Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Alle vuoden ikäinen lapsi seisoo lattialla nojatuolin istuinta vasten. Hänen vieressään istuu lapsen äiti polvillaan ja pitää hellästi kiinni.

Hämeenlinnan turvakotiin pääsee nyt myös kissan tai koiran kanssa

Erityinen lemmikkihuone otettiin käyttöön jo viime syksynä. Nyt turvakodissa rakennetaan isompaa perhehuonetta.

Läheltä

Lapin ensi- ja turvakoti ry purkaa vanhan rakennuksensa ja rakentaa tilalle uuden

Yhdistyksen mukaan tilat ovat epäkäytännölliset ja liian pienet nykyiseen toimintaan ja kiinteistön iän ja kunnon edellyttämä peruskorjaus ei ole tarkoituksenmukaista.

Oulun ensi- ja turvakodin kyltti Oulussa.

Oulun ensi- ja turvakoti on parhaillaan muuttopuuhissa – kaikki laitosyksiköt siirtyvät Myllyojalle maaliskuun alkuun mennessä

Sekä Oulun ensi- ja turvakodin Tuiran yksiköt että Pidä kiinni -ensikoti Orvokki Myllytyllista muuttavat uuteen osoitteeseen, Kanervatie 5. Suunnitelmissa on, palata tulevaisuudessa takaisin Tuiraan.

Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakoti sai lahjoituksena 10 000 euroa Etelä-Pohjanmaan ensihpoitajilta

Ensi- ja turvakoti hankkii ensihoitajien lahjoituksella tukihenkilöitä eteläpohjalaisten avuksi – liitto toivoo lisää turvakoteja Suomeen

Ensi- ja turvakotien liiton mukaan turvakotien verkosto on liian harva vastaamaan avuntarpeeseen. Etelä-Pohjanmaan ensihoitajien yhdistys keräsi kodeille suuren lahjoituksen kalenteriprojektillaan.

Kaksi nukkea punaisissa nukenkärryissä.

Moni turvakotiin hakeutunut kysyy, miksi ei tullut jo paljon aiemmin

Lähisuhdeväkivallan uhri voi miettiä pitkään, ovatko kotona tapahtuvat asiat riittävän vakavia turvakotiin hakeutumiseen. Turvakodissa työskentelevä Johanna Karjalainen kehottaa ottamaan herkästi yhteyttä, jos oma lähisuhde pelottaa tai ahdistaa.

Keski-Suomen ensi- ja turvakoti kadulta katsottuna. Talo on uusi kaksikerroksinen rakennus jossa on tummankeltainen julkisivu.

Jyväskylässä ja Äänekoskella turvakodit täynnä – asiakkaina on paljon monilapsisia perheitä ja apua haetaan samoista syistä kuin ennenkin

Perheessä tapahtuva väkivalta tai sen uhka on tavallinen syy hakeutua turvakotiin. Myös loma-aikojen runsas alkoholin käyttö näkyy avun tarpeessa.

anonyymi henkilö pitää puhelinta kädessä

Auttavat puhelimet ja chat-palvelut vastaavat yhteydenottoihin myös joulunpyhinä

Myös turvakotiin pääsee jouluna. Lapsia ja nuoria auttavat puhelimet ja chat-päivystykset palvelevat myös.

Pieni vauvanukke istuu nukkekodissa.

Jouluna turvakodeissa on hiljaista, kun kotona sinnitellään lomien yli – asiantuntija toivoo, että apua haettaisiin ennen kuin tilanne kärjistyy

Pohjalaismaakunnissa turvakotien asiakasmäärät ovat kasvussa viime vuoteen verrattuna. Joulun aikaan tavallista on, että asiakkaita on turvakodeissa vähemmän, vaikka ongelmat eivät suinkaan katoa.

Kotoisa ja värikäs olohuone.

Mikkelin turvakodissa ei ole tilapulaa, mutta se ei välttämättä ole hyvä merkki – sosiaalityöntekijä: ”Lähisuhdeväkivalta ei ole viime vuosina vähentynyt”

Sosiaalityöntekijän mukaan ihmiset pysyvät väkivaltaisissa suhteissa liian pitkään, kun eivät uskalla tai osaa hakeutua tuen piiriin.

Kuvassa on Vaasan kirkko oranssiksi valaistuna.

Oranssit päivät näkyvät Vaasassa tänäkin vuonna

Oranssit päivät -kampanja järjestetään naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.

Kaukajärven turvakodin vastaava sosiaalityöntekijä Milka Suuniittu-Sakari istuu sohvalla, katsoo hymyillen kameraan päällään musta mekko.

Ensin piti lähteä kotoa pakoon ja sitten turvakodista evakkoon – vesivahinko jätti vaikean tilanteen Tampereella

Vesivahingon remontti kestää Kaukajärven turvakodissa vielä kolme viikkoa, ja yhdeksän paikkaa on yhä poissa käytöstä. Tampereella oli jo ennestään liian vähän turvakotipaikkoja.

Keski-Suomen ensi- ja turvakodin uusi rakennus, ulkokuva.

Jyväskylän ja Äänekosken turvakodeissa on rauhallinen tilanne – toiminnanjohtaja: "Tavanomaista kiireisempää ei ole ollut"

Sekä Jyväskylän että Äänekosken turvakodeissa on paikat seitsemälle perheelle. Turvakotien kokoa pidetään sopivana, jotta kodinomaisuus säilyy.

Kaukajärven turvakodin leikkitiloja.

Uuden turvakodin rakentaminen alkaa pian Kuopiossa

Pohjois-Savoon tarvitaan uusi turvakoti, koska nykyinen on usein täynnä tilanpuutteen vuoksi. Uusi turvakoti Saaristokadun alkupäässä otetaan käyttöön vuoden päästä syksyllä.

Kaukajärven turvakodin leikkitiloja.

Pohjois-Savon ainoa turvakoti oli täynnä 172 päivänä – 84 asiakasta ohjattiin muualle

Turvakotien asiakasmäärät ovat laskeneet koronan vuoksi. THL kuitenkin arvioi, että pandemian hellitettyä asiakkaiden määrä voi jälleen lisääntyä.

Kuvassa on ihmisten varjoja Helsingin keskustassa lokakuussa 2020.

Keskipohjalaisten kynnys hakea apua väkivaltaan on madaltunut – ”Yhteydenottojen lisääntyminen ei ole pelkästään huono asia”

Kokkolan ensi- ja turvakodissa on tänä vuonna vastattu suureen määrään yhteydenottoja.

Pirkanmaan pelastuslaitos pumppaa vettä pois.

Turvakoti oli täynnä, kun kova poksahdus toi vedet sisään – asukkaita pitää nyt siirtää kauas Tampereelta

Kaukajärven turvakoti Tampereella kärsi pahoja vesivahinkoja keskiviikkona. Työntekijän nopea toiminta kuitenkin säästi suuremmilta tuhoilta.

Sisäkuva Keski-Suomen ensi- ja turvakodin tiloista.

Keski-Suomen ensi- ja turvakodin uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Tuija Sojakka

Viime vuodet Keski-Suomen ensi ja turvakoti ry:n toiminnanjohtajana toiminut Susanna Huovinen valittiin loppukesästä valtiovarainministeriön hallintopolitiikan alivaltiosihteeriksi.

nainen katsoo ulos ikkunasta

Asunnottomien naisten tilanteessa erityisen paljon korjattavaa: Tampereelle ehkä uusi asumisyksikkö lähivuosina

Miehiä on asunnottomista selvä enemmistö, mutta toisaalta asunnottomien naisten tilanne on haavoittuvampi.

Heli Siltala seisoo Oulun vankilan edustalla.

Lähisuhdeväkivalta jää usein pimentoon terveydenhuollossa – tutkija: Siitä kannattaisi kysyä samalla tavalla kuin alkoholista

Lähisuhdeväkivalta aiheuttaa monenlaisia terveyshaittoja, kuten masennusta ja fyysisiä sairauksia. Uhreista alle prosentti tunnistetaan terveydenhuollossa, vaikka he käyttävät jopa 80 prosenttia enemmän palveluita kuin muut.

Leikkihuone Tampereen ensi- ja turvakodissa

Tampereelle avataan uusi turvakoti lähisuhdeväkivallan uhreille ja heidän lapsilleen

Kaukajärvelle muuttaa myös tähän asti Petsamossa toiminut Mutkakadun turvakoti. Turvakotipaikat lisääntyvät uuden rakennuksen myötä kymmenellä.

Helsingin käräjäoikeus 8. joulukuuta.

Naisen murhasta Helsingin Maunulassa syytetty mies kiistää kaiken väkivallan, vaikka kaksi todistajaa kertoo miehen tunnustaneen puukotuksen

Syytteiden mukaan mies murhasi liikuntarajoitteisen naisen tämän kodissa raa'alla ja julmalla tavalla. Miestä syytetään myös useista naiseen kohdistuneista pahoinpitelyistä.

naisen käsi stop

Väkivaltatyön avopalveluiden kysyntä kasvaa, paikoin asiakasmäärät tuplaantuneet – myös nuoret hakeneet aiempaa enemmän apua seurusteluväkivaltaan

Pandemia lisäsi pelkoa, turvattomuutta ja huolta tulevasta, mikä näkyy nyt pohjalaismaakuntien avopalveluissa.

Raskaan olevan henkilö lukee kumppaninsa kanssa "Meille tulee vauva" kirjaa.

Uupuneet vanhemmat hakevat yhä useammin apua chatista – monet haluavat kertoa perheen tilanteesta, osa kaipaa konkreettisia neuvoja

Erityisasiantuntija Tanja Henttonen toteaa, ettei vanhemmuuteen tarvita asiantuntijuutta, siihen kasvetaan vauvan kanssa pikku hiljaa eläen arkea.

Oulun ensi- ja turvakodin kyltti.

Turvaan ei aina hakeuduta helposti, myös perheiden ongelmat voivat kasaantua – korona näkyy yhä laajemmin Oulun ja Kajaanin turvakodeissa

Koronatilanne voi vaikuttaa avun hakemiseen turvakodista, eivätkä viranomaiset aina tavoita kaikkia avuntarvitsijoita. Samaan aikaan Oulun Ensi- ja turvakodin avopalveluissa asiakkaille etänä annettu tuki on suosittua.

Lapsi ja äiti.

Avun hakeminen lähisuhdeväkivaltaan on palautumassa ennalleen Kokkolan ensi- ja turvakodissa – käynnit etenkin avopalveluissa lisääntyneet reippaasti

Korona-ajan pitkittyessä lapsiperheiden hakeutuminen turvaan on vähentynyt. Pelkona on, että tilanteesta kärsivät etenkin lapset.

naisen käsi stop

Vaasan ensi- ja turvakodissa hiljainen vuosi – avopalveluissa asiakasmäärät puolestaan kasvaneet

Viime vuonna apua turvakodista haki noin 70 ihmistä, joista valtaosa oli naisia tai lapsia.

Lasten leikkihuone Etelä-Pohjanmaan turvakodissa Seinäjoella.

Joulu on turvakodeille vilkasta aikaa, apua ja tukea luvataan kaikille

Etelä-Pohjanmaan turvakoti Seinäjoella on jo täynnä asiakkaista.

Lähisuhdeväkivalta.

Tuore tutkimus: kotiin eristäytyminen korona-aikana vaikeutti lähisuhdeväkivallan uhrien tilannetta

Koronaepidemian aikana kotiin eristäytyminen on mahdollistanut ja tuonut esiin läheisten kontrollia ja vallankäyttöä. Lähisuhdeväkivallan uhrit hakevat apua yleensä vasta pitkän ajan kuluttua väkivallan alkamisesta, eli koronan todelliset vaikutukset voivat näkyä vielä vuosia.

Lähisuhdeväkivalta.

"Jos en olisi silloin lähtenyt, en välttämättä olisi tässä" – Tanja eli 10 vuotta väkivaltaisessa suhteessa, eikä poliisikaan osannut tarjota apua

Vaikka Suomi on Euroopan vaarallisimpia maita naisille, perheväkivalta tunnistetaan edelleen huonosti. Tanja eli väkivaltaisessa suhteessa vuosia, ennen kuin tilanteeseen puututtiin.

Tampereen oikeustalo

Poliisi epäilee, että Tampereelta kaapattiin lapsia kesällä ulkomaille: koronavuosi vähensi hieman kaappausten määrää

Tapaukset ovat hyvin harvinaisia. Ensi- ja turvakotien liiton mukaan viime vuonna Suomesta kaapattiin 21 lasta ja Suomeen 10 lasta. Jo aiemmin Suomesta oli kaapattuna 20 lasta.

Noora Frantzin kädessä puhelin.

Sadat naiset eivät pääse läpi ruuhkautuneeseen apupuhelimeen – jos rahaa olisi, Naisten Linja avaisi toisen puhelinlinjan väkivallan uhreille

Väkivaltaa kokeville naisille tarkoitetulla Naisten Linjalla ei voida vastata kaikkiin saapuviin puheluihin. Toisen puhelinlinjan avaaminen ja ylläpito maksaisi tuhansia.

Kuvassa on ihmisten varjoja Helsingin keskustassa lokakuussa 2020.

Yhä useampi lähisuhdeväkivallan tekijä hakee apua ongelmiinsa – kynnystä palveluihin hakeutumiselle halutaan madaltaa

Korona-ajan kerrotaan kiristäneen perheiden tilannetta entisestään. Palveluille saattaa olla jopa nykyistäkin kysyntää suurempi tarve.

Vanhan miehen kädet

Ikääntyneiden parisuhdeväkivalta on yleinen tabu

Ikääntyneiden parisuhteissa tapahtuva väkivalta on yleistä, mutta siitä puhutaan vähän. Harva iäkäs parisuhdeväkivallan uhri tai tekijä myöskään hakee apua, vaikka sitä olisi tarjolla.

Asuntovaunuja.

Lauantai 3.7.2021

Matkailuautot. Turvakodit. Pyöräilyn vaarat. Helsinki Pride.

Susanna Iivonen on kuvassa puunvarjossa.

Susanna Iivosen, 24, voimat loppuivat, kun korona-aika pakotti jäämään vauvan kanssa kaksin: "Näin päässäni kauhukuvia"

Koronaepidemia on heikentänyt vanhempien jaksamista vauvaperheissä. Ensi- ja turvakotienliiton tukipuhelimissa yhteydenotot ovat lisääntyneet rajusti. Vanhempien uupumuksen syitä ovat yksin jääminen ja sosiaalisen median paineet.

Skuggor av man och kvinna. Mannen höjer handen för att slå.

Maalahti mukana Amnestyn väkivaltatutkimuksessa

Maalahden kunta on mukana Amnesty Internationalin jo vuonna 2004 alkaneessa tutkimuksessa, jossa tutkintaan naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn toteutumista Suomessa.

Leikkihuone Tampereen ensi- ja turvakodissa

Tampereelle rakennetaan uusi turvakoti, nyt paikat olleet tosi täynnä: viime vuonna piti ohjata lähes 150 kertaa tulijat muualle

Pirkanmaalla ei ole ollut tarpeeksi turvakotipaikkoja. Nyt Tampereelle rakennetaan uusi turvakoti Kaukajärvelle. Rakennuslupa tuli helatorstaina, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos myönsi rahoituksen.

Kaksi naista istuu olohuoneessa kasvomaskit kasvoilla pieni vauva sylissään katsoen kameraan

Maksuttomat perhekerhot ovat palailemassa koronatauolta – "Ihmiset haluavat seurustella ja kohdata vertaistukea"

Perhekerhot ovat niin sanottuja matalan kynnyksen paikkoja, joihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, vaan niihin voi osallistua silloin kun itse haluaa.

Heidi Ahlfors pyörittää miehensä kanssa tuotantoeläinten turvakotia Karjalohjalla. Kuvassa Ahlforsin lisäksi Huurre-vuohi ja Kipinä-lammas.

Eläinten turvakotiin on päätynyt kymmenittäin korona-aikana hankittuja kanoja ja kukkoja – videolla vuohet varastavat shown kesken haastattelun

Karjalohjalla toimiva tuotantoeläinten turvakoti toivoo lemmikkien ostajilta tarkkaa harkintaa. Yksittäisiä eläimiä on jätetty tilalle myös salaa.

isä äiti ja lapsi pöydän ääressä

7-vuotiaan Millan äiti ja isä erosivat jo ennen tyttären syntymää, mutta jakavat tämän elämässä kaiken – eroperheiden arjessa on tapahtunut hiljalleen iso muutos

Väestöliitossa ja Ensi- ja turvakotien liitossa on huomattu, että yhä useammin äiti ja isä jakavat vanhemmuuden eron jälkeen.

Tiina Nevalainen Joensuun turvakodissa.

Turvakotien ovet avautuneet ilman lapsia tuleville – vanhimmat yli 80-vuotiaita, joukossa entistä enemmän miehiä

Turvakotilaki kasvatti asiakasmäärää 75 prosenttia – vuosittain turvaa hakee yli 5 000 suomalaista.

Lasten sänky turvakodissa Joensuussa

Koko maakuntaa palveleva Joensuun turvakoti muuttaa Utrasta Vehkalahdelle

Uusissa tiloissa on yhteisiä tiloja aiempaa enemmän. Turvakotiin pakenee väkivaltaa vuosittain noin 160 aikuista ja lasta.

Kvinna håller ut handen som för att säga stopp.

Joulunajan perheväkivalta ei näkynyt Etelä-Karjalan turvakodeissa – korona-ajan vaikutuksia on vaikea arvioida

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten kriisipalveluja tarvitaan tasaisesti ympäri vuoden.

katja pääkkönen

Yksivuotiaana Katja Pääkkönen sijoitettiin kiireellisesti – nyt tuplamaisteri kiittää menestyksestään rajusti kritisoitua järjestelmää

Suomen lastensuojelujärjestelmä joutui vuosi sitten myrskyn silmään. Katja Pääkköselle pääsy lastenkotiin oli ratkaiseva käänne parempaan.

Nainen koristelee joulupuuta.

Koronavuoden pahoinvointi näkyy perheissä ja joulu voi lisätä hätää: "Perinteisiin liittyy toisten tapaaminen, nyt se on lähtökohtaisesti riski"

Ensi- ja turvakotien väkivaltatyön avopalveluissa yhteydenottoja on tänä vuonna ollut yli 40 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle