakin osin keskeneräiseltä.
Hyvinvointialueiden alku on poikinut jo 14 kantelua – Pirkanmaalla setvitään, kuka saa olla päättämässä
Kanteluita on tehty eniten Varsinais-Suomen hyvinvointialueelta. Kakkossijan oikeusasiamiehelle tulleissa kanteluissa jakavat Keski-Suomi ja Satakunta. Useimmat kantelut koskevat palveluita.
Tehy: Oikeusasiamiehen mukaan Helsingin rekrytointikielto oli laiton ja syrjivä
Tehy kertoi vuonna 2021 jäseniltä saamiensa tietojen pohjalta, että Helsingin kaupunki olisi sopinut yksityisten terveysjättien kanssa, etteivät nämä palkkaisi Helsingin kaupungilla työskenteleviä hoitajia.
Apulaisoikeusasiamies: Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä ylitti valtuutensa antaessaan ohjeita testauskriteereistä
Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä ylitti toimivaltansa, kun se antoi velvoittaviksi muotoiltuja ohjeita koronavirustestin kriteereistä. Näin katsoo apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin torstaina antamassaan päätöksessä.
Marin-bilevideoista taas yksi JSN-päätös, ja lisää on tulossa
Julkisen sanan neuvosto on nyt käsitellyt kaikkiaan 16 kantelua jutuista, jotka liittyivät pääministeri Marinin juhlintavideoon. Kaikki jutut ovat saaneet vapauttavan päätöksen.
Rovaniemen kaupunki sai taas pyyhkeitä avilta – tällä kertaa vakava huomautus tuli hammashoitoon pääsystä
Ajanvarausta yrittäneet potilaat on muun muassa laitettu lainvastaisesti jonoon odottamaan tietoa hoitoon pääsystä. Potilaat eivät ole myöskään päässeet hoitoon lain edellyttämässä ajassa.
Valtioneuvoston kanslia sai huomautuksen pääministeri Sanna Marinille maksetuista aamupaloista ja aterioista – toiminta rikkoi lakia
Oikeuskanslerinviraston päätöksen mukaan Sanna Marin ei rikkonut lakia. Valtioneuvoston kanslia toimi lainvastaisesti ja sai huomautuksen oikeuskanslerinvirastolta.
Sanna Marinin bileuutisoinnista riittää opittavaa, vaikka JSN antoi vapauttavia – asiantuntija: ”Media onnistui korkeintaan tyydyttävästi”
Tässä jutussa viestintäasiantuntija Harri Saukkomaa ja journalistiikan professori Mikko Villi analysoivat uutismedioiden toimintaa pääministerin biletapauksessa.
Pääministeri Marinin bileuutisoinnista ei langettavia päätöksiä – JSN:n puheenjohtaja: ”Videomateriaalia ei voida pitää erityisen arkaluontoisena”
Pääministeri Sanna Marinin tanssivideo oli kesän lopulla laajasti esillä medioissa. Uutisointi tuotti 16 kantelua, joista viidestätoista Julkisen sanan neuvosto antoi nyt vapauttavat päätökset.
Lappeenrannan sisäliikuntahallista jätetty valituslupahakemus korkeimpaan hallinto-oikeuteen – syynä pysäköinnin puutteet
Kaupunki päätti alkuvuodesta sijoittaa sisäliikuntahallin Amiksen kentälle. Siitä alkoi valitusten ketju, joka jatkuu yhä.
Oikeuskansleri: Pääministeri ei laiminlyönyt velvollisuuksiaan biletyksen vuoksi
Ratkaisun mukaan kantelijat eivät osoittaneet mitään yksilöityä virkatehtävää, jonka ministeri olisi jättänyt hoitamatta juhlimisen vuoksi.
Oikeuskansleri: Oulun yliopiston hallitus toimi työjärjestyksensä vastaisesti, kun valitsi puheenjohtajat liian aikaisin
Oikeuskansleri on antanut ratkaisun Oulun yliopiston hallituksen päätöksenteosta tehdystä kantelusta. Hallitus valitsi uudet puheenjohtajat joulukuussa 2019, kun ne olisi työjärjestyksen mukaan pitänyt valita tammikuussa 2020.
Vaasan kaupunginhallitus pitää Palosaaren opiskelija-asuntojen purkamisesta tehtyjä valituksia perusteettomina
Vaasan hallinto-oikeus oli pyytänyt kaupunginhallitukselta vastausta uusimpiin, heinäkuussa tehtyihin valituksiin. Viimeisimmät valitukset koskivat lähinnä maanrakennuslain noudattamatta jättämistä.
JSN: Yle ei taipunut ulkopuoliseen painostukseen, kun se perui Tehyn puheenjohtajan kutsun lähetykseen
Yle perui Tehyn puheenjohtajan Millariikka Rytkösen vierailun A-studioon tämän vuoden huhtikuussa. Julkisen sanan neuvoston mukaan tapauksessa ei ole näyttöä siitä, että Yle olisi taipunut ulkopuoliseen painostukseen.
Ruovedellä parikymmentä hoitajaa teki kantelun vanhusten hoitopaikoista – kunnanhallitus ottaa asiassa nyt aikalisän
Runsaasti keskustelua herättänyt suunnitelma siirtää ikäihmisten asumispaikkaa on poikinut työntekijöiltä kantelun aluehallintovirastoon.
Hoitajat ilmoittavat epäkohdista aiempaa matalammalla kynnyksellä – Itä-Suomen avin saamien kanteluiden määrä on jopa kymmenkertaistunut
Tänä vuonna tulleista ilmoituksista suurin osa käsittelee henkilöstövajetta.
Parkanon ja Kihniön sote-riidan käsittely jatkuu seuraavaksi hallinto-oikeudessa
Kihniön ja Parkanon kiista koskee kuntien välisen sote-sopimuksen noudattamista.
Hoitajien määrä, lääkehoito, asukkaiden kohtelu – avi saa entistä enemmän valvontapyyntöjä vanhusten hoitopaikoista Pirkanmaalla
Pyyntöjä on tullut jo melkein yhtä paljon kuin koko viime vuonna. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintavirastossa on useita valvonta-asioita on vireillä.
Yli 200 lääkäriä tekee surullisenkuuluisasta potilastietojärjestelmä Apotista kantelun – sen mukaan järjestelmä vaarantaa potilasturvallisuuden
Kantelun allekirjottaneiden mielestä Apotin käyttäminen vie myös merkittävästi aikaa potilastyöstä. Apotin toimitusjohtaja Hannu Välimäki uskoo, että haasteet koskevat vain rajattua osaa potilastietojärjestelmän käyttäjistä.