Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Partiolaisten päätös luopua journalistisesta lehdestä sai nykyiset päätoimittajat eroamaan – puheenjohtaja: "Osa kritiikistä aiheellista"

Suomen Partiolaiset lakkauttaa painetun jäsenlehden vuoden 2022 lopussa ja siirtyy tekemään digitaalista jäsenviestintää.

Partio-lehden paperiversio lopetetaan vuoteen 2022 mennessä, päätoimittajat irtisanoutuivat

Lehden päätoimittajien mukaan hallitus on päättänyt lehden luopuvan Julkisen sanan neuvoston jäsenyydestä.

Tuhansien lasten ja nuorten kesäleirit peruuntuvat – myös rippileirit siirtyvät, jos poikkeustila jatkuu kesään

Osa leirien järjestäjistä on perunut toiminnan koko kesältä, osa peruu tässä vaiheessa kesäkuulle suunnitellut leirit.

Partiopurjevene selvitti Atlantin aallot, mutta korona esti paluupurjehduksen – kotimatkan Suomeen se tekee rahtilaivan kyydissä

Meripartiolippukunta Naantalin Sinisten suuri seikkailu toteutui koronalla höystettynä. Alus nostetaan Karibialla rahtilaivaan.

Joko hiihtolomaa viettävää koululaista pitkästyttää? Tästä vinkit leikkeihin ja muuhun puuhaan

Koululaisten talvilomaviikko on parhaillaan käynnissä pääkaupunkiseudulla sekä Turussa ja Porissa. Muualla Suomessa koululaiset lomailevat ensi ja seuraavalla viikolla.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä huolissaan partiolupauksen sisällöstä

Jumala-sanan poistamisen tekstistä pelätään heikentävän uskontokasvatuksen asemaa partiotyössä.

Epäiletkö omia nuotiontekotaitojasi? Yhä useampi kaipaa retkelle ja cityeräopas auttaa

Tuoreen tutkimuksen mukaan yhä useampi suomalainen haluaisi retkeillä. Hämeenlinnassa voi palkata oman retkeilyavustajan.

Suomen partionuorilla suurtapahtuma Riihimäellä

Valtakunnalliseen Explo-tapahtumaan saapuu noin 1500 partiolaista eri puolilta Suomea.

Turun Ruissalon edustalla harjoitellaan meripelastusta – mukana merivartioston harjoituksessa myös VPK ja partiolaisia

Harjoituksessa matkustaja-alus M/S Norrskärissä syttyy tulipalo ja sen seurauksena oikosulku.

Partiolaiset vaihtoivat solmut kaupungin budjettiin – yhteiskuntalaaksossa opetellaan, miten Suomi toimii 

Perinteisten partiotaitojen rinnalla partiossa opetellaan entistä enemmän yhteiskunnallisia asioita. 

Evon suurleirin teemana tulevaisuus – partiolainen tutustuu erätaitoihin ja koodaukseen

Ilves19 kokoaa Hämeen partiolaiset suurleirille Lammin Evolle.

Maria Ruohola, 29, johtaa Suomen suurinta nuorisojärjestöä, jonka johtajaopista ovat ulkopuolisetkin kiinnostuneita

Partion johtamiskulttuuri on alkanut kiinnostaa myös järjestön ulkopuolisia. Elokuussa järjestetään johtamisseminaari.

Kainuu on partiotoiminnalle otollista seutua – "Kaikki harrastukset yhdessä"

Kun luonto on lähellä ja yhteisössä hyvä henki, on partiotoiminta kivaa ja kasvattavaa.

Rengon Vesajärvellä tulee esteetön leirialue

Nummen Eränkävijät on suunnitellut jo kauan Vesajärven leirialueen kehittämistä.

Herätys: Notre Damen tuhoisa tulipalo sai ranskalaiset kyyneliin, Yle selvitti kansanedustajien leikkaushalut ja kevään lämpimin päivä

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Sana “Jumala” saatetaan poistaa partiolupauksesta – suhde uskontoon jakaa partiolaisten mielipiteet voimakkaasti

Uskontokasvatus on kuulunut partion toimintaan. Nyt suhde kirkkoon on murroksessa.

Kynttilät syttyvät Ukko-Pekan haudalle Luumäellä

Presidentti Svinhufvud on haudattu Luumäen vanhalle hautausmaalle.

Vertaa suosituimpia lajeja: Näin paljon aikaa suomalaisilla lapsilla kuluu harrastamiseen – "Määrät kuulostavat aika kovilta"

Nuorella voi kulua harrastukseen jopa 40 tuntia viikossa. Toisaalta harrastaa voi vain tunnin viikossa.

Kolme perhettä piti kirjaa, miten paljon aikaa menee lasten harrastuksiin – tulos on hengästyttävä: "Vapaa viikonloppu on tuntematon käsite"

Perheet kertovat, miten kiivas harrastusrumba voi olla. Vertaa itse, miten paljon eri harrastukset vievät aikaa.

Vamma ei estä partioharrastusta – sisupartiossa jokaisen erityistarpeet otetaan huomioon

Sisupartiolaiset tarvisevat toisinaan apua partioharrastuksessa.

Näin pärjätään helteessä yli viidentuhannen partiolaisen Kliffa-leirillä – juomavettä kuluu 22 000 litraa päivässä ja uimavuorot jaetaan minuuttiaikataululla

Pääkaupunkiseudun partiolaisten Kliffa-leirillä jokaisen tehtävänä on muistuttaa kavereita veden juomisesta ja hatun päässä pitämisestä.

Metsä vetoaa kaupunkilaisiin – Pääkaupunkiseudun partiolippukuntiin jonotetaan jopa vuosia

Partiotoiminta kasvattaa suosiotaan, mutta ryhmien vetäjistä on etenkin pääkaupunkiseudulla huutava pula. Ohjaaksi voi ryhtyä, vaikkei olisi partiotaustaa.

Suomen ensimmäiset partioylioppilaat valmistuvat Pihtiputaan lukiosta – opiskelijoita Oulun ja pääkaupunkiseudun väliseltä alueelta

Muun muassa johtamistaitoja painottava partiolinja alkoi Pihtiputaan lukiossa vuonna 2015.

Hetki joka muutti elämää: "Japanin ruuhkat tekivät minusta taas moottoripyöräilijän"

Yle Tampere julkaisee Suomi 100: Ihmisiä Pirkanmaalta -sarjassa ihmisten elämästä kertovia tarinoita ja kuvia koko vuoden ajan.

Partiolaisen iloinen yllätys: "Onko tämä pilapuhelu?" – Presidentti halusi nuoret Linnan juhliin

Linnan juhlien kättelyjonosta voi bongata tänä vuonna kaksi kainuulaista nuorta. Jokaisesta maakunnasta on kutsuttu kaksi nuorison edustajaa.

Turkulainen Maria Ruohola aloittaa partiolaisten puheenjohtajana ensi vuonna

Ruohola on kaikkien aikojen nuorin partiolaisten puheenjohtaja.

Yhdysvalloissa partiopoikajärjestö avaa ovensa myös tytöille – Donald Trump Jr: "Outoa"

Järjestön historialliseksi luonnehdittu päätös sai aikaan arvostelumyrskyn sosiaalisessa mediassa.

Torniossa muistetaan satavuotiasta partiotoimintaa – Lapin vanhin lippukunta on Suomen ikäinen

Partiolaisuus elää edelleen voimakkaana Torniossa. Ole valmis! Pohjan Tytöt ja Sissit 100 vuotta -näyttely esittelee partion toimintaa syyskuun ajan.

Meill´ on metsässä Kaija Koo, Robin ja Kasmir – Partioleirin nuotiolaulut seuraavat aikaa

Uudenmaan partiopiirin historian suurin leiri Säihke yllättää ohjelmallaan. Tuhansien partiolaisten yhteislaulujen joukossa on muun muassa Robinin hittejä.

Partiolaiset yrittävät tavoittaa yksinäisiä lapsia Turun seudulla – erityisesti maahanmuuttajaperheiden lapsia toivotaan partioon

Elokuussa partiolaiset järjestävät lapsille kesäkerhoja ja vievät heitä purjehduksille.

Partio siirtyi nykyaikaan – järjestävät jättimäisiä leirejä sosiaalisessa mediassa

Nettileirille osallistuu vuosittain miljoona partiolaista ympäri maailmaa.

Näillä helpoilla solmuilla pärjäät kesän maalla ja merellä – Katso videolta ohjeet kolmen solmun tekoon

Lomailijan on hyvä opetella muutama helppo solmu, joilla selviää monesta kesällä eteen tulevasta tilanteesta.

50 vuotta yhdessä soittanut naisten vaskiorkesteri: "Torveen puhalletaan vaikka lokinläjä päässä"

Suomen ainoa naisten harrastajatorvisoittokunta Puhallus aloitti toimintansa jakamalla torvet tytöille pituusjärjestyksessä.

Partiotahti alkaa Ylitorniolla – tunnetko partiotermit?

Partiotahti kokoaa Lapin partiolaiset yhteen joka talvi. Pienen partiolaisen tulee ottaa tapahumaan mukaan monia tarvikkeita. Partiossa on myös oma termistönsä.

Yhdysvaltain suurin partiojärjestö hyväksyy toimintaansa transsukupuoliset lapset

Järjestön edustajat perustelivat päätöstä muuttuvilla sukupuolikäsityksillä.

Partiolaiset keräävät hautausmaiden kynttiläjätettä – oikeat kierrätystavat yhä hakusessa

Pienillä hautausmailla työntekijät tekevät lajittelun uudelleen. Paristot pitää viedä pois hautausmailta.

Partiolaiset paketoivat vaikka pyykkitelineen – Vapaaehtoinen maksu tulee tarpeeseen

Kauppojen auloissa olevat paketointipalvelut ovat yhdistyksille tärkeä varainhankintakeino. Vapaaehtoisesta maksusta harva kieltäytyy.

Superpalloseikkailu vie sudenpennut Iittalasta maapallon eri kolkkiin

Iittalan Lasimäki ympäristöineen muuttuu lauantaina partiolaisten seikkailukentäksi. Hämeen Partiopiirin mukaan yhä useamman sudenpentuikäisen partiolaisen mukana seikkailee ja retkeilee äiti tai isä.

Partiolaisten sauna paloi Rovaniemellä

Povarin partiokämpän ympäristössä oli tapahtumahetkellä meneillään partioleiri.

Kotkan kaupungintalon katto vallattiin lauantaina – taustalla partiolaisten tempaus

Kaupungintalon katolta hivuttautui lauantaina kymmeniä partiolaisia osana kaupunkisuunnistustapahtumaa. "Selfie täytyy ottaa ylhäältä", yksi partiolaisista hihkaisi ennen ylösnousua.

Pizzaa, suklaata ja hyönteishuppuja – Roihu toi rahaa lähiseudulle

Lammin Evolla järjestetty partion suurleiri Roihu keräsi 17 000 partiolaista yhteen. Reilun viikon mittainen leiri toi paikkakunnalle ja lähiseudulle tuloja, joista hyötyivät erityisesti pienyrittäjät. Lähimmän pizzerian kuskilla riitti töitä ja kaupasta loppuvat hyttyshuput.

Partiolainen nukkuu vaikka mukulakiveyksellä – Roihu-leiri levittäytyi kaupunkiin

Partioleiri Roihu toi telttakylän keskelle kaupunkia. Kahtena yönä kaikkiaan yli sata leiriläistä yöpyy Hämeenlinnan torilla. Kyseessä on Virvatuli-kaupunkiseikkailu.

Partiolainen menehtyi sairaskohtaukseen Roihulla

Partiolaisten suurleiri Roihulla Lammin Evolla on sattunut kuolemantapaus. Nuori partiolainen menehtyi sairaskohtaukseen myöhään sunnuntai-iltana.

"Aina valmiina!" sanoo partiolainen ja päätyy siksi suurleirillä vähän liian suuriin saappaisiin, toteuttamaan hullua ideaa tai oikeastaan mihin tahansa

Suomen partiolaisten suurleiri Roihulla häärää 3000 vapaaehtoista aikuista. Osalle heistä pesti ei ole pakollinen työtehtävä, vaan toteutunut unelma. Esimerkiksi espoolaisen Simo Pynnösen päähänpiston ansiosta leirillä voi ostaa keskellä metsää leivinuunissa paistetun pizzan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle