Uusimmat artikkelit
Miksi haluamme kahvia ilman kofeiinia ja olutta ilman alkoholia? Professori avaa, mistä ilmiössä on kyse
Helsinkiin avattu kauppa myy kannabista, jossa ei ole päihdyttävää vaikutusta. Professori pitää mahdollisena, että tulevaisuudessa päihteettömiä tuotteita tulee markkinoille yhä enemmän.
Huumeiden hankkiminen on niin helppoa, että jopa nuoret itse huolestuivat tilanteesta
Huumausaineet ovat arkipäiväistyneet ja niitä on helpommin saatavilla. Tämä näkyy myös nuorten huumekokeiluissa.
Rikollisten epäillään salakuljettaneen Suomeen noin 1,5 miljoonan euron arvosta Subutex-tabletteja – tuotiin maahan Ruotsin kautta
Huumerahoja on välitetty myös Venäjälle. Epäiltynä on 20 henkilöä, joista kahdeksan on edelleen vangittuna.
Pohjanmaalla on tehty suuri huumetakavarikko – 12:ta epäiltyä koskeva asia siirtymässä syyteharkintaan
Pohjanmaan poliisi on takavarikoinut kymmeniätuhansia huumetabletteja ja kannabista. Huumeet on tuotu pääkaupunkiseudulta Pohjanmaalle.
Kokaiinia ja amfetamiinia käytetään yhä enemmän pääkaupunkiseudulla, ja se näkyy liikenteessä – näin yleisimmät huumeet vaikuttavat ajokykyyn
Huumeiden käyttö pääkaupunkiseudulla lisääntyy, ja se näkyy yhä selvemmin myös liikenteessä.
”Berliinissä kannabis on ihan tavallista” – jo joka toinen saksalainen tukee hasiksen ja marihuanan laillistamista
Saksa suunnittelee kannabiksen käytön sallimista. Berliiniläiset kertovat videolla, mitä ajatuksia se heissä herättää.
Saksan hallitus hyväksyi lakiesityksen kannabiksen viihdekäytön laillistamisesta
Seuraavaksi parlamentin käsittelyyn siirtyvä lakiesitys merkitsisi voimaan astuessaan merkittävää käännettä Saksan konservatiiviseen huumepolitiikkaan.
Tulli takavarikoi lähes 400 huumeilla täytettyä reppua – tutkinnassa laajamittainen salakuljetus
Rikoskokonaisuudessa tutkitaan tapausta, jossa huumeita salakuljetettiin kaupallisen liikenteen rahtilähetyksissä Espanjasta Suomeen. Kuljetusyhtiötä ei epäillä osallisuudesta.
Päihdyttävän kannabiksen siemeniä myydään avoimesti Suomessa – ”Ei niitä varmaan keräilytarkoituksiin osteta”, myöntää poliisi
Kaupat myyvät huumekasvin siemeniä ”keräilytarkoituksiin” ja lääkkeeksi luokiteltua kevytkannabista ”huonetuoksuksi”. Poliisi ei puutu toimintaan, sillä näyttöä rikoksista ei ole.
Suomeen on ilmestynyt kannabista myyviä kauppoja – poliisia ei kiinnosta, mutta Tulli epäilee yrittäjiä törkeistä huumerikoksista
Ei-päihdyttävää kannabista myyviä yrityksiä on perustettu Suomeen lyhyessä ajassa useita. Kauppaa käydään harmaalla alueella. Tullin mukaan kannabista ei saa tuoda maahan, oli se päihdyttävää tai ei.
Nuorten päihdekysely kertoo: sähkötupakan käyttö on yleistynyt, mutta huumeet eivät ole isosti näkyvillä Seinäjoella
Seinäjoen kaupunki kysyi nuorilta ja aikuisiltakin päihteiden saatavuudesta ja käytöstä. Etenkin tupakkatuotteita näyttää nuorten olevan helppo saada.
Puolaan on syntynyt vaivihkaa yksi Euroopan johtavista peliteollisuuden keskittymistä
Witcherin ja Cyberpunk 2077:n vanavedessä Puolasta tulee monimuotoisia pelejä, joissa pyritään taiteellisuuteen ja vakavampien teemojen käsittelyyn.
Kannabiksen laillistamiseen pyrkivä kansalaisaloite lähtee eduskuntaan – 50 000 allekirjoitusta täyttyi kansainvälisenä kannabispäivänä 4/20
Vastaavanlainen kansalaisaloite kaatui lakivaliokunnan käsittelyssä vuosi sitten.
Suomalaisten suhtautuminen huumeisiin on muuttunut, käyttöhuoneitakin kannattaa aiempaa useampi
THL:n kyselyn mukaan suomalaisten huumekokeilut ovat entistä yleisempiä. Useimmiten kyse on yhden tai muutaman kerran kokeilusta.
Saksan kannabishaaveet kaatuivat EU-komissiossa: lakiesitys laillistamisesta lientyi kotikasvatukseksi
EU-säädökset vaikuttavat tulleen kannabiksen myynnin laillistamisen tielle Saksassa. Yleisen harhaluulon vastaisesti kannabiksen tuottaminen ei ole laillista edes Alankomaissa.
Uusi ”laillinen pilvi” leviää Euroopassa – Suomi kielsi myynnin
Eurooppalaiset viranomaiset ovat huolestuneita päihdyttävää ainetta sisältävistä hampputuotteista, joita myydään “laillisena” vaihtoehtona kannabikselle.
Savo-Karjalan vihreät ja vasemmistolaiset ehdokkaat laillistaisivat kannabiksen
Kannabiksen laillistaminen jakaa eduskuntavaalien ehdokkaita Savo-Karjalan vaalipiirissä. Kaikissa suurissa puolueissa on enemmän laillistamisen vastustajia kuin puolustajia.
Ylen vaalikone: kannabiksen käytön laillistamista vastaan lähes puolet Oulun vaalipiirin ehdokkaista
Oulun vaalipiiristä koneen kysymyksiin on vastannut 142 ehdokasta eli yli 80 prosenttia kaikista vaalipiirin ehdokkaista.
Asunnossa metelöinti johti huumausaineiden käyttäjän jäljille Forssassa
Poliisin mukaan kannabiksen huuruisessa asunnossa oli myös useita alaikäisiä.
Haminalaismies välitti kymmeniä kiloja marihuanaa – kaksi miestä tuomittiin huumerikoksista vuosiksi vankilaan
Huumevyyhdissä oli syytteessä yhteensä seitsemän henkilöä, joista neljä tuomittiin.
Huumausaineiden katuvalvonnassa jäi Lapissa kiinni useita nuoria – Rovaniellä nuorin epäilty vain 14-vuotias
Rikoksesta epäiltyjen joukossa oli yhteensä 14 ensikertalaista.
Syyttäjä: Haminalaismies välitti marihuanaa 1,6 miljoonan euron edestä
Huumevyyhdissä on syytteessä yhteensä seitsemän henkilöä. Päätekijälle vaaditaan jopa 12 vuoden ehdotonta tuomiota.
YK laajensi linjaustaan hampun käytöstä – Suomi varoo omaa kantaansa
Uusi YK-raportti suosittaa hamppukasvin kokonaisvaltaista käyttöä. Myös lääkeyhtiöt ovat tulossa vauhdilla hamppua hyödyntäville markkinoille.
Näin kannabikseen suhtaudutaan eri puolilla Eurooppaa – muutos on tulossa meillekin, arvioi oikeusoppinut
Saksan suunnitelmat kannabiksen vapauttamisesta voivat antaa vauhtia sallivammalle linjalle muidenkin Euroopan maiden huumepolitiikassa.
Kannabiksen käyttö voi lisätä skitsofreniaan sairastumisen riskiä
Kannabiksessa on satoja molekyylejä. Yksi voi jopa auttaa pelätyn skitsofrenian oireisiin.
Mies maksoi alaikäiselle tytölle seksistä kannabiksella – käräjäoikeus tuomitsi yli kahden vuoden vankeusrangaistukseen
Tuomion saanut mies on ilmoittanut tyytymättömyytensä koko tuomioon.
