Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kemiläinen 16-vuotias anoreksiasta toipuva Emmi Köykkä on kirjoittanut aiheesta fiktiivisen kirjan

Anoreksia on hirviö, jonka voi voittaa – taistelu syömishäiriötä vastaan sai 16-vuotiaan Emmi Köykän kirjoittamaan romaanin

Kulttuurimme tuputtaa laihtumista ratkaisuna eri ongelmiin, ja siksi moni sairastuu syömishäiriöihin. Usein sairastunut on nainen, mutta asiantuntijan arvion mukaan miesten sairastumisriski on aliarvioitu.

Mielenterveys.

Toistuvasti itsemurhaa yrittänyt Veera ei ole riittävän sairas pakkohoitoon – äiti ja ystävä kertovat, millaista omaisen elämä on

Veera on avohoitokierteessä. Itsemurhayritykset päättyvät sairaalaan, mistä Veera puhuu itsensä ulos. Voimattomat läheiset yrittävät pitää hänet hengissä oman mielenterveytensä kustannuksella.

Sirkka Heinvuo, vertaistuki, Etelän-SYLI.

Syömishäiriötä sairastavalle joulu on ristiriitainen juhla – suku kokoontuu ruokapöydän ympärille, joulukilojen karistaminen valtaa somen

Joulua juhlitaan monta päivää korostuneesti ruuan ympärillä ja arjen rutiinit ovat tauolla. Se voi olla syömisen kanssa kipuilevalle hyvin vaikeaa.

Kun Paulasta tuli Alexander - haluanko olla ammattilainen vai oma itseni?

Kun Paulasta tuli Alexander, hän joutui valitsemaan huippu-urheilun ja hyvinvoinnin väliltä: "Elämäni on hyvä nyt"

Pesäpallon viisinkertainen Suomen mestari Alexander Saloranta oli kovan paikan edessä: sukupuolenkorjaus ja ammattiurheilu eivät sopineet yhteen. Lopulta hän seurasi sydäntään.

Iris ruokailussa.

Syömishäiriöklinikka on Iriksen, 18, ja Marian, 24, koti: “Moni tulee tänne viimeisenä oljenkortena”

Perjantai-dokkarissa Pakko syödä nähdään Iriksen ja Marian arkea osastolla Syömishäiriökeskuksessa.

Rasmus Isomaa, Koko Hubara ja Kati Nikali.

Syömishäiriötä sairastava Koko Hubara: “Satutan itseäni syömällä kahdeksan lautasellista pastaa”

Hallitseeko ruoka sinun tai läheisesi mieltä ja valintoja? Yle Perjantaissa pohditaan tänään, miten elää syömishäiriön kanssa.

Työpaikkalounasta.

Kymenlaakso valmistelee uutta hoitomallia syömishäiriöihin

Uuden hoitomallin avulla syömishäiriötä sairastava pyritään saamaan avun piiriin aiempaa nopeammin.

Saara Sarvas

Saara Sarvas on toipuva överilaihduttaja

“En suostu enää näännyttämään itseäni!”

Marian sitaatti: Kun syömistä ei säätele mikään ulkopuolinen pakko, tulee elämään ruokarauha.

Entinen ahmimishäiriöinen muistelee

Maria Jyrkäs kertoo syömishäiriöisen ahmimiskohtauksesta

isä ja tytär nojaavat toisiinsa selkä selkää vasten

Syömishäiriöstä ei tehty mörköä Toivosen perheessä – isä ja tytär lähentyivät yhteisillä lenkeillä

Vakavan sairauden ei tarvitse olla mörkö perheessä. Turkulainen isä ja tytär lähentyivät tyttären käytyä läpi anoreksian ja bulimian.

Ylen aamu-tv: 10 vuotta anoreksian ja bulimian kourissa

Samuli Edelmannin puoliso Laura Tuomarila salasi vuosikymmenen syömishäiriönsä

Parantunut Laura Tuomarila on nyt tehnyt kirjan "maanpäällisestä helvetistään". Yksi syy avoimuudelle on se väärinkäsitys, että anoreksia ja bulimia olisivat vain nuorten ongelmia.

Anu Saviharju on saanut syömishäiriönsä hallintaan, mutta ei usko parantuvansa koskaan.

Syömishäiriöistä selvinnyt Anu: "Laihuutta ihailtiin, kaikki laihduttivat"

Oulussa parintuhannen kutsuntaikäisen joukosta on havaittu syömishäiriöitä lähes joka kymmenenneltä. Syömishäiriöliitossa kiitellään tuoretta tutkimusta, joka valottaa ongelman laajuutta entisestään.

Bodari nostelee käsipainoja.

Salakavala terveysintoilu uhkaa miesten terveyttä: "Syövät maitorahkaa ja ananasta aamusta iltaan"

Terveyssyöminen voi muodostua jopa pakkomielteiseksi myös keski-ikäisillä miehillä.

Laihduttamisen pakkomielteestä keskustelemassa toimittaja Sari Valton kanssa Raisa Omaheimo, Saara Särmä ja Pippa Laukka.

Inhimillinen tekijä: Onko pakko laihduttaa?

Nainen voi vapauttaa itsensä laihduttamisen ikeestä.

Ylipainoinen nainen bikineissä.

Ikuisuuslaihduttaja saattaa vihata omaa kehoaan – "Ajatellaan, että se täytyy nitistää"

"Keinolla millä hyvänsä" -ajattelu ei kanna pitkälle painonhallinnassa. Ikuisuuslaihduttaja tekee usein hallaa myös itsetunnolleen, kun omaan kehoon kehittyy vihasuhde. Asiantuntijaa huolestuttavat myös tiukkoihin laihdutuskuureihin liittyvät riskit.

Vaaka ja itkevä emoji

Onko sinulla syöminen "rikki"? Lue tämä!

Rohkaisevia sanoja syömisen kanssa rimpuilevalle

Pekka Peura (vas.) ja Olli Karkkulainen (oik.).

"Koulun arviointikulttuuri ohjaa bulimiaoppimiseen" – opettaja Pekka Peuran mielestä kokeita käytetään väärin

Onko perinteinen koe ainoa tapa selvittää, mitä oppilas on tunneilla oikein oppinut? Ylen Koulukorjaamon opettajat Pekka Peura ja Olli Karkkulainen ovat osaamisen arvioinnista keskenään täysin eri mieltä. Karkkulainen listaa viisi syytä perinteisten kokeiden, Peura laajemman itsearvioinnin puolesta.

Henna Tiensuu

Syömishäiriöiden kierteessä: ”Se oli mulle maanpäällinen helvetti”

27-vuotias Henna Tiensuu kertoo syömishäiriöstään.

Kuvassa kaupan karkkihylly, jossa näkyy suklaata ja karkkipusseja.

"Suklaanhimo alkaa helpottaa vartissa" – Tunnesyöminen on erityisesti kilttien ihmisten ongelma

Tunnesyömisellä pyritään tukahduttamaan epämiellyttäviä tunteita. Tunnesyömisestä kärsivät useammin naiset kuin miehet.

Elina Knihtilä ja Outi Mäenpää

"Näyttelijä ahmi hampurilaisia ja joi voisulaa" – rankkuuden taivastelu tympii näyttelijöitä

Oscareissa näyttelijät saavat saavat usein tunnusta erityisesti fyysisesti rankoista rooleistaan. Myös lehtien palstoille päätyvät usein työn vaatimat ruumiilliset muutokset. Elina Knihtilän ja Outi Mäenpään mukaan näyttelijäntyössä kiinnitetään huomio usein epäolennaiseen.

Onko Carolina Panthersin hyökkäys tehokas Super Bowlissakin?

Super Bowl kokoaa yhdysvaltalaiset yhteen, NFL-finaalin aikana ahmitaan 1,3 miljardia kanansiipeä

Super Bowl, maailman yksi seuratuimmista urheilutapahtumista, kerää yhdysvalloissa amerikkalaisen jalkapallon ystävät sekä monet muutkin ei-urheiluihmiset yhteen sunnuntaina.

Graaffinen kuva

Luulitko suomalaisten ahmivan jouluruokia? Amerikkalaiset ykkösiä, japanilaisilla kevyet eväät

Suomalaisten ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa joulusyömisistään. Epävirallisessa kansainvälisessä vertailussa suomalainen jouluateria päihittää terveellisyydessään monet maailman maat. Japanilaisten kanssa ei tosin kannata lähteä kisailemaan kalorien vähyydestä.

mathieu Bastareaud

Bulimia, alkoholismi, itsemurhayritys – MM-pelaaja kävi pohjalla

Rugbynpelaaja Mathieu Bastareaud paljastaa karut kokemuksensa kirjassaan.

Heikko itsetunto altistaa lapsen syömishäiriöille

Lasten syömishäiriöiden hoitamiseen ei aina tarvita raskasta terapiaa, vaan kuunteleminen voi auttaa. Vanhempien oma suhtautuminen itseensä ja ruokaan liittyviin tilanteisiin on lapselle mallina.

Mies on peittänyt kasvonsa kädellään.

"Join toisen rahat, petin, jätin lapseni" – katuva kansa avautui kipeistä asioista riipaisevalla tavalla

Yle kertoi viime viikolla Twitteriin rakenteilla olevasta yhteisötaideteoksesta, johon kerätään katuvia twiittejä. Myös me pyysimme lukijoita kertomaan asioista, joita he katuvat. Keskusteluun tuli runsaasti todella koskettavia tarinoita.

Pohjanmaan syömishäiriöperheet ry:n puheenjohtaja Emilia Jalomäki ja Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n puheenjohtaja Eija Salo-Rankila.

"Edes kerran vuodessa saisi jokainen olla sellainen kuin on"

Tänään vietetään kansainvälistä Älä laihduta päivää. Päivän tarkoituksena on herätellä ihmisiä kyseenalaistamaan laihduttamiseen ja painoon liittyviä uskomuksia. Tämän vuoden teema on lapsen ylipaino. Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n puheenjohtaja toivoo, että vanhemmat kiinnittäisivät huomiota, miten itse puhuvat ulkonäöstään lasten kuullen.

Nainen syö sokeripaloja.

Asiantuntija: Moni syö niin tiuhaan, ettei tiedä mitä nälkä on – näin lopetat napostelun

Kysyimme lukijoilta vinkkejä napostelun hillitsemiseen. Keinoja on monia, mutta kaikki eivät ole hyviä. Asiantuntija kertoo, mitä kannattaa kokeilla ja mitä ei.

Herkkulautasella munkkeja, pasteijoita ja karkkeja

Pelkkä palaveripulla voi aiheuttaa ongelmia ruokariippuvaiselle

Ruoka ja riippuvuus -projektissa työskentelevä Merja Lehtinen kannustaa kunnioittamaan työkaverin pyrkimystä pitäytyä pullalakossa. Ruokariippuvuus on samanlaista kuin alkoholismi. Palaveripulla voi laukaista ahmimiskierteen.

Nainen kahmii karkkia ja keksiä suuhunsa

Nälkä kalvaa koko ajan – mikä avuksi ahmimiseen ja naposteluun?

Jo pelkkä palaveripulla voi laukaista ahmimiskierteen. Ongelmassa on kyse pakonomaisesta ja hallitsemattomasta syömisestä.

Suomen hiekkarantojen kuningatar kilpailun voittaja 1972

Näin kauneusihanteet ovat muuttuneet viime vuosikymmenten aikana

Se, mitä on pidetty kauniina, on muuttunut vuosikymmenten kuluessa paljonkin. Katso, mitä on pidetty ihannevartalona eri aikoina.

Heini Laukkanen ottaa voileipää

Heini selätti syömishäiriön: "Terapia pelasti henkeni"

Syömishäiriö on mielen ja kehon sairaus. Sen tunnetuimmat muodot ovat anoreksia ja bulimia sekä epätyypillinen laihuushäiriö ja epätyypillinen ahmimishäiriö.

Herkullinen täytekakku

Ahmintaa, salasyömistä ja pakonomaista napostelua – ruokariippuvuus on luultavasti paljon luultua yleisempää

Voisiko olla kyse ruokariippuvuudesta, jos aina mieluummin syö yksin tai jopa salaa toisilta? Syö aina autossa ennen kotiinmenoa. Napostelee pakonomaisesti koko illan eikä saa syömistä loppumaan, vaikka haluaisi?

Syömishäiriöissä varhainen puuttuminen tärkeää

Ravitsemustilan korjaaminen, tiedollinen ohjaus ja terapeuttinen lähestymistapa ovat hoidon kulmakiviä. Läheisten tukeminen aloitetaan heti hoidon alussa.

Nainen tarttumassa pihteihin ruokalinjastolla.

Näin syöt oikein seisovasta pöydästä – lue keittiömestarin vinkit seisovan pöydän valloitukseen

Heikin lähiruokaa -ohjelman keittiömestari Heikki Ahopellon mielestä suomalaiset eivät osaa syödä oikein seisovasta pöydästä. Yltäkylläinen tarjonta johtaa mässäilyyn, joka ei pidemmän päälle ole kannattavaa kenellekään.

Ruokaa lautasella

Syömishäiriöillä ja autoimmuunisairauksilla yhteys toisiinsa

Anoreksia, bulimia tai ahmintahäiriö voi jättää pysyvän jäljen potilaaseen. Ei pelkästään henkisesti, mutta myös fyysisesti. Syömishäiriöistä kärsineet sairastuvat nimittäin keskimääräistä useammin erilaisiin autoimmuunisairauksiin.

TTY:n tutkija Harri Honko esittelee unimittareita

Yhä useampi tarkkailee untaan digitaalisesti

Ihmiset keräävät yhä enemmän tietoa omasta hyvinvoinnistaan. Päivittäisen tarkkailun rinnalle on tullut yöaikaan tapahtuva mittaaminen.

Täytekakkuja

Ylensyöjälle ei riitä pala kakkua: "Minulle sokeri on päihde"

Onko Suomessa tuhansien alkoholistien lisäksi myös tuhansia ruokaholisteja? Myllyhoitoyhdistys pitää ruokariippuvuutta kroonisena sairautena, josta voi toipua mutta ei parantua.

Korkeajännitepylväs

Varsinais-Suomi ahmii toiseksi eniten sähköä Suomessa

Turku on kuitenkin kuntien sähkönkulutuslistalla vasta sijalla 16. Ohi kiilaa monta pienempää kaupunkia: muun muassa Lappeenranta, Rauma ja Tornio.

Iris Toivonen.

Syömishäiriötä sairastanut: "Hoitopaikassa oli hylätty ja yksin jätetty olo"

Syömishäiriöt ovat nuorten naisten neljänneksi yleisin mielenterveysongelma. Silti aikuisten syömishäiriöiden hoidosta ei ole valtakunnallisia linjauksia. Syömishäiriötä sairastanut Iris Toivonen hakeutui hoitoon syksyllä 2012, siitä alkoi pitkä ja vaikea tie toipumiseen.

Kauneusihanteet

Syömishäiriöt ovat ovelia naamioitumaan

Syömishäiriöt voivat kehittyä lähes huomaamatta, jos muuttunutta suhtautumista ruokaan ja omaan peilikuvaan ei ymmärretä ongelmiksi. Moni syömishäiriö naamioituu pitkien juoksulenkkien tai tunnollisen suorittamisen taakse.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle