Uusimmat artikkelit
"Imetin ja itkin, että mitä olemme menneet tekemään" – äidit kertovat, miltä tuntuu katua omaa lastaan
Yle kysyi vanhemmilta, ovatko he katuneet lapsen saamista tai kokeneet kielteisiä tunteita vanhemmuudessa. Enemmistö vastanneista oli äitejä. Vastaajissa oli vain muutama isä.
Hyvin sanottu: Lapsi tarvitsee vanhempien, päiväkodin ja koulun tukea kasvaakseen hyväksi keskustelijaksi
Hyvin sanottu -kumppanikirjoitus.
"Miehellä oli kovat puheet isyydestä, mutta todellisuus olikin ihan muuta" – Yle keräsi kokemuksia vanhemmilta ja sai lukuisia vastauksia uupuneilta äideiltä
Jakautuuko vastuu lapsista tasaisesti suomalaisissa perheissä? Yle kysyi tätä verkossa lukijoiltaan. Yli 300 vanhempaa kertoi oman perheensä onnesta ja epäkohdista, joista osan aiheuttavat ihmiset kodin ulkopuolella.
Häpeä estää äitejä puhumasta lapseen kohdistuvasta väkivallasta: ”Kukaan ei uskoisi, mikä raivotar olen kotona”
Äidin ikävien tunteiden vähättely pahentaa ongelmaa.
Treenaako lapsesi liikaa? Pippa Laukka ja Marko Yrjövuori: Nämä hälytysmerkit jokaisen vanhemman tulisi huomata!
Mistä tietää, treenaako lapsi liikaa?
Mikko Kekäläinen jännittää lapsen ekaluokkaa – "Haluaisin kävellä pojan kanssa kouluun käsi kädessä"
Puoli seitsemän juontaja ei suostu olemaan nolo isä.
Ainutlaatuiset kakarat – ymmärtääkö kirjallisuus 2010 -luvun lasta?
Tutkin Nummen Karkkipäivää ja Aapelin Pikku Pietarin pihaa
Erityislapsen äiti Anu: Annoin lapseni laitokseen
Vanhemman vaikein päätös on antaa lapsensa laitokseen.
Erityislapsen äiti Anne-Mari: Onko lapseni erityisyys syytäni?
"Minulla on vain yksi lapsi ja olen senkin osannust sössiä."
Erityislapsen vanhemmat Maija ja Jani: Emme keksineet lapsemme erityisyyttä!
Asenne erityislapsia kohtaan ei ole kustannuskysymys.
Kahden erityislapsen äiti Malla: Tämä on elämäni tärkein työ
Omaishoitajuus ei ollut Mallalle helppo valinta.
Erityislapsen äiti Teija: Minulla oli jo terve lapsi
Erityislapsen vanhempi ei kaipaa sääliä
Erityislapsen vanhemmat Niina ja Lalli: Me olemme vaikeimmat vanhemmat
Niina ja Lalli puolustavat erityislapsensa oikeuksia.
Erityislapsen äiti Maarit: Erityislapseni ilman ystävää
Erityislapsen on vaikea löytää ystäviä.
Miten ikä näkyy vanhemmuudessa? Kätilö, terveydenhoitaja ja lastentarhanopettaja kertovat
Millaisia piirteitä eri ikäisillä vanhemmilla on?
Albert Edelfeltin elämän tärkein nainen oli äiti
Albert Edelfelt
Heikki Soini: Ainoissa lapsissa on tulevaisuus
Lasten määrään liittyy sitkeitä uskomuksia.
Erityistä elämää aurinkoisen prinsessan kanssa
Saana-tytöllä on keskivaikea kehitysvamma.
Marja Hintikka Live kysyy: oletko ylisuojeleva?
Antaisitko viisivuotiaan vuolla puukolla?
Anni Alatalo: Vanhemmuuden ja työn yhdistäminen vaatii tukiverkkoja
Vanhemmuuden ja työn yhdistäminen vaatii tukiverkkoja.
Millaista on olla huippuälykkään vanhempi?
Brittiläisellä Lorrainella on kaksi huippulahjakasta poikaa.
Vanhempi, opettele ymmärtämään lapsesi temperamenttia
Parempaa tai huonompaa temperamenttia ei ole.
Näin saat perheen työnjaon toimimaan
Miten jakaa vanhemmuuden vastuuta?
Kolme äitiä ja yksi lapsi - tässäkö ratkaisu perheen sisäiseen roolijakoon?
Miten toimii kolmen naisen ja yhden lapsen yhteisö?
Mikä suojaa lapsen kehitystä isossa elämänmuutoksessa?
Mikä suojaa lapsen kehitystä isossa elämänmuutoksessa?
Miten kertoa lapselle sairaudesta?
Miten kertoa lapselle sairaudesta?
Minä vanhempana: Marja Hintikka
Eniten yllättänyt? "Vanhemmuuden muutosvoima."
"Jos joku joutuu yöllä valvomaan, se on isä"
Mitä nyt tehdään? valisti lastenkasvatuksesta lempeästi
Avioero lapsen silmin
Lapsikin tarvitsee aikaa vanhempien eron käsittelyssä
Inhimillinen tekijä: Äideiltä kielletty
Miksi äitiys herättää paitsi rakkautta, myös hallitsematonta pelkoa ja kauhua? TV1 perjantaina 20.3. klo 22.00
Teinin 10 käskyä vanhemmalle
"Esikoinen antoi kirjallisena minulle ohjeet parempaan vanhemmuuteen. Älä kompastu samoihin virheisiin kuin minä."
Tuhkimotarinoiden Pirjo: "Tuhkimo ei ehkä ole maailman kaunein, mutta tarina on tosi."
Jännitän ihmisten reaktioita, kun he ovat katsoneet ohjelman
Lapset katselevat pornoa – aikuiset katsovat pois?
Jos sinulla on 11 - 14 -vuotias poika, on hän lähes sadan prosentin varmuudella katsonut pornoa – tytöistäkin lähes yhtä moni. Kovaa pornoa katselevat koko ajan nuoremmat lapset – mitä me vanhemmat voimme tehdä?
Mitä sinä vastaisit?
Tyttäreni kysyi minulta kysymyksen. Mitä sinä vastaisit?
Äiti, mikä se syöpä on?
Suomessa sairastuu syöpään noin 29 000 ihmistä vuosittain. Vanhemman sairastuessa kärsijöiksi joutuvat myös lapset. Miten kertoa lapselle, että äiti on sairas?
Herätys aikuiset – whatsapit ja somehommelit ovat lastemme todellisuus
Hyvästi reimatec, kestovaippa ja ruskovilla. Äiti-tytärsuhteessamme kielen kärkevälle kärjelle on noussut demitys, tubecon, hyvä sisältö, paha sisältö, nettiketti, ikärajat, kavereiden piirit ja yöpiippaukset.
Minähän en poistu minnekään!
Elän niitä, joita viime viikolla alettiin kutsua kaaosvuosiksi. Se ei saa minua poistumaan minnekään. Kuuletteko, en suostu poistumaan? Minua ette pois laita! Minusta ette eroon pääse!
Kenen on kasvatusvastuu – päiväkodin vai kodin?
Olemmeko me nykypäivän vanhemmat vastuun väistäjiä?
Yön pitkät tunnit
Unen tärkeyden tajuaa todella vasta sitten kun sen menettää. Tämän tietävät ja tuntevat kropassaan tälläkin hetkellä sadat tuhannet äidit ja isät.
Onko Raaka-Rolle-valmentajien aika ohi?
Urheilijan valmentaja on tyypillisesti mies, entinen lajin harrastaja ja usein myös oma vanhempi. Mediassa näkyviä valmentajia on nimetty kuvailevasti Raaka-Rolleiksi ja poppamiehiksi. Onko heidän aikansa jo ohi? Entä olisiko urheilumaailmassa sijaa näkyville naisvalmentajille?
Vauvaviikon jälkihoito - Jari Sinkkonen vastaa
Mitä sinä olet aina halunnut tietää lastenkasvatuksesta? Lähetä kysymyksesi meille, lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa perjantaina 26.9. klo 19 alkaen Ps:n Vauvaviikon jälkihoito -nettisuorassa.
Vauvaviikko Puoli seitsemässä
Vauvaviikkoa vietetään 23.-26.9.!
Lelupäivä - anna vähän armoa!
Lelupäivä on vanhemmalle raskas päivä. Se on päivä, joka haastaa meidät aamusta asti. Lelupäivä – miksi teet sen?
Terveisiä suomalaisista perheistä, jotka voittivat vaikeudet
Suomalaisia perheitä, jotka selvisivät kriiseistä.
Lentävä Robin Williams irvaili normeille
Maailman kapteeni Koukut ja kadonneet pojat.
Suomalaisen miehen suojamuuria murtamassa
Onko suomalainen mies sulkeutunut?
Vanhemmat kristallipallon ääressä
Muumimamman käsilaukussa tiivistyy ennakoimisen idea. Ennakointi on avain vaivattomaan vanhemmuuteen ja sujuvampaan arkeen. Ennakointi on kuin kondomi perheen ja maailman välissä – vahingot minimiin.