Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Yksin syöminen tuntuu Italiassa radikaalilta, mutta joskus huomiota ei jaksaisi

Arkea maailmalta: Italiassa joudun selittämään, miksi aika ajoin valitsen syömisen yksin enkä seurassa, kirjoittaa Ylen Italian-toimittaja Jenna Vehviläinen.

Bosnialaismies rakensi vaimolleen karusellitalon rakkauden osoituksena – katso videolta, miltä pyörivä talo näyttää

Bosnialaismiehen mukaan vaimo voi valita, millaisen maiseman hän ikkunastaan näkee.

Suomen jäätanssijoiden Turkkilan ja Versluisin syventynyt rakkausteema hehkui Finlandia Trophyssä

Jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis kehittyvät vauhdilla kohti Pekingin olympialaisia.

Kehä-festivaalin yleisö on yksi ihminen kerrallaan – intiimeihin esityksiin keskittyvä tapahtuma viedään myös palvelutaloon ja koulukotiin

Kahdenkeskisiin kohtaamisiin keskittyvä Kehä-festivaali järjestetään Oulussa perjantaina ja lauantaina. Kuudetta kertaa järjestettävän tapahtuman teemana on rakkaus.

“Aivan ihailtava rakkauselämä!” – Ulla-Maija Paavilainen harrasti nuorempana kädestä ennustamista, Puoli seitsemän juontajat pääsivät testiin

Kirjailijana ja toimittajana työskentelevältä Paavilaiselta on ilmestynyt tänä vuonna jo kaksi kirjaa. Puoli seitsemän -ohjelman haastattelussa hän kertoi yllättävästä nuoruuden harrastuksestaan.

Susanna Majuri tarttui digikameraan, vaikka taidepiireissä sitä paheksuttiin – viime vuonna kuolleen taiteilijan näyttely sukeltaa tarumaailmoihin

Suomen valokuvaiteen museossa on avautunut Susanna Majurin postuumi näyttely, Rakkaus. Majuria pidetään yhtenä oman sukupolvensa lahjakkaimmista ja persoonallisimmista valokuvataiteilijoista, joka hyödynsi kuvaustilanteissa erikoisia teknisiä ratkaisuja. Majuri oli Suomessa myös digitaalivalokuvauksen uranuurtaja.

50 synnyttäjää kertoi kokemuksistaan ja kävi ilmi, että vanhemmuuden ensihetkistä ei puhuta tarpeeksi – nämä 6 asiaa tulivat monille yllätyksenä

Ammattidoula Karoliina Kuvaja keräsi podcastiinsa 50 synnyttäneen kokemuksia raskaudesta, synnytyksestä ja lapsivuodeajasta. Synnyttäneet olisivat toivoneet enemmän tietoa etukäteen erityisesti ensihetkistä vauvan kanssa.

Kaipuu jäi huokumaan Laila Hirvisaaren lapsuuden maisemiin – veli Markku Pulli muistaa, miten puhelut päättyivät: "Mie rakastin sinnuu ku Karjalaa"

Kirjailija, professori Laila Hirvisaari palasi kotiseudulleen Lappeenrantaan usein. 45 romaania, tv-sarjoja ja näytelmiä luonut kirjailija kuoli kesäkuussa Helsingissä 83-vuotiaana.

Joka kymmenes suomalainen arvioi koronan parantaneen rakkauselämää – rakkauden löytänyt Vivi Mikkonen: "On ollut hyvä testi tähän alkuun"

Korona on vaikeuttanut erityisesti nuorten deittailua. Yleisin syy heikentyneen rakkauselämän taustalla oli tyytymättömyys seksielämään. Suurin osa suomalaisista kokee rakkauselämänsä kuitenkin pysyneen ennallaan.

Onko treffeille lähteminen tuntunut mahdottomalta tai ärsyttääkö suhteen lisääntynyt yhdessäolo? Kerro koronaepidemian vaikutuksesta rakkauselämääsi meille

Noin puolitoista vuotta kestänyt koronaepidemia on jättänyt jälkensä suomalaisten rakkauselämään. Teemme juttua koronaepidemian vaikutuksista suomalaisten rakkauselämään, ja kaipaamme apuasi.

Niina Meroa on hävettänyt kertoa, että kirjoittaa romanttista viihdettä – asenteet muuttuvat hitaasti, romantiikkaa pidetään hänestä yhä kioskikirjallisuutena

Kesä ja korona-aika ovat lisänneet viihdekirjallisuuden lukemista. Romanttiseen viihdekirjallisuuteen liittyy kuitenkin yhä paljon ennakkoluuloja. Kirjailija Niina Mero haluaa uudistaa lajityyppiä tuoreimmalla romaanillaan, sillä päähenkilönä onkin mies.

Suomalaiset kaipaavat nyt rakkauden kesää, kun rajoituksista on päästy – kysyimme neljältä sinkulta, miten flaksi käy

Deittisovellukset ja tapahtumat täyttyvät kumppanin etsijöistä, kun koronarajoitukset ovat poistuneet ja yhä useampi on saanut koronarokotteen. Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalanen arvioi, että kuluvasta kesästä tulee rakkauden kesä.

Sisko Savonlahden kolumni: Tinder-limbo sai minut vihaamaan itseäni – ja muita

Miltä tuntuu olla tahtomattaan yksin? Auttaako, jos laskee rimaa? Kannattaako mennä Tinderiin? Onko vika minussa? Niin paljon kysymyksiä, niin vähän kolumnisteja. Mutta katsotaan, mitä voin tehdä, kirjoittaa Savonlahti.

Auli Viitalan kolumni: Rakkaus käy kukkarolle

Vaatii pokkaa ilmoittaa, että meidän perhe nukkuu sitten autossa hääpaikan pihalla. Moni sanoo mieluummin, että ei ikävä kyllä pääse tulemaan, kirjoittaa Viitala.

Tanssimalla tangoa tuppisuinen suomalainen ilmaisee syvimmät tunteensa

Tango on laulua, tanssia, parinhakua ja kuntourheilua.

Joonas Konstigin kolumni: All you need is love ja muita syitä olla uskomatta lauluihin

Etenkin nuorena ihmiset ottavat laulujen sanoista elämänohjeensa, mutta aikuistumisen tärkeä oppi on olla skeptinen kaikkea coolia kohtaan, kirjoittaa Konstig. Cool onkin punainen varoitusmerkki.

Joonas Konstigin kolumni: Elämä on oikeasti parempaa kuin tarinoissa

Kirjailija raottaa ammattisalaisuutta, joka saa maailman näyttämään synkemmältä kuin se onkaan. Tämän kolumnin voi myös kuunnella kirjoittajan lukemana.

Näyttelijä, ex-kansanedustaja Jani Toivola on hävennyt koko elämänsä – Vasta nyt hän uskaltaa olla mies ja ehkä jopa rakastaa

Kulttuurivieras Jani Toivola on pohtinut viime vuosina maskuliinisuutta ja oivaltanut, että kelpaa omana itsenään. Toivola selättää avoimuudella ujouttaan. Avoimuus luo hänen mukaansa turvallisuutta.

Tutkimus: Vanhempien rakkaus suojaa lasta rikollisuudelta ja psykopaattisilta piirteiltä vielä 14–19-vuotiaanakin

Vanhempien lämmin käytös voi muuttaa nuoren piirteitä ja käytöstä, vaikka kehitys olisi aiemmin mennyt huonoon suuntaan.

Yksinäinen Sauli Paavola, 43, ei ole koskaan pitänyt ketään kädestä ja toive rakkauden löytymisestä on hiipunut: “Yhtä todennäköistä kuin lottovoitto”

Korona-aika on helpottanut Sauli Paavolan oloa, sillä nyt muutkin tietävät, millaista hänen elämänsä on ollut jo vuosikymmeniä.

Murtomaahiihdosta tänä talvena innostunut näyttelijä Jon-Jon Geitel ymmärtää laturaivoajia, vaikka osaa hillitä omat tunnekuohunsa

Roope Salminen ja koirat -yhtyeestäkin tuttu Geitel julkaisee pian levyllisen omaa musiikkia.

Tunnetko kuntaasi kohtaan ylpeyttä, pettymystä vai rakkautta? Uusi tutkimus kertoo, mitä tunteita oma kunta suomalaisissa herättää

Mitä tunteita sinun kotikuntasi herättää? Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

Näin kirjoitat parhaan rakkausrunon – ydin löytyy arjen pienestä hetkestä: "Kun vaimo ohikulkiessaan hipaisee olkapäätä"

Opettaja Esko Junkkarin mielestä läheiselleen rakkausrunoa kirjoittavan ei kannata yrittää tehdä mitään ylihienoa, vaan pysyä lähellä.

Tämä nainen on Antti Ketosen, Anna Erikssonin ja Lauri Tähkän hittien takana – Sinikka Svärdin sanoitukset nostavat tiskivesialtaan yläpuolelle

Kulttuurivieras Sinikka Svärd tietää, millainen on hyvä iskelmä: “Juuri nyt halutaan kappaleita, joissa on toivon pilke.”

Kajaanissa kummasteltiin arvoituksellista rakkaudentunnustusta tien laidassa – taustalta löytyi tarina avioparin perinteestä

Katja ja Arto Komulaisen jokavuotinen perinne sai aikaan lukuisia reaktioita sosiaalisessa mediassa.

Terapeutin neuvo rikoskierteessä olevien nuorten vanhemmille: Älä suutu tai ota puhelinta pois – terapialla estetty kymmeniä huostaanottoja

Oikeusministeriö myönsi neljälle kunnalle 2 700 000 euroa nuorten rikos- ja päihdekierteen katkaisemiseksi uudenlaisilla tavoilla.

Emmi Nuorgamin kolumni: Tämä on vanhemmille, jotka eivät rakasta lapsiaan

Miksi monen vanhemman rakkaus lastaan kohtaan loppuu, kun lapsi kertoo olevansa transihminen, kysyy Emmi Nuorgam.

Vähemmän seksiä, mutta monipuolisemmin – koronavuoden vaikutukset seksielämään yllättävän ristiriitaisia

Siinä missä yksi on kärsinyt pandemiasta, toinen on löytänyt uusia sävyjä seksuaalisuuteensa.

Mitä jos vastasyntynyt ei tunnukaan tutulta ja omalta? Äitien synnytyksen jälkeisistä tunteista puhutaan onnellisena vauvakuplana, vaikka monelle todellisuus on raadollisempi

Suuri osa ensisynnyttäjistä olettaa, että ensitunteena on voimakas kiintymys vauvaan. Siksi huoli voi olla suuri, kun vauva tuntuukin vieraalta.

Tällaisia ovat vuoden 2020 kohokohdat: rahaa tuntemattomalta, yksittäispakatut leivokset kirkon pihalla ja videopuhelujuhlat

Vuosi 2020 oli vaikea ja poikkeuksellinen, mutta Ylen kyselyssä suomalaiset löysivät siitä myös onnellisia hetkiä.

Sydäntensulattaja SuomiLOVE siirtyy suoriin lähetyksiin!

SuomiLOVE palaa ruutuihin uudistuneena 6. maaliskuuta.

Cedar Cove – Olivian valinta, romanttinen draamasarja pikkukaupungin tuomarista

Draamasarja pikkukaupungin tuomarin elämästä.

Isä kertoo videolla rakkaudesta kahteen tyttäreensä, jotka lähtevät hänen luotaan joka toinen viikko: "Alussa tuli itku"

Jussi Kurrosen tyttäret Tessa ja Isla asuvat vuoroviikoin äitinsä ja isänsä luona.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle