Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Rovaniemellä kaupungintalon kellarissa kärynnyt ATK-laite aiheutti hälytyksen suuresta rakennuspalosta

Oikosulkuun joutunut laite oli aiheuttanut savua, joka levisi myös kellaritiloihin ja käytävälle.

Yöllä syttynyt tulipalo tärveli omakotitalon yläkerran Karstulassa – palovaroitin herätti asukkaat

Ilmeisesti sähkölaitteesta alkunsa saanut tulipalo aiheutti savu- ja vesivahinkoja omakotitalolle viime yönä Karstulassa.

"Anton! Anton!" Eric-papukaija pelasti nukkuvan omistajansa tulipalolta Australiassa

Palotarkastajan mukaan rakennus kärsi tulipalossa pahoin, mutta mies ja papukaija pelastuivat.

Lehti: Suuri tietovuoto toi julkisuuteen Ruotsin kansanedustajien turvajärjestelyjä ja pankkikonttorien hälytysjärjestelmiä

Netissä kaikkien nähtävillä on esimerkiksi yksityiskohtaista tietoa hälytysjärjestelmistä ja valvontakameroista.

Jätepalo aiheutti vaaratilanteen Oulun Energian voimalaitoksessa

Jätteenpolttolaitoksen hallissa syttynyt tulipalo saatiin hallintaan sprinklereillä, ja palokunta varmisti tilanteen.

Oulussa tyhjällä Karjasillan koululla tehty ilkivaltaa

Käyttämättömän koulun liikuntasalissa oli laukaistu jauhesammuttimia, mikä sai paloilmoittimen soimaan.

Kaupustelijat painostavat ikäihmisiä kotiovilla, viranomaiselle sataa valituksia – Anna-Liisa Mattila, 93: "Ennen en pelännyt mitään, mutta nyt pelkään ovikauppiaita"

Erityisesti ikäihmiset katuvat usein myöhemmin kotiovella syntyneitä kauppoja. Sopimuksen peruminen voi olla vaikeaa.

Leivinuunin kiinni olleet pellit aiheuttivat palohälytyksen Torniossa

 Talossa oli tapahtumahetkellä yksi henkilö, joka oli hengittänyt jonkin verran savua.

Iäkäs mies pelastettiin huoneistopalosta Jalasjärvellä

Kurikassa on sammutettu tänään kahta paloa yhtä aikaa. Huoneistoa paloi Jalasjärvellä ja maastoa Kurikassa.

Asukkaan nopea toiminta esti tulipalon leviämisen laajemmalle Mikkelissä

Palovaroittimen ääni sai huomaamaan palon syttymisen.

Asuntolan huoneistopalossa yksi loukkaantui vakavasti Helsingissä viime yönä

Pelastuslaitos sai hälytyksen puolen yön jälkeen Alppikadun tulipalosta Helsingin Kalliossa.

Friday's papers: Gov't climate conflict, restaurant sector churn, and a storm warning

The press on Friday covers tensions between the government parties.

Honkajoen suuri rakennuspalohälytys muuttui pieneksi – tehdashallissa paljon savua

Palokunnan yksiköiden saapuessa paikalle palo oli saatu jo tukahdutettua.

Oulaisissa sammutettiin saunapaloa, Kuusamossa taas romahti hallin katto

Viikonlopun pelastustehtävissä ei sattunut vakavia henkilövahinkoja.

Poliisin murtosuojausohjeet ovat tehonneet? Kesämökkeihin murtaudutaan Lounais-Suomessa selvästi aiempaa harvemmin

Mökkimurtoja tehdään nykyään liki kolme kertaa vähemmän kuin vielä viisi vuotta sitten.

Tämä on nyt arkea monissa ruokakaupoissakin: Myyjillä radiopuhelin taskussa ja nappi korvassa

Muun muassa S-ryhmässä radiopuhelimien koetaan sekä parantaneen palvelua että edistäneen turvallisuutta.

Fire-related fatalities at historic low in 2019

A researcher said the increased use of smoke alarms helped to cut fatalities by more than half over the past decade.

Uusivuosi vaihtuu pikkupakkasessa ja kirkkaassa säässä

Matka seesteiseen vuodenvaihteeseen on pomppuista lauhan ja kylmän vaihtelua.

Sunnuntai 1.12.2019 (radio)

Uusi EU-komissio aloitti työt. Suomalaisvauvoja tulee adoptioon vain vähän. Monessa kodissa on palovaroitin, joka ei toimi. Pikkujoulujuhlat lisäävät poliisin työtä. Adventtiaika alkoi.

Vuokramökkien turvallisuus paranee: palovaroitin tarvitaan jokaiseen makuutilaan – Levin tuhoisa tulipalo havahdutti torjumaan riskejä

Osa tiloja välittävistä tai huoltavista yrityksistä on jo kiristänyt mökkien turvallisuusvaatimuksia.

Raahen poliisilaitoksen katto koki jälleen kovia: nyt tulipalo aiheutti suurhälytyksen, kesällä myrsky runteli rakenteita

Raahessa sammutettiin aamupäivällä poliisilaitoksen kattopaloa. Uhkaavaa paloa oli sammuttamassa lähes 20 yksikköä.

Palovaroitin pelasti kolme henkeä Hausjärvellä

Rivitaloasunto paloi saneerauskuntoon lauantain vastaisena yönä.

Rivitalon saunaosasto paloi pahoin Haapavedellä – koira herätti isäntäväkensä tekemään hälytyksen

Koiran tulisi saada ylimääräinen rapsutus ja kiitos teostaan, pelastuslaitoksen tiedotteessa runoillaan .

Kauppakeskus Tripla tyhjennettiin palohälytyksen vuoksi

Evakuointikäsky ehti aiheuttaa hämmennystä ennen kuin se peruttiin.

Palovaroitinjärjestelmä toimi ja hälytti kerrostalollisen väkeä ulos Tampereella

Itse tulipalo oli vaatimaton, hellalla kärysi paperia.

Säteilyhälytys pärähti Petäjävedellä: "Todennäköisesti laitehäiriö"

Säteilylukemat olivat normaalista poikkeavat noin 10 minuutin ajan. Lukema oli korkeimmillaan 0,25 mikrosievertiä.

Joka viides palohälytys tulee automaattisesti ja on aiheeton – virhemaksuja peritään miljoonilla, mutta niiden teho on jäänyt vaisuksi

Aiheettomia hälytyksiä tuli viime vuonna noin 18 000. Ne hidastavat todellisten onnettomuuksien pelastustöitä.

Aiheettomat soitot hätänumeroon ovat vähentyneet roimasti – "Valistus purrut"

Hätäkeskusta aiheettomilla soitoilla pommittaneille henkilöille on määrätty esimerkiksi sakkorangaistuksia.

Salama sytytti kesämökin terassin tuleen Puumalassa

Mökkiasukas sammutti salamasta syttyneen terassipalon tänään puoliltapäivin Puumalan Petäikkösaaressa.

Kauppakeskus evakuoitiin Helsingin Ruoholahdessa – Ihmisiä oli jumissa hisseissä sähkökatkon vuoksi

Kiinteistön sähkönjakelu on häiriintynyt maan alla olleen kaapelipalon vuoksi.

3D-sovelluksella palomies näkee paljonko tulipalossa on pelastettavia – Kainuulle puoli miljoonaa teknologian kehittämiseen

Kajaanin kaupunki ja KAMK lyövät hynttyyt yhteen kehittääkseen pelastuslaitoksen toimintaa.

Ruokavirasto: EU-maiden hälytysjärjestelmän tietojen mukaan Suomeen ei ole tuotu vaarallista naudanlihaa

EU-maiden elintarvikkeiden hälytysjärjestelmästä ei ole tullut ilmoitusta, että Suomeen olisi tuotu vaarallista naudanlihaa, Ruokavirasto kertoo.

Yleinen vaaramerkki kuuluu puoliltapäivin – Äänekosken biotuotetehtaalla testataan ulkohälytysjärjestelmää

Testauksessa käytetään useita merkkinääni, jotka kantautunevat tehdasalueelta myös Äänekosken keskustan ympäristöön.

Kaupoissa menossa näpistelybuumi – varkaat kantavat tavaraa ulos foliokasseissa

Poliisille tulee vuodessa 60 000 ilmoitusta näpistelystä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle