Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuvassa Viikon Tuukka eli toimittaja Tuukka Pasanen kuulokkeet päässään.

Viikon Tuukka: Musiikintekijät ovat valtaosin miehiä, ja niin ovat tekijöiksi hakeutuvatkin – sukupuolijako istuu tiukassa

Musiikin säveltäjistä ja sanoittajista noin 80 prosenttia on miehiä, kertoo Teoston tuore tutkimus. Monille miesvaltaisille linjoille ei juuri muut kuin miehet myöskään hae.

Kaija Koo ja ohjaaja Pia Asikainen poseeraavat kameralle hymyssä suin.

Kaija Koo: Tinakenkäkuningatar -dokumentti on musiikintäyteinen tarina, jonka takana artisti itsekin seisoo: “Minusta se on monipuolinen ja onnistunut kokonaisuus, siitä mä tykkään”

Kaija Koo: Tinakenkäkuningatar -dokumentin musiikki täydentää elokuvan tarinaa. Elokuvassa yhdistyvät Kaija Koo -musiikki, ohjaaja Pia Asikaisen näkemykset ja säveltäjä Arttu Silvastin soundimaailma.

Muusikko-tuottaja Tido Nguyen työskentelee Helsingin Punavuoressa.

Vuoden 2021 soitetuin kotimainen oli Lauri Tähkän Aavikko – yleisölle tuntematon musiikintekijä Tido Nguyen kertoo, kuinka hittejä tehdään

30-vuotiaan vietnamilaistaustaisen tuottaja-lauluntekijän musiikilliset juuret ovat raskaassa rockissa ja heavyssä. Musiikkia hän päätyi tekemään poppareille kuten Abreu, Mikael Gabriel, Reino Nordin ja Evelina.

UMK20-finaalin lavakuva, screenillä UMK-grafiikoilla teksti "Uuden musiikin kilpailu", kuvassa myös katsomoa.

Haku vuoden 2021 Uuden Musiikin Kilpailuun avataan syyskuussa

Biisinkirjoitus kannattaa aloittaa nyt!

Aki Yli-Salomäki

Epäilyttävän uutta - rajatonta nykyklassista

Aki Yli-Salomäki kertoo ohjelmasarjastaan.

Säveltäjä Kaj Chydenius kertoo Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa elämästään ja urastaan.

Itse asiassa kuultuna: Kaj Chydenius – tuhansien laulujen mies

Mitä säveltäjä Kaj Chydenius miettii elämästään ja urastaan?

Villa Raasakkan ja Outi Tarkiaisen potrettikuvat.

Suomalaisteokset kansainvälisen säveltäjärostrumin suositeltujen listalle

Rostrumissa kuultiin tänä vuonna 50 teosta 27 eri maasta.

Piirros, jossa etana kuuntelee musiikkia

Koska viimeksi kuulit tunnin mittaisen biisin?

Kuka minä olen? Mikä on elämän tarkoitus?

Suomihittien tulevaisuuden tekijät

Suomihittien tulevaisuuden tekijät

Vesala: “En usko, että hitti tulee jostain sääntöoppaasta."

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Päästä viiraa

Baletti ym. viiraavat päästä Kajoa tällä kertaa.

Säveltäjä Magnus Lindberg Töölönrannassa.

Olisiko yhteiskunta ilman musiikkia mahdollinen?

Säveltäjä Magnus Lindberg on suomalainen kosmopoliitti

Maiva Vilkkumaa katsoo toimittajaa.

Maija Vilkkumaa: "En osannut edes unelmoida, että pääsisin kirjoittamaan musikaalia"

Modernit suffragetit valloittavat kesän radiomusikaalin!

Entinen uutisankkuri esittelee voimabiisinsä.

Arvi Lind: ”Voimabiisini on antanut tahtia varusmiesajoista asti”

Arvi Lind on luottanut voimabiisiinsä yli 50 vuotta.

Muusikko Henrik Illikainen esittelee voimabiisinsä.

Henrik ”Tiisu” Illikainen: ”Herkkyys on voimaa”

Tiisu-vokalisti paljastaa voimabiisinsä.

Kestävyysjuoksija Alisa Vainio esittelee voimabiisinsä.

Alisa Vainio: ”Voimabiisissä pitää olla menemisen meininki”

Kestävyysjuoksija paljastaa voimabiisinsä.

Näyttelijä Jenni Kokander esittelee voimabiisinsä.

Jenni Kokander: ”Mulla on kuusikymppisen miehen musiikkimaku”

Näyttelijän voimabiisi on itkettävä ja seksikäs.

Knop (Ville Rossi, Roni Siren) Veden Vangit -musikaalin lavasteissa (Rosan koodin ruusu-taustalla)

Lataa pala Veden Vangit -musikaalia itsellesi!

Lataa Veden Vangit -musikaalin Vesidisko-biisi soittoääneksi

Maisemakuvia Suomesta

Maisemakuvia Suomesta kasvoi kotimaisen instrumentaalimusiikin klassikoksi

Tv-lähetys 1981 johti Anssi Tikanmäen teoksen levytykseen

International Rostrum of Composers 2016

Rostrum+, säveltäjärostrumin päivitetty versio

Rostrum+ avaa ovia ja luo yhteyksiä

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Radio Suomi palvelee monenlaista kuuntelua

Radio Suomi palvelee monenlaista kuuntelua

Voiko taide parantaa? yle tv1

Inhimillinen tekijä: Voiko taide parantaa?

Millaiset värit tai sanat taide voi antaa sairaudelle?

Säveltäjä Juhani Nuorvala.

Säveltäjänä Suomessa - Juhani Nuorvalan puheenvuoro

Säveltäjän tavallisia mietteitä.

Säveltäjä Minna Leinonen.

Säveltäjänä Suomessa - Minna Leinosen puheenvuoro

Säveltäminen ei ole mystiikkaa.

Sibeliuksen käsi nuottien päällä

Koko maailman Finlandia

Finlandia on ehkä maailman tunnetuin suomalaissävellys.

Antonio Vivaldi maalauksessa.

Sävellysmuodot ja -tyypit

Sävellysmuodot ja -tyypit

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Minnuu EI H U V I T A !

M.Kajo valaisee syksyn varjopuolia suorasti ja epä- .

Rimlab-pajan LP-pojat

Haluatko oppia biisinkirjoittajaksi?

Haluatko päästä demottamaan?

Paavo Ruotsalainen kuolinvuoteella Viimeiset kiusaukset -elokuvassa

Viimeiset kiusaukset toi oopperan kansan suosioon

Joonas Kokkosen teos menestyi niin Suomessa kuin ulkomailla.

Säveltäjä Sami Klemola.

Säveltäjänä Suomessa - Sami Klemolan puheenvuoro

Säveltäjäpuheenvuoro Kantapöydässä 8.4.

Säveltäjä Minna Leinonen.

Säveltäjä Minna Leinosen tilausteos Scatterings kuullaan RSOn esittämänä huhtikuussa

Säveltäjä Minna Leinonen on saanut tilausteoksensa Radion sinfoniaorkesterille valmiiksi. Hänen teoksensa Scatterings kuullaan RSOn konsertissa huhtikuun 16. ja 17. päivänä. Haastattelussa hän kertoo teoksen syntyprosessista, ja siitä mitkä asiat teokseen syntyyn vaikuttivat.

Vihreät valot esiintyy Ruisrockissa.

Biisien lyriikat

Vihreiden Valojen biisien sanoitukset löytyät täältä.

Juontaja Ivan Puopolo ja säveltäjä Jennah Vainio

Miehen vai naisen sävel?

Jennah Vainio on säveltänyt musiikkia sekä miehenä että naisena. Kuuluuko ero? 2014.

Noidan kirot: Simon sokea sisar Elsa (Kaisa Leppänen)toivottaa Selman tervetulleeksi. Kava/YleKuvapalvelu.

Mykkä valo: Noidan kirot

Mykkä melodraama saa uuden hengen.

Ollin oppivuodet: Olli on yrittänyt vetää henkisavut Ränni-Pellen piipusta. Kansallinen audiovisuaalinen arkisto.

Mykkä valo: Ollin oppivuodet

Mykkä valo -sävellystilaushankkeen ensimmäinen elokuva.

Rakkauden kaikkivalta on Konrad Tallrothin vuonna 1922 ohjaama kotimainen mykkäelokuva.

Mykkä valo: Rakkauden kaikkivalta

RSO herättää vanhan mykkäelokuvan henkiin.

Tukkijoella elokuvan kuvauksia 20-luvulla. Kava/YLE Kuvapalvelu.

Mykkää valoa 1920-luvun Suomesta

Dokumentti seuraa Harri Vuoren sävellystyötä.

Yle Areena logo.

Sebastian Fagerlundin Transit ja kitaran haasteet

Ylen Sebastian Fagerlundilta tilaama teos Ignite voitti vuoden 2010 Teosto-palkinnon. Myös Igniten kantaesityksen johti Sakari Oramo. Kitarakonsertosta Sakari Oramo, Sebastian Fagerlund ja Ismo Eskelinen sopivat vuonna 2009. Eräänlaisena esityönä konserttoa varten syntyi soolokitarateos Kromos, jonka kantaesityksen Ismo Eskelinen soitti Turun Musiikkijuhlilla 2011. Sooloteos oli kuitenkin vasta esimakua siitä mitä oli luvassa.

Antti Paalanen soittaa 2009.

Antti Paalasen Pirunkeuhkon palkeet haukkovat henkeä

Hypnoottinen sooloteos kolmiriviselle haitarille.

Yle Areena logo.

Kahden järkäleen välissä – Beethovenin neljäs sinfonia

Beethovenin neljäs sinfonia on sävelletty vuonna 1806, Beethovenin tuotteliaan luomiskauden keskellä. Siihen on usein lyöty välityön leimaa, minkä voi osaltaan katsoa johtuvan myös siitä, että se järjestyksessä sijoittuu kahden varsinaisen sinfoniakirjallisuuden järkäleen, kolmannen sinfonian Eroican ja kohtalonsinfoniana tunnetun viidennen sinfonian väliin

Kaija Saariahon soivat kuvakudokset ja yksisarvinen

Saariahon klarinettikonsertto vuodelta 2010.

Yle Areena logo.

Jukka Tiensuun väärät muistot

Jukka Tiensuuta (s. 1948-) voi hyvällä syyllä luonnehtia suomalaisen musiikin voimahahmoksi: hänet tunnetaan paitsi säveltäjänä, myös cembalistina jonka levytykset hakevat edelleen vertaistaan, pianistina, opettajana, Viitasaaren Musiikin Aika –festivaalin perustajana ja festivaaliorganisaattorina. Uuden musiikin ohella Tiensuu on perehtynyt laajalti vanhaan musiikkiin ja sen esityskäytäntöihin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle