Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Äksy on Suomen paras huumekoira – löysi kätkön ja sai palkinnoksi lihapateeta

Kilpailutehtävissä huumekoirien piti esimerkiksi löytää huumekätköjä huoneistoista, maastosta ja ajoneuvoista.

Perjantai 10.5.2019 (tv)

Perussuomalaiset on suosituin puolue. Puhelut ja tekstiviestit halpenevat. Poliisin huumekoirat kilpailivat. Kuurosokeat tutustuivat patsaisiin Tampereella. Sää on sateista. 

Huumekoirat kisaavat Suomen mestaruuksista – kisan parhaat pääsevät virkahuumekoirien kisaan

Poliisin huumekoirien mestaruuskisoissa testataan vainua ja tottelevaisuutta.

Huumeita on jäänyt poliisin haaviin reilusti enemmän – iso kiitos menee huumekoiralle

Sisä-Suomen poliisin alueella oli takavarikoitu kokaiinia viime vuonna vastaavana aikana yhdeksän kertaa, kun tänä vuonna luku on 167.

Tiistai 26.6.2018 (tv)

Helsingin junaliikenteessä on muutoksia. Eri maiden tullikoirat harjoittelevat Suomessa. Helsingissä voi mennä metsään vaikka metrolla. Kirjailija Zacharias Topeliuksen lapsuudenkoti on avattu korjaustöiden jälkeen. Säätiedot.

Labradorinnoutaja Sepe on Suomen paras huumekoira – leppoisa kaveri haistaa myös aseet ja rahat

Poliisin huumekoirien kolme päivää kestänyt SM-kilpailu ratkesi selvällä erolla.

Huumekoirat mittaavat paremmuuttaan Turun seudulla

SM-kisassa koirat etsivät huumeita muun muassa maastosta. Mukana on 19 poliisikoiraa ohjaajineen.

Katso video: somesuosikki Veikko jättää huumekoiran työt, mutta pehmomajava seuraa mukana eläkkeellekin

Samalla Itä-Suomen ensimmäinen tupakkakoira Jope astuu Niiralan tullin remmiin.

Luvattomat lahjapaketit pitävät tullikoira Brunon kiireisenä

Ulkomailta tilattujen lääkkeiden ja luontaistuotteiden matka saattaa tyssätä tulliin. Pahimmillaan aineet vaarantavat käyttäjän terveyden.

Palopaikkojen sankari Routa on vuoden poliisikoira – Saksanpaimenkoira jäljestää, suojelee ja etsii uutterasti

Lapin poliisilaitoksella työskentelevä Routa on saanut koulutuksen palosyyntutkintaan. Koiran ohjaaja on vanhempi konstaapeli Antti Alatalo.

Mari on Lounais-Suomen poliisin uusin vahvistus – ja vasta seitsemän viikkoa vanha

Lounais-Suomen poliisilaitos sai Marin lahjoituksena yksityishenkilöiltä.

Kahdessa koulussa huume-epäilyjä – ottivat heti kovat keinot käyttöön: Poliisit ja huumekoira paikalle, vanhemmat kriisikokoukseen

Poliisi nostaa hattua sille, että Kotkassa sijaitsevat koulut ovat tarttuneet toimeen heti, kun ovat havainneet ongelmia.

Poliisi tutki kaksi yläkoulua huumekoirien kanssa Kotkassa – epäilee, että kouluissa käytetään ja välitetään huumeita

Molemmissa kouluissa aiotaan järjestää vanhempainiltoja, joissa asiaa tullaan käsittelemään.

Huumekoira Massi sai selkäänsä action-kameran – video näyttää huumejahdin koiran silmin

Labradorinnoutaja Massi haistaa huumeet ja laittomat rahat postipaketeista, matkatavaroista ja matkustajista. Salakuljetettuja rahoja ja huumeita löytyy joka päivä. 

Pienestä pennusta poliisikoiraksi – tässä ovat poliisin uudet vahvistukset Nalli, Jussi ja Into

Koiranpennun matka varsinaiseksi poliisikoiraksi on pitkä ja monipuolinen.

Katso tullikoiran työnäyte videolta – Näin löytyy rahatukku ja ase Aamu-tv:n studiosta

Tullikoirat Heila ja Massi vierailivat Aamu-tv:ssä esittelemässä tullikoiran työtä.

Ei mikään perinteinen sotakoira – polvenkorkuinen Indy on haka huume-etsinnöissä

Kainuun prikaatissa palveleva Indy valittiin viime vuonna vuoden sotakoiraksi. Viisivuotias koira hyppää jopa moottoripyörän selkään kouluttajansa Jyrki Mustosen kanssa.

Kolmepäiväinen poliisioperaatio päättyi Kotkassa

Poliisi löysi liikekiinteistöstä suuren kannabisviljelmän ja noin kilon amfetamiinia.

Tiistai 29.11.2016 (radio)

Suomalaisten lasten matematiikkaosaaminen laskee. Poliisi etsii taas huumeita koirien avulla festivaaleilla. Pankki aloittaa sähköautojen vuokraamisen. Turvapaikanhakijoiden työharjoittelusta hyviä kokemuksia. Veronpalautuksia maksetaan suomalaisille.

Laki muuttuu – Katso, missä tilanteissa poliisi voi etsiä huumeita koiran avulla

Sisäministeriö valmistelee lakia, joka antaisi poliisille luvan käyttää huumekoiraa musiikkifestivaaleilla.

Poliisin huumekoirien SM-voittaja juhlii syömällä kissanruokaa – katso video etsinnästä

Parsonrusselinterrieri Jekku on niin pieni, että tarvitsee ohjaajansa apua yltääkseen viheliäisimmille kätköille. Terrierin sitkeydellä koira on kuitenkin yksi Suomen monipuolisimmista etsijöistä – ja todistetusti taitavin.

Yksivuotiasta Riesaa koulutetaan tarkkanenäiseksi valtion virkamieheksi

Poliisien partiokoirat kykenevät suorituksiin, joihin tavallinen poliisi ei pysty. Niinpä Suomen 300 poliisikoiraa ovat täystyöllistettyjä ja uusia koulutetaan jatkuvasti. Jyväskylässä poliisikoira Aatu sinnittelee vielä eläkeikäisenä partiotöissä. Sen töitä jatkamaan on valittu koulutettavaksi reilun vuoden vanha Riesa, lupaava huumekoira.

Elli on tullin uusi savukekoira – katso video vauhdikkaasta pennusta

Nelikuinen labradorinnoutaja Elli koulutetaan yhdeksi tullin neljästä savukekoirasta, jotta sen edeltäjä pääsee eläkepäiville. Energinen Elli esiintyi keskiviikkona tiedotusvälineille Kotkassa.

Pikku-Woodysta kasvoi pätevä huumekoira: "On narauttanut jo rosvoja"

Suomen suloisin huumepoliisi on ollut tositoimissa muutaman kuukauden. Huumekoira Woody on ehtinyt narauttaa jo ensimmäiset rikolliset.

Huumespanieli paljasti suomalaisen salakuljettajan Tallinnassa

Viron tulli löysi kuusi kiloa amfetamiinia Suomeen matkalla olleelta mieheltä.

"Kun saisi edes prosentin Kiran innosta" – tullikoiralle lisääntyneet työt maistuvat

Vuodet eivät ole vähentäneet kohta seitsemänvuotiaan labradorinnoutaja Kiran työintoa. Koiraneiti on joka aamu passissa odottamassa töihin pääsyään.

Video: Puhelin pois ja harmaa verkkapuku ylle – tällaista on vankilan arki

Oikeustoimittaja Päivi Happonen osallistuu parhaillaan Mikkelin vankilassa testivuorokauteen, jonka aikana tutustutaan vangin elämään. Seuraa toimittajan twiittejä (@PaiviHapponen) ja muita kiven sisältä tulevia päivityksiä tästä jutusta.

Söpöistä eläimistä tuli buumi viranomaisviestinnässä

Jos suomalaisille viranomaisille jaettaisiin palkinnot parhaimmista eläintarinoista, kamppailisivat ykköpaikasta tiukasti sekä poliisi että Tulli. Molemmat viranomaiset jakavat sosiaalisessa mediassa tuon tuosta eläinkuvia, erityisesti koirien kuvia. Mihin turvallisuusviranomaiset pyrkivät eläinkuvilla? Kysyimme asiaa viranomaisilta eläinpäivitysten takana.

Spermakoira, huumekoira, syöpäkoira – Vielä ei edes tiedetä, mihin kaikkeen ihmisen parhaan ystävän hajuaisti kykenee

Koiran hajumaailma vastaa näkevien ihmisten näkömaailmaa. Koiria käytetäänkin monissa eri tehtävissä niiden loistavan hajuaistin vuoksi, mutta todennäköisesti ihmiskunta ei ole vielä edes keksinyt kaikkia eri työtehtäviä, joihin nelijalkaisten ystäviemme tarkkaa kuonoa voisi hyödyntää.

Prisma: Koira kumppanina

Miten metsästyskoirat havainnoivat ympäristöään?

Poliisi kotietsinnöistä: Jotkut yllättyvät – tavallisesti niitä osataan jopa odottaa

Asukkaalle on yleensä varattava tilaisuus olla läsnä kotietsinnässä. Jos huumekoira nuuhkii sohvaa, saa poliisi avata rakenteet, mutta mielin määrin ei saa paikkoja rikkoa.

Rahakoira Roope nuuskuttelee Lounais-Suomen poliisin apulaisena

Rahakoirat ovat osoittautuneet hyödyllisiksi poliisin apulaisiksi. Ne ovat löytäneet neljän vuoden aikana rahaa neljän miljoonan euron arvosta.

Huumekoirien käyttörajoitus helpottanut rikollisten elämää

Huumekoiria ei enää ole näkynyt kesäfestivaaleilla paljastamassa laittomia aineita. Syynä on eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen viimevuotinen kannanotto.

Suomen paras huumekoira on nyt myös sankarikoira

Kennelliitto palkitsee teinitytön pakkasesta pelastaneen koiran. Saksanpaimenkoira Raymondan Devil eli Roima jäljitti kylmettyneen ja eksyneen 14-vuotiaan tytön Torniossa viime vuoden syksyllä. Sama koira on aiemmin niittänyt mainetta Suomen parhaana huumekoirana.

Kaikista suloisin tullimies

Tullin rahakoira Massi on sympaattinen kaveri, joka etsii työkseen likaista rahaa.

Tullin rahakoira Massille ensimmäinen rahalöytö

Rahakoira Massi löysi saksalaisen matkustajan olkalaukusta 13 000 euroa käteistä rahaa. Löytö on vasta viikon päivät virallisesti työelämässä olleelle Massille ensimmäinen.

Huumekoirat puuttuvat Ruisrockista

Lounais-Suomen poliisilaitos valvoo viikonlopun juhlintaa Ruissalossa ilman huumekoiria. Poliisilla ei ole lupaa käyttää niitä massatilaisuuksissa. Silti poliiseja vilisee Ruisrockissa sekä virkapuvussa että siviiliasuisina.

Maan suloisin huumeviranomainen on jo iso poika – video

Yleisön hurmanneesta Satakunnan poliisilaitoksen huumekoirapentu Woodysta kasvaa terhakas ammattilainen.

Muotihuumeet löytyvät leikin varjolla – koiran nenä tottuu aineisiin nopeasti

Huumekoiran työ vaatii jatkuvaa kouluttautumista ja ajan hermolla pysymistä. Monenlaiset koirat sopivat kiellettyjen aineiden etsijöiksi, kunhan asenne on kohdallaan. Hyvä huumekoira kuuntelee ohjaajaansa ja innostuu helposti leikkiin.

Koira on moniosaaja – katso 30 ammatin lista

Koirat ovat työskennelleet ihmisen apuna siitä lähtien, kun ne ovat ihmisen seuraan hakeutuneet. Kokosimme yhteen 30 tehtävää, joissa koiria nykypäivänä käytetään.

Kokkikursseja vapautuville vangeille – pippurit ja tuorehiiva pannassa

Turvahälytin, kärjestä pyöristetyt puukot sekä hieman tavallisuudesta poikkeavat mausteet. Muun muassa näistä asioista Marttaliiton Eija Tuukkanen tietää olevansa vetämässä kokkauskurssia vankilassa. Muuten opetus sujuu kuin millä tahansa kurssilla, eikä hälyttimelle ole koskaan ollut käyttöä.

Onko tässä Suomen suloisin huumeviranomainen – katso video

Yle Satakunnan studiossa poikkesi tiistaiaamuna harvinaisen valloittava vieras. Satakunnan poliisilaitoksen huumeryhmän uusin jäsen labradorinnoutajan pentu Woody pääsi ensimmäistä kertaa viranomaisena haistelemaan mediayhteistyötä.

Huumekoiran nenä ei noudata virka-aikoja

Suomessa on tällä hetkellä 26 vankilaa, joista 15 on suljettuja laitoksia. Suljetuissa vankiloissa työskentelee useita huumekoiria, jotka osallistuvat laitoksen päihdevalvontaan. 3-vuotias labradorinnoutaja Eetun työkenttänä on Mikkelin vankila, mutta huumekoiran nenä ei noudata virka-aikoja.

Greenpeacen viestintäpäällikkö venäläistutkijoiden huumelöydöstä: Alus tarkastettiin ennen lähtöä, huumeita ei ollut

Norjan viranomaiset tutkivat aktivistien aluksen huumekoirien kanssa ennen laivan lähtöä Venäjälle, eikä huumeita silloin löytynyt. Suomen Greenpeacen viestintäpäällikön Juha Aromaan mukaan venäläistutkijoiden löytämät "huumeet" ovat laillisia lääkkeitä, joita säilytettiin laivan kassakaapissa.

Suomen paras huumekoira pelasti kylmettyneen tytön Torniossa

Parhaana huumekoirana palkittu poliisikoira Roima sai osoittaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä sen, että tarkoista aisteista on hyötyä muuallakin kuin kilpailuissa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle