Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

psykoterapeutti Emilia Kujala

Emilia Kujalan kolumni: Jatkuva innostuminen voi kuormittaa uupumukseen saakka

Työssä tylsistymisen ja hiljaisten lopareiden lisäksi kannattaisi puhua myös liiallisen innostumisen vaaroista, kirjoittaa Kujala.

Suomen rehtorit ry:n puheenjohtaja Antti Ikonen seisoo yhdistyksen mainoksen vieressä ja katsoo kameraan.

Monet rehtorit uupuvat lisääntyneiden vaatimusten paineessa – Suomen rehtorit ry. vaatii parempaa koulutusta

Uuden rehtoribarometri-tutkimuksen mukaan monet suomalaiset rehtorit ovat edelleen uupuneita koronapandemian jälkeen. Etujärjestö tarjoaa lääkkeeksi parempaa perus- ja jatkokoulutusta.

Työntekijä nukkuu sohvalla.

Työuupumuksen riski koskee yhä useampaa – työhyvinvointi ei ole lähtenyt nousuun koronan jälkeen

Sekä työkyky että työn imu koettiin vähäisemmäksi kesällä 2023 kuin loppuvuonna 2019, kertoo Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? -tutkimus. Siinä nousee esiin tarve satsata työoloihin.

 Ylen kolumnisti Susanna Hast studiokuvassa.

Susanna Hastin kolumni: En viettänyt onnistunutta kesälomaa, mutta nyt tiedän, miten lomailla ensi vuonna

Niin lomalla kuin töissä kannattaa ennemmin miettiä, kuka haluaa olla kuin mitä haluaa tehdä, kirjoittaa Hast.

Mikko Korhonen puttaa.

"Tuli seinä vastaan" – golfammattilainen Mikko Korhonen vetäytyy kisoista "totaalisen uupumisen" takia

Korhonen vetäytyi miesten Euroopan-kiertueelta toukokuun alussa. Hän suunnittelee paluuta ensi kaudeksi. Viime aikoina useampi suomalaisurheilija on kertonut urheiluun liittyvästä uupumuksestaan.

psykoterapeutti Emilia Kujala

Emilia Kujalan kolumni: Moni työssä uupunut ei tunnista itseään julkisesta työuupumuskeskustelusta

Työssä jaksamista tukevat vinkit ja ratkaisut palvelevat parhaiten tyypillisessä työsuhteessa olevaa palkansaajaa, kirjoittaa Kujala.

Tero Vesterinen.

Muusikko Tero Vesterinen masentui ja sai burnoutin – “Nyt pidän kynsin ja hampain kiinni mielenterveydestäni”

Laulaja-lauluntekijä, kulttuurivieras Tero Vesterinen on suosionsa huipulla. Matka kohti sydänpeltoja oli kuitenkin kuoppainen.

Työntekijä alleviivaa tekstiä toimistossa.

Monella työ pyörii päässä koko ajan ja haittaa muuta elämää – nyt tutkijat tarttuvat työriippuvuuteen ja juuri sinä saatat olla avuksi

Psykologian apulaisprofessori toivoo, että työriippuvuus nähtäisiin yksilöä laajempana ongelmana.

psykoterapeutti Emilia Kujala

Emilia Kujalan kolumni: Työuupumus selittyy heikoilla työoloilla, ei yksilön heikkoudella

Tsemppilauseet eivät auta, jos omat vaikutusmahdollisuudet työstä selviämiseen ovat vähäiset, kirjoittaa Kujala.

Ilmakuvassa aurinkosähkövoimala Nurmijärvellä.

Tiistai 21.3.2023 (tv)

Pankkimarkkinat. Nuorten työuupumus. Aurinkosähkö. Sääennuste.

Noora Lehtinen päässään läpinäkyvä kasvosuojus.

Nuoret uupuvat jo pian päästyään työelämään – Noora Lehtinen, 22, saa lyhentää työaikaansa, jotta jaksaa

Työterveyslaitoksen seurantatutkimusten mukaan joka neljäs suomalainen työntekijä oireilee tai kokee työuupumuksen uhkaa. Uupumus on yleistynyt myös nuorten vasta työuraansa aloittavien joukossa.