Pietarsaaren kannabisvyyhdistä syyte kymmenelle – oikeudenkäynti Pohjanmaan käräjäoikeudessa kestää arviolta viikon
Syytettynä on yhteensä kymmenen henkilöä, joista ydinryhmä on toiminut Pietarsaaressa. Kannabista on myyty katukaupassa.
Mediat: Tšekki aikoo laillistaa kannabiksen – toiveissa yhteistyö saman huumeen laillistamista pohtivan Saksan kanssa
Tšekin hallitukseen kuuluva Piraattipuolue arvioi, että lailliset kannabistuotteet voisivat tuoda vuosittain noin 800 miljoonaa euroa verotuloja.
Kaksi henkilöä salakuljetti huumeita soutaen kumiveneellä Tornionjoen yli Suomeen – Tulli paljasti salakuljetuksen
Tulli takavarikoi viisi kiloa Suomeen kuljetettua hasista ja noin neljä kiloa Ruotsin puolella maastoon kätkettyä amfetamiinia.
Oulun poliisi selvitti törkeän huumausainerikoskokonaisuuden – takavarikoitujen huumausaineiden katukauppa-arvo jopa kaksi miljoonaa euroa
Poliisi on tutkinut Oulussa laajaa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuutta alkuvuodesta 2022 alkaen.
Kannabiksesta luopuminen on kova paikka Roni Kuulasvuolle: ”Tosi haastavaa, jos ottaa huomioon hyvät vaikutukset elämään ja mielen hallintaan”
Hamppupelto-hanke tukee kannabista käyttäviä tavalla, joka on Suomessa uutta: kenenkään ei tarvitse tavoitella lopettamista. Päihdejärjestöjen suhtautuminen huumeiden käyttöön on muuttunut.
Suuri valiokunta arpoi kantansa huumausainelaista 50 vuotta sitten – katso, miten Suomi päätyi kriminalisoimaan huumeet
Toimittaja Antti Kurra kertoo minuutissa, miten sattuma liittyy Suomen huumausainelain säätämiseen 1970-luvun alussa.
Poliisi tehovalvoi huumeiden katukauppaa kaakossa – kiinni jäi useita epäiltyjä sekä marihuanaa ja kannabiskasveja
Poliisi valvoi kahtena viikonloppuna erityisesti huumeiden välittämiseen käytettyjä julkisia paikkoja Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa.
Entinen kunnallispoliitikko tuomittiin vankeuteen yli 46 amfetamiinikilon kuljettamisesta – kuljetti huumeet kukkaruukuissa
Mies sanoi, ettei tiennyt kuljettamiensa kukkaruukkujen todellista sisältöä. Oikeuden mukaan hän otti tietoisen riskin, kun ei tarkistanut lastiaan.
Pietarsaaren huumeratsian esitutkinta valmistumassa
Ainakin yhtätoista henkilöä epäillään huumeiden salakuljetuksesta.
Jyväskylä avasi alaikäisten päihdepalvelupolun nettiin – "Moni nuori salailee päihteidenkäyttöä täysi-ikäisyyteen asti"
Alaikäisten hakeutumista päihdepalveluihin halutaan Jyväskylässä helpottaa verkkopalvelun avulla. Nuorten päihdepalvelupolku neuvoo, miten ja mistä alaikäisen päihdeongelmiin saa parhaiten apua.
Asiakas kaupitteli kannabista keskustan laboratoriossa Tampereella – kaupungin huumeongelma näkyy terveydenhuollossa
Laboratorioissa otetaan nyt entistä enemmän huumeseuloja. Fimlabilla ei ole tiedossa, että heidän tiloissaan olisi aiemmin kaupiteltu huumeita.
Ulkoilureitin varrelta löytyi kannabiskasveja Nokialla – istuttajaa voi olla vaikea saada kiinni
Poliisi kävi paikalla poistamassa kasvit maastosta ja hävittää ne.
