Uusimmat artikkelit
Swang-sarja menee tunteisiin ja kulissien taakse
Swang kertoo musiikkiteatteria harrastavista nuorista.
”Sarja on ällöttävä ja siinä on läsnä vaaran tunne” – 6 syytä katsoa Kiitos elämä
Sarja on ylivedetty, mutta yllättävän realistinen.
Kirjailija Sirkka Laine on kuollut
75-vuotiaana kuollut Sirkka Laine tunnetaan erityisesti yhtenä Kantolan perhe -kuunnelmasarjan käsikirjoittajista.
Kajaanin kaupunginteatterissa etsitään Nälkämaan Jussille morsianta – osa näytöksistä on jo loppuunmyyty, vaikka ensi-ilta on vasta edessä
Lauantaina ensi-iltansa saava tragikomedia on kirjoitettu kainuulaisista ihmisistä kainuulaiselle näyttämölle. Muualle sitä olisi ollut vaikea tehdä, kertoo käsikirjoittaja-ohjaaja Laura Mattila.
Hollywoodin käsikirjoittajat palaavat viiden kuukauden lakkoilun jälkeen töihin – näyttelijöiden työtaistelu jatkuu, ja heillä on ässä hihassa
Näyttelijät saattavat laajentaa lakkoa pelialalle.
Ratkaisu häämöttää Hollywoodin käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakossa – neuvotteluista tihkuu varovaisen myönteisiä lausuntoja
Käsikirjoittajat ja näyttelijät ovat lakkoilleet muun muassa parempien palkkojen ja streemauskorvausten puolesta jo yli neljä kuukautta.
Take That -musikaalielokuva kertoo faniudesta – käsikirjoittajan mielestä jokaisen pitäisi muistaa, millaista oli olla 16-vuotias
Greatest Days -elokuva perustuu suosittuun The Band -musikaaliin, joka sisältää yhtyeen suurimmat hitit.
Näemmekö näyttelijöistä kohta vain digikopiot tv-sarjoissa? Sitä pelkää Isis King, ja siksi hän lakkoilee työtoveriensa kanssa Hollywoodissa
Näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakko jatkuu.
Digitaalisesti monistettuja näyttelijöitä ja koneen käsikirjoittamia elokuvia – tekoäly huolestuttaa näyttelijöitä ja käsikirjoittajia Suomessa
Tekoälyyn liittyvät uhkakuvat näyttelevät osaa Hollywoodin käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakossa. Uhat tunnistaa myös Aikuiset-sarjan käsikirjoittaja Anna Brotkin.
Miikko Oikkonen valloitti Sorjosella lähes koko maailman – pian ilmestyy sarja, jonka aihe tulee jokaisen iholle: ”Vähän pelottaa”
Käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja Miikko Oikkosen kynästä ovat lähtöisin muun muassa menestyssarjat Sorjonen, Nymfit ja Helsinki-syndrooma. Megabudjetin Estoniasta odotetaan seuraavaa menestystä.
Suomussalmen kesäteatterin uutuuskomedia ensi-iltaan perjantaina – lavalle nousevat myös 8-vuotiaat Aku ja Vihtori
Käärmeöljyn kauppias on Suomussalmen kesäteatterin 20. peräkkäinen kantasesitys. Kesäteatteriin hankittiin viime vuonna mikrofonit, joten nyt mukana on myös lapsinäyttelijöitä.
Risto Jarva –seura jakaa ensi syksynä ensimmäisen Peter von Bagh –stipendin
Seura haluaa kiinnittää huomiota elokuvasta kirjoittamisen huonoon tilanteeseen.
Hollywoodin käsikirjoittajien lakolle osoitetaan tänään tukea pitkin Eurooppaa, myös Suomessa – uhkakuvana on tekoäly
Lakon kiistakapuloita ovat ennen kaikkea tekoälyn rooli elokuva -ja tv-tuotannoissa sekä suoratoistopalveluista saatavat korvaukset. Ongelmat ovat samanlaiset kaikkialla maailmassa.
Äänekosken teatterin lavalla aikuiset ovat vähän pölähtäneitä ja lapset yrittävät heitä tolkuttaa
Äänekosken teatterissa esitetään koko perheen näytelmää Lasse-Maijan etsivätoimisto: Rakkausarvoitus. Näytelmän pääosissa on kaksi konginkankaalaista nuorta.
Uusi Oscar-voittaja ja lähes kaikki muut elokuvat noudattavat samaa kaavaa – "Se on taottu päähän tuhansien leffojen kautta"
Elokuvissa tietyt käänteet tulevat usein samoissa kohdissa. Onko kyse ihmiselle luontaisesta kerrontatavasta vai siitä, että asiaan on vain totuttu?
Rauman näytelmätiimi teki ihmeen ja sai luvan Paula Koivuniemeltä hänen elämästään kertovaan musikaaliin
Rauman teatterissa saa kantaesityksensä ensi syyskuussa Paula!-musikaali. Siinä kuullaan Paula Koivuniemen tarina ja 15 hittibiisiä. Pääosa tehdään kahden Paulan taktiikalla.
Kullannuput saa toivottua jatkoa – näyttelijäkaartiin liittyy Aamu Milonoff
Suosittu ja kriitikoiden ylistämä komediasarja Kullannuput palaa kymmenen uuden jakson voimin 30. tammikuuta. Luvassa on jälleen pirskahtelevan poksahtelevaa komediaa ja visuaalista silmäkarkkia.
Mikael Niemen Karhun keitto-romaanista tehdään tv-sarja – sarjan tapahtumat sijoittuvat Tornionlaakson Kengiksen kylään 1800-luvulla
Suoratoistopalvelu Disney+ tekee kuusiosaisen draamasarjan ruotsalaiskirjailijan romaanista.
Salainen hyväntekijä kuittaa karhukirjeet tv-sarjassa – tosielämän Oonat joutuvat maksamaan velkansa itse
Tv-sarjassa salainen hyväntekijä kuittaa velat.
Elokuva Venäjältä Suomeen loikkaavasta urheilijasta joutui trollien vyörytyksen kohteeksi
Free Skate kertoo taitoluistelijasta, joka loikkaa Venäjältä Suomeen. Fiktiivinen elokuva tuo esiin estetiikkalajien kurinalaisuuden ja hinnan, jonka harrastajat voivat joutua siitä maksamaan.
Torniolaislähtöinen Mikko Myllylahti teki elokuvan toivosta ja sopeutumisesta – humoristisessa Metsurin tarinassa on vahva pohjoinen vire
Pohjoisen musta komedia palkittiin keväällä Cannesin Kriitikoiden viikolla. Metsurin tarina valittiin sinne yhtenä seitsemästä yli tuhannen elokuvan joukosta.

Klaus Härön ensimmäisen englanninkielisen elokuvan tähtenä Game of Thrones -kasvo: "Sain vihdoin eläytyä rakkauteen"
Eläkeikäisen pariskunnan rakkaustarina nostaa pintaan kipeitä asioita merikapteenin ja tämän tyttären menneisyydestä. Elokuvan rooleissa on kolme ansioitunutta brittinäyttelijää.
Tamperelaisstudio sai houkuteltua yhteistyöhön "Mies ja alaston ase" -elokuvista tutut komedianimet – työstävät parodiasarjaa nordic noirista
Syyskuun alussa aloittaneen tamperelaisen tuotantoyhtiön NoPoFo-sarja nauraa suuren suosion saavuttaneelle nordic noirille. Sarjaa aiotaan kuvata myös Tampereella.
Kesällä oltiin Kasinolla, talvella Mietaalla – Pohjalaiset elokuvantekijät tarttuvat seuraavaksi ikimuistoiseen Mietaan nuorisoseuraan
Eteläpohjalaiset aikovat jatkaa Kasino-elokuvan aihepiiriä ja toteuttaa jatko-osan, jossa liikutaan Kurikan Mietaalla. Elokuvan ensi-illaksi suunnitellaan talvea 2024.
Salkkareiden tekijä kirjoitti murhamysteerin Lieksan Vaskiviikolle – tarina sai vaikutteita yhdeltä kauhukirjallisuuden merkittävimmistä kirjailijoista
Joensuulainen käsikirjoittaja Aki Ryynänen kirjoitti 8-osaisen novellikuunnelman Lieksan Vaskiviikolle. Kuunnelmassa fakta ja fiktio kulkevat käsi kädessä.
Sodan alettua ei voitu näyttää venäläisten soluttautumista Suomeen – "hyllytetty" kohusarja esitetään nyt: "On ajankohtaisempi kuin ikinä"
Pysäyttäkää Nyqvist -sarja piti esittää Ylen kanavailla toukokuussa, mutta sen esittäminen siirtyi Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Palkittu käsikirjoittaja työskenteli sairaalassa ja ilmavoimissa ennen kuin hänestä tuli brittidraaman kultasormi
Jed Mercurion kirjoittamat sarjat ovat keränneet ennätysyleisöjä Britanniassa. Käsikirjoittaja uskoo, että poikkeuksellisesta ja monipuolisesta taustasta on hyötyä kirjoittamisessa.
Viikon Tuukka: Komedian rajat – missä ne menevät?
Komedian rajoja piirretään jatkuvasti uudelleen.
Palkittu käsikirjoittaja päätyi duunariksi putkityömaalle – nyt Mika Ripatti rikkoo montun pohjalla käsityksiä keskiluokasta
Jussi-palkittu käsikirjoittaja Mika Ripatti haluaa kirjoittaa duunareiden tarinoita duunareille. Samalla hän tekee näkyväksi, kuinka vähän eri yhteiskuntaluokissa elävät tietävät Suomessakin toisistaan.
"Idea sarjalle syntyi bussimatkalla Hakaniemestä Maunulaan" - katsojaennätyksiä rikkoneen Mieheni vaimo -draaman takana ovat sisarukset Juuli ja Inari Niemi
Mieheni vaimo -sarja sai alkunsa jo vuonna 2014.
Ennen, nyt ja kohta!
Markus Kajo miettii 40 vuottaan Ylessä, ja ensi vuotea, mm.
Sylvi-käsikirjoituspalkinto Ylen AIKUISET-sarjalle
Sarjan on käsikirjoittanut Anna Brotkin.
Successionia juhlitaan yhtenä maailman parhaista tv-sarjoista – Yle kysyi sarjan tähdiltä, miksi ökyrikkaan perheen julmuus on niin kiehtovaa
Succession valittiin äskettäin BBC:n kriitikkoäänestyksessä kymmenen merkittävimmän 2000-luvulla tehdyn tv-sarjan joukkoon. Palkitun sarjan kolmas tuotantokausi on juuri saanut ensi-iltansa.

Kuinka kauas keskiajalta on tultu, kysyy The Last Duel -elokuva – näyttelijä Jodie Comer Ylelle: “Naiset taistelevat yhä kehonsa itsemääräämisoikeudesta”
Killing Eve -sarjasta tuttu Jodie Comer tekee vaikuttavan roolin Ridley Scottin historiallisessa, keskiaikaan sijoittuvassa elokuvassa. Sen ytimessä on raiskaus ja se, uskotaanko uhria.

Riku Siivosen kolumni: Erikoinen erektio vaikuttaa sinunkin rahapussiisi
On aika palauttaa seksi takaisin makrotalouteen, kirjoittaa Siivonen. Kolumnin voi myös kuunnella.
Joukko kirjailijoita ryhtyy myös kustantajiksi – myllykoskelainen Reuna-kustantamo myydään
Lähes 30 kirjailijaa on ostamassa Myllykoskella sijaitsevan Reuna-kustantamon liiketoiminnan. Kustantamon perustanut Tarja Tornaeus aikoo jatkaa työtään kylän elävöittämiseksi. Kirjakauppa, kulttuuritalo ja kahvila jatkavat kuten ennenkin.

Käsikirjoittaja Katri Manninen kerää kehonsa toiminnasta tietoa teknologisilla laitteilla – datan avulla selvisi syy jatkuvaan aamupotutukseen
Kehnon mielialan syyksi osoittautuivat vaihdevuosioireet. Apu löytyi hormonikorvaushoidosta, jonka Manninen uskalsi aloittaa tarkistettuaan rintasyöpäriskinsä geenitestin tuloksista.
Suomi valitsi ehdokkaansa Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi – voittoa tavoittelee Hamy Ramezanin ensimmäinen pitkä fiktioelokuva
Pohjoismaiden neuvoston palkintoa tavoittelee viisi elokuvaa, yksi kustakin Pohjoismaasta. Voittaja julkistetaan marraskuussa 2021 Kööpenhaminassa.
Lapuan patruunatehtaan tuhoisasta räjähdyksestä tehdään näytelmä – käsikirjoitus sai alkunsa yllättävästä yhteensattumasta
Näytelmä patruunatehtaan räjähdyksestä saa kantaesityksensä ensi vuonna Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Ajatus näytelmästä tuli käsikirjoittajalle ja teatterin taiteelliselle johtajalle samaan aikaan.
Kriitikoiden palkinto meni Cannesissa egyptiläissohjaajalle – Suomen Khadar Ayderus Ahmed jäi ilman pystiä
Kriitikoiden viikon pääpalkinto meni egyptiläisen Omar El Zohairin elokuvalle Feathers. Juho Kuosmasen ohjaaman Hytti nro 6:n palkintoja jännitetään lauantaina Cannesin elokuvajuhlien päätösseremoniassa.
Kuoleva sieniyrittäjä käyttää viimeiset päivänsä selvittääkseen, kuka myrkytti hänet hengiltä – Jussi Vatasen tähdittämä tv-sarja sekoitti liikennettä Haminassa
Haminassa kuvataan parhaillan kuusioisaista tv-sarjaa Mies joka kuoli. Kyseessä on haminalaislähtöisen kirjailijan Antti Tuomaisen menestyskirjaan perustuva sarja, jonka pääosassa näyttelee Jussi Vatanen. Uutuussarjaa on kuvattu kolme viikkoa.
Suomussalmen kesäteatterin näyttämölle katos – teatteri Retikka tekee investointeja vanhoilla säästöillä
Koronavuoden aikana Suomussalmen kesäteatterissa on keskitytty investointeihin, vaikka lipputuloja ei ole kertynyt. Parin viikon päästä teatterilaiset pääsevät vihdoin esiintymään pitkän tauon jälkeen.
Jalmari Helander ohjaa uuden Lappiin sijoittuvan Sisu-toimintaelokuvan – kuvaukset alkavat pian, Sony osti maailmanlaajuiset levitysoikeudet
Sony Pictures on ostanut suomalaisen toimintaelokuvan kansainväliset levitysoikeudet. Elokuvassa nähdään Peaky Blinders- ja The Revenant -tähti Paul Anderson.
Tv-sarjojen kirjoittajat vaativat isompaa siivua kasvaneista budjeteista – alan etujärjestön mukaan Suomi on käsikirjoittamisen halpatyömaa
Televisiosarjoja tehdään enemmän kuin koskaan, mutta kirjoittajien kukkarossa se ei näy.
"Me kaikki janoamme ihmisten tapaamisia, kuovimme kavioillamme kevään paljastamaa hiekkaa!" – näyttelijä Susanna Haavisto koronakeväänä 2021
Susanna Haavisto odottaa ihmisten kohtaamisia.
”Minuutin mitta on sketsille ihan täydellinen” – Eve Kulmala Show parodioi trailerimaisella otteella elokuvia ja tv-sarjoja
Sosiaalinen media on ideaali alusta komedialle.
Ilomantsissa kuvataan neliosaista tv-sarjaa
AlfaTV:ssä esitettävässä sarjassa Ilomantsia tekee tunnetuksi kuvitteellisen EU:n elinkelpoisuusviraston ylitarkastaja Viljami Rytkönen.
Joensuun kaupunginteatterin uudet näyttelijät ovat Hannes Mikkelsson ja Joni Kuokkanen
Molemmat aloittavat työnsä elokuussa.

Aikuiset-sarjan ohjaaja Anna Dahlman ammentaa huumoria kiusallisista kokemuksista: “Niistä ne hauskimmat jutut syntyvät”
Häpeä on tärkeää polttoainetta komedian tekijöille.

Pölösen Hamsterit-elokuvalle 680 000 euroa tuotantotukea
Elokuvasäätiö tukee myös Taneli Mustosen ohjaamaa kauhuelokuvaa The Twin.