Maria Haapasalo menossa avantouinnille.

Avantouinti voi nollata uupuneen ylikierrokset ja auttaa päihittämään masennuksen – “Jo 30 sekuntia tuo hyötyjä”, sanovat psykoterapeutit

Kaksi psykoterapeuttia tutkii, voisiko avantouinti olla mielenterveyden hoitokeino. Sellainen, johon vaikkapa lääkäri voisi antaa lähetteen.

Kaupan työntekijä täyttää hyllyjä.

Professori: Nelipäiväinen työviikko sopii joillekin aloille – SAK ehdottaa laajempaa kokeilua seuraavalle hallituskaudelle

Tutkimuksissa on saatu rohkaisevia kokemuksia työajan lyhentämisestä, mutta lopahtaako työntekijöiden into pitemmän päälle? Siitä kaivataan lisää tietoa.

Dinosaurus ja krokotiili -lelufiguurit katsovat ulos nukkekodista. Taustalla henkilön käsi asettelee nukkekodin kalusteita paikalleen.

Työntekijät uupuvat lastensuojelun perhe- ja laitosyksiköissä Pohjois-Pohjanmaalla

Sijaishuollon palveluja tarjoavissa yrityksissä ja järjestöissä tehdyn kyselyn mukaan henkilöstön työssä uupumisen riski on erittäin suuri. Työhyvinvointikyselyyn vastasi lähes 80 henkilöä.

Johanna Mäki, eityisluokan opettaja, Sakarinmäen peruskoulu

Opettajat löysivät koronan romahduttaman motivaationsa, mutta nyt alaa vaanii krooninen uusi uhka

Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan opettajien työmotivaatio on palautumassa ennalleen raskaan pandemia-ajan jälkeen. Akatemiaprofessori näkee tutkimuksen tuloksissa myös huolestuttavan piirteen.

Munuaissairauksien erikoislääkäri Jari Hartman seisoo talvisena päivänä Lappeeenrannan kaupunginlahden rannalla ja katsoo eteenpäin.

Lääkäri väsyi työnantajaansa ja irtisanoutui: “Uudet hyvinvointialueen johtajat, kuunnelkaa työntekijöitänne”

Lähes puolet lääkäreistä kokee työuupumusta työssään. Lääkäriliiton tutkimuksen mukaan työuupuneita lääkäreitä on eniten terveyskeskuksissa ja vähiten yksityissektorilla.

Työntekijä alleviivaa tekstiä toimistossa.

Joka neljäs kokee työuupumuksen oireita, mutta aina ei ole kyse siitä – liikennevalomalli auttaa tunnistamaan riskit

Uudessa mallissa työuupumusta selvitetään kysymällä työntekijältä neljästä ydinoireesta eli kroonisesta väsymyksestä, kyynistymisestä, kognitiivisen toiminnan häiriöistä ja tunteiden hallinnan häiriöistä.

Laura juo teetä ja katsoo kaukaisuuteen.

Psykologi kannustaa mielenterveyden ongelmista kärsiviä pikaisesti takaisin töihin: "Kun kotona alkaa olla tylsää, on aika palata"

Työelämä tukee mielen hyvinvointia monin tavoin. Silti se nähdään usein terveyden vaarantavana taakkana.

Tommi Kinnunen makaa pulpettien päällä koululuokassa.

Kirjailija Tommi Kinnunen uupui opettajana, ja nyt on huoli opiskelijoista – "Jos nuoret murskataan jo lukiossa, miten he jaksavat läpi elämän?"

Kulttuurivieras, kirjailija Tommi Kinnunen pitää itseään ennen muuta opettajana. Hän palasi työhönsä uupumuksen jälkeen. Juuri ilmestyneeseen romaaniin hän kirjoitti paljon itse koettua, sillä kirja kertoo väsyneestä opettajasta.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juho Ojares, Ylöjärven Kokoomus.

Ylöjärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja erosi tehtävästään, mutta haluaa palata pestiin toipumistauon jälkeen

Ylöjärven kaupunki tiedotti tiistaina, että Juho Ojares eroaa tehtävästään kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajan mukaan tieto meni julkisuuteen liian aikaisin.

Hämeenlinnan kaupungin työhyvinvointipäällikkö Jorma Vaara katsoo kameraan 6.syyskuuta 2022.

Palautuminen työstä tai rasituksesta voi olla pieniäkin tekoja

– Tiedämme yleensä aika hyvin, mikä meistä stressaa tai kuormittaa, mutta emme välttämättä tiedä, mikä meitä palauttaa, sanoo Hämeenlinnan kaupungin henkilöstöpalveluiden työhyvinvointipäällikkö Jorma Vaara.

Mies istuu pesäpallostadionilla.

Lauri Rönkön, 28, outojen oireiden syyksi paljastui raju uupumus – miesten väsymistä voi olla vaikea tunnistaa

Miesten tapa ilmaista uupumusta tai masennusta voi olla erilainen kuin naisten tai muunsukupuolisten. Työkykynsä tilapäisesti menettänyt Lauri Rönkkö kannustaa puhumaan, sillä sitä enemmän miesten uupumusta ymmärretään.

Sonja Huhtaniska kuvaa somevideota omassa olohuoneessaan.

Sonja Huhtaniska sanoitti burnoutin räpiksi, joka trendaa nyt Tiktokissa: “Haave on se, että saisin itseni takaisin”

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa elävä toimittaja-taiteilija Sonja Huhtaniska haaveilee sairautensa talttumisesta.

Kolumnisti Mona Mannevuo.

Mona Mannevuon kolumni: Synkkinä hetkinä työuupunut saattaa toivoa kohdalleen onnettomuutta, jotta saisi luvan levätä

Mikäli huomaat itsessäsi helposti syyllistyvän suorittajan piirteitä, vältä ihmisiä, jotka eivät kunnioita toisten rajoja, kirjoittaa Mannevuo.

Valmentaja / yrittäjä Vanessa Törnblom katsoo kohti.

Vanessa Törnblom oli niin väsynyt, ettei pysynyt pystyssä – dokumenttielokuva Happy Worker kertoo työssään uupuneiden tarinan

Vanessa Törnblom luhistui työtaakkansa alle vuonna 2017. Nyt hän haluaa auttaa muita kertomalla burnoutistaan.

Laura Haallamaa / kolumnisti / Pasila 20.02.2019

Laura Hallamaan kolumni: Olemme jatkuvasti henkisen kuormituksen riivaamia, koska työelämä ei tunne enää työntekijän rajoja

Vajaat miehitykset eivät ole vain hoitoalan ongelma. Koko työkulttuurimme on luisunut suuntaan, jossa yhä pienempi porukka tekee yhä enemmän, kirjoittaa Hallamaa.

Toimittaja Satu Kivelä, Havaintoja ihmisestä -ohjelmasta.

Työn merkitys vaihtelee eri aikoina

Vakituinen työpaikka yhdistetään turvallisuuteen ja myös hyv

Markus Kajo estradilla edessään mikrofoni.

Markus Kajo: Asiaa naisten pulista

Hyvyys, pahuus palkitaan vain saduissa?

Asentaja Toni Vastamäki asentaa lokasuojaa pienkuormaajaan Avant Tecnon tehtaalla Ylöjärvellä.

Pitkittyneen pandemian jäljet näkyvät työssä – tuore tutkimus: työuupumus on lisääntynyt

Työuupumus on lisääntynyt kaikenikäisillä työntekijöillä viime vuoden jälkipuoliskolla, kertoo Työterveyslaitoksen tuore Miten Suomi voi? -tutkimus.

Paavo istuu kahvitauolla kotonaan keittiön pöydän ääressä ja rapsuttelee vieressä seisovaa Vinski -koiraansa.

Etänä tehdyn tietotyön kuormittavuus huolestuttaa tutkijoita, vasta aika näyttää mitä se tekee aivoille

Etätyö lisää aivojen kuormitusta. Aivojen huoltoon kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Aivotutkijat kehottavat panostamaan työn kognitiiviseen ergonomiaan eli siihen, miten työtavoilla voi vähentää aivojen rasitusta.

Skeittiramppi päällä makaavat tubettajat Niko ja Santtu. Heidän takanaan vaahtomonttuun hyppäämässä tubettajat Veetu, Katjanen, Mr. Zeus, Nino Ärling, Ella ja Helmi

Meemitalo 2.0 on Nikon ja Santun sekä kahdeksan muun tubettajan työpaikka, jossa voi kesken päivän hypätä vaahtomonttuun

Tubettajien uusi työtila on auttanut Nikoa ja Santtua erottamaan työn ja vapaa-ajan toisistaan. Kaksikko on haastattelussa itsenäisyyspäivänä Kohti Linnan juhlia -lähetyksessä.

Inka Lampinen kävelyllä Tokoinrannassa Helsingissä

Inka Lampinen, 31, luuli jaksavansa, mutta uupui kuitenkin – Suomen MM-joukkueen poikkeustapaus jätti maailman parhaan sarjan voidakseen paremmin

Salibandymaajoukkueen puolustaja Inka Lampinen on tehnyt poikkeuksellisen pitkän pääsarjauran, ja edennyt samalla työelämässä. MM-kullan tavoittelu ajoi Lampisen huomaamatta syviin vesiin. Uupuneen urheilijan pysäytti vasta vakava loukkaantuminen.

Juulia Savolainen katsoo kameran ohi mietteliäs ilme kasvoillaan.

Juulia Savolainen on jonottanut mielenterveyspalveluihin jo puoli vuotta, ja pian odottaa uusi jono – “19-vuotiaat ovat väliinputoajia”

Kuopion kaupungin lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa on ollut niin pitkät jonot, että aluehallintoviranomainen on puuttunut niiden lainvastaisuuteen. Nuorten jonotusaika oli vielä alkusyksystä 10 kuukautta.

Etätyöntekijä työskentelee läppärin ääressä parvekkeella aurinkoisena kesäpäivänä Helsingissä 18. kesäkuuta 2021.

Report: Young adults most affected by Covid-era telecommuting 'boredom'

Workers were commonly found to be over-stimulated in the form of constant video conferences and under-stimulated in the form of repetitive working days.

Etätyöntekijä työskentelee läppärin ääressä parvekkeella aurinkoisena kesäpäivänä Helsingissä 18. kesäkuuta 2021.

Työterveyslaitos: Tylsistyminen etätyössä on kasvanut – korona-aika koetellut etenkin nuoria aikuisia

Seurantatutkimuksen mukaan hybridityö voisi tuoda helpotusta työelämään. Haitallisin muutos työhyvinvoinnissa on puolestaan ollut työssä tylsistymisen yleistyminen.

Väsynyt nainen junassa.

Mikä vikana, jos loma ei virkistänyt? Psykiatri Juhani Mattilan mukaan syynä voi olla uupumus, jota hoidetaan aivan väärin

Ihminen uupuu, kun hänen elämästään katoaa merkityksellisyys. Uutuuskirjan mukaan uupumus on masennusta paljon yleisempää.

psykoterapeutti Emilia Kujala

Emilia Kujalan kolumni: Moni potee allergiaa myötätunto- ja armollisuuspuheelle

Työelämässä myötätuntopuhetta käytetään valitettavan usein väärin. Kun työntekijöitä kehotetaan vaatimaan itseltään vähemmän ja olemaan itselleen armollisia, vastuu työhyvinvoinnista sysätään yksilön vastuulle, kirjoittaa Kujala.

Lizzo lavalla.

Grammy-palkittu Lizzo puhuu kehopositiivisuudesta, mutta kritisoi sen kaupallistamista: "Jos puhuttaisiin vain normaaleista vartaloista?"

Amerikkalainen laulaja-räppäri rohkaisee naisia rakastamaan vartaloitaan somessa, jonne hän postaa paljastavia kuvia itsestään miljoonien nähtäväksi. Kunnianhimoinen muusikko kertoo Ylen haastattelussa olleensa uupumisen partaalla ennen koronaa.

Työnohjaaja Anu Ojanperä istuu puistossa.

“Pala vaikka loppuun, jos et muuta keksi” – Stressaatko töissä, etkö osaa rauhoittua lomallakaan? Työnohjaaja kertoo, mikä auttaa kestopaniikkiin

Moni jää lomalle väsyneenä. Sitä ruokkii suomalainen työkulttuuri, jossa pöytä halutaan puhtaaksi ennen lomaa, sanoo työnohjaaja Anu Ojanperä. Kaiken valmiiksi tekeminen on kuitenkin monelle mahdotonta nykyään.

Tommi Koivisto puhuu kännykkään. Taustalla kaupinkimaisema.

Kun työtunnit paukkuvat, tarkoittaako se aina burnoutia ja perheen hylkäämistä? Pitkää viikkoa painavat läppärityöläiset avasivat meille kalenterinsa

Jos työntekijä saa päättää työajan pidentämisestä ja tasaamisesta itse, pitkistäkään päivistä ei välttämättä tule ongelma. Pyysimme kahta venymään tottunutta asiantuntijaa pitämään kirjaa yhdestä kesäisestä työviikostaan.

Ulla Järvi

Ulla Järven kolumni: Milloin masennuksesta tuli salonkikelpoinen sairaus?

Jokainen aika antaa masennukselle omat selitykset. Reilut parikymmentä vuotta sitten tapahtui erityisen suuri mullistus. Masennuksesta tuli sairaus ja kahvipöytien puheenaihe. Nyt sairauspuhe halutaan kyseenalaistaa, kirjoittaa Järvi.

Etelä-Savon ammattiopiston toimipiste Otavankadulla

Esedu ennaltaehkäisee työuupumusta – uudesta toimintamallista hyötyä monille organisaatioille

Etelä-Savon ammattiopistolla on koottu uusi toimintamalli, jolla pyritään ennaltaehkäisemään työuupumusta. Hankkeen tuloksen aon synytyn podcasteja ja Youtube-videoita, joista voi olla hyötyä muillekin organisaatioille.

Lehmän turpa.

Hämeenlinna mietti valvontaeläinlääkäreiden työt uusiksi – stressi väheni ja oikeusturva koheni

Kevään aikana valvontaeläinlääkäreiden työt on järjestelty uudelleen Hämeenlinnassa. Eläinsuojeluasioita hoitavat eläinlääkärit tekevät nyt töitä pareittain. 

Lähikuva: mies työskentelee etänä kannettavalla tietokoneella.

Study: Self-direction makes workers happy

Working from home during the pandemic hasn't increased employee burnout, a new Finnish study finds.

Lähikuva: mies työskentelee etänä kannettavalla tietokoneella.

Tutkimus: Itseohjautuva työnteko lisää kiistatta työntekijöiden hyvinvointia

Työpaikalla vallitseva hierarkkisuus on omiaan aiheuttamaan työuupumusta. Aalto-yliopiston ja Työsuojelurahaston tutkimus osoittaa, että vahvempi kokemus itseohjautuvuudesta on yhteydessä suurempaan työn imuun ja alhaisempaan työuupumukseen.

Tylsistynyt henkilö kännykkä kädessä.

Onko ollut tylsä vuosi? Pitkittyneessä tylsistymisessä piilee myös riskejä – aivotutkija: "Monesti ihmiset alkavat tehdä jotakin typerää"

Tylsistyminen on melko tavallinen, joskin ikävä tunne. Sillä on nähty olevan yhteys esimerkiksi ääripoliittiseen liikehdintään ja mielenterveysongelmiin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle