Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuvassa uimari ui kameraa kohti Lappeenrannan uimahallissa.

Vain reilun vuoden ikäinen Matinkylän uimahalli menee jo remonttiin

Espoossa sijaitseva Matinkylän uimahalli pysyy suljettuna kahden kuukauden ajan ennen vuodenvaihdetta. 33 miljoonaa euroa maksanut halli avattiin kevättalvella 2022.

Kärähtänyt kaupunkipyörän akku Kuopiossa.

Pyöräkauppias: Sähköpyörien akkupalot äärimmäisen harvinaisia – Kuopiossa on kesän aikana akku kärähtänyt jo kahdesti

Sähköpyöriä huoltavan kuopiolaisyrittäjän mukaan akkupalojen syytä on vaikea selvittää. Kuopiossa on neljän vuoden aikana syttynyt palamaan kaikkiaan kolme sähköpyörää.

Väestönsuoja logo ovessa.

Selvitys: Yli 90 prosenttia väestönsuojista suojaa hyvin aseilta, mutta harvempi suojaa myös säteilyltä

Pienessä osassa väestönsuojia on niin suuria puutteita, ettei niitä saada otettua käyttöön lain vaatimassa ajassa.

Kuvassa on radio.

Digita tekee huoltotöitä Tornion lähetinasemalla – radiolähetykset saatetaan katkaista useammaksi tunniksi

Radiolähetykset ovat maston huoltotyön vuoksi alennetulla lähetysteholla keskiviikkona kello 10–13 välillä.

Kuvassa on radio.

Digitan huoltotyöt aiheuttavat katkoksia Ylen radiolähetyksiin Posiolla

Radiolähetyksiä lähetetään keskiviikkona alennetulla lähetysteholla, mistä voi aiheutua häiriöitä vastaanottoon kuuntelualueen reunamilla.

Matala koulurakennus ja tyhjä piha.

Kokkolan kaupungin omistamien rakennusten korjausvelka kasvaa

Viimeisen vuoden aikana korjausvelka on kasvanut kuudella miljoonalla eurolla eli rakennukset ovat hieman aiempaa huonommassa kunnossa.

Pelastusajoneuvoja tehdasalueella Kokkolassa Cabbin tehtaan liepeillä.

Cabbin Kokkolan tehtaalla jo toinen onnettomuus huoltotöiden yhteydessä – tilat täyttyivät viime yönä höyrystä

Pelastuslaitoksen mukaan tilanteesta ei aiheutunut vaaraa tehtaan ulkopuolelle.

Seinäjoella Paukanevan esteetöntä reittiä kunnostetaan.

Luontopolut kuluvat kovassa käytössä ja vaativat kunnossapitoa – toiveita on silti enemmän kuin euroja

Osa tahtoo tutustua luontoon nappaskengissä, toiset toivovat rakentamattomia saapasreittejä ja osa liikkuu maastopyörällä. Alueiden kunnossapitoon tarvitaan rahaa, mutta sen riittävyys huolettaa.

Hupisaarten keskusleikkipuisto Oulussa.

Jatkossa Oulun viheralueita kunnossapidetään käytön ja arvon mukaan – tavoitteena luonnonmukaisempi suunta

Viheralueiden hoidossa otetaan portaittain käyttöön uusi valtakunnallinen kunnossapitoluokitus. Korkeimmassa kunnossapitoluokassa on muun muassa Hupisaarten ruusutarha.

Mielenosoituskylteissä vaaditaan stoppia Oulun Infran ulkoistamiselle.

Osa Oulun Infra-liikelaitosta päätettiin ulkoistaa – valtuustossa tiukka äänestys

Oulun kaupunginvaltuusto asettui ulkoistamisen kannalle lopulta luvuin 35–32 maanantain kokouksessaan.

Kuopion veden Itkonniemen vesilaitos kuvattuna talvella 2021.

Hietasalon vedenottamon vuosihuolto Kuopiossa alkaa – voi ilmetä makumuutoksena talousvedessä

Rantaimeytetty raakavesi korvataan puhdistetulla järvivedellä. Järviveden käyttö ei vaikuta talousveden turvallisuuteen.

Bild av Aura å.

Turku jättää jokirannan ja Puolalanpuiston siivoamatta sunnuntaina

Siivoamattomuusäpäivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota roskaamisen määrään. Alueet siivotaan taas maanantaina.

Massor med skräp på marken riktigt vid strandbrynet till en sjö.

Turulla menee jo miljoonia euroja katujen puhtaanapitoon – roskaamisongelma pahentunut rivakasti ja myös roska-astioiden ilkivalta lisääntynyt

Turun kaupunki on päättänyt jättää osan keskustasta vuorokauden ajaksi siivoamatta kiinnittääkseen turkulaisten huomion roskaamisongelmaan.

Autot jonottavat kiertotielle Turussa harmaana aamupäivänä

Turun Helsinginkadun tunneli oli suljettu huoltotöiden takia – avattiin puolenpäivän jälkeen

Tunneliosuus Hämeenrampin ja Kalevanrampin välillä suljettiin liikenteeltä huoltotöiden vuoksi tiistaina illalla. Tunneli avattiin keskiviikkona kello 12.30.

Pielisjoen ylittävä Suvantosilta kuvattu keväällä alhaalta päin, niin että siltapalkit ja vesi näkyvät.

Suvantosilta ja Sirkkalan silta huolletaan tällä viikolla Joensuussa: kaikki liikenne keskeytetään töiden ajaksi

Työt käynnistyvät tiistaina Suvantosillalla kello 9 ja päättyvät kello 15. Sirkkalan silta huolletaan torstaina.

Läheltä

Kaupunginhallitus päätyi ulkoistamisen kannalle – esittää valtuustolle Oulun Infran osittaista ulkoistamista, säästötavoite 1,9 miljoonaa euroa

Oulun kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa kevään aikana. Palveluhankinnan ja samalla liikkeenluovutuksen tavoiteajankohdaksi on määritelty vuoden 2024 kesä ja syksy.

Läheltä

Oulun Infraa koskeva nelipäiväinen lakko vaikuttaa yleisten roskisten tyhjennykseen ja katujen kunnossapitoon – myös työmaita kiinni

Ulkoliikuntapaikkojen pukuhuoneet ja wc-tilat eivät ole käytössä lakon ajan. Kuitenkin kiireelliset liikennettä haittaavat vauriot pyritään hoitamaan, Oulun kaupungilta sanotaan.

Katua pestään tankkiautosta tulevalla suihkulla

Hiekanpoisto Vaasan kaduilta käynnistyy maanantaina

Hiekkojen poistoon ja katujen putsaukseen kuluu Vaasassa kaikkiaan noin neljä viikkoa, jos ei tule takatalvea ja tai muita yllätyksiä.

Pieni siivousauto Tampereen Hatanpään Valtatiellä.

Hiekoitussepelin poisto käynnistyi Tampereella

Pääpaino on aluksi vilkkaasti liikennöityjen alueiden kaduilla ja kävely- ja pyöräteillä, joilta siirrytään pienemmille kaduille.

Hiekkainen katu, josta nousee hiekkapölyä auton ajaessa ohi.

Katuhiekkaa on viime vuotta enemmän putsattavaksi Kuopiossa tänä keväänä

Lopputalven vetisten kelien vuoksi Kuopiossa on jouduttu hiekoittamaan vielä yllättävän paljon maaliskuussa. Ruutukaava-alueen keskitetty putsauspäivä on tänä vuonna 23. huhtikuuta.

Päällystevaurioita-kyltti valtatie 13:n varressa.

Näin asfalttia korjataan kesällä 2023 – kerro meille Hämeen surkeimmat tiet ajaa

Pikkuteitä korjataan Ironman-triathlonia varten kesällä, muuten korjausvelka kasvaa. Lähetä tämän jutun ohjeilla Yle Hämeen toimitukseen tietosi, missä kunnostustarve on suurimmillaan!

Tiessä olevien kuoppien korjausta.

Kevät haastaa katujen kunnossapidon – nyt paikkaillaan reikiä ja tasoitellaan jäätyneitä kohtia

Seuraavaksi odotetaan jo myös hiekoitushiekkojen poistoa, mutta siihen ryhdytään vasta, kun sää alkaa olla tarpeeksi lämmin.

Traktori auraa pyörätietä kaupungissa.

Ammattiliitot kuten JHL vastustavat Oulun kaupungin suunnitelmia ulkoistaa sen Infra-liikelaitos

Ulkoistamisesta on käyty yt-neuvotteluita, jotka päättyivät erimielisyyteen. Oulu suunnittelee edelleen ulkoistamista.

Joni Laaksonen istuu aura-auton ratin takana ja katsoo kameraan

Aurakuskit joutuvat asukkaiden raivon kohteeksi Turussa: “On hakattu lumilapiolla ikkunaan ja heitelty lumipalloja tuulilasiin”

Turun kaupungin kunnossapidon mukaan ihmisten käyttäyminen on viime vuosina muuttunut uhkaavammaksi työntekijöitä kohtaan. Ilmiö tunnistetaan myös naapurikaupungissa.

Rinnehissi laskeutuu alas. Hississä on ihmisiä.

Vuosihuolto pysäytti epäluotettavan Turun funikulaarin – kaupunki ehdottaa valmistajalle muutoksia rinnehissin tekniikkaan

Turun kaupunki neuvottelee parhaillaan Kakolanmäen funikulaarin italialaisen valmistajan kanssa korjausvaihtoehdoista ja korvauksista. Kohta 3-vuotias rinnehissi on ollut rikki epätavallisen usein.

plogning

Mitkä Turun kaduista on aurattu, mitkä ei? – katujen talvikunnossapitoa voi nyt seurata reaaliajassa palvelukartalta

Palvelukartta näyttää eri värein, mitä katuja on aurattu ja millä kaduilla on hiekotettu.

Kuvassa on radio.

Digita uusii Tervolan lähetinaseman radiolähetinjärjestelmän – työt voivat haitata Ylen ja Radio Novan kuuluvuutta

Digitan mukaan katkoksia esiintyy Tervolan pääaseman lisäksi Pellon Ratasvaaran ja Tornion Laivakankaan asemilla. Työt jatkuvat arviolta neljä viikkoa.

Yksityistien aurausta Lohjalla.

Hallinto-oikeus kumosi lautakunnan päätöksen Rovaniemen yksityisteiden tukemisesta, kaupunginhallitus sai kuitenkin toimeenpanna päätöksen

Rovaniemi tukee nyt kaikkien yksityisteiden kunnossapitoa. Muutosta ei ole odotettavissa heti. Kaupungin olisi päätettävä tuen perusteista pysyvästi.

Ihmiset luistelevat Harjun jääradalla.

Harjun luistelurata jouduttiin sulkemaan - lauha sää haastaa luonnonjääkenttien kunnossapitoa

Jyväskyläläiset ehtivät vetämään luistimia jalkaan Harjulla vain reilun viikon.

Kuvassa talvista metsää ja taajamaa, jossa paikallinen mies on aurannut kunnan kävelyreittejä omalla mönkijällään.

Turengin sala-auraaja vannoo lopettavansa – kunta kielsi mieheltä naapureita ilahduttaneen talkootyön

Kotinsa lähiympäristössä kulkureittejä mönkijällään aurannut Antti Vau sai kunnalta pyynnön lopettaa. Kunta kantaa vastuun myös silloin, kun talvikunnossapitoa on harjoittanut vapaaehtoinen kuntalainen.

Lumiaura Eläintarhantiellä.

Eikö omaa kotikatua ole vieläkään aurattu? Tarkista katusi hoitoluokka kartasta

Porin kaupunki on julkaissut katujen talvikunnossapitoon liittyviä kysymyksiä ja vastauksia nettisivuillaan.

Lumi lentää lumentyöntimen edellä.

Lumityöt hiertävät naapurisopua, sen tietää myös Porin tiemestari Jyrki Kartastenpää: ”Me emme naapuririitoihin puutu”

Kiinteistön omistajan vastuulle kuuluu kulkuväylien aukipito. Omalta tontilta kolataan lunta säännöllisesti joko naapurin tontille tai kaupungin puistoihin.

Ilmakuva Metsä Fibren Kemin sellutehtaan pääportista.

Metsä Groupin tehtaiden huoltoseisokki voi aiheuttaa hajuhaittoja Kemissä

Metsä Groupin Kemin tehtaiden tuotannon pysäyttäminen aloitetaan osastoittain perjantaina.

Kangasalla sijaitsevat Sorolan kuntoportaat, jotka ovat paksun lumikinoksen peittämät. Portaiden alkupäähän ja puoliväliin on laitettu aidat esteeksi.

120-metrisistä kuntoportaista Kangasalla tuli taas vaarallinen mäenlaskupaikka, kaupunki kantoi aidat eteen

Sorolan kuntoportaita pitkin on laskettu ainakin pulkalla, jäljistä päätellen ehkä suksillakin.

person med snöskyffel invid bil

Lumityöt voivat jäädä varsinkin pienissä taloyhtiöissä talkoolaisten vastuulle – nämä asiat lumen kolaajan on syytä huomioida

Lumi tulee kuljettaa tontilta erilliselle vastaanottopaikalle, kertoo Kiinteistöliiton Virpi Hienonen.

Henkilö pitelee kaukosäädintä kädessään lähikuvassa.

Huoltotyöt aiheuttavat katkoksia tv-lähetyksiin Satakunnassa torstaina

Kanavat, joita katkos koskee, ovat TV5, Kutonen, TLC, FOX, Frii ja National Geographic. Katkos on noin puolen tunnin mittainen ja se ajoittuu kello 8–16 välille.

Hiihtolatu Malminkartanossa.

Riihimäki laskeskeli: ensilumenladun toteuttaminen olisi kallista lystiä

Vaikka ensilumenlatua tuskin toteutetaan, ensi vuodelle ollaan varaamassa rahaa latuverkon kunnossapidon parantamiseen.

Läheltä

Tänään voi olla televisolähetyksissä katkoja: Digita huoltaa Vuokatin mastoa

Verkkojen huoltotöitä tehdään säännöllisesti, ja niillä varmistetaan luotettavat radio- ja tv-lähetykset vuoden jokaisena päivänä ja kaikissa tilanteissa.

Pyörä sepelin päällystämällä tiellä.

Lämmin sää on lykännyt Mikkelin ja Savonlinnan katujen hiekoittamista parilla viikolla eteenpäin

Mikkelissä ja Savonlinnassa ei ole vielä aloitettu laajamittaista hiekoitusta. Sepeliä on levitetty vasta bussiliikenteen kannalta kriittisiin paikkoihin.

Hailuotolauttaan ajetaan autoja

Hailuodon lauttaliikenne on seisahduksessa ensi yönä, syynä huoltotyöt

Lossille menevän sillan ponttonit vaihdetaan yöllä kello 22–04.

Mies seisoo huollettavan sähköpotkulaudan vieressä.

Kushtrim Ibishi huoltaa työkseen sähköpotkulautoja – kun perjantaina tyhjää hallin, se on maanantaina taas täynnä: "Alkoholi näkyy kaikessa"

Sähköpotkulautojen huoltaminen on jatkuvaa. Mekaanikko tietää, että kuluvien osien lisäksi huollossa työllistää kesällä ilkivalta, syksyllä potkulautoihin taas tulee enemmän sähkövikoja.

Lokki katulampun päällä alhaaltapäin kuvattuna.

Turku säästää sähköä vähentämällä ulkovalojen käyttöä

Toimenpiteellä saavutettaisiin viiden prosentin sähkönsäästö turvallisuutta merkittävästi heikentämättä. Valot syttyisivät varttia nykyistä myöhemmin ja sammuisivat varttia aiemmin.

Sadevesi valuu kerrostalon rännistä kadulle ja viemäriin Lahden Aleksanterinkadulla.

Porin kaupunki muistuttaa asukkaita hulevesiväylien kunnossapidosta

Hulevesillä tarkoitetaan kaduille, teille, rakennusten katoille ja muille pinnoille kertyviä sade- ja sulamisvesiä.

Kuvassa Pasilan linkkitorni ja opastekilpi.

Ylen verkkopalvelussa alkaa huoltokatko kello 1 yöllä

Uusia sisältöjä ei julkaista eikä vanhoja päivitetä noin kello 1–4. Ennen katkoa julkaistut sisällöt toimivat myös huollon aikana.

En asfalterad väg med skador i beläggningen.

Uudenkaarlepyyn tieverkosto huonossa kunnossa

Kaupungin satsattava 18 miljoonaa euroa kunnossapitoon, mikäli haluaisi päästä korjausvelasta eroon.

Imatran Kaukopään tehtaille rakenteilla olevia hakesiiloja.

Stora Enson tehtaiden vuosihuoltoseisokki alkaa Imatralla – luvassa liikenneruuhkia ja hajuhaittoja

Stora Enson Imatran tehtailla alkavaa vuosihuoltoseisokkia valmistellaan tällä viikolla, ja ensi viikolla tehdään esimerkiksi tehtaan tehokkuutta ja turvallisuutta parantavia toimenpiteitä.

Pyynikintorin leikkipuisto.

Kahden pultin kiristys leikkipuiston karuselliin vei kaupungilta yli kuukauden: "Onneksi mitään pahempaa ei ehtinyt sattua"

Tampereen kaupungilla on 219 leikkipaikkaa, joita tarkastetaan kolmesta neljään kertaa vuodessa. Tampereen Infran työpäällikkö on itsekin ymmällään siitä, mikä aiheutti viiveen karusellin korjaamisessa.

Kuvassa on radio.

Häiriöitä odotettavissa Kymenlaakson tv- ja radiolähetyksissä keskiviikkona

Anjalankosken radio- ja tv-asemalla tehdään huoltotöitä, ja siksi lähetyksissä voi olla häiriöitä keskiviikkona päivällä.

Turun kaupunkilautta Förin kyydissä on ihmisiä. Aurajoen vesi on tyyntä.

Maalaustyöt pysäyttävät Förin liikennöinnin keskiviikkona neljäksi päiväksi

Förin odotusalueita hiekkapuhalletaan ja maalataan tällä viikolla.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle