Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mikko Viinamäen, 29, opinnot takkusivat, kun yleinen sairaus vei voimat – migreeniä on lääkitty jopa botoxilla, mutta nyt on saatu siihen kehitetty estolääke

Migreeni on merkittävästi elämää haittaava sairaus – erityisesti 15–49-vuotiaiden naisten ikäryhmässä. Vaikka siitä kärsii joka kymmenes työikäinen, vasta vuosikymmenen taitteessa migreeniin on saatu siihen tarkoitettu estolääke.

Laaja tutkimus: Kolmannes koronan sairastaneista kärsii neurologisista ja mielenterveysongelmista

Yleisin koronapotilaille kehittynyt mielenterveyshäiriö on ahdistus.

Yhä useampi lapsi kärsii migreenistä – taustalla esimerkiksi lisääntynyt ruutuaika

Neurologi: Kuukausittaisista päänsäryistä kärsii jopa kymmenen prosenttia koulun aloittavista lapsista.

Tarja Kalasniemi kuntoutui aivoverenvuodosta itsenäiseen, mutta erilaiseen elämään: "Tiskaan ja laitan ruokaa itse – ja nautin siitä"

Aivoverenkiertohäiriöihin sairastuu vuosittain tuhansia suomalaisia. Tarja Kalasniemi oli viikkoja sairaalassa ja kuntoutuksen jälkeen selviää nyt omassa kodissaan, kun saa sinne tukea.

Vaarallisesti pallon päähänsä saanut pelinjohtaja Iiro Haimi joutui jäämään pois pelikentiltä ja päivätöistä – muun muassa tasapainon kanssa ongelmia: "Päivä kerrallaan"

Kouvolan Pallonlyöjien pelinjohtaja Iiro Haimi sai hirvittävällä tavalla pallon suoraan lyönnistä päähänsä. Haimi palasi jo pelikentille, mutta joutui jäämään keskiviikkona pois päivätöistä, eikä paluusta pelinjohtotehtäviin ole varmuutta.

Kohti salaista maailmaa: suomalaisvalmentaja tekee tulosta hämmentävillä keinoilla – järjesti urheilijalleen ”hautajaiset”, joiden jälkeen tapahtui kummia

Marko Malvela käyttää valmentamisessa keinoja, jotka saattavat kuulostaa oudoilta. Malvelan menestyksekkäät ja urheilijoita miellyttävät opit pohjautuvat kuitenkin biologiaan ja neurologiaan.

Virtuaalilasein koettu musiikkielämys auttaa neurologista potilasta – Pori Sinfoniettan konserttitaltiointeja mukaan tutkimukseen

Musiikin kuuntelun vaikutuksia potilaisiin selvitetään Turun yliopistollisessa keskussairaalassa tehtävässä tutkimuksessa.

Uusi älypotkupuku mittaa vauvan jokaisen liikkeen ja auttaa näin tunnistamaan neurologisen poikkeavuuden

Mitä aiemmin poikkeavuudet havaitaan, sitä varhaisemmassa vaiheessa lapsen kuntouttaminen päästään aloittamaan.

Aivoyhdistys huolissaan neurologian ja vaativan kuntoutuksen osaston supistamisesta – "Ei voi olla vaikuttamatta hoitoon"

Soite aikoo siirtää henkilöresurssia muihin yksiköihin, joissa tarvitaan lisäväkeä. Toisaalta uuden yksikön hoito on niin hyvää, että hoitojaksot ovat lyhentyneet.

Timo Kallioahon aivoihin tehtiin vaurio, ja pakko-oireet vähenivät – psykokirurgialla on hurja menneisyys, mutta miten kalloon kajotaan nykypäivänä?

Mielenterveysongelmia voidaan hoitaa monin tavoin. Sami Rannan päähän asennettiin elektrodit, mutta nykyään kallon avaaminen hoidoissa on harvinaista.

Vaasan keskussairaala on nyt virallisesti laajan päivystyksen sairaala

Toiminta keskussairaalassa muuttuu siten, että neurologi kiertää neurologisten potilaiden luona vuoden jokaisena päivänä.

Hyvä sinä, joka neulot, nikkaroit tai askartelet! Käsityöt ovat herkkua aivoille

Katso, mitä aivoissasi tapahtuu, kun teet käsitöitä.

Vaasan laajaan sairaalapäivystykseen tulee ulkopuoliset hammaslääkärit

Sairaanhoitopiiri pohtii vielä, miten se tulee järjestämään hammaslääkäripäivystyksen. Neurologiaan on löydettävä vielä kaksi lääkäriä.

Erikoisia havaintoja itsensä elämästä

Hitaasti karttuu elämänkokemus. Aika vaiva on siinä!

Tubettaja Katariina Räikkönen,18, ei häpeä, vaikka rumat sanat ja oudot oireet herättävät huomiota koulussakin: "Lääkäri epäili heti Touretten syndroomaa"

Räikkönen ei halua peitellä Touretten syndroomaan kuuluvia tic- eli nykimis- ja ääntelyoireitaan, vaan antaa videoidensa kautta omalle ja muille sairauksille kasvot.

Neljäsosa Suomen 700 000 migreenipotilaasta menettää oireiden myötä toimintakykynsä kokonaan – syksyllä tulossa uusia lääkkeitä

Naiset kärsivät migreenistä miehiä useammin, tyypillisimmin migreeni puhkeaa 20-40 vuoden iässä

Emil Leskinen, 23, joutui kesken unelmatyön rajuun kolariin, eikä enää pystynyt kävelemään – kiitos kävelyrobotin, jalat kantavat taas

Teknologian rooli neurologisessa kuntoutuksessa kasvaa. Kuntoutusmahdollisuudet riippuvat kuitenkin siitä, missä asuu.

Tuntemattomat hakkasivat Petri Vuomajoen ja hän unohti koko aikaisemman elämänsä – vaimon ja 32 tatuoinnin avulla mies selviytyy arjesta

Muistin lisäksi aivovamma vei Vuomajoen kyvyn tuntea kipua, nälkää ja kylmyyttä. Juttu on julkaistu toukokuussa 2019.

Uusi diagnoosi: Aleksanteri Suuri oli monta päivää valekuollut

Soturikuninkaan kuolinsyyksi on epäilty myrkytystä, mutta kokeneen lääkärin mukaan oireet todistavat bakteerin aiheuttamasta neurologisesta taudista.

Viisi huippujuttua sunnuntai-iltaan: Lue millaisilla perusteilla sähköautoja vastustetaan ja miksi naiset ottavat botoxia kasvoihinsa

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Nenäpäivä leikkaussalissa

Plastiikkakirurgi Patrik Lassuksen työpäivä Töölössä.

Stool capsules could replace fecal transplants, say Finnish researchers

Finnish researchers say they hope stool capsules will offer relief for a variety of ailments including neurological problems such as chronic headaches.

Miten aivosi voivat? Vuoden neurologi kertoo, kuinka pidät niistä parempaa huolta

Uni huuhtoo jätteet aivoista ja liikunta vahvistaa hermoverkkoa.

Anna Maija Saukkonen on vuoden neurologi

Anna Maija Saukkonen työskentelee apulaisylilääkärinä Pohjois-Karjalan keskussairaalan neurologian klinikassa.

Tampere University to pay €100k in damages, fees for discriminating against female job applicant

The district court ruled the university discriminated against a woman for being a mother and overlooked her for a neurology professorship.

Testaa itsesi, oletko liian normaali!

Täytyy tunnustaa joskus nettitestautuneeni.

Houkuttelimme miehet kertomaan migreenistään, joka mielletään naisten vaivaksi – pääkipuinen Kimmo Perkkiö närkästytti kokouksessa lippis silmillään

Rajuimmillaan migreenikohtaus on pakottanut Kimmo Perkkiön lojumaan pimeän vessan lattialle. Höntti olo piinaa vielä seuraavana päivänäkin.

Aivoverenvuodon saanut perusterve mies puhui kielillä ja ihmetteli, miksi hotellihuone ei kelvannut vaimolle – joka päivä 70 suomalaista sairastuu aivoverenkiertohäiriöihin

Massiivinen aivoverenvuoto. Perusterve Paavo Osola ei ymmärtänyt olevansa henkihieverissä sairaalassa. Lääkäri ei antanut läheisille turhaa toivoa. Oli vain odotettava.

Keskustele: Miehet häpeilevät helposti migreeniään: "Voivat jopa valehdella olevansa krapulassa" – mies, kerro kokemuksistasi

Migreeni on naisilla miehiä yleisempää. Se on kuitenkin alidiagnosoitu sairaus, josta yllättävän harva mies puhuu. Osallistu keskusteluun.

Migreenin perussyy löytyy genomeista ja uudelta lääkkeeltä odotetaan paljon – Kysyimme 10 kysymystä migreenistä

Migreenikohtaukset vaihtelevat lääkäreiden mukaan iän mukaan ja saattavat jossakin vaiheessa loppua kokonaan.

Migreeni periytyy tuhansien geenien välityksellä, selviää uraauurtavasta suomalaistutkimuksesta – ”Pelkään kuollakseni, että tyttäreni saa sen”

Suomessa toteutettiin kaikkien aikojen kattavin migreenin perhetutkimus. Tutkimuksen avulla voidaan tulevaisuudessa kehittää tehokkaampia hoitomuotoja.

Tommi Kovanen sai aivovamman ja menetti urheilu-uran, perheen ja elämänhalunsa

Jääkiekkoilijan kahdeksas aivotärähdys oli kohtalokas.

Stephen Hawking antoi taudille kasvot – Suomalaisprofessori: "ALS on yksi pahimpia diagnooseja, joita ihminen voi saada"

Taudin tutkimuksessa on tehty läpimurto muun muassa suomalaisen kantasolutukimuksen avulla.

Aivot kuntoutuvat musiikin voimalla – tutkimuksessa potilaat seuraavat konserttia virtuaalisesti

Mielimusiikin kuuntelu tehostaa aivorakenteiden korjautumista.

Kandit-jakso 5: Ruoko-rotta ei parantunut

Rottapotilas menehtyi

Aivokasvainpotilaat pääsevät Tyksissä yhdellä kertaa kahden lääkärin vastaanotolle – hoitoonpääsy nopeutunut

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa aivokasvainpotilaat pääsevät syöpä- ja neurologin yhteisvastaanotolle.

Suurin osa vasenkätisistä on oikeastaan molempikätisiä – nyrkkeilijälle ominaisuudesta on vain etua

Vasenkätisyydestä on hyvin vähän tutkimustietoa. Urheilussa siitä on niin suuri hyöty, että joissakin lajeissa kilpailijoista leivotaan tarkoituksella vasenkätisiä.

Fimea-päätöksen mukana tuli rohkaiseva viesti Kuopiolle – hallitukselta tukea kansalliselle neurokeskukselle

Itä-Suomen yliopiston aloitteesta Kuopioon perustettavan keskuksen on tarkoitus keskittyä neurologian tutkimukseen.

”Vakuutusyhtiöt mustamaalasivat, työ tehtiin mahdottomaksi” – maan tunnetuimman aivovammojen kuntoutuspaikan lääkärit lähtivät

Lääkärit siirrettiin pois esimiestehtävistä Validian kuntoutuslaitoksessa. Vakuutusyhtiöistä syytettiin talon lääkäreitä vääristä aivovammadiagnooseista.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle