Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Torstaina 2. maaliskuuta 2023 järjestettiin kauden viimeinen kyselytunti.

Tutkimus: Eduskunnan kyselytuntien televisiointi lisäsi kansanedustajien paikallaoloa

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimuksessa tutkittiin televisioinnin vaikutusta kansanedustajien paikallaoloon kyselytunneilla ja heidän käyttäytymiseensä.

Lahti-kirjaimet Vesijärven edustalla.

Lahden lintuinfluenssaongelmalla vaikutusta SM-viikon ohjelmaan ja lajikattaukseen

Lahden sataman alueen sairastuneilla ja kuolleilla linnuilla on todettu lintuinfluenssaan. Lintuinfluenssaongelma aiheuttaa muutoksia elokuun SM-viikkoon.

Iivo Niskanen i VM-guldloppet 2017.

Maastohiihdon Suomen Cup näkyy Ylellä seuraavat kaudet – ensimmäinen osakilpailu Vuokatissa viikonloppuna

Yle näyttää tuhdin kattauksen hiihtolajeja kevääseen 2021.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Vielä Lahden MM-hiihdoista ja Ylen tv-tuotannosta

Lahden MM-kisoista ja Ylen roolista on esitetty kysymyksiä.

Maisemakuvia Suomesta

Maisemakuvia Suomesta kasvoi kotimaisen instrumentaalimusiikin klassikoksi

Tv-lähetys 1981 johti Anssi Tikanmäen teoksen levytykseen

April Jazz -tapahtuman julisteita

Jokakeväinen April Jazz lyö Espoossa kevään ensitahdit

April Jazzissa on nähty tähtiä ja tulevia huippunimiä.

Yle vastaa: Yle esittää Ruotsin prinssin häitä useita tunteja

Vastineessa Iltalehteen kerromme häiden tv-näkyvyydestä.

UMO, Satu Sopanen ja Sorin Sirkus esiintyvät Olipa kerran orkesteri -konsertissa Tampereen Keskustorilla elokuussa 2005.

Olipa kerran UMO-orkesteri, Satu-täti Sopanen ja Sorin Sirkus

Musiikkia ja sirkustelua taltiona Tampereelta kesällä 2005.

Yle Areena logo.

Swingin kuningas Benny Goodman innoitti UMOn ja Antti Sarpilan konserttia

Uuden Musiikin Orkesteri UMO ja Antti Sarpila konsertoivat Tampere-talolla marraskuussa 1992. Konsertti oli kunnianosoitus swingin kuninkaalle, klarinetisti Benny Goodmanille.

Pyyhkeitä ripustetaan narulle

Tätä et nähnyt TV:ssä: Kunkun pieleen menneet otokset

Täällä Kunkussakaan työt eivät aina mene ihan putkeen. Viikonlopun ja 10 000 Facebook-tykkääjän kunniaksi kooste kulissien takaisista kompuroinneista

Eduskunta keskustelee EU-ratkaisusta. Puhumassa Pertti Paasio, Ilkka Kanerva selin (1994).

Suomen EU-ratkaisua hoputettiin ja jarrutettiin eduskunnassa

Kotimaiset puhe-ennätykset ropisivat EU-keskusteluissa.

Sauli Niinistö puhuu eduskunnassa (1994).

Eduskunnan EU-kiistassa vedottiin Jumalaan ja jatkosotaan

EU-keskustelu alkoi eduskunnassa värikkäästi vuonna 1994.

Yle Areena logo.

Cheekin veto Emma-gaalassa oli tehty hiteistä ja fiiteistä

Vuoden 2013 Emma-gaala huipentui Cheekin live-vetoon vierailevien artistien tähdittämänä. Lavalla nähtiin Yasmine Yamako, Sami Saari ja Kaija Koo sekä kuultiin biisit Syypää sun hymyyn, Kyyneleet, Tinakenkätyttö ja Sokka irti.

Yle Areena logo.

Linnan juhlat 2012

Sauli Niinistö isännöi ensimmäisiä juhliaan 2012

Erotuomari seuraa jääkiekko-ottelua.

Jääkiekon säännöt vuonna 1968

Opetusohjelma olympialaisiin valmistautuvalle kansalle.

Yle Areena logo.

Emäntä Helvi Häyhän runot olivat salaisuus

Emäntä Helvi Häyhä osallistui 70-luvulla noin 2000 muun suomalaisen kanssa runokilpailuun. Hänen runonsa lausuttiin "Suomen kansa runoilee" -sarjan toisessa osassa "Vaimoihmisiä". Nyt jo 90-vuotias Häyhä runoilee edelleen ja muistelee Elävälle arkistolle televisioesiintymistään.

Yle Areena logo.

Kaija Saariahon Laterna Magica soi taianomaisesti

Ingmar Bergmanin elämäkerta innoitti Kaija Saariahoa.

Yle Areena logo.

Rahmaninov soi uljaasti Olli Mustosen tulkitsemana Musiikkitalossa

Olli Mustonen soitti RSO:n säestämänä Helsingin musiikkitalossa yhden romanttisen konserttokirjallisuuden rakastetuimmista teoksista, Sergei Rahmaninovin toisen pianokonserton.

Armi ja Danny esiintyvät (1982).

Danny ja Armi herkistelivät ja sambasivat risteilyshow'ssa 1982

Danny lyöttäytyi yhteen Armi Aavikon kanssa vuonna 1977.

Nuori Olli Mustonen soittaa pianoa.

Nuori Olli Mustonen loisti Maj Lind -pianokilpailussa 1982

Mustonen sijoittui kilpailussa toiseksi 1982.

Yle Areena logo.

Suomimuodin uusi aalto - Näytös 2012

Suomimuodin uusi aalto on sisukkuutta, kauneudentajua ja kovaa työtä. Näytös 2012 marssitti catwalkille uudet mallistot Saara Lepokorvelta, R/H:lta, Sasu Kaupilta ja Ensaemblelta. Lisänä nähdään Aalto-yliopiston opiskelijoiden lopputyönäytös. Näytöksen juontajien Anni Hautalan ja Sauli Koskisen esiintymisestä nousi ohjelman jälkeen kohu.

Leonid Brezhnev ja politbyroon (1973) jäsen Andrei Gromyko.

Brežnevin hautajaisissa meidän ope itki

Kun luokassa katsottiin Koulu-tv:tä ja Brežnevin hautajaisia

Teksti-tv logo YLE

Teksti-tv pysyy ajan hermolla, välittämättä ajan hampaasta

Teksti-tv oli aikansa sähköisen tiedonvälityksen uudistaja.

Kukkia arkun päällä valtioneuvos Harri Holkerin siunaustilaisuudessa 2011

Harri Holkerin hautajaiset

Holkeri siunattiin Helsingin tuomiokirkossa elokuussa 2011

Jääkiekkoilija antaa pusun maailmanmestaruuspokaalille.

Torilla tavattiin 2011

Jääkiekon maailmanmestaruusjuhlat 2011

Yle Areena logo.

Akimowskaja Sisters & Bros

Akimowskaja Sisters & Bros oli Liisa Akimofin seuraava bändi Tavaramarkkinoiden jälkeen. YLE tallensi orkesterin keikan Tampereen yo-talolla vuonna 1988.

Mikael Granlundin ilmaveivi 2011

Huikea ilmaveivi kaatoi Karhun ja vei Leijonat finaaliin 2011

Suomi löi Venäjän vuoden 2011 MM-turnauksessa.

Leijonat juhlivat Jarkko Immosen 1-1-maalia

Siinä se taas on! Suomelle MM-kultaa 2011

Suomi kaatoi Ruotsin murskaluvuin 6-1 Slovakian MM-jäällä.

Vastavihityt herttuatar Catherine ja prinssi William suutelevat Buckinghamin palatsin parvekkeella.

Prinssi William teki keskiluokkaisesta Katesta prinsessan

Prinssi William ja Kate Middleton saivat toisensa 29.4.2011

Yle Areena logo.

Espanjan prinssi Felipe sai toimittaja Letizian

Espanjan kruununprinssi Felipe ja tv-toimittaja Letizia Ortiz Rocasolano vihittiin 22. toukokuuta 2004. Katolinen kirkko salli eronneelle Letizialle kirkkohäät, sillä tämän aiempi liitto oli solmittu siviilivihkimyksenä.

Englannin prinsessa Margaret ja Anthony Armstrong-Jones hääpäivänään Buckingham Palacessa

Prinsessa Margaret nai painostuksen jälkeen Antonyn

Britannian prinsessa Margaret vihittiin toukokuussa 1960.

Yle Areena logo.

Ruotsin kruununprinsessa Victorian ja Danielin häät

Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja kuntosaliyrittäjä Daniel Westling saivat toisensa Tukholman Suurkirkossa 19. kesäkuuta 2010.

Britannian kruununprinsessa Elizabeth häissään 1947

Britannian tuleva kuningatar Elisabet ja prinssi Philip vihitään

Britannian kruununprinsessa Elizabeth naimisiin 1947.

Vastavihityt kruununprinsessa Mary ja kruununprinssi Frederik.

Tanskan prinssi Frederikin ja Maryn häät

Pari vihittiin Kööpenhaminassa 14. toukokuuta 2004.

Vastavihityt Sarah Ferguson ja prinssi Andrew suutelevat

Prinssi Andrew ja Sarah naimisiin

Rakastunut pari vihittiin Westminster Abbeyssa 23.7.1986.

Yle Areena logo.

Apulanta boikotoi Emma-gaalaa

Emma-gaalaa vuosien mittaan kritisoinut Apulanta ei ole välittänyt hakea palkintojaan, vaan on lähettänyt edustajikseen milloin cheerleadereita, milloin joulupukin.

Yle Areena logo.

Ministerit jakavat vienti-Emmoja

Huomattaviin musiikin vientisaavutuksiin yltäneet artistit on palkittu vienti-Emmalla vuodesta 1997 lähtien. Palkinnon jakajien joukko on usein valikoitunut pikemminkin ulkomaankaupallisten kuin viihteellisten ansioiden mukaan.

Lippalakkipäinen Pikku G pitää kiitospuhetta Emma-gaalassa.

Isoimmat Emma-rohmut kantavat kotiin sylyllisen pystejä

Artisteilta ehtyvät pyörityksessä usein kiitossanat.

Yle Areena logo.

Tervasaaren kesäteatteri Emma-gaalassa

Tervasaaren kesäteatteri järkytti vuonna 2000 Emma-gaalan rauhaa tunkeutumalla kutsumatta lavalle. Kuvaelmassa iskelmätaivaan tähti jännittää, tuleeko tänä vuonna palkinto.

Kolme presidenttiparia Linnan juhlissa 2010

Linnan juhlien parhaat palat vuodelta 2010

Linnan juhlat keräsi ihmiset tv:n ääreen

Yle Areena logo.

Bogart Co: I Love You

Teini-idolibändi Bogart Co villitsee nuoria Posion juhannusjuhlilla vuonna 1987. "Juhannuksena rakastetaan ja rakastellaan hyvin paljon", Ressu Redford pohjustaa kappaletta I Love You.

Maria Junger tanssii Linnan juhlissa 2009

Maria Jungner tanssin pyörteissä

Tv:n tanssikisaan osallistunut Junger tanssi myös Linnassa

Yle Areena logo.

Ramones: I Wanna Be Sedated

Vaikka The Ramonesin vuonna 1978 julkaistu Road to Ruin -albumi ei aikoinaan valtaisasti myynytkään, kasvoi levyltä klassikoksi kappale I Wanna Be Sedated.

Yle Areena logo.

Venla-gaalan kielisuudelmat

Maria Veitolan ja Kristiina Komulaisen kielisuudelmat kohahduttivat katsojia Vuoden 2009 Venla-gaalassa. Meno jatkui toimitusjohtaja Mikael Jungnerin puheen aikana.

Yle Areena logo.

Kekkosen viimeinen uudenvuodenpuhe

Puhetta sävyttävät synkät näkymät asevarustelusta.

Yle Areena logo.

Kuusijuhla Johanneksen kansakoulussa 1973

Tamperelaisen Johanneksen kansakoulun joulujuhla tallennettiin TV2:lle vuonna 1973. Estradilla näyttäytyy huikea joukko koulun omia esiintyjäkykyjä.

Yle Areena logo.

Linnan juhlien pukuloistoa 2009

Linnan juhlissa nähtiin vuonna 2009 glamouria, trendikkyyttä sekä ekologisuutta. Väreissä hehkuivat talviset pastellisävyt sekä punainen ja sininen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle