Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Karanteenikevät sai sata teatterin huippunimeä lyömään hynttyyt yhteen – uusi teos julkaistaan somessa joka päivä

Ohjaaja Juha Jokelan Hamlet-ideasta lähti liikkeelle Koronankohottamat-niminen lumivyöry.

Monet Tšehov-roolit näytellyt Emmi Parviainen kiteyttää Tšehovin hahmojen kiehtovuuden: "Se saamattomuus on tosi liikuttavaa"

Näyttelijä Emmi Parviainen on näytellyt Kansallisteatterissa seitsemän vuoden aikana neljä suurta Tšehov-roolia.

Suomen elokuvaohjaajat, käsikirjoittajat ja näyttelijät yhteiseen ammattiliittoon

Uuden liiton tarkoituksena on valvoa jäsenjärjestöjensä jäsenistön ammatillisia, tekijänoikeudellisia, taloudellisia ja taiteellisia etuja.

Ollakko vai eikö olla Suomen mestari? Sotkamon Jymy tavoittelee mitalia teatterin avulla

Sotkamon Jymy on tarttunut harvinaiseen metodiin, jolla joukkue tavoittelee menestystä tulevalla kaudella.

Palkitulla näytelmäkirjailijalla Sirkku Peltolalla oli lapsena vain yksi tavoite – nyt hän kirjoittaa kolmea tekstiä yhtä aikaa: "Olen työjuhta"

Tasavallan presidentti myöntää tänä itsenäisyyspäivänä ohjaaja, näytelmäkirjailija Sirkku Peltolalle Pro Finlandian.

Näytelmäkirjailija Anna Krogerus liputtaa lempeyden puolesta: ”Siitä voi aloittaa, että kysyy toiselta mitä kuuluu”

Jokaisella on tarve tulla nähdyksi, eikä juuri kukaan selviä juuri mistään yksin, sanoo Anna Krogerus. Lääkkeeksi hän tarjoaa lähimmäisyyttä.

Rovaniemen teatterin kevätkaudella nähdään komediaa ja koiraveljeksiä

Keväällä ensi-iltansa saavat Aateliskalenteri-komedia sekä uudelleen käsikirjoitettu Seitsemän koiraveljestä.

Tampereen työväen teatteri saa persoonallisen johtajan – Otso Kautto aloittaa ensi vuoden alussa

Eläkkeelle jäävän Maarit Pyökärin seuraaja on tuottelias lasten- ja nuortennäytelmien kirjoittaja ja omaperäinen teatterintekijä.

Satu Rasilaa melkein hävettää olla Suomen suosituin näytelmäkirjailija – "Tosi moni joutuu miettimään plan B:tä"

Turun kaupunginteatterissa työskentelevä Satu Rasila kirjoittaa hittinäytelmiä tyytyväisenä tuntemattomuudestaan.

Leicester luottaa Shakespeareen, valmentaja sai kolmen vuoden jatkopestin

Kesken kauden apuvalmentajan paikalta päävalmentajaksi siirtynyt Craig Shakespeare jatkaa Leicesterin ruorissa.

Jatkaako Shakespeare Leicesterin ruorissa? "Meidän täytyy palata voittokantaan Valioliigassa"

Päävalmentaja Craig Shakespearen Leicester-sopimus ulottuu vain kauden loppuun asti.

Shakespeare kirjoittaa huikeaa tarinaa - "Jatko-osiakin vielä luvassa"

Tuore manageri Craig Shakespeare sai ison hattuunsa Leicesterin selviytymisestä jalkapallon Mestarien liigan puolivälieriin.

Leicester vahvistaa: kakkosvalmentaja ruorissa loppukauden

Claudio Ranierin korvaajana Leicesterin penkin päässä toimii loppukauden ajan Craig Shakespeare.

Jussi Nikkilä hurahti Shakespeareen – nuorille hän suosittelee uusia suomennoksia

Shakespeare-juhlavuosi on lopuillaan, mutta näytelmäkirjailijan tuotanto pysyy ajankohtaisena. Englantilaismestarin tekstit ovat ohjaajana ja näyttelijänä tunnetulle Jussi Nikkilälle työ ja intohimo.

Viikko tieteessä: Kuukausia putkeen lentävät tervapääskyt ja lapsen valehtelu, jota aikuinen ei tunnista

Tutkijat löysivät myös vuorotyöväsymystä aiheuttavan geenin ja Shakespearen näytelmien toisen kirjoittajan.

Ratikoita, hirviputkia ja Shakespearea – testaa, kuinka hyvin olet kärryillä viikon uutisaiheista

Missä sijaitsee suomalaisen haavekoti, ja mikä ihme on hirviputki? Tee visa ja kokeile, kuinka hyvin muistat uutisia viikon varrelta.

Shakespearen näytelmille varmistui toinen kirjoittaja

Tietokoneanalyysi vahvisti pitkäaikaiset epäilyt: Shakespeare ei tehnyt työtään aina yksin, ja hänen kilpailijansa oli myös hänen yhteistyökumppaninsa.

Beck-rikossarjan pahisetsivä murhaajan roolissa – listasimme Tukholman teatteritärpit

Syksyn kohutuimpia teatteriesityksiä Tukholmassa on Mikael Persbrandtin Macbeth – vallanhimoinen ja vainoharhainen kuningas. Se saa ensi-iltansa tänään keskiviikkona.

Dario Fo oli tuttu vieras myös Suomessa – "Nauru oli hänen aseensa"

Dario Fo vieraili usein myös Suomessa. Näyttelijä Erkki Saarela kuvaa häntä avoimeksi ja hauskaksi ihmiseksi.

Näytelmäkirjailija Edward Albee on kuollut

Pulitzer-palkittu näytelmäkirjailija oli syntynyt vuonna 1928.

"Kanadalainen näytelmäteksti sopii tänne" – Musta komedia lähtee kiertämään Lappia

Rovaniemen teatterin syksyn ensimmäinen ensi-ilta on kanadalaisen Morris Panychin mustan komedian Täti ja minä. Näytelmällä on ohjaaja Elias Liinamaalle erityinen asema.

Kulttuurivieras, kirjailija ja eläinten puolestapuhuja Laura Gustafsson: Ruokahössötys on itsekästä ja unohtaa eläimet

Kirjailija Laura Gustafsson haluaa kirjoittaa maailmanhistorian uusiksi. Ihmisen sijaan keskiöön nousevat muut eläimet. Näkökulman muutos paljastaa ihmisen itsekkyyden.

Dekkari alkaa siitä, mihin ooppera päättyy – Minna Lindgrenin Verdi-vinkit Savonlinnaan

Verdin Shakespearen näytelmiin perustuvat Otello, Macbeth ja Falstaff nähdään perjantaina käynnistyneillä Savonlinnan Oopperajuhlilla. Teosten juonet saattavat vaikuttaa tyhjänpäiväisiltä, joten oopperaekspertti Minna Lindgren kertoo, miten niitä kannattaa seurata.

Torstai 7.7.2016 (radio)

Perussuomalaiset putosi kuudenneksi. Shakespearea Savonlinnan oopperajuhlissa. 5 ihmistä tuli sairaaksi työpaikan kahvista. Illalla jännitetään keihäänheittoa ja jalkapalloa.

Torstai 7.7.2016 (tv)

Perussuomalaiset putosi kuudenneksi. Tony Blairia arvostellaan Irakin sodasta. Shakespearea Savonlinnan oopperajuhlissa. Ruuskanen suosikki keihäänheiton EM-kisassa.

12 kesäkirjaa – Mitä lukea rannalla tai sadepäivänä mökillä?

Kesällä on aikaa lukea, mutta hyväkin kirja voi menettää tenhonsa väärässä ympäristössä. Kokosimme vinkkejä erilaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin.

Ryhmäteatterin Kesäyön unen keijut ovat karvaisia ja huumori roisia

Todellisen rakkauden löytäminen on kovaa hommaa. Erityisen työlääksi se käy, kun sopassa häärii maahinen nimeltä Puck lemmenrohtoineen. Ryhmäteatteri kunnioittaa 400 vuotta sitten kuollutta Shakespearea kirjailijaneron rakastetuimmalla komedialla, Kesäyön unella. Suomenlinnan näyttämöllä lauletaan kuluvana kesänä hilpeää ylistystä runolle, himolle ja mielikuvitukselle.

Näytelmäkirjailija Peter Shaffer kuollut

Shaffer sai Oscar-palkinnon elokuvaksi sovitetusta Amadeus-näytelmästään, joka on tänä syksynä palaamassa Britannian kansallisteatterin tavalle.

Shakespearen teatterin kaivauksissa löytynyt pilli lauloi ehkä leivona "Romeossa ja Juliassa"

Lontoon Shoreditchissa sijaitsi kaupungin aivan ensimmäinen teatterialue, jossa esitettiin Shakespearen näytelmiä hänen omana aikanaan. Kaivauksissa on paljastunut jopa rakenteita.

Muuan epäonninen Shakespeare-ooppera

Shakespeare oopperassa Yle Radio 1 maanantaina 2.5. klo 14.

Princen muotokuva ja viikon muita uutiskuvia

Viime viikolla kuningatar Elisabet II täytti 90 vuotta, Shakespearea muistettiin tämän juhlapäivänä ja Budapestissa poljettiin pyörämarssilla. Yllättäen kuolleen poptähti Princen muotokuva ripustettiin Smithsonian-museon kansalliseen muotokuvagalleriaan.

Tunnetko Shakespearen? Testaa taitosi

Järjestetäänkö William Shakespearen kunniaksi nyrkkeilyottelu? Shakespearea (1564–1616) juhlitaan ympäri maailmaa, sillä näytelmäkirjailijan kuolemasta tulee lauantaina kuluneeksi tasan 400 vuotta.

KOM-teatteri tarttui näytelmään, jota on mahdoton esittää - Teatterit pelkäävät kokeellisia tekstejä

Saksalaisen teatterin kulttiteos esitetään Helsingissä ensimmäistä kertaa yli 15 vuoteen. Heiner Müllerin näytelmiä nähdään meillä vain harvoin, koska niitä pidetään mahdottomina tuoda näyttämölle.

Shakespearen hauta luodattiin maatutkalla – pääkallo kateissa?

Arkeologi Kevin Colls on vakuuttunut, että 1800-luvun huhu hautaan kajoamisesta ja Shakespearen kallon varastamisesta pitää paikkansa.

Lappilaisille teatterintekijöille apurahoja

Taiteen edistämiskeskus jakoi neljälle rovaniemeläiselle produktiolle tukea.

Dekkarinsa elokuvaoikeudet Hollywoodin myynyt Marko Kilpi uskoo: käsikirjoittaminen alkaa syksyllä

Kuopiolainen kirjailija ja poliisi Marko Kilpi myi viime keväänä Elävien kirjoihin -romaaninsa elokuvaoikeudet Hollywoodissa toimivalle tuotantoyhtiölle. Kilven mukaan elokuvan käsikirjoittaja on kiikarissa, mutta sopimuksia ei ole vielä allekirjoitettu.

Muistojen lomaparatiisiin sijoittuva uutuusnäytelmä Lappeenrannan kaupunginteatteriin

Ohjaaja-dramaturgi Helena Anttonen kirjoittaa Lappeenrannan kaupunginteatterille 1930-luvun Terijoelle sijoittuvaa näytelmän.

Naisvoimainen klassikko ensi-iltaan Rovaniemen teatterissa

Rovaniemen teatterissa alkaa klassikkoaikakausi. Ensimmäisenä ensi-iltaan tulee huomenna lauantaina Anton Tsehovin ihmissuhdenäytelmä - Kolme sisarta.

Kansallisteatterin uutuusnäytelmä pohtii, miten oman elämän käsikirjoitus syntyy

Kansallisteatterin päänäyttämöllä nähdään jälleen kotimainen kantaesitys. Paavo Westerbergin kirjoittama ja ohjaama Mahdolliset maailmat -näytelmä pohtii elämänvalintoja ja sitä, miten paljon lähimmäisiä ja omaa elämää voi käyttää taiteen materiaalina.

Maailman suosituin näytelmäkirjailija on voimissaan – 400 vuotta kuolemansa jälkeen

William Shakespearen kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 400 vuotta. Maailman merkittävimmän näytelmäkirjailijan tekstejä esitetään jatkuvasti maailman teattereissa. Kysyimme kolmelta kulttuurivaikuttajalta, miksi Shakespeare on yhä niin suosittu.

"Lukemattomia puukotuksia ja paljon irtopäitä" – Kaikki Shakespearen näytelmien kuolemat koosteena

Englantilainen teatteriryhmä lupaa sisällyttää yhteen esitykseen 74 kuolemaa puukotuksista tukehduttamiseen ja itsemurhista lynkkauksiin.

Tampereen Teatterin uusi pääohjaaja on monitaituri, joka haaveilee paluusta näyttämölle

Näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Anna-Elina Lyytikäinen tuo raikkaan tuulahduksen tamperelaiseen teatterikenttään. Vaikka Lyytikäinen siirtyy Tampereen Teatterin pääohjaajan rooliin, näyttämöllä saatetaan nähdä myös hänen kirjoittamiaan näytelmiään tai jopa Lyytikäinen itse.

Olipa kerran minä minä minä

Heini Junkkaalan uusi näytelmä kertoo narsismista.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle