Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Yksi luottaa haukkaleijaan, toinen punaisiin vesisankoihin – millainen on toimiva linnunpelätin? Lähetä kuva

Marjapensaita, terasseja ja muuta omaisuutta suojataan linnuilta monella tavalla. Keräämme artikkeliin kuvia suomalaisten linnunpelättimistä.

Vaasan Onkikari jäi merimetsoista vapaaksi – keväällä saarelle viedyt nuket hoitivat tehtävänsä

Onkikarille vietiin keväällä ihmishahmoisia pelättimiä, jotka ovat toimineet hyvin.

Vaasa käy väsymätöntä taistelua merimetsoja vastaan – rannikon pikkusaarelle pystytetyillä linnunpelättimillä on vastassaan tuhansia lintuja

Vaasan edustalla olevalle Onkikarille on pystytetty kolme ainutlaatuista linnunpelätintä. Niiden tehtävä on suojata pientä saarta tuhansilta merimetsoilta.

Naurulokkeja tarkkaillaan taas Mikkelissä – asettuminen katoille estettävä ennen pesintää

Pesinnän alkamisen jälkeen lintuja suojaa pesimärauha.

Lämmin kevät helli perunoita – herkku maistuu myös kurjille ja laulujoutsenille

Varhaisperunan kasvusto näyttää erinomaiselta, kertoo viljelijä Petri Väisänen Kuopiosta. Hänen mukaansa tässä vaiheessa kaivattaisiin tasaista kosteutta.

Punaisia kiviä ja pyöriviä päitä – linnut eivät ahmi mansikoita, jos puutarhuri muistaa vaihdella karkotuskonsteja

Suomalainen marjakausi menee nopeasti ohi. Niin marjojen ammattimainen viljelijä kuin harrastajapuutarhurikin toivoo, että linnut söisivät sadosta mahdollisimman vähän. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta kerrotaan, että tietoa ja kokemuksia erilaisista linnunpelättimistä kerätään jatkuvasti.

Lintujen turvaksi asennetaan heijastinlippuja sähkölinjoihin

Vaasan seudulla aletaan testata sähkölinjoihin asennettavia heijastinlippuja, joiden avulla pyritään vähentämään lintujen törmäyksiä sähkölinjoihin sekä törmäyksistä aiheutuvia sähkökatkoja. Vaasan Sähköverkon alueella tapahtuu vuosittain kymmeniä lintuvahinkoja.

Merimetsoja karkotetaan paloruiskulla

Muita Mynälahdella kokeiltavia keinoja ovat pallot, marjatiloilta tutut leijat ja automaattinen linnunpelätin.

Heli Laaksonen vie vieraansa talon alle ja pellolle

Murrerunoilija Heli Laaksonen valloittaa ensi kesänä television, sillä Yle TV1:llä nähdään Helil kyläs -sarja. Keskusteluohjelmassa Heli Laaksonen haastattelee kylään kutsumiaan mielenkiintoisia vieraita.

SYKEn tutkija: Merimetso voisi olla riistalaji

Merimetson kanta kestäisi metsästyksen, sanoo Suomen ympäristökeskuksen tutkija. A-studion haastattelussa vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos toteaa, että merimetsojen kanta on tänä kesänä ylittänyt ensimmäisen kerran 20 000 lintuparin rajan.

Marjavarkaat kuriin karvalakilla – linnunpelättimiä löytyy laidasta laitaan

Ihmiset keksivät jatkuvasti uusia keinoja lintujen häätämiseen marjapensaistaan. Mielikuvitus ja askartelutaidot ovat kovassa käytössä näiden kutsumattomien vieraiden karkottamisessa.

Voiko valkoposkihanhia häätää pois Helsingin puistoista?

Kaakattavat ja kakkaavat hanhet aiheuttavat kaupunkilaisissa kuumia tunteita. Mitä asialle tulisi tehdä; voiko hanhia karkottaa tai ampua, voiko ulosteita siivota? Vai löytyykö jokin muu keino ihmisten ja hanhien rinnakkaiselon helpottamiseksi?

Pellon haalarihemmo säikyttää yhä joutsenen

Linnut hoksaavat varsin nopeasti, ettei pelättimestä olekaan todellista vaaraa. Laulujoutsenta on helppo säikytellä, mutta valkoposkihanhi ottaa siivet alleen hankalammin.

Hanaviinin sisäpussi kelpaa sementin sidosaineeksi ja linnun pelättimeksi

Alko on aloittanut viinien hanapakkausten sisäpussien kierrätyksen Helsingissä ja Uudellamaalla. Mustat keräysastiat ilmestyvät Alkon pullonpalautuspisteille tai myymälätiloihin tämän viikon aikana.

Historian ope alkoi kesäkahvilayrittäjäksi

29-vuotias historian opettaja Ville Impiö halusi kesäpuuhaa ja perusti kesäkahvilan Tornionjoen rantaan Ylitorniolle. Kahvinkeiton lisäksi Impiö leipoo pullat ja keksii oheistoimintaa asiakkaiden piristykseksi.

Miten häirikkölintu häädetään?

Joskus yhteiselo lintujen kanssa käy niin hankalaksi, että ihmisen on löydettävä jokin keino päästä eroon siivekkäistä. Millainen linnunpelätin toimii sinun mielestäsi parhaiten? Mitä muita karkotuskonsteja tiedät?

Pate pelottelee marjavarkaita Hämeenkyrössä

Hämeenkyrössä Mahnalan marjatiloilla etsitään nyt mansikkamaiden parasta pelättiä. Tunnettujen suunnittelijoiden luomusten joukosta löytyvät esimerkiksi kierrätysmateriaalista kasattu kokki ja erehdyttävästi Pate Mustajärveä muistuttava Peppone.

Linnunpelättimet ovat katoavaa kansanperinnettä

Suurilla ja vähän pienemmilläkin marjatiloilla erilaiset linnunpelättimet on nykyään korvattu hankkimalla rastaan hävityslupa. Pelättimet eivät kuulemma toimi, mutta silti niitä myydään vielä kaupoissa, vaikkakin vähenevissä määrin.

Lapualla kisattiin linnunpeläteistä

Siivekkäät marjavarkaat ovat puutarhojen jokavuotinen riesa. Jokilaakson matkailupuutarhaan kohosi oikea kauhugalleria, kun siellä kisattiin siitä, kuka tekee kaameimman linnunpelättimen.

Linnunpelätinkisa Lapualla

Lapualla järjestetään tänään erikoislaatuinen kilpailu. Lapuan kaupunki ja Jokilaakson matkailupuutarha järjestävät linnunpelättimien rakennuskisan.

YSTi on täyttä lystiä

Savolainen kansantaiteen festivaali YSTI2010 alkaa tänä iltana. Kolmatta kertaa järjestettävä tapahtuma kerää satoja kansanmusiikin ja ITE-taiteen ystäviä Alapitkän nuorisoseurantalolle.

Kahvikaisat kääntävät ohikulkijoiden päät

Kaikki linnunpelättimiltä näyttävät hahmot eivät pelästytä lintuja, vaan saattavat jopa houkutella näitä. Myös ihmiset pysähtyvät ihailemaan tätä Hiljaista kansaa. Pohjaslahdella Hiljaisen kansan väki on puettu kahvipaketeista ommeltuihin vaatteisiin. Ne ovat Kahvikaisoja.

Linnunpelätit lokkien kiusaksi Lahden satamiin

Lahti asentaa jälleen kesäksi satamiinsa ääni- ja hologrammilaitteita lintujen karkottamiseksi. Viime kesän kokemukset Niemen sataman äänipelotteesta ja matkustajasataman hologrammipalloista olivat niin hyvät, että kaupunki lunasti laitteet itselleen.

Linnunpelätit Lahden satamiin siipiveikkoja hätistelemään

Lahden kaupunki on hankkinut laitteita lintujen torjumiseksi satamissa. Laitteita kokeiltiin viime kesänä, ja ne aiotaan ottaa käyttöön myös ensi vuonna.

Yhdysvallat kehittää linnunpelättimiä lentokoneisiin

Yhdysvalloissa tutkitaan, voisiko lentokoneen laskeutumisvalojen väläyttely tai jokin muu keino auttaa välttämään linnuista johtuvat lento-onnettomuudet. New Yorkin tammikuista lentoturmaa käsitellään tänään kansallisessa liikenneturvallisuuslautakunnassa.

Kymmenet linnunpelätit marssilla Joutsassa

Joutsan keskustassa sijaitsevalle pellolle on pystytetty riemukas näyttely Pohvinrinteen koululaisten tekemistä, oikeankokoisista variksenpelättimistä. Koululaiset ovat valmistaneet pelättimiä koko kevään ajan ja ne valmistuivat aiemmin tässä kuussa pidettyyn Joutsan kunnan yhteiseen kulttuurijuhlaan