Uusimmat artikkelit
Kalle Keskisen yritys Loud n' Live Promotions hakeutuu yrityssaneeraukseen
Keskisen mukaan hakemuksella haetaan työrauhaa loppuvuoden ja ensi vuoden konserttien järjestämiseen.
Analyysi: PMMP:n paluusta tulee kusetettu fiilis
Suosikkiyhtye ilmoitti yllättäen esiintyvänsä ensi kesänä Olympiastadionin lisäksi kolmella festivaalilla – ennen stadionkeikkoja. Kikkailusta jää faneille paha maku, kirjoittaa Ylen musiikkitoimittaja Ville Vedenpää.
Promoottori Kalle Keskisen yrityksen konkurssihakemus on peruttu
Hakijana oli työeläkevakuutusyhtiö Varma. Keskinen kertoi viime viikolla, että ongelma johtui sähköpostista, joka oli tullut talouspäällikölle roskapostiin.
PMMP tekee paluun myös kesän festivaaleille
Yhtye esiintyy Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa. Aiemmin PMMP:n kaksi stadionkeikkaa myytiin jo loppuun.
IL: 23 kansanedustajaa sai Turun kaupungilta ilmaiset VIP-liput Ruisrockiin
Iltalehden mukaan festivaalilippuja jaettiin 46 kappaletta yhteensä 12 880 euron arvosta.
Turkulainen festivaalijärjestäjä United Festivals teki ennätystuloksen
Yhtiö kertoo tiedotteessaan tehneensä kuluneen vuoden aikana parhaan liikevoittonsa. United Festivals järjesti kesällä yhdeksän festivaalia, joista valtaosa Varsinais-Suomessa.
Kultaisesta Harmonikasta tuttu festivaali kaatui, kun yleisö hylkäsi sen – hevihanuristi Netta Skogille kisa oli uran lähtölaukaus
Kultaisesta ja Hopeisesta harmonikasta tuttu Sata-Häme soi -festivaali hakeutui tällä viikolla konkurssiin. Kisan vain 15-vuotiaana voittanut Netta Skog on huolissaan kilpailujen kohtalosta.
Pikisaareen avautuu kaksi minikokoista ilmaista saunaa
Alun perin pienet rakennukset on tehty festivaalin aurinko- ja sadesuojiksi, mutta nyt ne ovat muutettu yleisiksi saunoiksi talkoovoimin.
Sata-Häme soi konkurssiin
Yhdistyksen varat eivät riitä kattamaan velkoja.
Tällaiselta näyttää koko Suomen suurin cosplay-tapahtuma Tampereella – kuvakooste upeista asuista
Cosplay on Suomessa voimissaan: Tampereella järjestettiin tuhansia alan harrastajia vuosittain kokoava Tracon. Kuvagallerian kuvat ovat perjantailta.
Lapuan tuomiokirkon urut soivat jälleen yötä päivää – Urkufestivaalilla esiintyvät niin kansainväliset huiput kuin nuoret lupauksetkin
Lapuan festivaalilla soitetaan vielä Suomen suurimmilla uruilla. Vuodenvaihteessa maan suurimmat urut otetaan käyttöön Helsingin Musiikkitalossa.
Mutaan juuttuneet Burning Man -juhlijat pääsevät viimein kotiin – valtava automato vaeltaa autiomaassa
Nevadassa Yhdysvalloissa jopa 70 000 ihmisen juhla keskeytyi rankkasateeseen. Yksi ihminen kuoli tapahtuman aikana, mutta syy ei tiettävästi liittynyt säähän.
Burning Man -festivaali muuttui mutakaaokseksi – kymmeniätuhansia ihmisiä kehotettu pysyttelemään suojassa ja säästämään ruokaa
Muta on estänyt muun muassa festivaalin siirrettävien vessojen ylläpidon.
Torniossa alkaa neulootikon toivetapahtuma – neulefestareilla saa myös opastusta vaikka parsimiseen tai tikapuutekniikkaan
Tornion festivaali esittelee monipuolisesti neuleita ja neulomisen niksejä. Tapahtumassa on kaupanteon lisäksi erilaisia työpajoja ja näytöksiä.
Aki Roukala tietää, miten tehdään loppuunmyyvä tapahtuma, mutta festareiden hirmuhintoja hän ei ymmärrä
Suurin tapahtuma kävijämäärältään oli Blockfest, joka keräsi 80 000 kävijää oheistapahtumat mukaan lukien. Taloudellisia lukemia vielä selvitetään, mutta arvio kesästä on hyvä.
Provinssi julkaisi jo ensimmäiset artistit ensi kesän festivaalille
Kesä on vasta kääntynyt syksyksi, kun Seinäjoen Provinssi suuntaa katsettaan jo kesään 2024 ja vahvistaa jo ensimmäiset esiintyjät.
Yö-yhtye lähtee kiertueelle – vahvistuksena Elämäni biisistä tuttu JP Leppäluoto
Yön kiertue valloittaa kotimaiset festivaalit kesällä 2024.
Kokkolan venetsialaisten iltajuhlien kävijämäärä ylitti odotukset
KPO:n järjestämissä tilaisuuksissa perjantaina ja lauantaina illalla kävi yhteensä 12 000 henkilöä. Määrä on suurempi kuin mitä järjestäjät odottivat.
Taiteiden yö tarjosi monipuolisen kattauksen taiteeseen Hämeenlinnassa
Monitaiteinen kaupunkifestivaali Hämeenlinnan Taiteiden yö näkyi jälleen kaupungin kaduilla, gallerioissa, museoissa, puistoissa, baareissa ja muissa tiloissa. Tässä kuvakavalkadi perjantai-illalta.
Kokkolan Venetsialaiset käynnistyvät tänään – Sexmane joutui perumaan
Venetsialaisia vietään elokuun viimeisenä viikonloppuna. Järjestäjät odottavat hyvää säätä ja iloisia onnellisia vieraita. Uutena artistina nähdään Cledos.
Elokuun viimeinen viikonloppu on tapahtumia täynnä Oulussa
Ilmakitaran MM, festivaaleja ja pienpanimotapahtuma – siinä poimintoja Oulun tämän viikonlopun yleisötilaisuuksista, jotka vetävät väkeä keskustaan ja hieman etäämmällekin.
Kokkolan Venetsialaisten perjantai-ilta on loppuunmyyty
Järjestäjien mukaan Kokkolan Venetsialaiset ovat kasvanut tänä vuonna Kokkolan seudun isoimmaksi tapahtumaksi.
Uusi lappilaisfestivaali korostaa sanataiteen merkitystä – Rosa Coste tarjoaa sanoituksillaan tunteita, ajatuksia ja oivalluksia
Pyhällä järjestettävässä tapahtumassa esiintyvät muun muassa Paleface, Rosa Coste, Louhistiina, Meeri Koutaniemi ja Sammy Yaffa.
Käärijä aiheuttaa yleisöryntäyksen Kokkolan Venetsialaisiin – järjestäjä kehottaa vaihtamaan liput rannekkeisiin jo edellisinä päivinä
Liput kannattaa vaihtaa etukäteen ruuhkien välttämiseksi portilla. Perjantai saatetaan myydä loppuun ennen tapahtumaa.
Maaseutumessut ja musiikkifestivaali vetivät väkeä yli odotusten Kannuksessa
Viikonloppuna kaupungissa oli sykettä ja säpinää kun samaan aikaan järjestettiin useita tapahtumia. Kävijämäärä ylitti järjestäjien asettamat tavoitteet, ja väkeä saapui myös naapurikunnista.
Blockfest vaihtaa pian omistajaa – yrittäjä: ”Onhan tämä ollut aika kova matka”
Kauppa laitettiin alulle jo vuoden 2019 alussa. Blockfestin yrittäjän Kalle Kallosen mukaan nyt aika on oikea kaupan viimeistelylle.
Blockfest-viikonloppu ei poliisin mukaan erottautunut muista kesäviikonlopuista
Festivaalijärjestäjä tiedotti juhlakansaa aktiivisesti ennakkoon syistä, joiden takia festivaalirannekkeen voi menettää. Poliisi uskoo ennakkotiedottamisen vaikuttaneen tehtävien määrään.
Keskiaikainen tunnelma veti lähes 30 000 kävijää Hämeenlinnaan
Järjestäjät kertovat tiedotteessaan, että festivaali vetää yhä enemmän kansainvälisiä kävijöitä.
Forssan mykkäelokuvafestivaalit alkavat jo 24. kerran – Mykkäelokuvan rauhallisuus viehättää
Elokuvien ystäviä hemmotellaan maanantaina alkavilla Forssan Mykkäelokuvafestivaaleilla. Tämän vuoden teemana on Tuntematon Eurooppa.
Blockfesteillä 80 000 kävijää viikonloppuna – nuorisopalvelut: alaikäisiä juhlijoita liikkellä melko vähän
Toisen festivaalipäivän aikatauluja mutkistivat viime hetkellä ilmenneet kansainvälisten esiintyjien lentoaikataulujen muutokset.
Alkuperäiskansojen festari, Ijahis Idja tarjoaa musiikin ohella myös tanssitaidetta – katso tunnelmia festivaalin alkuillasta
Lauantain yksi pääesiintyjistä on norjalainen Felgen Orkester, joka on lähtöisin Karasjoelta. Bändin motto on lyhyesti Joik’n’roll.
Tampereen Blockfestien ensimmäinen päivä piti ensihoitopalvelun ja sairaalan päivystyksen kiireisenä
Etenkin tapaturmat ja päihteiden liikakäyttö aiheuttivat tehtäviä terveydenhuollolle.
Kerrostalon seinään iskettiin kieltokyltti – asukkaat eivät halua Blockfest-kävijöitä virtsaamaan pihalleen
Blockfest kerää Tampereelle kymmeniä tuhansia kävijöitä. Aiempina vuosina yksittäinen taloyhtiö on kärsinyt pihaa roskaavista juhlijoista. Nyt asukkaat yrittävät pitää festarikansan poissa pihastaan.
Alkuperäiskansojen festari Ijahis Idja esittelee musiikkia, jota muualla Suomessa tuskin tunnetaan – Tuottaja: Tärkeä areena saamelaisartisteille
Suomen ainoa saamelaisen musiikin festivaali Ijahis Idja on tehnyt saamelaismusiikkia tunnetuksi jo 20 vuoden ajan.
Poliisi: Vanhempien on syytä olla hereillä Blockfest-viikonloppuna – ”Kannattaa kysyä, kenelle ollaan menossa yöksi”
Poliisi toivoo, että vanhemmat ovat kiinnostuneita siitä, missä nuori menee ja kenen seurassa liikkuu Blockfestien aikaan.
Blockfest voi kasvattaa ensihoidon tehtävämäärää jopa puolella – näin tulevaan viikonloppuun varaudutaan Tampereella
Ensihoito aloitti varautumisen tulevaan viikonloppuun jo tammikuussa. Yhteistyö tapahtumajärjestäjän kanssa on tiivistä. Eritoten pientapaturmat ja päihteiden liikakäyttö kuormittavat ensihoitoa.
Kyröfest myi loppuun ensimmäistä kertaa jo ennakkoon
Isossakyrössä järjestettävä pienimuotoinen Kyröfest myi lippunsa jo ennakkoon loppuun ensimmäistä kertaa tapahtuman historiassa.
Isot bändit saattavat pyyhkiä Suomen pois keikkakalenterista, koska säännöt ovat niin monimutkaiset – viranomaisetkaan eivät osaa tulkita niitä
Tapahtumia kohdellaan eriarvoisesti Suomessa. Se johtuu siitä, että lakia tulkitaan eri tavalla.
Poliisi varautuu vilkkaaseen Blockfestiin Tampereella – festarista odotetaan jälleen loppuunmyytyä
Yleisimpiä poliisia työllistäviä tehtäviä festivaalien aikana ovat muun muassa vahingonteot ja pahoinpitelyt. Komisario Jani Mäkilä toivoo, että juhlakansa viettäisi festivaalia hyvässä hengessä.
Suomessa järjestetään vuosittain lähes 50 elokuvafestivaalia – 30-vuotias raumalainen tapahtuma lupaa elämyksiä, joita ei saa kotisohvalla
Elokuvafestivaalit tarjoavat mielenkiintoista katsottavaa, mutta onko niille kaikille oikeasti tarvetta? Raumalaisen Blue Sea Film Festivalin väki luottaa siihen, että on.
Näistä syistä kaikki tuntuvat nyt rakastavan Käärijää ja Popedaa ja haluavat pukeutua pinkkiin
Pandemian jälkeinen elämysten nälkä ja kaipuu yhdessäoloon on päässyt purkautumaan monissa lähes loppuunmyydyissä kesätapahtumissa, festareilla, konserteissa ja elokuvissa.
Hyvin sanottu -keskustelufestivaalissa paitsi keskustellaan, niin myös kuunnellaan
Hämeenlinnan Verkatehtaalla järjestettävään Hyvin sanottu -keskustelufestivaaliin on vapaa pääsy.
Kirkko järjestää uudenlaisen kaupunkifestivaalin ensi keväänä Tampereella: suurkuoro Keskustorilla ja konsertteja Tampere-talossa
Uusi festivaali yhdistää kolme nykyistä kirkollista tapahtumaa ja yhteistyön Tampere-talon kanssa. Keskustorin laululavan ääreen on tavoitteena koota tuhansia ihmisiä.
Hyvin sanottu -keskustelufestivaalin ohjelma vuodelle 2023
Hyvin sanottu -keskustelufestivaali järjestetään Hämeenlinnassa 29.-30.9.2023. Festivaalia voi seurata myös Yle Areenassa ja osoitteessa yle.fi.
Hyvin sanottu -keskustelufestivaalilla puhutaan muun muassa yksinäisyydestä, rahasta ja nuorten hyvinvoinnista
Keskustelufestivaali järjestetään 29.-30.9.2023 Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Ylen järjestämiä keskusteluita voi seurata Yle Areenassa ja Yle.fi:ssä. Osa keskusteluista näytetään myös Yle TV1:llä.
Linnanpuiston sulkeminen monta päivää ennen Keskiaikafestivaaleja hämmästyttää jälleen Hämeenlinnassa
Linnanpuiston kohdalla Rantareitti on suljettu yleisöltä 14. elokuuta alkaen. Puistoalueet olivat jo edeltävänä viikonloppuna festivaalien rakennusalueena.
Simerock keräsi ennätysyleisön – liiallinen juopuminen ja muu häiriökäytös työllisti poliisia festivaalialueen läheisyydessä
Poliisi kirjasi festivaaliviikonloppuna rikosilmoituksia muun muassa pahoinpitelyistä, liikenneturvallisuuden vaarantamisista ja vesiliikennejuopumuksista.
Näin Blockfest reagoi raivoa aiheuttaneeseen jonokaaokseen – rannekkeenvaihtopisteitä lisätään, vaihto onnistuu ennakkoon myös Helsingissä
Huijausliput olivat viime vuonna ongelma. Tällä kertaa niitä odotetaan olevan vähemmän.
Venäjän sulku vaikuttaa festareihin – Flow Festivalin on vaikea saada isoja artisteja ja ulkomaisten kävijöiden määrä romahti
Tällä viikolla Flow-festivaali lopetti markkinointiyhteistyön Heineken-olutmerkin kanssa, sillä hollantilainen juomajätti toimii edelleen Venäjällä.
Uusi ”jyrkempi” metallifestivaali keräsi tuhansittain yleisöä Helsingissä: katso tästä, millaista oli meininki
Ensimmäistä kertaa järjestetty Hellsinki Metal Festival veti Helsingin Nordikselle kahden päivän aikana 10 000 metallifania. Festivaalin vetonaulana olivat muun muassa Watainin ja Emperorin kaltaiset yhtyeet. Kuvagallerian kuvat ovat perjantailta.