Kannabiksen kasvatusta puutarhaliikkeessä, 14 kiloa amfetamiinia rajan yli Suomeen – käräjäoikeus tuomitsi laajan huumejutun päätekijät vankilaan
Jutussa tuomittiin kaikkiaan yhdeksän tekijää. Huumerahoja pestiin muun muassa tekaistujen siivouslaskujen avulla.
Mikkelin kaupunginvaltuusto valitsi uuden kasvatus- ja opetuslautakunnan – Syynä epäluottamus valtuutettu Jussi Marttiseen
Marttinen kertoi huhtikuussa Länsi-Savolle ajaneensa autolla huumausaineen vaikutuksen alaisena.
Lapsuudessa tapahtui hirveitä asioita, ja Milla Sukki, 24, tarttui päihteisiin jo teininä – näin addiktio estää monien pääsyn mielenterveyspalveluihin
Monelta päihteitä käyttävältä evätään Suomessa mahdollisuus mielenterveyspalveluihin. Sote-uudistus on tilaisuus viedä tilannetta parempaan suuntaan. Yle kertoo kolmen ihmisen tarinan terveydenhuollon sokkeloista.
Huumetestistä narahtaneen Jussi Marttisen luottamusta selvittänyt valiokunta: valtuutettu erotettava kasvatus- ja opetuslautakunnasta
Kaupunginvaltuusto asetti toukokuussa tilapäisen valiokunnan arvioimaan, nauttiiko kasvatus- ja opetuslautakunta kaupunginvaltuuston luottamusta.

Thaimaan terveysministeri: Pilvituristit eivät ole tervetulleita – silti kannabispuodin poltteluhuoneessa tarjoilija tuo sätkän pöytään
Terveysministerin mukaan kannabiksen viihdekäytön virallista sallimista Thaimaassa voidaan pohtia mahdollisesti lähitulevaisuudessa. Uuden kannabislain odotetaan valmistuvan syyskuussa.
Mikkelissä pyöritettiin ammattimaista kannabiskasvattamoa – päätekijöille yli kolmen vuoden vankeusrangaistukset
Rikosvyyhdistä langetettiin tuomioita useille tekijöille. Kasvattamotoiminnan lisäksi osa tuomittiin huumeiden välittämisestä.
Poliisi tavarikoi lähes 100 kiloa kannabista Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa – huumeita salakuljetettu ilmeisesti ulkomailta
Laajassa rikosvyyhdissä on epäiltynä 20 ihmistä.
Otso haluaisi kertoa olevansa huumeiden viihdekäyttäjä, mutta pelkää leimaantumista – työssäkäyvät ja perheelliset hyötyisivät nimettömistä palveluista
Huumeidenkäyttöön liittyvä stigma eli leimaantumisen pelko estää edelleen monia puhumasta asiasta terveydenhuollossa tai töissä. Asiantuntija ehdottaa satunnaiskäyttäjille suunnattua ainetunnistusta festivaaleille.
Ruisrockissa jäi kiinni huumeiden käytöstä valvonnan määrään suhteutettuna paljon ihmisiä
Festivaalilla löydetyt huumausaineet olivat lähinnä kannabista sekä amfetamiinia. Poliisi löysi huumeita myös alaikäisten hallusta.
Joensuussa tapahtunut huumausainerikos syyteharkintaan – poliisin mukaan kaupunkiin tullaan yhä useammin myymään huumeita
Huhtikuussa poliisi otti kiinni epäillyn huumekaupan osapuolet. Toinen heistä oli saapunut Helsingistä Joensuuhun myydäkseen huumeita.
Huumeita kaupattu alaikäisille kadulla Kaakkois-Suomessa – poliisi löysi koululaisten taskuista huumeita
Poliisi puuttui huumausaineiden myyntiin koulun päättäjäisviikonloppuna. Laittomasti kaupattiin useampia eri huumausaineita.
Ilomantsilainen hamppufarmi vaihtaa hampun jalostamisen omenapuiden viljelyyn – liiketoiminta ei ole nykylain puitteissa kannattavaa
Kasvinjalostusyhtiö Pohjoinen Aurinko kertoo lopettavansa hampun viljelyn. Yhtiö siirtyy tuottamaan muun muassa pohjoisen omenan taimia.