Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuvituskuva kuunnelmasarja Mestaritontun seikkailuihin

Tunnistatko nämä äänet lapsuudestasi? Yhdistä ääni oikeaan hahmoon

Tunnista hahmot myyttisen seikkailun ääninäyttelijöistä

Valokuvassa Leena Harmas ja Susanna Sirén-Valanta istuvat vierekkäin ja katsovat kameraan. Muodista ja meikistä näkee, että kuva on 1980-luvulta.

”Oli punkkareita ja teddyjä, hämyjä ja hileitä”: Leena Tuomaalan teinikalenterit kertovat, millaista oli olla nuori 1980-luvulla

Teinikalenterit olivat kalentereita, joihin pystyi kirjoittamaan pari riviä päivän tapahtumista. Ne kertovat, millaista oli nuoruus ennen kännyköitä.

Mustavalkoisessa valokuvassa lapsia on kiikkumassa ja leikkimässä hiekkalaatikolla kerrostalon pihalla.

Otanmäki kasvoi ainutlaatuiseksi kaivosyhteisöksi – nyt siihen voi tutustua Kainuun Museon näyttelyssä ja myöhemmin Finnassa

Näyttelyssä on esillä valokuvia, haastattelulainauksia ja videomateriaalia asumisesta, vapaa-ajasta ja lapsuudesta Otanmäen taajamassa.

Heli Nevakare juonsi Rockstop!-ohjelmaa 1987.

Legendaarisen Rockstop-ohjelman juontaja Heli Nevakare on kuollut – haastatteli huippubändit Guns N’ Rosesista Kissiin ja Queeniin

Musiikkitoimittaja Heli Nevakare oli ohittamaton hahmo televisiossa 1980-luvun lopulla.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Unohtakaa arvojen siilipuolustus, unohtakaa loputon somekauhistelu ja nouskaa arkipäiväisen yläpuolelle

Millenniaalit on tällä hetkellä lukumäärältään ikäluokista suurin. Se sikisi toivosta, syntyi uskosta parempaan. Siksi sen moraalinen velvoite on tuoda kadonnut toivo takaisin, pohtii Enqvist.

Mies poseeraa kameralle. Taustalla näkyvällä seinällä on mustavalkoisia valokuvia.

Esa Siltaloppi valitsi tuhansien valokuvien arkistostaan vajaat parisataa otosta ilmentämään 1970- ja 80-lukujen vaasalaista elämää

Mustavalkoinen Vaasa -näyttely avataan lauantaina valokuvagalleria Ibiksessä, ja se on esillä kesäkuun puolenvälin tienoille.

Mies seisoo vanhan tietokoneen vierellä.

Tuomo Ryynänen muistaa, kun tietokoneisiin tuli värit ja laitteet kehittyivät sukupolvesta seuraavaan: ”Nyt ei ole sellaista wau-efektiä”

Retrotietokoneet kertovat Suomen digitaalisesta kulttuuriperinnöstä. Tuomo Ryynänen loi kiertävän näyttelyn, jossa jälleen suosioon nousevaan vanhaan tekniikkaan voi tutustua.

No comments -dokumenttielokuvan julisteteksti

No comments kertoo koruttomasti 1980-luvun elämästä

Selittelemätön dokumentti 1980-luvun alun suomalaisuudesta.

Ihmisiä tanssimassa.

Analyysi: Tv-sarja Halt and Catch Fire kuvaa uskollisesti tietokonevallankumouksen alkuvaiheita

Yle Areenan uutuussarjassa seurataan kuvitteellista firmaa, joka kehittää ensimmäistä kannettavaa PC-tietokonetta. Entinen Tietokone-lehden toimituspäällikkö Kari Haakana arvioi, miten uskottava kuvaus on.

Irina Milan esittää alkoholisoituvaa iskelmälaulajaa tv-elokuvassa Onnentyttö (1983).

Onnentyttö, alkoholisoituvan iskelmätähden unohdettu tarina

Harvinainen tv-elokuva alkoholisoituvasta iskelmätähdestä.

Mihail Gorbatšov.

Keskiviikko 31.8.2022 (tv)

Mihail Gorbatšov. Sairaalat. 80-luku. Sää.

kollage med rubiks leksaker, kändisar och klädstilar från 1980-talet

Olkatoppaukset, neonvärit ja kuluttaminen – 1980-luku oli paljon ristiriitaisempi ja monipuolisempi kuin muistamme, sanoo tutkija

1980-lukuun liitetään usein räikeys, kulmikkuus ja itsekkyys. Leimallista aikakaudelle oli myös optimismi ja valoisa usko tulevaisuuteen. Vuosikymmen oli kuitenkin hyvin ristiriitainen.

Joonas Konstig, Helsinki, 05.06.2020

Joonas Konstigin kolumni: Top Gun: Maverickin ihailtava propaganda kertoo, miksi Yhdysvallat voitti kylmän sodan

Fiktio onnistuu, kun se on riittävän samaistuttavaa mutta samalla arkea parempaa, kirjoittaa Konstig. Kolumnin voi myös kuunnella.

Duran Duran -yhtye ryhmäkuvassa 1982. Hienot föönatut hiukset.

Neljän vuosikymmenen odotus päättyy tänään, kun Duran Duran konsertoi Helsingissä – tiesitkö nämä 5 faktaa brittiyhtyeestä?

Vuonna 1978 Birminghamissa perustettu Duran Duran on yksi maailman menestyneimmistä yhtyeistä. Sen levyjä on myyty yli 100 miljoonaa kappaletta.

Sirkka-Liisa Kivelä istuu nojatuolissa ja levittelee käsiään.

Sirkka-Liisa Kivelä häpeää olla suomalainen tietäessään, että jopa täysin liikuntakyvyttömiä vanhuksia hoidetaan kotona: "Miten se on mahdollista?"

Professori emerita oli 10 vuotta miehensä omaishoitaja. Mies opetti hänelle, kuinka tärkeää toisen ihmisen läheisyys on vanhallekin ihmiselle.

Raisa Omaheimo

Raisa Omaheimon kolumni: Muuttuva perustaso estää meitä huomaamasta miten suurten muutosten keskellä elämme

Vuosikymmenien ajan on puhuttu siitä, että kunhan ilmastonmuutosten vaikutukset ovat tarpeeksi radikaaleja, me ihmiset kyllä havahdumme toimintaan. Hitaita muutoksia on kuitenkin vaikea huomata, kirjoittaa Omaheimo.

Pirkko Hämäläinen, Matti Pellonpää ja Juuso Hirvikangas elokuvassa Arvottomat (1982).

Mikä tekee Arvottomista kotimaisen kulttileffan?

Kaurismäen veljesten esikoispitkä on omaa luokkaansa.

Kuvakaappaus Ebay.com -nettisivustosta.

He-Man-lelujen suunnittelija Mark Taylor on kuollut

Mark Taylor suunnitteli myös lelut Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat -sarjakuvan pohjalta.

Elokuvaohjaaja ja -tuottaja John Landis.

Blues Brothersista tuttu John Landis Suomessa: ohjaajalegenda opastaa nyt Isoa Arskaa tekemään komediaa

1980-luvun tunnetuimpiin elokuvaohjaajiin kuuluva John Landis vierailee Helsingin Night Visions -festivaalilla.

Isänpäivän arkistomakupalat

80-luvulla yli kilometrin pituisella isänpäiväleivoksella lyötiin ruotsalaiset Guinnessin ennätysten kirjasta – näin isänpäivää on vietetty eri vuosikymmeninä

Arkistojen makupaloista koottu video kertoo, miten isänpäivää on juhlittu televisiossa 1970–1990-luvuilla.

Sähköasentaja työssään.

Kesämökkeihin vedetään sähkölinjoja hurjaa vauhtia, viimeksi vastaava buumi Saimaan seudulla 1980-luvun lopulla

Korona-aikana vauhtia saanut mökkibuumi näkyy siten, että uusiin ja vanhoihin mökkeihin on rakennettu sähköliittymiä moninkertainen määrä viime vuosiin verrattuna. Järvi-Suomen Energian asentajatyövoima on nyt kohdennettu uusien liittymien pystyttämiseen.

Kuvassa Mikko Kalliomaa ja Timo Rautiainen junioreiden SM-sarjassa 1988.

Rallin junioreiden SM-kullasta Marcus Grönholmia vastaan taistellut Mikko Kalliomaa: "Ehkä olisi pitänyt tehdä uralla toisenlaisia ratkaisuja"

Taakse jäänyttä ralliuraansa Mikko Kalliomaa muistaa lämmöllä Tomin nuoteista -podcastissa, vaikka olisikin valmis tekemään asioita toisin.

Mies katsoo suoraan kameraan kerrostalon pihalla.

Kasarinostalgia jyllää televisiosarjoissa – Jani Volasen Munkkivuoressa aikuisten valheet nähdään lasten silmin

Kuluvana kesänä Suomessa kuvataan kahta pitkää sarjaa, jotka sijoittuvat tekijöidensä nuoruusvuosiin 1980-luvulle. Kansainvälisesti aikakausi on ollut trendikäs jo useita vuosia, eikä loppua näy.

Super Mario 64.

Super Mario 64 -pelikasetti myytiin yli 1,5 miljoonan dollarin ennätyshintaan

Retrovideopelien suosio on kasvanut viime vuosina nostalgiakeräilijöiden keskuudessa.

Kuvassa Hakalahden koulun 9E luokan oppilaita seisoo koulun pihalla.

Nuoret haluavat Kokkolaan 1980-luvun peliluolan ja ainakin kolme muuta asiaa

Hakalahden koulun uutisluokkalaiset toivovat nuorille uusia mahdollisuuksia. Nuoret haaveilevat 1980-luvun nostalgiasta, kesätöistä, vapaa-ajanviettopaikoista ja suljetusta harjoitteluradasta. Nuoret uskovat, että kun on riittävästi tekemistä, kännykällä ollaan vähemmän.

Koronarokote kortti Comirnaty (Pfizer-BionTech) rokotteesta

Rokotukset laajenevat jo 1980-luvulla syntyneisiin: rokotevalmisteen vaihtomahdollisuus voi viivyttää Kainuussa rokotusten etenemistä

1980-luvulla syntyneille on vapaita aikoja kesäkuussa. Astra Zenecan valmisteen saa vaihtaa toiseen, mutta sote toivoo vaihtamista vain hyvästä syystä. Kainuussa on tällä hetkellä rokotettu kertaalleen 51,9 prosenttia yli 16-vuotiaista.

Dess Terentjeva, Susanna Hynynen

Kaksikko kirjoittaa väkivallan ja lesbosuhteiden kyllästämää fantasiaa, ja keskiössä on yllättävä ryhmä: Neonkaupunki-sarja kertoo suomenvenäläisistä

Susanna Hynysen ja Dess Terentjevan Neonkaupunki-kirjasarja vilisee viiitteitä 1980-luvun musiikkiin ja elokuviin. Kirjojen hahmot ovat kuitenkin erilaisia kuin kasarielokuvissa.

Rauman kaupungintalo

Rauman kaupungintalon tornista soi 80-luvun hevi, jos Lukko voittaa jääkiekon pudotuspeleissä

Kaupunki aikoo kunnioittaa kiekkojoukkue Rauman Lukon voittoja soittamalla joukkueen maalilaulua The Final Countdown.

Leivonnaisia pinossa

Kuka keksi lörtsyn? – löysä lihapiirakka taipui kansan suussa lörtsyksi

Lörtsyn juuret juontuvat 1950-luvulle, jolloin lörtsyn kaltaisia lihapiirakoita oli myynnissä Savonlinnan torilla ja paikallisella nakkikioskilla.

kaksi kättä muodostavat sydämen

Tänään vietetään ystävänpäivää – miten sinä muistat ystävää? Lähetä meille kuva!

Julkaisemme lukijoiden ystävänpäiväkuvia tässä jutussa pitkin päivää.

Kepsin pelaajia Takajärven jalkapallokentällä Kemissä

Jalkapalloilijat harjoittelevat sydäntalvella pakkasessa – junioripäällikkö: "Vähän tragikoomistahan tämä on"

Kemissä jalkapalloseurat kärsivät jo toista talvea talviharjoittelupaikkojen vähyydestä.

Saarihelvetin yleisö vuonna 2019.

Hevi tulee ja hevi nappaa – 80-luvun raskaan musiikin hyökyaalto siivitti suomalaiset bändit vientikuntoon

Pelätty ja väheksytty musiikkityyli on noussut suomalaisyleisön suosikkeihin.

Gårdsbacka metrostation i Helsingfors.

Kontulan ostarilla ammuttiin keskellä päivää – 80-luvulla syntynyt mies loukkaantui, ampujaa etsitään

Poliisi etsii ampumisesta epäiltyä vuonna 1977 syntynyttä miestä.

Läheltä

Aiemmin vilkkaana baarikatuna tunnettu Iso Roba on saamassa ison päiväkodin – kantakaupungin lapsiluku jatkaa kasvuaan

Päiväkotia suunnitellaan vanhaan, 1980-luvulla valmistuneeseen kerrostaloon.

Janne Reinikainen elokuvan Badding pääroolissa (2000).

Badding, vastentahtoinen supertähti Pölösen elokuvassa

Suomirockin ujon legendan elokuvallinen muotokuva.

Trump ja Biden ottivat toisistaan mittaa viimeisessä debatissa

Ylen aamu tänään: Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurto herätti kysymyksen – millä mallilla on yritysten tietoturva? Katso lähetys tästä

Trump ja Biden kohtasivat viimeisessä tv-väittelyssä ennen vaaleja. Hevimusiikki rantautui Suomeen 1980-luvulla.

Rakennus, jonka edustalla on kaksi kukkakimppua.

Terrori-iskusta Pariisissa epäilty mies pidätettiin Norjassa – 1982 tehdyssä iskussa juutalaiseen ravintolaan tapettiin kuusi ihmistä

Ranska teki nyt kiinniotetusta miehestä ja tämän kahdesta epäillystä rikoskumppanista pidätysmääräyksen vuonna 2015.

Tina Turner, The Cardigans (Nina Persson), Radiohead ja Tapani Kansa

Popmusiikissa kierrätetään nyt vanhoja hittejä urakalla – tutut biisit vetoavat äidistä tyttäreen

Räppäri Adi L Hasla yllätti kaikki tekemällä kasariklassikosta jättihitin.

Kaustisen taajaman liikennemerkki valtatie 13 :lla.

Mies kuoli ajettuaan mönkijällä tien yli vedettyyn ketjupuomiin Kaustisella

Poliisi tutkii, onko tien sulkeneella henkilöllä tai yhtymällä jonkinlaista vastuuta asiassa.

Läheltä

Punkaharjun Kultakiven lomakylän huutokauppa päättyi – hinnasta neuvotellaan vielä

Kohteen huutokauppa päättyi verkossa keskiviikkona 22.7. ennen puoltapäivää.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle