Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sepänkadulla palo kerrostalossa, Pielisjoesta pelastettiin nainen

Pelastajat joutuivat perjantaina ainakin savusukeltamaan, sammuttamaan, opastamaan ja pintapelastamaan.

Mediat: Frontex on ollut osallisena kyseenalaisissa operaatioissa, joissa Välimeren siirtolaisia hätyytellään takaisin merelle

Frontexin operaatioihin osallistuneet lentokone ja laivat ovat todistaneet ainakin kuutta "häätöoperaatiota". Tutkivat toimittajat käyttivät kuukausia tapausten selvittelyyn.

NYT: Kreikka on salaa kuljettanut yli 1000 pakolaista merelle ja hylännyt heitä vuotaviin kumiveneisiin

Koronaviruspandemian aikana Kreikan koventunut pakolaislinja on muuttunut entistä järjestelmällisemmäksi, uutisoi New York Times.

Ahdisteleeko Malta merihätään joutuneita siirtolaisia? Uusi video viittaa siihen, toteaa YK-edustaja

Maltan epäillään kyyditsevän merihädässä olevia siirtolaisia Libyaan ja Italiaan ja laiminlyövän pelastusvelvollisuutta.

Manner-Euroopasta salakuljetettiin Britanniaan jopa 10 000 kurdia kylmäkuljetuskonteissa ja kumiveneissä

Tutkinnassa on otettu kiinni yhteensä 23 ihmistä, joista 19 Ranskassa ja loput Hollannissa.

Tuuli yltyi illan aikana koviin lukemiin – Helsingissä pelastettiin myrskyssä "seikkailunhalusta" kumiveneellä liikkeelle lähtenyt mies

Voimakas lounaistuuli on hyvin puuskaista ja eteläisillä merialueilla on myrskytuulta.

Jani Kaaron kolumni: Putoamisen pelko

Jani Kaaro uneksii hyvinvointivaltion hajoamisesta ja kuinka melkein liittyi rikollisjärjestöön.

Välimerellä pelastettiin yli 250 siirtolaista

Sekä Malta että Italia ovat ilmoittaneet, etteivät ne päästä pelastusaluksia maihin.

"Jos roskaat, myös keräät roskasi" – Kaljakellujat täyttävät Keravanjoen lauantaina, mutta tänä vuonna kelluva koomikko "roastaa" sotkijat

Mitä jättävät jälkeensä tuhannet huvin vuoksi joella seilaavat ihmiset? Viime vuosilta on raportoitu kumiveneistä, uima-altaista, tölkeistä ja jopa ulosteista.

Tutkija: Työluvattomiin suhtautuminen EU:ssa kaksinaamaista – paperittomat kasvattavat kansantaloutta

Erikoistutkija Anitta Kynsilehdon mukaan EU:n turvapaikkakriisi johtuu osin siitä, ettei viisumikiristysten jälkeen muuta tapaa päästä EU-maihin enää ole.

Vuolijokea kuljetaan viikonloppuna kellumalla – "Kokeillaan saadaanko joku höyrypää paikalle"

Lauantaina Vuolijoella järjestettävässä tapahtumassa voi kulkea kelluvilla esineillä.

Läheisen saaren asukas seurasi aitiopaikalta KRP:n operaatiota Rymättylän Säkkiluodossa

Leo Gästgivarin lauantaiaamu oli vähintäänkin mielenkiintoinen, mennessään katsomaan venettään hän löysi rannasta kaksi suurta kumivenettä miehiä täynnä.

Lightning strikes kill 1-2 people a year in Finland

Police suspect that two men in eastern Finland died on Friday, after a lightning strike's electric charge ran through their bodies.

Siirtolaisten kumivene upposi taas Välimerellä – yli 60 ihmistä kateissa

Kyseessä on alle viikon sisään jo toinen useita ihmishenkiä vaatinut haaksirikko Libyan rannikolla.

Kaljakelluntareissulla olleet miehet pelastettiin Tornionjoesta

Koskessa seisomassa olleet miehet haettiin turvaan pelastuslaitoksen kumiveneellä.

Sata ihmistä kateissa Välimerellä kumiveneen upottua

Tiistainen onnettomuus oli tiettävästi jo toinen onnettomuus Välimerellä tämän vuoden aikana.

Ainakin 25 siirtolaista hukkui Libyan rannikolla

Siirtolaisia kuljettaneessa kumiveneessä oli arviolta 150 ihmistä.

Video: Rooman rohkeimmat hyppäsivät perinteen mukaisesti sillalta kylmään Tiber-jokeen

Uudenvuoden tradition aloitti yli 70 vuotta sitten stunttitarjokas, joka halusi esitellä taitojaan uimahypyllä.

Miljoonakaupunki Houston valtavien tulvien vallassa – "Vesi nielaisee meidät"

Houstoniin on satanut noin 600 millimetriä vettä vuorokaudessa. Etelä-Suomessa koko vuoden sademäärä on enimmillään 700 millimetriä.

Märkä koiraharraste kasvattaa suosiotaan

Vesipelastus vetää vuosi vuodelta enemmän koirakkoja rannoille treenaamaan. Suomessa laji on harraste, Etelä-Euroopassa koirat ovat mukana myös tositoimissa. Tavoitteena on opettaa koira toimimaan ohjatusti vedessä vedenvaraan joutuneiden apuna.

Espanjaan saapuvien siirtolaisten määrä kasvaa – Saattaa ohittaa Kreikan vastaanottajamaana

Espanjaan saapuvien ihmisten määrä on kolminkertaistunut tänä vuonna. Italiaan saapuu selvästi eniten siirtolaisia.

Kymen Sanomat: Merivartiosto, poliisi ja armeija jahtaavat metsään paenneita Pyhtäällä

Kymen Sanomien tietojen mukaan kahdesta kolmeen miestä ajoi veneellä vauhdilla rantaan ja pakeni sen jälkeen metsään.

Veneilijä tippui mereen, vene jäi pyörimään ilman kuljettajaa – Vuoden meripelastajat pysäyttivät aluksen kekseliäällä tavalla

Poikkeuksellinen operaatio toi Helsingin Meripelastusyhdistyksen Mikrolog III -aluksen miehistölle Vuoden meripelastaja -tunnustuksen.

Eurooppaan pyrkivien määrä lisääntynyt Välimerellä

Italian rannikkovartiosto teki sunnuntaina Välimerellä yli 20 operaatioita, joissa pelastettiin noin 3 000 Eurooppaan pyrkinyttä.

Italian rannikkovartiosto pelasti lähes tuhat Eurooppaan pyrkinyttä

Libyasta Eurooppaan Välimeren kautta pyrkivien määrä jatkaa kasvuaan.

Noin 1 000 siirtolaista pelastettiin Välimerellä

Italian rannikkovartioston kaksi alusta teki töitä koko päivän Eurooppaan pyrkivien ihmisten pelastamiseksi.

Kymmenien siirtolaisten uskotaan hukkuneen Välimerellä

Turma-alueelta on pelastettu vain neljä ihmistä. Yli sataa siirtolaista kuljettanut laiva upposi Libyan rannikon edustalla.

Siirtolaisten tulo Afrikasta Espanjaan kiihtynyt – kuusimetrinen aitakaan ei pysäytä

Edellisen kuukauden aikana yli 2 000 ihmstä on päässyt Espanjaan

Pakolaisvirta Afrikasta Italiaan kiihtyy jälleen

Afrikan maista on tullut tänä vuonna jo yli 170 000 pakolaista Italiaan.

Libya: Lähes sata ihmistä kateissa Välimerellä

Uponneessa kumiveneessä kerrotaan olleen lähes 130 Eurooppaan pyrkinyttä ihmistä.

Välimerellä hengestään kamppailevien kauhu tallentui videolle

Uutistoimisto AFP:n kuvaaja oli mukana, kun espanjalainen avustusjärjestö auttoi turvaan hengenhädässä olleita turvapaikanhakijoita. Kaikki eivät pelastuneet.

Ainakin 28 Eurooppaan pyrkinyttä on kuollut Välimerellä

Puinen vene oli ahdettu täyteen Eurooppaan pyrkineitä siirtolaisia. Italian rannikkovartiosto on pelastanut yli 10 000 ihmistä maanantain ja tiistain aikana.

Yli 6 000 siirtolaista pelastettu Välimerellä

Maanantain aikana suuri määrä siirtolaisia on pelastettu Välimerellä.

Suomi ja Viro harjoittelevat vakavan järjestyshäiriön taltuttamista laivalla – Mukana helikoptereita ja kumiveneitä

Tallinnan edustalla harjoiteltiin keskiviikkona aamulla tilannetta, jossa matkustajalaivalla syntyy iso joukkotappelu. Myöhemmin keskiviikkona harjoitus jatkuu toisella matkustajalaivalla, mutta poliisi ei etukäteen paljasta, millä.

Välimerellä pelastettu taas siirtolaisia – meren yli pyrkii jopa tuhansia päivittäin

Välimerellä on tällä viikolla pelastettu jopa 14 000 Eurooppaan pyrkivää siirtolaista, kertoo uutistoimisto AFP.

Who cleans up after public festivals and street parties?

Summer in Finland means endless outdoor festivals and gatherings. If an event has an official organiser, it's their responsibility to tidy the area of all leftover rubbish. If there's no official organiser, littering is more likely to occur as it's everyone's responsibility to clean up.

Kymmeniä kuoli tulvissa ja maanvyörymissä Nepalissa

Raskaat monsuunisateet ovat paisuttaneet joet eri puolilla maata ja tulvat ovat pyyhkäisseet kyliä mukaansa.

Yle valvoi: Yön uutiset lyhyesti

Konservatiivit ovat vieneet voiton Espanjan parlamenttivaaleissa, Jeremy Corbyn ilmoittaa, että hän ei aio erota ja Italian rannikkovartiosto on pelastanut yli 3 300 ihmistä Välimereltä viikonloppuna.

Italia on pelastanut yli 3 300 ihmistä mereltä viikonlopun aikana

Italia pelasti Eurooppaan pyrkiviä pakolaisia ja siirtolaisia 26 operaatiossa viikonlopun aikana.

Uusi valvontavene tuo Pohjanmaan poliisille lisää vauhtia ja tehoa

Poliisin tehtävien hoito Merenkurkun saaristossa helpottuu. Pohjanmaan poliisilaitos on hankkinut käyttöönsä kumiveneen, joka sopii hyvin vesiliikenteen valvontaan ja jonka suorituskyky riittää entistä paremmin myös nopeisiin hälytystehtäviin.

Euroopan tulvissa kymmenen kuolonuhria

Baijerissa on päästy hieman raivaamaan tulvien tuhoja, mutta Pariisissa pahimman ennustetaan olevan edessä perjantaina puolelta päivin. Orsayn ja Louvren museot varautuvat kantamaan taideaarteitaan turvaan kellarivarastoista.

Välimereltä pelastustehtävistä palannut: Järkyttävimmätkään kuvat eivät kerro, miltä hätä näyttää paikan päällä

Neljän kuukauden komennuksen aikana Merikarhu kohtasi yhteensä 2 649 ihmistä. Huonokuntoisissa ja ylilastatuissa kumiveneissä saattoi olla kerralla jopa 80 matkustajaa, heistä iso osa naisia ja lapsia.

Britannian rannikkovartiosto pelasti 20 maahanpyrkijää Englannin kanaalista

Aiemmin tällä viikolla Britannian viranomaiset ottivat Chichesterin satamassa kiinni 17 siirtolaista ja brittimiehen, jota epäillään laittoman maahantulon järjestämisestä.

Italian laivasto pelasti yli sata ihmistä ja löysi kymmeniä ruumiita siirtolaisveneestä

Välimereltä on tällä viikolla pelastettu jo yli 14 000 veneillä Eurooppaan pyrkinyttä ihmistä.

Välimerellä nostettu turvaan yli 2 000 ihmistä vuorokauden aikana

Libyan rannikolla tehtiin pelkästään maanantain aikana kaikkiaan 15 operaatiota, joissa siirtolaisia poimittiin turvaan kumiveneistä.

Libyan rannikkovartiosto pysäytti sadat siirtolaiset

Afrikasta Eurooppaan pyrkivien määrän odotetaan kiihtyvän kesän edetessä. Libyan rannikkovartiosto pysäytti sunnuntaina lähes 900 Eurooppaan pyrkinyttä.

Näkökulma: Jo pienelle lapselle opetetaan, että jokainen ihminen on samanarvoinen – miksei tämä ole aikuisille itsestään selvää?

Yhdeksäsluokkalainen Oona Herva kuuli Suomeen yksin tulleen turvapaikanhakijan tarinan koulutunnilla. Koskettava tarina sai Oonan tarttumaan aiheeseen ja kertomaan oman näkökulmansa.

Välimerellä pelätään suuronnettomuutta – uhreja jopa 400

YK ei ole kyennyt vahvistamaan tietoja maanantain suurturmasta. Sunnuntaina Libyan rannikolla hukkui ainakin kahdeksan ja pelastettiin yli sata Eurooppaan pyrkinyttä, kun heidän kumiveneensä alkoi upota.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle